Nila voi tällä hetkellä oikein hyvin, eikä ensimmäisen kammottavan illan jälkeen ole uusia kohtauksia tullut. Suurin apu ja helpotus saatiin, kun sain nopealla aikataululla peruutusajan Maaria Kaiperlan taitaviin käsiin. Aika oli reilut kaksi viikkoa kohtauksesta, tiistaina 12.6. Taitavan osteopaatin työskentelyä on todella hienoa seurata, Nila makasi maassa ja koko päänalueen lihakset nykivät käsittelyn aikana, kunnes sen ilme suli ja koko koiran olemus rentoutui. Maarian mukaan Nila tuntui tyypilliseltä kohtauskoiralta, mutta vastasi tapansa mukaan hoitoon todella hyvin. Kropassa on käynnissä paljon hormonien aiheuttamaa toimintaa, mikä vaikuttaa olleen myös epilepsian laukaisevana tekijänä, kohtaus kun ajoittui valeraskauden alkupuolella. Kuten itsekin olin jo ajatellut, suositteli Maaria sterilointia heti, kun juoksukierto on keskivaiheilla. Syksyllä poistetaan kohtu ja toivotaan, että se yhdessä tukihoitojen kanssa pitäisi kohtaukset tulevaisuudessa aisoissa eli poissa. Sain käynnistä aivan valtavasti lisää uskoa tulevaisuuteen, helpotus itselle siitä, että jollain keinolla sai autettua toista oli valtava. Pahinta kun ollut vain odotella, mitä seuraavaksi tapahtuu. Maaria myös sanoi ihanasti, että Nila on niin herkkä ja minua kohtaan auki, että voin vaan kertoa sille, että 'kiitos, me emme tarvitse enempää kohtauksia'. Tätä olen nyt sille mantrana toistellut ja toivonut niin paljon, että hyvä tilanne jatkuisi.
Minun oli tarkoitus kuvauttaa Nila nyt heinäkuussa, kun kaksi vuotta on täynnä, mutta nyt en halua rasittaa koiraa yhtään ylimääräisillä rauhoituksilla, joten kuvat otetaan jos mahdollista strekkauksen yhteydessä, jos se jostain syystä ei onnistu, ei Nilaa kuvata. Olen yleisesti ehdottomasti kaikkien terveystutkimusten kannalla, mutta en halua altistaa Nilaa yhdellekään uudelle kohtaukselle omalla toiminnallani. Tässä kohdassa menee yksilön terveys kirkkaasti edelle yhteistä hyvää, kun mitään radikaaleja löydöksiä ei pitäisi olla luvassa. Olkanivelen tilanne kiinnostaisi kovasti, mutta yritän olla sitä ajatttelemattta. Tällä hetkellä olka on täysin oireeton, eikä osteopaatit tai hieroja ole löytäneet puolieroja, eikä liikkeessä näy toispuoleisuutta, joten pärjäämme kyllä tarvittaessa tälläkin tiedolla.
Vaikka kaikeksi onneksi uusia kohtauksia ei ole ollut, laittaa tilanne miettimään tulevaisuutta uudelleen. Haluanko edelleen pyrkiä harrastamissamme lajeissa niin pitkälle kuin mahdollista? Vai olisiko meille riittävä koulutuksen mittari pienemmän kisat ja kokeet ilman pitkiä matkustuksia ja isojen kisojen hälinää ja mahdollista stressiä? Treenimäärät ovat vähentyneet kuin itsestään, mikä tosin ei ole ollenkaan huono asia, meinaan välillä vähän innostua liikaa. Edelleen me treenataan useampi kerta viikossa, mutta olen ehkä viimein oppimassa pientä malttia kestossa. Uskallanko katsella syksyksi valmennusryhmäpaikkaa, vaan pitäisikö vielä katsella tilannetta? On vaikeaa yrittää jatkaa normaalia elämää, kun samaan aikaan mielessä on pelko tulevasta ja toisaalta onni jokaisesta kohtauksettomasta päivästä, viikosta ja kuukaudesta. Arjessa toki elämä jatkuu päivä kerrallaan, jokaisesta yhteisestä hetkestä nauttien. Jos tähän mennessä ollut epäonni koirien terveyden osalta ei ollut vielä riittävästi opettanut elämään hetkessä, nyt viimeistään sitä opetellaan. Jokainen onnistuminen tuntuu moninkertaiselta, mutta toisaalta treeneissä hankalampia asioita en osaa tällä hetkellä ottaa niin kovin vakavasti. Alan pikkuhiljaa varovaisesti uskoa, että Nila todella täyttää nyt kaksi ja sen jälkeen on tulossa vielä uusia synttäreitä ja yhteisiä vuosia. Kaikkein epätoivoisin olo on poissa, vaikka kaikki on enemmän kuin epävarmaa tulevaisuuden osalta.
Taas on kulunut viikko sisältänyt uusia kokemuksia ja oppimista, mutta mikäs niitä noin reippaalle koiranalulle on esitellessä!
Viikonloppuna Hile oli kumpanakin päivänä mukana kisoissa erittäin reippaana! Se ei juuri uusia paikkoja huomioi sen kummemmin, vaan on kuin kotonaan. Myös kotona opeteltuja asioita pystyy suoraan viemään uusiin ympäristöihin ja ne onnistuvat.
Lauantain päiväunet tamskin hallilla, Popa valvoo
Heidin ottama ihana kuva tytöistä
Sunnuntaina Ylökk ry:n hallilla
Sunnuntain päiväunet kisahulinassa
Olen ollut tämän viikon lomalla, joten menojen täyteisen viikonlopun jälkeen maanantai otettiin vähän rennommin. Hile on sujahtanut laumaan kyllä todella helposti, jopa Pira leikittää sitä päivittäin! Toki Pira on aiemminkin pennut hyväksynyt, muttei kyllä koskaan ihan näin nopeasti.
Vasen korva meinaa nousta pystyyn!
Autoiltu ollaan oikein urakalla, osan matkoista Hile on matkustanut Nilan kanssa ja osan matkoista omassa häkissä. Tiistaina ajeltiin Tervakoskelle ja sieltä Lempäälän kautta kotiin, keskiviikkona käytiin Tampereella ja torstaina uudelleen Tampereella, mistä jatkettiin Viialaan. Alkaa ajokilemetrit tehdä tehtävänsä, Hile pääasiassa nukkuu matkat.
Uusia paikkoja on kertynyt:
Tamskin halli
Ylökkin halli
Tanssisali Akaan Viialassa
Veljeni kerrostalokoti rappukäytävineen ja parvekkeineen
Tampereella uusien paikkojen ihmettelyä, ihan keskustassa ei olla vielä käyty
Osteopaatti-Katriinan vastaanottotila
Pentutreffeillä kaverin pihalla
uusia lenkkimaastoja
Uusia asioita on opiskeltu:
pivot -pyöriminen alustalla sujuu jo vastapäivään hyvin, myötäpäivään tarvitsee vielä vahvistusta
peruutusta on alettu sheippaamaan, muutama askel sujuu jo hienosti
seuraamisen alkeita on jatkettu
malttia kasvatettu ja kontaktia/ruuasta luopumista harjoiteltu ahkerasti, Hilellä on NÄLKÄ, mikä herkästi meinaa turhauttaa jos palvelu ei pelaa riittävän nopeasti
Pentutreffeillä
Pitäisi muistaa kuvata videolle pentutreenejä, nyt olen napsinut vain arjen tilanteista pätkiä. Yritän kunnostautua!
Hetkittäin suloisesta pienestä pennusta kuoriutuu melkoinen krokotiili, joka tarraa kiinni housunlahkeisiin ja nilkkoihin, repii ja murisee mennessään. Pääasiassa se on kuitenkin hyvin järkevä pentu, sen kanssa voi mennä mihin vaan ja se käyttäytyy fiksusti, tykkää ihmisistä ja erityisesti lapsista, ei jännitä tai suuremmin ihmettele oikein mitään. Eniten täytyy muistuttaa itselle kuinka pieni se vielä on, että tulee varmistettua riittävä palautumisaika kaiken uuden oppimisen keskellä.
Nilan kanssa söpöilyä
Lapset on parhaita! Veljenpoikani ihastui pentuun heti
Hile pääsi jo tällä viikolla pieneen pentutsekkaukseen osteopaatti Katriinan käsiin, kun se onnistui melkein heti kotiuduttuaan jotenkin nitkauttamaan yhden varpaansa. Koska meillä on ihan riittävästi murhetta terveyden saralla, halusin pennun tarkistuttaa heti, ettei jää kasvun ajaksi mitään kompensaatioita tai kiristyksiä. Onneksi päästiin pika-ajalle ja saatiin omistajan murhetta pienemmäksi. Onnea on luottoihminen koirien huoltajana <3
Olin lupautunut Valkk ry:n joukkueeseen ensisijaisesti Piran kanssa mutta sanonut myös, että Nila voi tulla jos ylempien koiria tarvitaan. Niin siinä sitten kävi, että päädyin joukkueeseen molemmilla koirilla, Pira alokasluokassa ja Nila voittajassa. Lauantai-illan tokokokeen jälkeen tuijottelin Nilaa ja mietin vielä pitäisikö sunnuntai perua, mutta kun mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei ilmennyt, päätin ottaa sen mukaan. Hile pääsi myös jatkamaan erilaisiin halleihin tutustumista.
Luokkajärjestys oli alo - avo - voi -mes, joten Pira sai aloittaa. Se oli kivalla fiiliksellä eikä lämmittelytemppuilussa vinkunut paljoa. Sen kanssa oli kiva lähteä radalle, joka sujuikin varsin hyvin!
Ratapiirros näytti tältä:
Piran suoritus videolla:
P-käännökset ja tiukka takapään käyttö on Piralle hankalaa selän takia, mutta onnistuin auttamaan sitä tänään sopivasti. Muutenkaan ei radalla kummempia tapahtumia ollut, ainoastaan edessä peruutuksen viimeisessä välissä hyppäsi päin, mistä -1 kontr. Saldoksi jäi 99p, millä sijoituttiin luokassa toiseksi! Samalla Pira ansaitsi itselleen koulutustunnuksen RTK1 ja siirron avoimeen luokkaan.
Väliin ei lopulta jäänyt kauheasti aikaa, joten käytin pennun pissalla ja otin Nilan halliin. Se oli heti alusta jotenkin pihalla, teki vaan seuraamista eikä kuunnellut ollenkaan mitä muuta olisi pitänyt tehdä. Sain onneksi sen heräteltyä jotenkin, mutta lähtönumero 1 ei jättänyt kauheasti aikaa enää ennen radalle menoa koiran virittelyyn. Alku oli todella tahmeaa, Nila ei meinannut osata istua perusasentoon ja seikkaili väärällä puolen ohjaajaa ihan tavallisella kääntyvällä kyltillä. Pikkuhiljaa meno alkoi onneksi sujua paremmin, kunnes sitten viimeisellä tehtävällä vielä piti sekoilla. Selvittiin kuitenkin rata läpi kunnialla, eikä käytösruudussa ollut mitään ihmeellistä.
Voittajan ratapiirros:
Vähennyksiä seuraavilta kylteiltä:
Kyltti 4 -3 uusi ja -1 tvä /Nila oli väärällä puolella, uusinnan teki vähän vajaana
Kyltti 7 -3 uusi /Ei osannut tulla oikealta eteen ensimmäisellä kerralla
Kyltti 11 -1 vino
Kyltti 17 -10 tvä /Ei taaskaan osannut tulla eteen oikealta, korjasi edessä paikkaa. Itse tehtävä sujui
Tuomarin kommenttina 'haasteista huolimatta kaunis rata'.
Nilan rata videolla, ei se niin pahalta näyttänytkään kuin ajattelin:
Lopputulokseksi jäi 82 pistettä, RTK3 ja sija 1, luokassa vain kaksi osallistujaa. Se tietää sitä, että mikäli tulevaisuus on meille armollinen, kisaa Nila seuraavan kerran mestariluokassa!
Hile oli reippaana pentuna tänäänkin koko päivän mukana, käveli osan lenkeistä itse ja osan sylissä, teki vähän temppuja, söi ja nukkui hallissa vieraiden ihmisten ja koirien keskellä kuin kotonaan.
Meille tämän päivän koe oli jotenkin todella merkittävä, uskalsin lähteä vaikka meinasin perua moneen kertaan, maalailin kauhukuvia vaikka mistä kohtauksista ja stressistä. En jännittänyt niinkään itse suoritusta kuin kaikkea muuta. Onneksi koe oli tamskin tutulla hallilla ja paikalla oli paljon tuttuja, joiden kanssa kuluttaa aikaa. Nilalle koe ei todennäköisesti ollut helpohkoa treeniä kummempi juttu, mutta hyvä niin!
Suoritus videolla, tuomarina Mari Väänänen joka oli oikein mukava! En tiedä kuuluvatko tuomarin kommentit lopusta kuinka hyvin, mutta jotakuinkin tälläistä palautetta saatiin: Seuruussa pää vähän elää, perusasennoissa ohjaaja auttaa (turhaan...) vartaloavulla, kapulasta voisi irrottaa nopeammin ja kiitos ja hieno suoritus! Nila tuntui kehässä kivan tasaiselta, ei ollut kovin korkeassa vireessä mutta ihan hyvä niin. Hölmönä menin odottelemaan omaa vuoroa noutokapulapöydän viereen enkä edes heti tajunnut, että Nila siinä silmät suurina tuijotti aarrepöytää hyvän tovin. Ehdin kyllä hyvin sen vapauttaa ja ottaa uudelleen sivulle ennen meidän vuoroa, mutta vähän ajatuksen varsinkin seuruun alussa ja lopussa olivat selvästi kapuloissa. Onneksi kapulan pito oli heti toisena, niin päästiin siitä. Nila otti hyvin, mutta ei meinannut irrottaa, tuijotti minua silmiin ja tiivisti pitoa kun pyysin irti. Viiveellä, mutta ilman toista käskyä sitten vastahakoisesti veti päänsä pois. Sen jälkeen Nila mukavasti vapautui, eikä loppukehässä oikein ollut suuria huomautettavia itselläkään. Paikalla olot tehtiin ensimmäisenä, Nila makasi hyvin ja rauhassa, mutta tarvitsi sivulle nousuun kaksi käskyä. Lopputuloksena 195p, kp ja sija 2! Oli todella tasokas alokasluokka, kaikki saivat tuloksen ja suurin osa vielä ykköstuloksen! Onnea kaikille menestyneille, erityisesti Nilan Popa-siskolle ja Millille!
Kokonaisuutena pisteet meni näin:
Nila oli koko kokeen ajan todella rento ja mukavan oloinen, hyvin kuulolla ja sellainen, kun se nyt vaan on. Olen niin onnellinen, että pääsimme tokokehään edes tämän kerran! Jos terveys antaa myöden, jatkamme suoraan avoimeen luokkaan jossain vaiheessa, mutta päivä kerrallaan tässä nyt mennään.
Popa ja Hile, jolla loppui akku
Nilan suorituksen jälkeen pääsi Hile tutustumaan halliin ihan ensimmäistä kertaa. Se on kyllä harvinaisen rento tyyppi, ei paljon vieras, iso halli vieraine koirineen häirinny. Se teki käsitargettia, leikki vähän, pussaili kaikki ihmiset ja yritti yllyttää Popaa ja Nilaa leikkimään, kunnes hetken päästä nukahti. Siinä se nukkui keskellä lattiaa myös palkintojen jaon ajan!
Tuntuu, kuin pentu olisi ollut osa laumaa jo pitkään ja toisaalta ihmetyttää, että joko se viikon on meitä ilahduttanut? Hauska pieni Hepuli, joka tuntuu täydentävän ja piristävän meidän elämää juuri nyt ihan suunnattomasti.
Ensimmäisen viikon aikana on jo ehditty touhuamaan yhtä ja toista, pentu on päässyt mukaan aina kun mahdollista on ollut. Kokosin laumaan sopeutumisesta ja ensimmäisten päivien ihmetyksistä videon, toivottavasti saan näitä kasattua myöhemmin lisää muistoksi.
Vaikka Nilan pentuajoista ei vielä kauhean kauaa ole, tuntuu kaiken alusta aloittaminen taas jännitävältä seikkailulta, jonka päämäärä ei vielä ole ihan selvillä. Nilan sairastumisen myötä olen taas kerran päättänyt opetella nauttimaan entistä enemmän hetkestä ja matkasta, aika sitten näyttää minne se johtaa. Tässä kun on omien harrastusvuosien aikana tullut harvinaisen selväksi, ettei koskaan tiedä mitä on tulossa. Hilen kanssa koitan nyt nauttia jokaisesta yhteisestä hetkestä ja uudesta oivalluksesta, joita pienen pennun elämässä riittää hämmästyttävän paljon.
Ensimmäisen viikon aikana Hile on jo ehtinyt vähän treenailla:
naksutin tarkoittaa ruokaa
´jes´ tarkoittaa tiikeriloikkaa leluun
ĺelu´tarkoittaa syöksyä maassa lojuvaan leluun
opiskellut oppimaan, toimi -> saat jotain aikaiseksi
maailman paras pentu -fiilistä, sosiaalista palkkaa ja hyvää suhdetta
sitkeyttä ja toiminnan jatkamista kaatamalla pulloja, jos yksi ei riitä tee enemmän!
luoksetuloa
kontaktia ja seuraamisen alkeita tarjoamalla sekä oikealla että vasemmalla
käsitargettia ja jo vähän kestoa
Ollaan myös käyty monenlaisissa paikoissa:
Ensimmäisenä tietysti esiteltiin uusi koti ja kotipiha
Seuraavaksi työpaikkani työkavereineen ja asukkaineen (olen töissä kehitysvammaisten asumispaveluyksikössä)
Vanhempieni kotona, missä tutustuttu myös russeli Siiriin
Tutustuttu siskoni pihaan ja mitteli Kodaan, toisella kerralla myös 1,5v siskontyttööni
Treenaamassa Millin ja koirien kanssa Tampereella ja samalla metsässä
Treenaamassa lähiseuran kentällä ja ihmettelemässä pentu- ja arkitottiskurssien osallistujia
Ihan vähän katseltu myös autoja, pyöriä, mopoja niin pienemmän kuin isomman tien varressa
Seuraavaksi on ohjelmassa opiskella vähän enemmän hihnassa oloa, pääasiassa kun pentu on nyt kipitellyt vapaana perässä ja tilanteen niin vaatiessa olen napannut sen kainaloon. Lisäksi luvassa on kisaturistin roolia ja tietenkin paljon uusien taitojen opiskelua. Hile vaikuttaa kivalta kouluttaa, se on touhukas ja yritteliäs, muttei sählää päättömästi vaan selvästi miettii mitä kannattaisi kokeilla. Se myös keskittyy noin pieneksi todella hienosti ja toistaa oppimiaan juttuja myös uusissa paikoissa epäröimättä!
7,5 viikkoa
Yksi erittäin riemastuttava piirre on luontainen siisteys, Hile hakeutuu ulos tarpeilleen aina kun vaan mahdollista ja selvästi ilmaisee hätänsä jos ei meinaa huomata. Metsässä se menee pois polulta asioille, pihassa jonkun puskan juureen tai muuten kauemmas. Sisälle sillä ei ole tullut kuin pari yöpissaa. En ole keräillyt mitään mattoja pois tai muutenkaan joutunut ainakaan vielä kotona tekemään juuri mitään toimenpiteitä verhojen ylösnostamista lukuunottamatta.
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita sen sijaan riittää, pentu oppi kiipeämään sohvalle itse jo toisena yönä kotona ollessaan. Sen jälkeen se on yönsä nukkunut sohvalla tai sohvan selkänojalla, missäs sitä nyt muuallakaan! Sohvalta pääsee myös kätevästi pöydälle ja pöydältä tietenkin lattialle. Töissä se keksi hyppiä nojatuolista alas käsinojan kautta ja metsässä loikki päätäpahkaa kiveltä alas yhtään katsomatta minne on päätymässä. Sen sijaan aikuisia koiria se varoo heittäytymällä maihin, jos liian monta jalkaa lähestyy liian nopeasti. Se on kyllä sopeutunut laumaan erittäin hyvin ja saanut jopa Piran leikkimään kanssaan! Se myös vie lelut Nilan suusta, vetää samaa keppiä Piran kanssa ja puikkelehtii muiden mukana mahojen alta oikaisten aina tarpeen mukaan.
Pentumasu 💗
Hilettä ei paljon uudet asiat jännitä tai stressaa, se painelee kohti uusia seikkailuja häntä pystyssä!
Hillittömästä Hepulista tuli sitten pitkällisen pohdinnan jälkeen Hile. Ensimmäisten päivien perusteella pentu vaikuttaa erittäin kivalta, se on ahne kuin mikä, taistelee hirmuisella voimalla jo nyt ja oppii asioita nopeasti ihan vaan katselemalla ja tutkimalla maailmaa. Pikkuhiljaa ollaan aloitettu myös naksuttimeen ehdollistuminen ja tärkeiden taitojen opettelu, ensimmäisenä leikkiminen ja kädestä syöminen, heti seuraavana toki kameralle poseeraaminen. Onhan se yksi koiran perustaidoista osata näyttää söpöltä kuvissa!
Hile tykkää lähes kaikesta muusta paitsi tilan rajoittamisesta, oli kyse sitten sisällä tai autossa tapahtuvasta julmasta vapauden riistosta. Autoilu ei muutenkaan vielä kuulu suosikkeihin, mutta sen verran paljon sitä tehdään että eiköhän Hile nopeasti opi, että autolla mennään kivoihin paikkoihin. Nyt on selvästi helpottanut, kun olen muutaman matkan ajeluttanut sitä Nilan kanssa samassa häkissä, Nilan tyyni esimerkki auttaa pentuakin rentoutumaan. Onneksi minulla on enää kaksi yövuoroa ja sen jälkeen reilun viikon loma, ehditään rauhassa harjoitella omassa tilassa oleilua. Yksinolo ei ole ongelma, kunhan vaan saa olla yksin siellä missä haluaa. Reippaana pentuna se myös on saanut jo tutustua työpaikkaani kolmen vuoron verran, vierailla eläinkaupassa, käydä vähän seikkailemassa järven rannassa kun Nila kävi uimassa ja tavata vanhempieni ja siskoni koirat, jotka tulevat jatkossa kuulumaan sen elämään melko tiiviisti. Kaikkeen pentu suhtautuu mutkattoman reippaasti ja leikkii ja nukkuu missä vaan!
Se on myös vailla itsesuojeluvaistoa, kiipeilee ja loikkii vähän kauhistuttavasti jos ei ehdi koppailemaan. Hile on esimerkiksi nyt jokaisena yönä ollut aamulla sohvalla, vaikka illalla on jäänyt lattialle nukkumaan. Se on myös kiivennyt olohuoneen pöydälle sohvan kautta ja hypännyt sieltä lattialle ja töissä nojatuolista alas käsinojan kautta. Hermoja raastavaa, mutta onhan se hienoa ettei ainakaan jännitä turhia!
Laumaan pentu on sujahtanut yllättävän helposti! Odotetusti Pira vaatii eniten aikaa lämmetäkseen Hilelle, mutta yllättävän hyvin pentu on ymmärtänyt jättää Piran rauhaan ja toisaalta Pira pennun, muutamaan kertaan sille on pitänyt muistuttaa, että väistää jos ällöttää. Ja vaikka ällöttää, pitää tulla samalle sohvalle nukkumaan, kulkea ihan kyljestä ohi ja pihalla vähän jopa leikittää koko laumaa niin, että pentukin on menossa mukana. Nadi on ihan rakastunut, sitä joutuu vähän toppuuttelemaan ettei koko aikaa juokse ihastelemassa pennun perässä. Nilasta pentu on ihana, mutta vielä liian hidas kun ei pysy perässä. Nila antaa pennun kiipeillä päällään ja leikittää sitä aina sopivan tilaisuuden tullen, ainoastaan lelut koittaa varastaa omaan käyttöönsä eli rikottavaksi. Todella helpottavaa, että kaikki tuntuu sujuvan helposti näiltä osin! Omaa oloa on myös hurjasti helpottanut, kun pentu on tuonut arkeen vipinää ja muuta mietittävää kuin Nilan sairastuminen, vaikka se mielessä jatkuvasti kummittelee. En uskalla suunnitella tai toivoa Hilelle mitään muuta kuin mahdollisimman pitkää ja tervettä elämää yhdessä meidän kanssa. Aika sitten näyttää, saadaanko jotain muuta siinä sivussa aikaiseksi.
Sunnuntai-ilta ja yö menivät shokissa, lähinnä istuin ja itkin. Nila läähätteli jonkin aikaa kohtauksen jälkeen, kävi hetken kuluttua vielä ulkona jaloittelemassa, söi ja nukkui sen jälkeen rauhallisesti koko yön. Minä kuuntelin ja odotin, koska tulee seuraava.
Maanantaina raahauduin aamuun töihin. Meinasin ensin ottaa Nilan mukaan, mutta se oli aamulla vielä sen verran väsynyt ja meni itse omaan sänkyynsä nukkumaan kun olin lähdössä töihin, etten sitten halunnut rasittaa sitä. Reagoi myös herätyskelloni ääneen, vaikka tämä muulloin on ollut ihan yhdentekevä ääni. Puolilta päivin en enää pystynyt olemaan, vaan hain sen mukaan ulkoilemaan yhden asiakkaani kanssa. Nila oli oma itsensä, hyväntuulinen ja touhukas.
Iltapäivällä kotiin tullessamme touhuili edelleen normaalisti pihassa, joten päätin lähteä normaalisti treeneihin. Sielläkin kaikki oli ihan tavallista, Nila teki hienosti hommia ollen ihan oma itsensä. Illalla, kun ensimmäinen vuorokausi oli takana, aloin pikkuhiljaa uskaltaa hengittää aavistuksen vapautuneemmin.
Tiistaina Nila oli koko työpäivän kotona. Pelkäsin kotiin paluuta, koska olin maalaillut vaikka mitä kauhukuvia mieleeni. Helpotus oli suuri, kun mieheni oli tullut aiemmin kotiin ja kaikki koirat olivat portilla vastassa. Illalla ajeltiin käymään kasvatta-Katrilla, joka hieroi auki Nilan krampissa olevia lihaksia. Kyljet, niska ja oikea sisäreisi olivat ihan kauheat ja muuallakin oli reilusti jumia. Pelkäsin koko illan, että hieronta laukaisee uuden kohtauksen. Lähes hysteerisenä pidin Nilan kaiken aikaa näkyvissä ja olisin halunnut mennä herättämään sen, kun kävi nukkumaan. Pelkäsin kuitenkin turhaan, eikä uutta kohtausta onneksi tullut.
Keskiviikkonakin olin aamuvuorossa, tietenkin tälläinen viikko joita on muutama vuodessa, että ollaan "normaalin" työpäivän ajan yhtäaikaa töissä monena päivänä. Tulin ensimmäisenä kotiin ja olin valtavan ahdistunut ovea avatessa. Ajatus siitä, että kohtaus tulisi Nilan ollessa yksin on sietämätön ja aiheuttaa pelkoa kotiin tuloihin. Siellä se kuitenkin taas heilutti häntää porttinsa takana. Yritin iltapäivällä torkkua pihassa, mutta säpsähtelin vähän väliä sydän kurkussa tarkistamaan, mitä Nila tekee jos en kuullut sen puuhia. Ahdistava paniikkitunne yrittää väkisin tulla, vaikka järjellä tiedän ettei se muuta mitään näenkö koiran kaiken aikaa kotona ollessani vai en. Illalla kävin äitini ja heidän koiran kanssa lenkillä niin, että tulimme rannan kautta pois. Pelkäsin taas, järven pinnasta kimmeltävä aurinko, uinnin odotuksesta nousevat kierrokset ja mieleni maalasi jo uidessa kouristavan ja hukkuvan koiran. Pakotin kuitenkin itseni menemään rantaan, parempi heti kuin kasvattaa mörköä mielessä liian kauaa. Annoin Nilan uida parissa eri kohdassa muutaman lenkin, en paljoa edellisen päivän hieronnan ja omien pelkojeni takia. Illan vahdin taas koiraa ja olin onnellinen, kun se käpertyi viereeni nukkumaan.
Keskiviikkona alkoi huoli "vähän" näkyä naamassa... Nadi koittaa lohduttaa 💗
Torstaina ahdisti taas vähän vähemmän! Päivällä puuhailtiin kotipihassa, illan vähän viiletessä lähdettiin lenkille. Lenkki jäi sen verran lyhyeksi, että päätin mennä vielä vähän treenaamaan bortsujen kanssa. Nila teki ihan omalla tasollaan hommia uudessa paikassa, oli innokas oma itsensä. Nyt täytyisi varmaan koittaa jo kääntää ajatuksia kohti seuraavan viikonlopun kisoja ja uskoa, että me todella niihin päästään. Kotona ollessa huomasin, etten ollut koko aikaa ihan paniikissa seurannut Nilaa. Tosin se nukkui vieressä, mikä helpottaa omaa oloa valtavasti.
Perjantaina haettiin Nilan kanssa päivällä pentu kotiin, otin sen mukaan hakureissulle. Nila sai hetken olla pentulauman kanssa pihalla, osan ajasta odotteli autossa. Jännitin, laukaiseeko pennun muutto kohtauksen, joten ajattelin Nilan olevan hyvä olla mukana. Pennut kyllä olivat Nilalle jo ennestään tuttuja, mutta onhan se eri juttu ottaa yksi mukaan. Nilasta pentu on aika ihana, mutta se ei oikein tiedä miten suhtautua pennun haluun leikkiä leluilla. Nila on tehokkaasti hajottanut lähes kaikki lelut taloudesta, joten niitä on tarjolla vähän vähän. Toistaiseksi vaikuttaa hyvältä, ei ole pentukaan saanut uutta kohtausta aikaan. Ahdistus on pysynyt aika hyvin aisoissa koko päivän, kun on ollut muuta puuhaa!
Lauantaina olin iltavuorossa ja vain kerran meinasin laittaa kotiin viestin onko Nilalla kaikki ok. Jännitin pennun muuton aiheuttamaa stressiä, joten otin pennun töihin mukaan jotta aikuiset saivat hengähtää. Edelleenkään ei uutta kohtausta ole tullut. Tekisi mieli jo toivoa ja uskoa pitkiin kohtausväleihin, mutten kuitenkaan uskalla. Olen äärettömän onnellinen jokaisesta päivästä, tavallaan kohtauksen muisto hälvenee, mutta samalla pelko tavallaan lisääntyy. Huonona vertauksena vaikka hevosen selästä putoaminen, jos et putoa vuosiin, sitä saattaa alkaa jännittää jopa kohtuuttoman paljon. On todennäköistä, että se on edessä, muttet yhtään tiedä koska, missä ja miten siinä käy.
Sunnuntai, viikko täynnä! Aamupäivällä käytiin Hile-pennun ja Nilan kanssa vähän rannassa ja treenaamassa. Yllättäen hiljaisuus treenirintamalla hieman kerää kieroksia Nilaan, joten nyt on ryhdistäydyttävä! Kohtaus tulee jos tulee, joten aamusta uimaan ja sen jälkeen vähän rallya ja tokoa. Tulevana viikonloppuna olisi sekä toko- että rally kisat tiedossa, ei sinne viitsi ihan kylmiltään mennä sähläämään. Toivotaan, että sinne myös päästään paikalle!
Ahdistus ja pelko itsellä on kamalaa, kaikki arjen tilanteet on mahdollisia kohtauksen laukaisijoita mielessäni. Vaikka varsin hyvin järjellä tiedän, ettei kohtausten tuloa voi estää tai ennakoida varsinkaan näin, kun kohtaushistoriaa ei (onneksi!!!) ole yhtä enempää, kehittelee mieleni kaikesta mahdollisesta valtavia riskejä. Aurinko, vesi, uni, syväuni varsinkin, liika leikkiminen tai toisaalta liika lepäily ovat kaikki päässäni olleet jo lähes varmoja laukaisijoita. Voidaanko me treenata, toisaalta onko se työkoiran elämää olla treenaamatta? Huomaan yhtäkkiä pomppaavani kyselemään, missä se Nila nyt on? jos en heti saa sitä silmiini vaikkapa kotipihassa. Puristava tunne rinnassa tulee ja menee, muttei lähde kokonaan pois. Välillä voin fyysisesti pahoin huolesta, mutta toisaalta ensimmäisten kohtauksettomien vuorokausien jälkeen alkaa olla myös helpompia hetkiä. Haluaisin pitää Nilan ihan lähelläni ja suojella sitä kaikelta pahalta, mutta tiedän ettei se ole minun käsissäni. Olen päättänyt, että jatkamme mahdollisimman normaalia elämää treeneineen ja kisoineen niin kauan, kun se on mahdollista. Päätöksestä huolimatta epäilen tulevaisuutta toistuvasti, mutta yritän parhaani. Kaikeksi onneksi tämä on kamalaa nimenomaan ihmisille, Nila itse ei huomista sure.
Minulla oli valmiina luonnoksissa tekstipohja, kuinka olen niin onnellinen, kun minulla vihdoin on kaksi harrastuskaveria jakamassa päähänpistoni ja lajikokeilut laidasta laitaan. Kuluneen viikon aikana on kuitenkin suunnitelmat menneet päälaelleen ja tällä hetkellä toivon ainoastaan, että pennusta kasvaisi edes suurimmaksi osaksi terve aikuinen ja yhteistä aikaa olisi edessä mahdollisimman paljon. Koskaan kun ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan!
Virallisesti hän on Päkäpaimenen Hillitön Hepuli, kutsumanimeä ei ole vielä saatu suuhun sopivaksi. Mukanaan pentu toi mustavalkoiseen laumaan ripauksen ruskeaa, toivottavasti paljon iloa elämään, jatkuvuutta ja muuta ajateltavaa kuin Nilan jatkuva vahtiminen. Hän on erittäin järkevän oloinen pentu, jolla on valtava taistelutahto ja nälkä, joka nukahtaa vaikka eläinkaupan tiskille ja pussailee kaikki ihmiset. Muutaman tunnin kotona olon jälkeen se viipottaa perässä häntä pystyssä ja melkein tuntuu, kuin se olisi ollut täällä jo paljon kauemmin. Laumakin on ottanut pennun vastaan todella hyvin, Nila on ollut pentuja jo katsomassa pari kertaa ja se nyt oletetusti on lähinnä innoissaan, Nadi on innoissaan, muttei tykännyt kun pentu kävi sen mahan alla tissien tarkistusreissulla, muuten ei ongelmaa. Pira pitää etäisyyttä, mutta tarkkailee tilannetta rentona. Sisällä on itse mennyt ihan pennun vierestäkin. Pentu on onneksi fiksu ja antaa Piralle tilaa, joten eiköhän tämä tästä ala sujua! Toivon niin paljon meille pitkää yhteistä taivalta ilman suurempia terveyshuolia!
