keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

8 vuotta

Pira siirtyi tänään seniori-ikään täyttäessään 8 vuotta. Ikä ei onneksi paina eikä seniori ole Piran kohdalla sanaa kummempi, mieli on virkeä ja keho pysynyt nyt hyvässä kunnossa jo pitkään. Elo pyritään kuitenkin pitämään melko tasaisena ja rauhallisena, ettei stressitasot pääse nousemaan. Mikään leppoisa seniori Pira ei todellakaan ole, vaan edelleen sen kierrokset ja ärsytyskynnys nousevat sekunnin sadasosissa tarvittaessa, mutta isoimpia särmiä on ikä onneksi hionut. Satunnainen rally-tokoilu kuuluu ohjelmistoon, nyt on pari kisaakin tiedossa. Kun rtk2 on saavutettu, katsotaan miltä oikean puolen seuruu alkaa vaikuttamaan ja mietitään jatkoa sen mukaan. Ajoittain on mielessä käynyt myös koiratanssin freestyle ohjelman kasaaminen, mutta aika näyttää mitä sen osalta keksitään kokeilla!


lauantai 29. kesäkuuta 2019

3 vuotta

Elossa ja iloinen 💗


Synttärikuvakin on tänä vuonna tähän vaillinainen, mutta täynnä elämisen onnea. Koska niin on Nilakin, kaikkien vastoinkäymisten jälkeen se on edelleen täysin minuun luottava maailman rakastettavin, kiltein ja samalla kahjoin pieni rakkauskoira, joka vaillinaisesta terveydestään huolimatta on antanut itsestään meille kaiken ja vähän enemmän. Sellainen koira ja persoona, joita tulee vastaan vain harvoin, onneksi meille osui juuri Nila. Olen onnellinen jokaisesta yhteisestä hetkestä tähän mennessä ja toivon, että saataisiin niitä vielä lisää.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Teinikoiran ihmeellinen elämä

Kyllä reilun vuoden vanhan koiran elämä on ihmeellistä. Toisena päivänä sujuu kaikki, toisena ei mikään. Hilellä oli ulkokauden alkuun jakso, jolloin sitä ei todellakaan kiinnostanut yhteistyö kanssani yhtään. Jos se ei tajunnut tehtävää, tehtävä oli liian helppo tai liian vaikea, tuuli puhalsi väärästä suunnasta tai kuun ja tähtien asento oli asteen vinossa se totesi että kuule teeppä itse ja poistui paikalta. Se kulutti treeniajan juoksentelemalla yksinään pitkin kenttää vailla mitään kiinnostusta mihinkään yhteiseen toimintaan. Oli hetkittäin vähän oma usko koetuksella, kunnes sitten juuri epätoivon kynnyksellä Hile päätti palauttaa toivoa pala kerrallaan. Ja taas seuraavat treenit käyttää omaehtoiseen juoksenteluun jos vaan tilaisuus tuli. Kuinka turhauttavaa ja ärsyttävää!

Ja sitten, ilman mitään näkyvää syytä tai muutosta oikein missään, alkoi kaikki yhtäkkiä taas sujua ja edetä. Kuin napista painamalla Hilestä tuli motivoitunut, luotettava ja oppimisesta nauttiva nuori koira, joka ei pienistä epäonnistumisista välittä vaan yrittää enemmän. Että ota nyt siitä sitten selvää.

Omasta mielestään se on paras, aina ja kaikessa 💗
Tällä hetkellä tuntuu, että Hile on vihdoin ehkä tajunnut mitä seuraaminen on. Sille on ollut todella vaikea hahmottaa seuraamisen kriteeriä eikä se edelleenkään osaa seurata suoraa muutamia askeleita pidempään, mutta nyt alkaa pyörimisen, sivuaskelten ja perusasentojen kautta ymmärtää mitä haluaisin sen tekevän. Tekipä se muutama viikko sitten elämänsä ensimmäisen liikkuroidun seuruutreeninkin, joka jopa katsojien mukaan näytti seuraamiselta. Pikkuhiljaa!

Hile 13kk seurailee

Hile 14kk seurailee


Asennot alkavat olla ihan kivalla mallilla, vihje-erottelua ja nopeutta treenataan seuraavaksi, samoin lopuista avuista täytyy hankkiutua eroon. Niihin vaan jää itse niin helposti kiinni... Kaukokäskyjen tekniikkaa on jumpattu myös, koiristani ensimmäiset etujalkakaukot alkavat sieltä muodostua helpommalla kuin yhdetkään kaukot aiemmin! Toki vielä ollaan ihan alkeissa, mutta hyvältä vaikuttaa tässä vaiheessa.

Pito on kivalla mallilla, samoin noutoon on saatu kaivettua vähän asennetta ja vauhtia. Toki noudossa on vielä paljon palasia hiottavaksi, mutta kapula on kiva ja haluttu mikä on tärkeintä. Hile pitää luonnostaan kapulaa hyvällä otteella, nyt olen pitotreenien kautta saanut vielä kivasti alleviivattua tiiviin pidon tärkeyttä myös silloin kun on kuuma ja läähätyttää.

Kuva Kaisa Jalava
Hile tuntuu olevan parhaimmillaan, kun sen osaamista oikeasti haastaa ja laittaa sen hetkittäin ihan osaamisen rajoille. Tätä tuli testattua pariin kertaan, kun ensin Hile pääsi Koirakoutsille Jalosen Mikan treeneihin ja pari päivää tästä vielä aivan suunnittelematta möllitokokisoihin Nilaa tuuraamaan.

Mikan treeneissä käsiteltiin palkattomuuttta ja käytösten kopioitumista muuttumattomina toistosta toiseen. Harjoitukset olivat Hilelle vaikeita, se ei ollut koskaan tehnyt niin pitkiä liikesarjoja kuin nyt oli tarkoitus, mutta selvisi niistä jopa yllättävän hyvin eikä palkan viipyminen häirinnyt. Toki helpotin sellaisia osia, joita Hile ei vielä osaa lainkaan kuten sivulla maahan menoa ja näin oikaisin hieman sarjoja, mutta kokonaisuutena olen hyvin tyytyväinen ja yllättynyt siitä, miten hienosti se yritti ja selviytyi treeneistä! Myös kauempana ohjaajasta tehtävät asiat alkavat pikkuhiljaa hahmottua, tosin tässä on vielä valtavasti vaihtelua päivästä toiseen. Ruutua ja kiertoa on nyt kuitenkin koitettu pitää treeniohjelmistossa mukana säännöllisemmin.

Hile aloitti vihdoin 14kk iässä myös ensimmäisen juoksunsa. Ensimmäinen viikko meni rauhallisesti, Hile ei juuri juoksuaan noteerannut, mutta nyt toisen viikon kohdilla hänelle on selvästi valjennut mistä on kyse. Toivon pitkää juoksuväliä, tuota liehittelyä ei montaa kertaa vuodessa kyllä jaksa. Treenaaminen juoksuisena on kyllä sujunut pääasiassa ihan ok, tosin ahneus on karannut aivan uusiin mittasuhteisiin ja ollaankin päästy palaamaan ruuasta luopumistreenien pariin oikein urakalla, kun neiti pariin kertaan päätti karata ruuan etsintään kesken tekemisen.


Yllä olevalla videolla Hileen piti tehdä peruutusta, mutta kun ei vaan yhtään tajua tai muista koskaan edes kuulleensa. Välillä on vähän hankalaa, mutta jos sitkeästi tarjoaa sitä mitä on itse päättänyt, niin luulisi sitä ihmistenkin jo kohta arvostavan! On se sellainen omanlaisensa kovin kovin rakas hömelö, toivottavasti terveyttä riittäisi pitkään yhteiseen taipaleeseen harrastusten parissa ja muutenkin.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Eka ja vika valiotulos

Se oli sitten siinä, Nilan viralliset harrasteet. Toki se edelleen pääsee puuhailemaan ja treenailemaan, mutta kisailut on nyt kisailtu ja lääkitys aloitettu.

Ennen ensimmäistä pilleriä käytiin kuitenkin vielä kerran rally-kisoissa, kun Levek järjesti iltakisat joihin olin jo ennen viimeisintä kohtausta ehtinyt ilmoittautua. Koska Nilan voinnissa ei tullut takapakkeja, halusin vielä tämän viimeisen yhteisen radan käydä tekemässä.

Tuomarina toimi Pia Heikkinen, joka oli suunnitellut mukavan radan.


Nila tuntui mukavalta, oli kuulolla ja rauhallinen ennen rataa. Radan alkuosa sujuikin kivassa mielentilassa, kunnes lähestyttiin tuplahyppyä.

Kyltiltä 6 -1 kotr. koska HYPPY siinä ihan edessä, ei pystynyt
Kyltiltä 9 -1 två, kääntyi askelen vastaan kun palasin takaa sivulle
Kyltiltä 13 -1 ov ja -1 två, Nila oli niin kiinni takana olevissa hypyissä, että suuntasin sen tarkoituksella kohti merkkiä, tästä ov. Puolimatkassa Nila pysähtyi ja pohti, josko sittenkin karkaisi hypyille, mutta uusinta käskyllä jatkoi perille, tästä tvä



Ja muuta vähennettävää Pia ei ollut löytänyt, joten tulokseksi jäi 96p ja samalla Nilan ensimmäinen ja nyt samalla ainoaksi jäänyt valiotulos! Olisin niin kovasti halunnut päästä jatkamaan Nilan kanssa kilpailemista, se on niin luottokisakaveri ja paranee vaan kaiken aikaa, mutta toki terveys menee aina kaiken muun edelle. Harmittaa se silti, mun ensimmäinen valionarvo olisi siinä ihan jo käden ulottuvilla, mutta ei tälläkään kertaa. Nyt mennään näin ja toivotaan, että lääkitys tuo helpotuksen edes joksikin aikaa. Jokainen kohtaukseton päivä on tärkeä, toivottavasti niitä saadaan vielä monia.


sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Sairauseläkelläinen

Niin siinä sitten kävi, että meillä asuu tästä eteenpäin kolme eläkeläistä ja yksi teini, jolla kaikki on vielä edessä. Nilan epilepsia on kevään aikana tiivistänyt otettaan ja kohtausväli lyhentynyt niin, että lääkityksen aloitus tuli ajankohtaiseksi.

Olen samaan aikaan erittäin huolissani tilanteesta ja toisaalta onnellinen siitä, että sairauden puhkeamisen jälkeen saatiin vielä vuosi aktiiviaikaa yhdessä. Treenaaminen ja kisaaminen Nilan kanssa on ollut minulle tärkeää aivan erityisellä tavalla, meidän suhde on niin ainutlaatuinen ja luottamus molemmin puolin jotain sellaista, mitä en aiemmin ole saanut kokea. Vaikkei Nilan kanssa harrastaminen ole päästänyt helpolla, olen aina tiennyt sen tekevän parhaansa. Nila haluaa onnistua ja ymmärtää mitä siltä haluan, välillä niin kovasti että menee yliyrittämisen ja turhauman puolelle. Harmittaa niin paljon, ettei meille annettu mahdollisuutta jatkaa tämän pidemmälle ja oikeasti koetella rajojamme yhdessä nyt, kun todella alamme olla hitsautuneet yhteen.

Kuva: Kaisa Jalava
Olen ajatellut tämän ajan epilepsiaan sairastumisen jälkeen olleen ensimmäinen jatkoaika, jonka kuluessa olen ehtinyt miettimään suhtautumistani sairauteen, harrastamiseen ja siihen, mihin vedän sairauden hoidossa rajat. Sain vuoden aikaa sopeutua ajatukseen nuoren koiran eläköitymisestä ja toisaalta saatiin se vuosi aikaa vielä jatkaa lähes täysipainoisesti treenaamista ja ehdittiinkin aika paljon, onneksi! Nyt ensimmäinen jatkoaika on päättynyt ja on aika katsoa, kuinka kauan toinen kestää.

Toivon enemmän kuin mitään, että Nila vastaa lääkitykseen toivotusti ja kohtausväli saadaan taas pidennettyä siedettäväksi. Lääkitys aloitetaan annoksella Barbivet 30mg 1x2 ja kontrolloidaan muutama viikko aloituksesta lääkeainepitoisuudet sekä maksa-arvot, minkä jälkeen katsotaan tarviiko annosta säätää. Mikäli fenobarbitaali ei anna toivottua vastetta, on valmiina suunnitelma mitä rinnalle voidaan myöhemmin kokeilla, mutta toivotaan ettei siihen ole ainakaan ihan lähitulevaisuudessa tarvetta. Toisaalta olen myös henkisesti varautunut pahimpaan ja päättänyt, että status epileptikus tai kohtausrypäs ovat sellaisia, mitä Nilan ei tarvitse kertaa enempää kestää. Kohtauksen jälkeinen kauhu  koiran silmissä ja kehon valtavat kiputilat ovat jotain niin raastavaa, että myös kohtausvälin täytyy pysyä riittävän pitkänä jotta elämänlaatu ei kärsi liikaa. Lääkityksen aloitus saa kuitenkin odottaa vielä muutaman päivän, jotta saan yövuorot ensin alta pois. Lisäksi olin jo aiemmin ilmoittanut Nilan alkavalla viikolla rally-tokon iltakisoihin, joten käydään vielä kerran fiilistelemässä ja tekemässä viimeinen virallinen kisasuoritus. Raastavaa, mutta toisaalta lohdullista.

Kuva Kaisa Jalava
Tuntuu niin pahalta joutua näitä miettimään, mutta haluan että meillä on suunnitelma valmiina myös niihin ei toivottaviin tilanteisiin. Toivon, että pystyn ennakkoon päättämissäni rajoissa, vaikka sydäntä raastaa jo näin edes miettiessä. Auttaakseni itseäni hahmottamaan kokonaistilanteen tein kohtauspäiväkirjan, missä on kohtaukset ja niiden välisen ajan huomiot kirjattuna yhteen paikkaan sekä videot niistä kohtauksista, mistä se on. Suosittelen harkitsemaan tarkkaan ennen videon katsomista, linkki aukeaa uuteen ikkunaan jottei kukaan tahtomattaan joudu kohtausta näkemään. Linkki kohtauspäiväkirjaan löytyy myös Nilan omalta sivulta. Samalla toivon, että näistä pohdinnoista sairauden ympärillä olisi ehkä jollekin samassa tilanteessa nyt tai tulevaisuudessa olevalle edes jotain hyötyä. Joskus ihan vaan toisen samojen asioiden kanssa painivan ajatukset voivat olla lohdullisia, epilepsian kanssa taistelu on omistajalle hidasta kidutusta seuraavaa kohtausta odotellessa. Koirat onneksi eivät osaa pelätä tulevaa vaan elävät hetkessä, vaikka varmasti nekin oppivat itsestään kohtausta enteilevät merkit tunnistamaan.


Yritän kaikista peloista huolimatta pysyä toiveikkaana ja uskoa, että Nila todella täyttää kolme vuotta parin viikon kuluttua ja että meillä olisi aikaa vielä siitä eteenpäin. Kuinka kauan, sitä ei kukaan tiedä tai osaa sanoa, mutta jokainen hetki on tärkeä. Nila saa edelleen treenailla pienesti ja elää niin täysipainoista elämää kuin mahdollista toivottavasti vielä pitkään. Koetan kuitenkin rauhoittaa sen elämää ja tarjota sille puuhaksi Nilan rakastamien juoksuliikkeiden rinnalla hajuhommia noseworkin ja jäljen muodossa vielä aiempaa enemmän, jotta kierrokset pysyisivät aisoissa ja stressitasot matalalla.

lauantai 11. toukokuuta 2019

Nipsulle toko avo1

Sain päivää ennen Tuuloksen tokokokeen ilmon päättymistä ajatuksen, että jospa sittenkin kokeilisin Nilalle avoimeen koepaikkaa jo sinne, kun olivat Virkkuun liputtaneet kokeen vihreäksi eli tilaa vielä oli ja itselle sattui vapaapäivä. Alkuperäinen koesuunnitelma oli hieman pidemmälle, mutta kun saatiin paikka päätin lähteä katsomaan missä mennään.

Aikaa ilmosta kokeeseen oli reilu viikko, mutta minulla oli hyvä suunnitelma viimeistelytreeneille ja olin ihan luottavaisin mielin, kunnes ei-toivottu vieras epilepsia päätti poiketa keskiviikkoaamuna, Nila sai aamupissalla kohtauksen omassa pihassa. Olin perumassa heti koko koetta ja oikeastaan taas kaikkea muutakin, mutta onneksi päätin vielä katsoa torstaina treeneissä miltä Nila tuntuu ja tehdä päätöksen vasta sitten. Torstaina Nila oli rento ja kiva, ei äännellyt oikeastaan yhtään ja pystyi hyvin keskittymään tehtäviin ja kun vielä sain erittäin hyvän psyykkauksen itselleni päätin pitää paikan ja mennä alkuperäisen suunnitelman mukaisesti katsomaan missä mennään. Mitään odotuksia tai tulostavoitteita ei ollut, halusin ainoastaan meidän yhteistyön toimivan ja pystyväni auttamaan Nilaa mielentilan hallinnassa.


Perjantaina olin itse pitkän työputken ja kohtauksen aiheuttaman stressin jäljiltä niin poikki, että pitkän lenkin ja pienten treenien sijaan nukahdin sohvalle. Että niin onnistuneet ja suunnitellut valmistelut!

Näillä eväillä lauantaina matkaan. Olin jotenkin hyvin rauhallisin mielin, en jännittänyt sitä vähääkään mitä joskus vaan olin vain onnellinen, että meillä vielä on mahdollisuus päästä yhdessä kisaamaan. Ilmossa minulta oikein kysyttiin, enkö yhtään jännitä kun siinä höpisin niitä näitä toimitsijan kanssa. Rento fiilis jatkui, käytin koirat pissalla ja katsastin paikan, missä pääsisin vähän purkamaan höyryjä Nilasta. Tuuloksen koirakerholla on kiva kenttä hiekkakuopilla, missä pääsi hyvin hiekkakasojen väliin treenaamaan ilman, että häiritsi suorittavaa koirakkoa lainkaan! Rakensinkin sinne ruudun ja pääsin vielä ennen kehää muistuttamaan paikasta alustan kanssa. Tein osia vähän jokaisesta liikkeestä ja Nila tuntui kaiken aikaa kivalta, joten hyvä fiilis säilyi.

Hilen rankka kisaturistin rooli jatkui taas
Olimme lähtövuorossa avoimen luokan ensimmäisinä, joten Nila sai paikkiksessa reunapaikan, mikä sopii sille oikein hyvin, vieraat koirat kun välillä saattavat sitä vähän jännittää. Nyt vieruskaverina oli hyvin rennon oloinen pieni cairni, mikä ei Nilasta ollut ollenkaan uhkaava vaan se istui rauhallisena koko vaaditun ajan. Paikalla istuminen 10.

Paikkiksen jälkeen sain rauhassa aikaa palkata koiran, tosin käytännössä käytin ajan kepon opastamiseen miten kuvaa suorituksen, Nilaa kun olin ehtinyt rapsutella jo kehässä. Alla liikejärjestyksessä pisteet ja kommentit:

Noutaminen 9 kyttäsi heittoa, pylly nytkähti taaksepäin

Merkin kiertäminen ja paluu perusasentoon 9,5 törmäsi vähän kartioon

Seuraaminen 7,5 vähän vaikea paikka juoksuliikkeiden jälkeen, kiljuminen vei pisteitä

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9 kiljaisi lähdössä pariin kertaan

Estehyppy 9,5 loppuperusasento vähän vajaa

Luoksetulo 9,5 loppuperusasento vähän vajaa

Kauko-ohjaus 10 opetetusta istumiset jäi aavistuksen vajaiksi, mutta tekniikka piti muuten

Lähettäminen määrätylle paikalle ja maahanmeno 10 paikka ei ollut ideaali, mutta riittävä

Istuminen seuraamisen yhteydessä 9 antoi taas kuulua liikkeelle lähdössä omia mielipiteitään

Kokonaisvaikutus 8 ääntely hallintaan, samoin kohteiden kyttääminen ja omat vartaloavut perusasentoihin tuloissa

Yhteensä 295 pistettä, kunniapalkinto ja sijoitus 1/6!


On tämä elämä vakavasti sairaan koiran kanssa kyllä yhtä veitsenterällä eloa. Isoissakin onnistumisissa on sairauden reunat, kun harmi ja huoli painaa päälle. Vaikka kuinka koettaa pysyä positiivisena ja ajatella, että näillä nyt mennään niin pitkään kuin pystytään, niin kyllä taas tänään on mielessä käynyt moneen moneen kertaan miksei se vaan olisi terve? Sen sijaa, että ilmoittautuisin ehdokkaaksi sm-joukkueeseen pohdin, onko se liian iso stressi ja haluanko ja onko reilua saattaa Nila siihen tilanteeseen? Olen päätymässä siihen että on, meidän paikkamme on pikkukisoissa niin kauan kun ylipäänsä on mahdollista kisata. Ja toki täytyy olla onnellinen siitä, että sairauden puhkeamisen jälkeen olemme saaneet jo ihan kohta vuoden jatkoaikaa aktiivielämään!

Kunniamaininnan arvoinen 💖



keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Pääsiäistanssit

Pitkänä perjantaina meillä Nilan kanssa oli ohjelmassa pitkä kisapäivä, kun aamulla startattiin rallykisoissa ja iltapäivällä aloitettiin kilpaileminen htm voittajaluokassa.

Aamun rallyt menivät nyt vallalla ollutta kaavaa, paljon pientä epätarkkuutta johtuen mielentilan karkaamisesta liian korkealle. Videota ei tällä kertaa ole, mutta radasta sentään otin kuvan:


Vähennyksiä keräiltiin seuraavasti:

Kyltti 3, -3 TVÄ Nila pysähtyi kesken peruutuksen, haukkui pari kertaa ja jatkoi sitten peruuttamista
Kyltti 5, -1 TVÄ ja -3 UUS, ensimmäisellä kehotukella ei vaan taas irronnut ja toisella varmaan eriaikaisuudesta tvä, kun varmistin että lähtee
Kyltti 6, -10 TVÄ, tuplaistuminen alussa mitä en kyllä huomannut, toki olisin uusinut jos olisin tajunnut
Kyltti 7, -3 TVÄ, en tiedä mistä
Kyltti 9, -1 TVÄ jostain
Kyltti 11, -1 KYL, Nila laittoi nenän merkin päälle
Kyltti 16, -3 OV, ehkä liian isoista avuista?
Kyltti 18, -1 VINO, -1 OV ja -3 TVÄ, Nila ei pysynyt paikallaan ympäri kierrettäessä

Tuomarin kommentti "Nätti pyörähdys, reipasta menoa ja vauhdikas peruutus." Tuomarina Fiia-Maria Kivioja. Hieman ihmettelin, ettei vähentänyt ääntelystä mitään vaikka sitä kyllä mahtui matkalle, mutta toki kerättiin sen verran paljon vähennyksiä muuten, ettei ääntelyllä sinänsä ollut merkitystä lopputulokseen. Täsmällisesti jäätiin vielä tuloksen puolelle, tasan 70 saaliina. Nyt taidetaan antaa rally-tokon hetki olla ja katsellaan välillä muita juttuja ja treenataan rallya jos siltä tuntuu.

Väliin jäi reilusti aikaa, joten kävin lenkillä ja Hile pääsi halliin ihmettelemään, treenailemaan ja hakemaan Nilan kisakirjan. Samalla koitin kääntää ajatuksia kohti tanssia kertaamalla ohjelmaa ja kuuntelemalla musiikkia läpi.

Meidän tanssikisoihin valmistautuminen ei mennyt ollenkaan putkeen, joten odotukset olivat lähinnä kauhun sekaiset. Onnistuin reilua viikkoa ennen kisoja osumaan Nilaa kahdesti päähän sen ollessa oikean käden puolella, toisella kerralla vielä puhelin kädessä joka varmasti vähän sattui. Nila on sen verran herkkä, että tällaiset ovat sille suuria vastoinkäymisiä, mitä ei sitten ihan ehditty muutamilla treeneillä paikata niin, että se olisi kantanut kisatilanteessa. Sain sen kyllä edellisenä päivänä ensimmäistä kertaa tulemaan ihan positioon asti rentona, mutta eihän se nyt riittänyt. En tiedä onnistuinko yhdistämään sen huonon fiiliksen myös meidän musiikkiin, varmasti ainakin osittain. Puhelinta se ainakin väistää edelleen, jos se on kädessäni. Jee, oikein voittaja fiilis! Oikean käden liikuttaminen ei ollut mahdollista oikein lainkaan, koska Nila pakitti heti ja veti itsensä "aina mua hakataan" näköiseksi raukaksi ja kieltäytyi tulemasta positioon. Että siinä meni sitten kaksi viidestä positiosta ja toki fiilis heijastui muuhunkin tekemiseen.

Lämmittelyssä palkkailin niitä saastutettuja positioita ja sainkin ihan hyviä toistoja, mutta vähän varuillaan olevalta Nila kaiken aikaa tuntui. Kehään menoa odotellessa se sitten jo ilmaisi selvästi, että ei ole hyvä juttu tämä ja turvautui haistelemaan alustaa, mikä ei ole sille ollenkaan tyypillistä. Sieltä kuitenkin päästiin kehään ihan hyvässä yhteistyössä, mutta heti ohjelman alkuun tuli täysi jäätyminen koiralle, se meni maahan eikä noussut ylös, joten tipahdettiin sitten autuaasti musasta heti alkuun. Koitin oikoa ohjelmaa kiinni ja joitain kohtia sainkin napattua musaan, mutta pääasiassa koko ohjelma meni aikalailla improksi ja koiran tsemppaamiseksi. Hetkittäin ilme oli parempi, mutta pääasiassa se oli vähän surkea riippumatta mitä tehtiin, onneksi fiilis parani loppua kohden. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen siihen, etten itse jäätynyt vaan pystyin soveltamaan ohjelman vauhdissa eikä se kuulemma ollut näyttänyt niin hatusta tempaistulta kuin mitä se oli.

Musiikkina ja teemana meillä on ystävyys, toivon niin kovasti että Nila olisi kanssani vielä monen monta tanssia ja uutta kokemusta jakamassa.



Tuomarit olivat ohjelmasta tätä mieltä:

Susanna Ekblom:
Oikean puolen seuruu nopeassa vauhdissa hyvä: siinä myös koiralla hyvä ilme! -> tämä muihinkin positioihin. Usein näytti siltä, kuin se ei haluaisi tulla positioihin.
Pisteet:
Määrä 39, Laatu 35, yhteensä 74, Kumppanuus 37, Koreografia 36, yhteensä 73 = 147

Katja Tamminen:
Koira on epävarma/ei tykkää olla jalkojen välissä. Ei pysy kaikissa positioissaan tai jätättää. Koiralla kuitenkin pääosin iloinen ilme. Viimeistelyä linkkeihin :)
Pisteet:
Määrä 37, Laatu 34, yhteensä 71, Kumppanuus 38, Koreografia 36, yhteensä 74 = 145

Nadja Böckerman:
Riittävästi positioita & suuntia mutta näissä epätarkkuuksia etenkin alussa. Loppua kohden positiot tiivistyivät. Vaihdoissa vahvoja käsimerkkejä, tarvitseeko koira niitä? Odota koiraa, etenkin pivoteissa, nyt sillä oli kiire pysyä mukana.
Pisteet:
Määrä 40, Laatu 35, yhteensä 75, Kumppanuus 39, Koreografia 37, yhteensä 76 = 151

Lopputulemana pisteitä 147,66

Tuomareiden kommentteista olin oikein positiivisesti yllättynyt, ei se serti normaalimmalla meidän osaamisella olisi ollenkaan niin kaukana kuin olen jotenkin ajatellut. Positioiden vaihtoihin pitäisi keksiä jotain, Nila liimaantuu niin tiukasti seuruuseen että ulospäin irtoaminen on sille tosi vaikeaa. Nyt positioit vaihtuivat vaan "jotenkin", toki en tässä katastrofissa niihin edes yrittänyt juurikaan keskittyä. Lisää treeniä tarvitaan myös positioiden erotteluun ja toki nyt sen ilmeen ja fiiliksen palauttamiseen normaalimmaksi, mutta uskon sen kyllä onnistuvan kun vaan vähän työstetään asiaa. Näiden kisojen tärkein tavoite oli kuitenkin saada joku käsitys missä voittajan kriteereihin nähden mennään ja samalla merkintä kisakirjaan voittajassa starttaamisesta, koska nyt meillä on osallistumisoikeus syksyllä sm-kisoihin mikäli Nila ei tarvitse lääkitystä sitä ennen! Koitetaan tässä välissä päästä johonkin kisoihin tekemään vähän ehjempi suoritus ja tason tarkistus, mutta olisihan se hienoa päästä osallistumaan isoihin kisoihin.


Kisapäivän päätteeksi päästiin vielä lenkille Nilan sukulaisseurassa, kun Nilan emä Kulo ja eno Tao olivat rally-tokoilemassa iltapäivällä ja kisat loppuivat sopivasti samoihin aikoihin. Kuva lainattu Katrilta. Taon vieressä Hilekin näyttää ihan pieneltä tytöltä!


maanantai 22. huhtikuuta 2019

Hessu Hop... Hile 1v!

Aika kiirehtii ja Hile, joka muistuttaa erehdyttävästi myös Hessu Hopoa, Hulda huoletonta, norsua posliinikaupassa ja tilanteen niin vaatiessa oman elämänsä supersankaria täytti jo (yli viikko sitten) yhden kokonaisen vuoden!



Hile on täynnä mielipiteitä ja omasta mielestään hienoja ratkaisuja erilaisissa tilanteissa. Se on jännä persoona, yhtäaikaa hyvin itsevarma ja itsenäinen ja toisaalta kainalossa kiehnäävä sylikoira. Toisaalta jos sitä joku jännittää, se painaa kaasua sen sijaa, että arvioisi tilannetta jotenkin muuten. Ja pääasiassa huolettomalla elämän asenteella varustettuna sille sattuu ja tapahtuu lähes päivittäin koomisia ja ajoittain hyvin kyseenalaisia tapahtumia. Se on viimeisten viikkojen aikana mm hypännyt täyttä vauhtia meidän ruokapöydälle ja valunut siitä ryminällä päin ikkunaa, meinannut tukehtua varastettuun sämpylään, pudonnut rantavedessä jäihin ja jäänyt siihen tyytyväisenä onkimaan jääkimpaletta, kaatanut päälleen ja pitkin keittiötä noin 5 litraa nakkikeittoa, hypännyt 80cm aidan yli ongelmitta, törmäillyt ties mihin esineisiin ja pudottanut tai kaatanut niitä lukemattomia. Usein sen kanssa pääsee helpoimmalla kun laittaa vaan omat silmät kiinni ja toivoo parasta. Yllättävän pienillä vaurioilla se on ensimmäisen vuotensa selvinnyt, moukan tuuria pakko olla! Toki sitä ei mitkään pikkukolhut haittaa, vaikka ihan takuulla aina tasaisesti vähän sattuu. Hile on täynnä energiaa ja jos ei ohjattua ohjelmaa ole tarjolla se kyllä ihan takuulla keksii sitä itse!


Treenit sujuvat hitaasti mutta melko varmasti kohti pieniä välitavoitteita. Yhteistyö hioutuu edelleen, mutta pikkuhiljaa meillä alkaa olla aika yhtenevät ajatukset eri lajien treeneistä. Opin itse kaiken aikaa paremmin suunnittelemaan sille sopivia treenejä, joissa ensimmäiset toistot johtavat onnistumisiin eikä jää aikaa kadota paikalta, vaan viimeistään taukomatto muistuttaa, mitä olikaan järkevää tehdä jos ei mitään muuta keksi. Taukokäytös alkaakin olla varsin mukavalla tasolla, usein Hile jo itse tarjoaa sitä tilanteissa, joissa tekisi mieli singota jonnekin. Olen enemmän kuin tyytyväinen tästä! Paikallaolot ovat tulleet hyvin helpolla taukotreenien kautta eivätkä tunnu aiheuttavan ongelmia kunhan focus pysyy tehtävässä.


Tokossa ollaan edelleen painittu seuraamisen kanssa ja nyt ehkä vihdoin Hilelle alkaa selvitä mitä seuraaminen on. Olen tehnyt paljon perusasentotreeniä, vahvistanut sivulletulon tekniikkaa ja hakeutumista oikeaan paikaan, sivuaskelia ja paikalla pyörimisiä sekä koittanut saada napattua vauhdista kontaktia ja päästä palkkaamaan näistä. Lopulta kuitenkin taisi olla Nila, joka puski samaan aikaan seuruuseen joka sai Hilen oikeasti yrittämään, tiivistymään ja ymmärtämään idean. Lisäksi on tehty noudon palasia, vähän kiihdytelty kapulalle, palkattu nostoja ja treenattu pitoa erikseen. Pito alkaa olla hyvällä mallilla, vaikka Hilelle oli todella vaikeaa pitää mitään suussa hidastamassa palkan syömistä. Lopulta, kun se sai ideasta kiinni, eteni pito ihan parissa päivässä valtavia harppauksia. Tokon hyppyä kokeilin ja totesin meillä olevan ensimmäinen kokonainen liike olemassa! Lisäksi ollaan jumpattu kaukojen liikeratoja, jäävien asentoja, juostu ruutuun ja tehty paljon muita palasia.



Rallytokoa ajatellen en ole vielä tehnyt juuri mitään. Aloitellut olen eteen tulojen treenaamista sheippaamalla kohteiden välistä suoria lähestymisiä luo, saa nähdä onnistunko näin rakentamaan varman suullisen vihjeen eteen tulon joka suunnasta kuten olisi tarkoitus. Lisäksi olen pyörähdyksiä vedättänyt kosketuskepillä ja kädellä, samoin hyvin vähän ohjaajan ympäripyörimisiä on aloitettu rally ja tanssi silmällä pitäen. Paristi Hile on treenaillut kylttitelineiden keskellä ja vähän on tehty törpöistä luopumistreenejä. Perusasentoa ollaan hieman aloitettu myös oikealle alustan kanssa pyörien, mutta muuten tokotreenit luovat toistaiseksi pohjaa myös rallylle.



Agilityssä ollaan oltu nyt keväällä TK-couchingin jatkokurssilla ja jatketaan vielä esteosaamisen pariin. Pikkuhiljaa alkaa tekeminen ajoittain tuntua jo etäisesti agilityltä, mutta on se vaan erilainen kuin Pira (tai Nila, vaikkei Nipsu aksaa varsinaisesti olekaan tehnyt). Siinä missä Pira on kevyt ja pitää hyvin kontaktia ohjaajaan on Hile pikkuisen raskaampi malli eikä todella tarvitse ohjaajaa mihinkään jos ohjeet ovat myöhässä, epäselvät, tehtävä liian vaikea tai liian helppo. Sen mielestä voi vallan hyvin näissä tilanteissa jatkaa itse valitsemaansa suuntaan ja katsella sitten hetken kuluttua mitä se täti siellä heiluikaan. Toisaalta kuulolla ollessaan se vielä herkästi tulee pois esteeltä jos yritän "olla ajoissa", joten ei tässä tälläinen noviisiohjaaja kyllä helpolla pääse. Aksaa tehdään rauhassa edeten ja katsotaan mihin joskus päädytään jos päädytään, tärkeintä on pitää hauskaa ja kehittää yhteistyötä myös tämän lajin parissa. Tekee meille todella hyvää harjoitella aksajuttuja, kun ohjaaja joutuu pois mukavuusalueeltaan ja Hile toivottavasti oppii hyödyntämään itsenäisyyttään joskus vielä hallitusti. Toisaalta jotkut asiat ovat sille helppoja, se oppi keinun muutamalla treenillä pisteeseen, jossa se tekee yksittäisenä esteenä kokonaista keinua, kun käytin opettamisessa starttinappulaa ja se sai näin itse aktiivisesti osallistua tapahtumiin.



Noseworkin parissa ollaan hieman aktivoiduttu ja tehty pieniä etsintöjä niin sisällä kuin ulkona. Hile on todella taitava nenän käyttäjä, kunhan huolehdin että se lähtee tehtävälle rauhallisena ja tietoisena mitä on tekemässä. Muutamat etsinnät aloitin tekemällä pari settiä nuuhkutusharjoituksia hydrolaatille, rauhoittamalla etsintään lähdöt ja johan alkoi toimia! Hile löysi jopa yhden piilon nopeammin kuin Nila, joka on todella hyvä ja nopea. Ollaan käyty myös vieraissa ympäristöissä etsimässä ja Hile tuntuu jokaisella kerralla olevan edellistä selvästi taitavampi. Nenähommista innostuneena tekisi mieli jostain kaivaa aikaa myös jälkitreeneille nyt, kun maastot ovat sulia. Hilellä tuntuisi olevan potentiaalia (ja pomppua) myös pk-puolelle. Pieniä keppitreenejä onkin aloitettu, katsotaan minkä verran ehditään jälkihommiin kesäkauden aikana syventyä. Esine-etsinnän alkeitakin voisi alkaa treenailla, ettei vaan lajivalikoima pääse liian pieneksi kutistumaan.



Arjessa Hile on hieman ärsyttävää puuhailu taipumusta lukuunottamatta melko vaivaton koira. Se ei tarkoituksella hajota mitään, mutta joskus vaan asiat sen ympärillä saattavat muuttaa muotoaan. Lenkillä se pitää hyvin kontaktia eikä irtoa liian kauaksi. Hihnassa kulkeminen on vielä ajoittain haastavaa, minkäs teet kun on omasta mielestään syntynyt vetokoiraksi! Hilen mielestä jotkut kasvun asettamat ikärajat vetoharrastukselle ovat turhia, joten se vetää estelystä huolimatta ajoittain todella paljon. Se nostaa niskan korkeimmaksi kohdaksi ja lähtee molossityyliin kauhomaan eteenpäin välittämättä sutiiko tassut tai osuuko ne edes maahan aina. Siinä on voimaa aivan valtavasti, joten pikkuhiljaa sille tulee aukeamaan mahdollisuus tämän taipumuksen ihan luvalliseen hyödyntämiseen. En vaan tiedä, miten siihen asennetaan jarrut ja suunnat, mutta ehkä se matkan varrella selviää. Hetkittäin se on jo ihan mukava hihnassa, joten toivoa on!


Hile tulee edelleen kaikkien kanssa toimeen, ei tarvitse miettiä juurikaan mihin porukkaan sen päästää. Vanhemmille koirille se on useimmiten kohtelias, antaa tilaa muttei nöyristele tai mielistele ylimääräistä. Toisaalta se kyllä sanoo takaisin jos tilanne sen mielestä niin vaatii, mutta on jälkeen päin hämillään mitä tapahtuikaan ja ottaa etäisyyttä. Vanhempieni russelin kanssa näitä on pari kertaa sattunut, mutta tilanteen mentyä ohi koirat ovat jatkaneet ongelmitta yhdessä, joten mikään riidan haastaja Hile ei ole. Siitä on kasvamassa melkoisen vahva persoona, nyt jo esimerkiksi Nila turvautuu Hileen jos porukassa on sille vieraita koiria tai muuten joku meinaa jännittää. Omassa laumassa elo sujuu rauhaisasti, kerran Hile ja Pira on meinanneet ottaa yhteen ihan omasta mokastani johtuen, mutta tässäkin Hile ensin sanoi takaisin ja heti tilanteen lauettua antoi Piralle tilaa.


Olen kyllä niin onnellinen edelleen, että Hile päätyi meille! Se on taas aivan omanlaisensa valloittava persoona ja opettaa valtavan paljon uutta koirista ja kouluttamisesta, mutta ennen kaikkea se on meidän lauman puuttuva palanen, rakas hörökorva joka ihan takuulla tulee kainaloon nukkumaan heti tilaisuuden tullen.

Paljon onnea vielä kerran Hile ja paljon terveitä vuosia meidän ilona!

lauantai 13. huhtikuuta 2019

Juhlapäivä!

Tänään oli ohjelmassa Rally-tokoa ja synttärijuhlintaa, kun Hile täytti jo yhden kokonaisen vuoden! Synttärisankari saa myöhemmin ihan oman postauksensa, mutta huh, se selvisi ensimmäisestä vuodestaan ilman suurempia vaurioita!

Rally-Tassut KK ry:n kisat alkoivat mestariluokalla, joten paikalle suunnattiin heti aamusta. Tuomarina kisoissa toimi Maria Riski. Nila starttasi luokkansa puolivälissä, joten rataan tutustumisen jälkeen jäi hyvin aikaa hakea koira ja vähän lämmitellä. Rata oli mukavan suoraviivainen sopivan haastavilla tehtävillä ja tehtävä yhdistelmillä. Ensimmäistä kertaa meitä myös edessä peruutus kisaradalla ja heti toisena tehtävänä, mikä itseäni vähän arvelutti kuinka sen kanssa käy, mutta eipä siinä muu auttanut kuin radalle kokeilemaan!

Ratapiirros


Kyltti 2, -3 UUS, -1 VINO
Kuten arvelin, edessä peruutus heti alussa oli Nilalle haastava, ensimmäisellä yrityksellä se lähti todella vinoon, pysähtyi, otti pari askelta kohti ja kiljaisi, joten uusittiin tämä. Uusinnalla edelleen vähän vinoon, mutta hiljaa ja tarpeeksi pitkälle, JES!
Kyltti 3, -3 UUS
Olin ilmeisesti käyttänyt kaiken keskittymiseni peruutukseen, kun en sitten osannut laskea askelia vaan sekoilin jotain ihan omaani ja jouduin käyttämään tähän heti perään toisen uusinnan... Tämä täysin ohjaajan piikkiin.
Kyltti 4, -10 TVÄ (meni maahan)
Nila jätti jälkimmäisen istumisen tekemättä ja kun pyysin siten uudelleen istumaan se meni maahan, kun meni arvailuksi mitä sanoinkaan... Ja uusinnat jo käytetty, joten eipä voinut mitään.
Kyltti 8, -1 VINO
Puski oikealla perusasennossa vinoon taakse
Kyltti 11, -10 TVÄ (eriaikainen)
Nila oli täysin juuttunut seuruuseen eikä irronnut mihinkään, joten jouduin pysähtymään kesken liikkeen ja pyytämään kai kolmesti ennen kuin lähti. Nämä on sille vaikeita, joten treenilistalle!

Tuomarin kommentti "Taitava koirakko."



Kaiken kaikkiaan kuitenkin meidän tähän astisista kolmesta mestarin radasta ehjin suoritus, vaikkei pisteitä jäänyt kuin 72 oman sekoiluni seurauksena. Tulokseen tämä kuitenkin riitti, joten sitä myöden Nilalla RTK4 suoraan 12 kisalla! Nyt täytyy miettiä aletaanko oikeasti treenaamaan vai annetaanko rallyn jäädä hautumaan ainakin hetkeksi. Olin ajatellut, että annetaan rallyn hetki olla rtk4:n jälkeen, mutta kun radat sujuvoituu niin vähän kyllä kutkuttaisi sittenkin jatkaa kisaamista nyt kun vauhtiin on päästy. Yksi ilmo nyt ainakin on jo tehtynä, mietitään sitten sen jälkeen uudelleen.

Nilalla on nyt kerättynä koko sarja!
Väliin jäi reilusti aikaa, joten ehdin käydä Piran kanssa kaksin kävelemässä ja nuorison kanssa metsässä, syödä rauhassa eväät ja silti olin ajoissa odottelemassa avoimen luokan alkua. 

Avoimen luokan rata oli myös mielestäni mukava, joskin melko pitkä kun mukana oli sekä spiraali että pujottelu, mutta Piralle se sopii vallan hyvin. Ehtii vähän tasaantua radan aikana. Pira oli täynnä energiaa, innokas ja aluksi halliin tullessa hyvin keskittymätön sähläten vaan jotain vähän sinne päin. Hetken jumpalla ja ympäristön katselulla se onneksi sieltä palautui kuulolle ja päästiin radalle hyvillä mielin.

 Ratapiirros
Kyltti 3, -3 UUS
Piran kanssa pääsin myös uusimaan edessä peruutuksen, tosin tällä kertaa se oli koira joka sähläsi eikä kuunnellut vaan änkesi sivulle heti ensimmäisessä pysähdyksessä vaikka kuinka käskytin ajoissa. Uusinnalla onneksi sujui!
Kyltti 5, -1 VINO
Perusasento valui taakse vinoon.

Tuomarin kommentti "Taitava koira, hyvä keskittyminen"

Kokonaisuutena oikein kiva kokonaisuus Piran kanssa! Täytynee katsella sille lisää kisoja sopivassa välissä ja tosissaan harkita myös ylempien luokkien treenaamista, Pira kun tuntuu paranevan vaan vanhetessaan ja treenimäärien pysyessä hyvin pieninä.


Hile kävi hallissa treenaamassa pariin otteeseen. Ensimmäisellä kerralla virtaa oli aivan liikaa ja keskittymistä ei lainkaan, mutta toisella kerralla metsälenkin jälkeen se jo pystyi hyvin rauhoittumaan ja keskittymään pieniin tehtäviin. Eiköhän se siitä pikkuhiljaa ala aikuistua, ainakin toivossa on hyvä elää.


Päivän sankaritrio!

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Omaehtoisuus ja valinnan vapaus

Tamsk ry järjesti jäsenilleen kolmen kerran kokonaisuuden, jossa loistava Jaana Pohjola kävi kertomassa sekä teoriassa että käytännössä demokoirien kautta, miten omaehtoisuutta ja valinnanvapautta voi koirien kanssa käyttää ja miten se vaikuttaa koirien hyvinvointiin. Tuloksia saatiin jokaisella treenikerralla todella nopeasti ja vakuuttavasti, vaikka tapa tehdä asioita oli lähes kaikille koirakoille uusi.

Tammikuussa paneuduttiin valinnan vapauteen hoitotoimissa ja yleisesti siihen, mitä valinnan vapaus ja omaehtoisuus tarkoittaa eläinten kohdalla. Tärkeimpinä oppeina itselleni jäi mieleen kaksi asiaa:

Älä koskaan kysy, jos et pysty kunnioittamaan eläimen valintaa! Luottamus on tärkeimmässä roolissa näissä harjoituksissa.

Kysy vain niitä asioita, joiden vastauksen pystyt hyväksymään. Jos koiralla ei ole lainkaan karvaa ja ulos on mentävä, ei liene järkevää kysyä puetko takin päälle? Tai haluatko ylipäänsä ulos.

Valinnan mahdollisuus ei missään tapauksessa tarkoita, että koira saisi vapaasti valita mitä se tekee tai ei tee. Edelleen ihminen valitsee treenattavan asian ja luo puitteet sille, koiralle annetaan vaan "perinteistä" kouluttamista enemmän vaikutusmahdollisuuksia siihen, miten treeni etenee ja mihin se on valmis. On tärkeää erottaa pakollisten toimenpiteiden tilanteet niistä hetkistä, kun koira saa itse vaikuttaa tapahtumaan. Esimerkiksi koiran kynnet on leikattava myös sinä aikana, kun sen kanssa vasta harjoitellaan. Tällöin omaehtoisuuden kautta toteutetut treenit voi tehdä vaikka olohuoneessa ja itse istuen matolla kun taas pakolliset kynsien leikkuut suoritetaan vaikkapa eteisessä ja ihminen seisten. Tavallisimpia treenikohteita oli juurikin kynsien leikkuu, pukeminen, trimmaaminen ja lääkitsemiset (korva- ja silmätipat).

Omaehtoisuus ja valinnanvapaus hoitotoimissa perustuu muutamaan tärkeään asiaan:

Koira saa itse päättää, koska se on valmis toimenpiteeseen. Treenien aluksi tarkkaillaan koiraa ja valitaan sen käytöksestä "starttinappi", jolla se ilmaisee olevansa valmis. Starttinappula voi olla esimerkiksi joku tietty asento, hännän heilutus, välineen koskettaminen, käsi- tai leukatargetti tai mikä tahansa muu selkeä signaali siitä, että koira on valmis aloittamaan.

Koira saa itse päättää, koska toimenpide loppuu tai esimerkiksi kynsien leikkuussa mistä tassusta kynnet leikataan ja missä asennossa. Itse olen aina leikannut koirien kynnet joko istuen tai maaten, mutta Hile haluaa seistä, joten nykyisin se seisoo ja nostelee tassujaan siitä leikattavaksi. Joskus kyllä heittäytyy myös makuulle, mutta tätä useimmiten silloin, kun yrittää tulla muiden vuorolla uudelleen kynsien leikkuuseen.


Jokaiseen toimenpiteeseen on hyvä suunnitella vähintään kolme tukitreeniä, jotka eivät johda varsinaiseen toimenpiteeseen, mutta edesauttavat sen toteutumista myöhemmin. Tällaisia voivat olla esimerkiksi kynsienleikkuun asennon valinta ja vahvistaminen, sen jälkeen tassujen ojentaminen ja/tai tassujen koskeminen. Tukitreeneissä pidetään asetelma aina samana kuin olisi tavoite lopullisessa toimenpiteessä, eli trimmeri tai kynsisakset on reilusti esillä jotta koira tietää, mitä asiaa harjoitellaan.


Olin varannut koirakkopaikan kaikille kolmelle kerralle, ensimmäisellä kerralla Hile pääsi demokoiraksi. Opetin sille säännön hyvin yksinkertaisella käsittelytreenillä: starttinappulana toimii leukakosketus ja käsittely jatkuu niin kauan, kun leuka pysyy kämmenellä. Kun leuka nousee, lakkaa käsittely heti. Tein tätä ihan itsekseni, mutta myöhemmin tätä voisi hyödyntää myös vieraan ihmisen kanssa. Hile osti idean todella nopeasti ja pysyi leukakosketuksessa käsiteltävänä, vaikka muut osallistujat lähestyivät joukkona meitä. Sain kopeloida sitä käytännössä kuinka kauan halusin jo heti parin toiston jälkeen ja pääsin palkkaamaan ennen, kuin koira itse halusi lopettaa. Tärkeää tosin on päästä palkkaamaan myös niistä kerroista, kun koira valitsee lopettaa itse, jotta sille vahvistuu ajatus sen oleva ihan ok. Toisena asiana Hilen kanssa teimme takin päälle pukemista. Tässä Hile selvästi enemmän mietti asiaa, mutta ihan muutamalla toistolla alkoi itse pujottautua takkiinsa! Ja kun se kerran päätti pukeutua, se ei enää muuttanut mieltään.

Kotona kaikki koirat ovat päässeet tekemään kynsienleikkuuta omaehtoisuuden kautta. Olen myös harjannut koiria ihan aktivointi mielessä vapaaehtoisuuteen perustuen. Piran kanssa meillä on tässä ollut jo pidempään projektina, että se tulee koskemaan saksia ja sen jälkeen nostaa (eli hakkaa) tassun kädelleni. Sen kanssa on nuorena opiskeltu kynsienleikkuu kivaksi, mutta nyt vanhemmiten se on alkanut ilmeisesti tuntua epämiellyttävältä, eikä Pira ole halunnut kynsiään enää leikattavan. Tukitreeneillä olen saanut sen paljon rennommaksi ja vaikka se ei vieläkään toimenpiteestä pidä, se tulee kuitenkin uudelleen läimimään tassulla vaikka kynnet ihan leikkaisikin. Piran kanssa omaehtoisuuden raja menee siinä, että kun se on antanut luvan leikata kynnet, ne leikkaan yksi kerrallaan välissä palkaten, vaikka se koittaisi vetää tassun pois ennen kuin ehdin leikata. Sen jälkeen se saa poistua ja tulla uudelleen tarjoamaan jalkaansa, mikä tuntuu olevan sille sopiva tapa.
Nadi on sen verran höppänä, etten ole ihan varma minkä verran se on päässyt juonesta kiinni, mutta kovin tärkeänä se tulee makaamaan eteeni ja tuhisee, että anna nyt sitä ruokaa. Sen kanssa olen pääasiassa kosketellut tassuja ja antanut sen tulla uudelleen lähelle. Kynnet on sitten leikattu eri yhteydessä ja huoneessa.
Nila on niin kiltti, ettei sen kanssa ole koskaan mitään ongelmaa kynsienleikkuun kanssa ollut, mutta selvästi se on pitänyt toimenpidettä vähän epämukavana. Ensimmäisen kerran kun annoin sen päättää leikataanko vai ei, se hyvin kummastuneena laittoi toista etujalkaa mahanalle ja tarkkaili reaktioitani. Pikkuhiljaa se alkoi tuoda toisenkin tassun esille ja toisella kerralla jo vaati leikkaamista mätkimällä minua etutassuillaan! Ihan huikea muutos sen olemuksessa!
Hilestä kynsienleikkuu on aina ollut ihan jees, saahan siitä ruokaa joten ei voi olla paha. Nyt se onkin innokkaimpana tunkemassa vuoroon kaikkien muidenkin vuorolla. Kynnet se haluaa leikattavan seisten, mikä on minusta vähän hassua mutta näin nyt sitten tehdään. Hile nostelee etutassut minulle ja siltä voi leikata koko tassun kynnet kerralla sen tyytyväisenä seistessä paikallaan.

Hilen kanssa on lisäksi menossa suihkuun opetteluprojekti omaehtoisuuden kautta. Se inhoaa syvästi kastumista ja sen ainoa tavoite on poistua paikalta mahdollisimman pian, ei väliä millä keinoilla. Olen sen pariin kertaan joutunut pesemään kauhealla tappelulla, enkä halua joutua näin toimimaan. Projekti on alkanut käyttäen samaa starttinappulaa kuin käsittelyssä, leukatargettia. Yhdellä treenillä päästiin tilanteeseen, jossa vesi valuu pienesti, suihku on lattialla ja Hile suihkutusetäisyydellä leukatargetissa niin kauan, että vapautan sen. Se pälyilee suihkua inhoten, mutta tulee silti ja sietää epätasaiselta kivilattialta tulevat roiskeet. Treenin idea selviää videon ensimmäisen minuutin aikana, mutta latasin koko videon katsottavaksi, jotta myös tuumaustauot ja tilanteen muuttaminen tulee näkyviin. Hilellä on kaiken aikaa mahdollisuus poistua suihkutilasta, ovi on auki ja heitän sille palkan pääasiassa ovea kohti.


Toisella kerralla paneuduttiin palkkioiden valintaan. Ajatus palkkioiden valinnan taustalla on, että eläin saa lisää hallinnan tunnetta kun se saa itse päättää, mitä saa palkaksi tehtävistä. Samoin sen sitoutuminen ja motivaatio kasvavat ja toisaalta turhauma vähenee, kun sen ei tarvitse miettiä mikä on palkkana. Palkan merkitystä eläinten kouluttamisessa ei tulisi koskaan väheksyä, niillä on aina odotuksia palkkiota kohtaan. Eläimen mielestä väärä palkkio voi olla lähinnä rangaistus, vaikka ohjaaja kuinka luulisi eläintä palkitsevansa.

Kuinka me sitten voimme tietää, mitä eläin haluaa? Kysytään siltä! Yksinkertaisimmillaan eläimen, tässä tapauksessa koiran, annetaan valita mieluisin palkkio vaihtoehdoista. Ruualla voi tehdä makutestejä esimerkiksi laittamalla useammalle alustalle erilaisia herkkuja ja antamalla koiran mennä tutkimaan niitä itse havainnoiden, missä järjestyksessä ja millä intensiteetillä se ruuat syö. Treenien alkuun voi ottaa rutiiniksi lelun valinnan, toisilla on oma lelukoppa mistä koira saa valita mieleisen juuri sille päivälle, toiset antavat vaihtoehdot koiralle valittavaksi maahan. Jos koira tympiintyy leluihin nopeasti, voi valinnan toistaa myös kesken treenin tarpeen mukaan. Käyttää koiran mieltymysten selvittämiseen sitten mitä keinoa tahansa, on ohjaajan vastuulla käyttää aina koiran mielestä riittävän hyviä palkkoja ja välttää pettymyksiä. Jos ensin tarjoilet sisäfilettä, ei liene koirasta kovin palkitsevaa saada seuraavasta toistosta kuivanappulaa? Varsinkin ruuastaan tarkkojen koirien kohdalla kannattaakin miettiä, onko eri palkkionamien laatuja tarpeen sekoittaa keskenään lainkaan. Todennäköisesti järkevä tapa on korkeintaan parantaa palkkion laatua treenien edetessä, ei toisin päin.  Ensisijaista on kuitenkin huomioida koiran omat mieltymykset niin lelujen kuin ruuan suhteen!


Palkkion laadun lisäksi kannattaa huomioida muitakin seikkoja, kuten palkkion suunta tai se, miten koira haluaa palkkion toimitettavan. Haluaako koira leikkiä yhdessä ohjaajan kanssa vai itsekseen, haluaako se jahdata vai repiä, purra vai jäystää? Jännittääkö koira jotain ja vaikuttaako jännitys palkkion houkuttelevuuteen? Kaikkia näitä voidaan kysyä koiralta ja vastauksia hyödyntää erilaisten treenien suunnittelussa. Yksinkertaisin kysymys toki kuuluu, haluatko tänään, tästä tehtävästä ruokaa vai lelun? Demokoirien kautta päästiin näkemään monia eri variaatioita todella erilaisilta koirilta ja tehtiin mielenkiintoisia havaintoja!


Kysyminen on yksinkertaisinta suorittaa targettien avulla. Targettina voidaan käyttää esimerkiksi kaksipäistä kosketuskeppiä, jonka päissä on eriväriset pallot tai eri muotoisia ja/tai värisiä tassutargetteja. Koiralle ensin opetetaan muutamalla toistolla mikä tarkoittaa mitäkin, eli esimerkiksi tökkäämällä sinistä palloa saat ruokaa ja keltaisesta pallosta lelun. Ensin kumpaakin 3-5 toistoa erikseen, sen jälkeen tarjotaan koiralle mahdollisuus valita kumpaa päätä se haluaa tökätä ja palkataan sen mukaan. Aluksi koirat saattavat tehdä valintaa sattumanvaraisesti, mutta useimmiten ne hyvin nopeasti oppivat pelin ja alkavat pohtia valintojaan ja selvästi hermostuvat, jos valitsevat omasta mielestään väärin. Samalla tavalla toimitaan, käytettiin targetteina mitä tahansa ja on kysymykset mitkä tahansa. Aluksi on hyvä opettaa sääntö kahdella vaihtoehdolla, sen jälkeen valittavia voi olla enemmänkin mikäli sille on tarvetta. Osalle erityisesti kilteistä koirista valintojen tekeminen voi olla hyvin vaikeaa, erityisesti jos ne ovat tottuneet siihen, että aina ihminen lopulta auttaa pulasta. Kun ne lopulta tekevät valintoja, voi olemuksesta nähdä voitonriemun ja vapautumisen! Omasta mielestään väärästä palkkiosta hermostuvat taas kertovat hyvin käytöksellään siitä, miten tärkeää koiralle on oman mielikuvan toteutuminen.


Hile pääsi demokoiraksi tällekin kerralle. Valitsin sille yksinkertaisen lelu vai ruoka valinnan. Ensin koitin tehdä valintaa kaksipäisellä kosketuskepillä, mutta sen kanssa Hile valitsi systemaattisesti aina minua lähinnä olevan pään riippumatta siitä, mitä siitä seurasi. Vaihdoin muotokortteihin, joita pidin ensin kädessä ja siirsin sitten lattialle. Sujuvasti Hile kädessä olevia kortteja tökkäsi nenällä ja lattialle siirrettäessä alkoi tehdä tassutargettia. Yllätyksekseni Hile ei tehnyt juurikaan eroa palkkojen välille asetelmassa, jossa se oli ensin itse saanut valita lelun ja sen jälkeen asettunut taukomatolleen. Laitoin kortit sen eteen ja vapautin, jolloin Hile kävi läppäämässä haluamaansa palkkiota ja minä tottelin. Kun se oli tehnyt muutaman toiston, se itse meni targettien välistä matolleen lepäämään ja odottamaan uutta vapautusta, mikä on hieno taito sekin! Lopuksi yhdistin mukaan yksinkertaisen tehtävän ja ketjutin valinnan osaksi sitä. Vapautin Hilen matolta, se valitsi palkan, pyysin käsitargetin ja palkkasin sen valinnan mukaisesti. Olin yllättynyt, kuinka paljon se valitsi leikkiä! Nyttemmin, kun valintaa on sovellettu enemmän ja monimutkaisemmissa treenitilanteissa, on käynyt selväksi että se haluaa treenien alussa mieluummin leikkiä ja hieman väsyttyään tai joutuessaan kovasti keskittymään on valinta lähes aina ruokaa.


Muiden demokoirien treeneissä nähtiin paljon kiinnostavia valintoja. Yksi ihastuttava kääpiösnautseri sai valita kahden lelun välillä. Aluksi se leikki, mutta kyllästyttyään itse leikkimään se edelleen tarmokkaasti teki valintoja targettien välillä ja katseli kiinnostuneena, miten ohjaaja sille lelun toimitti. Häntä vaan heilui selän päällä, kun ohjaaja onnistui oikein hyvin viihdyttämään koiraa! Välillä se sitten hetken leikki itsekin, kunnes palasi tuumailemaan, kummalla lelulla leikkivä ihminen nyt olisi viihdyttävämpi. Aivan huikea koira, joka teki kaiken aikaa kovasti hommia ja oli hyvin tyytyväinen itseensä saavutuksestaan! Toiselle koiralle luotiin parin kokeilun kautta asetelma, jossa se  sai valita joko lelun maasta tai ohjaajalta. Se valitsi lelun maasta niin kauan, kunnes maassa oleva lelu oli sen kannalta hieman epäilyttävässä suunnassa, kun kuuntelijoiden joukko lähestyi koirakkoa. Tällöin se valitsi lelun ohjaajalta ja muutettaessa asetelmaa niin, että maassa olevan lelun sijainti muutettiin "turvalliseen" suuntaan, koira palasi valitsemaan sen. Toinen, myöskin ihmisistä hieman ahdistuva koira sai valita palkan suunnan, minkä jälkeen se sai suorittaa kosketusalustan, joka oli ihmismassan puolella. Parilla toistolla tätä saatiin vaikeutettua niin, että alusta oli ihmisten keskellä, koira valitsi palkan ja suoritti tehtävän täysin rentona ja sai palkan valintansa mukaan pois päin ihmisistä. Kiihkeä paljon haukkuva ja herkästi kiihtyvä koira taas teki rentona tehtäviä ihmisten keskellä keskittyneenä ja sai valitsemansa palkan toimitettuna pois päin ihmisistä. Saman koiran kanssa kokeiltiin myös palkkaamista kiinnostavaa kohdetta kohti, mikä selvästi vähensi koiran halua rynnätä siihen suuntaan luvatta. Yhdelle koiralle opetettiin palkkioksi haistelu, mutta käytös sammui nopeasti, mikä Jaanan mukaan yleensä aina tapahtuu, kun "kielletystä" tehdään toivottavaa. Haisteltu jo, mitä sitä nyt kymmenettä kertaa kun helpommalla saa muita hyödykkeitä ihmiseltä? Kaikkiaan hyvin vakuuttavia muutoksia lopulta hyvin pienillä asioilla.


Päivän päätteeksi jäin opettamaan valinnan säännön Nilalle ja kokeilemaan käytännössä enemmän sovelluksia. Nila on ollut yli kiihkeä ja äännellyt valtavasti, ei ole pystynyt suorittamaan seuraamista lainkaan varmaan pariin kuukauteen, kun heti on tullut ääni ja lähtenyt keulimaan. Edelliset treenit sen kanssa oli mennyt siihen, että 40 minuuttia jumppasin kierroksia alemmas, jotta pääsin palkkaamaan sen ja taas aloittamaan kierrosten laskemisen. Muutos, minkä palkan valinta siinä sai aikaan oli kerrassaan ällistyttävä! Onneksi Marja jäi paikalle ja näki mitä tapahtui. Nila oppi valinnan nopeasti, joten otin heti mukaan myös treenejä. Aloitin kierrolla, joka kiihdyttää jonkin verran mutta on Nilasta myös kiva liike. Nila matolle odottamaan, kierto kartio valmiiksi, kerroin 'tehdään kiertoa' vapautin valitsemaan palkan ja lähetin suoraan valinnasta kiertoon. Nila suoritti äänettömiä kiertoja eikä kaatanut kartiota, mikä usein tapahtuu. Kun kierto meni niin hyvin, kokeilin noutoa. Siinä nyt ainakin nousee vire ja odotus tuo ääntä! Tai sitten ei, edelleen hiljaista keskittymistä ja tarkkaa ja nopeaa toimintaa. Nila myös valitsi enemmän ruokaa kuin lelua, vaikka olen aina ajatellut sen suunnilleen elävän leluilleen! Se halusi ruokaa myös noudosta, mitä en olisi koskaan uskonut. Kun vauhtiliikkeet sujuivat, oli tietenkin pakko kokeilla myös seuraamista. Nila ei ollut sitten syksyn tehnyt niin täsmällistä ja hiljaista seuraamista saati niin pitkiä pätkiä kuin tuolloin. Nämä ensimmäiset valinnan kanssa tehdyt treenit olisi pitänyt saada videolle! Nyttemmin olen päässyt taas eteenpäin ymmärryksessä siitä, mikä Nilaa kiihdyttää. Ruutu on sille valtava ärsyke, siihen liittyy ilmeisesti sen verran epävarmuutta ja toisaalta juoksemisen odotusta, että jo ruudun läsnäolo kentällä nostaa kierroksia. Samoin samaan aikaan kentällä treenaavat muut koirat kiihdyttävät, mutta jotenkin ollaan nyt taas päästy eteenpäin näiden asioiden käsittelyssä. Palkan valinnasta on tullut oleellinen osa Nilan treenejä, se saa valita palkan jos nyt ei ennen jokaista toistoa niin ainakin muutamien toistojen välein. Videolle nyt jäi ainoastaan pätkiä missä ääntä vähän tulee, mutta konsepti näistä käy ilmi. Nilalla on valmistelevat vihjeet kaikkiin liikkeisiin, joten käytän niitä myös tässä. Nila on tauolla, kerron sille mitä seuraavaksi tehdään, se valitsee palkan ja aloitamme treenin. Päädyin pidentämään palkanvalinnan välejä, koska se alkoi selvästi turhautua myös valintaan jos sitä tekee liian tiheästi. En tiedä pääsenkö koskaan täysin selville tuon koiran mielenliikkeistä, mutta kiinostavaa ja opettavaista niitä on opiskella! Videolla ruutu jää vasemmalla kentän alanurkkaan ja näkyy hyvin, kuinka saan protestointia osakseni kun kerron, että treenataan jotain muuta. Samalla kuitenkin tuntuu, että Nila oppii säätelemään omaa äänenkäyttöään paremmin ja minä palkkaan sitä taas viisaammin kuin aiemmin. Edelleenkään en tiedä, mitä se milloinkin palkaksi haluaa. Nilalle ei ole mitään niin selkeää kaavaa kuin Hilellä, joten annan sen kertoa itse, valita lelunsa ja päättää mitä palkkaa milloinkin käytetään.


Kolmannella ja tällä erää viimeisellä kerralla käsiteltiin itse tehtävien valintaa ja sitä, haluaako koira ylipäänsä treenata. Koiralta voidaan kysyä haluaako se treenata tai koska se on valmis jatkamaan tekemistä, kun opetetaan sille keino kertoa tämä ohjaajalle. Koira on tauolla, jolloin sille tuodaan saataville jokin objekti, jonka kautta se saa treenit käynnistettyä. Hyviä ovat pullot tai esimerkiksi soittokello, jota koira pystyy painamaan. Puhun objektista nyt pullona, koska sitä olen itse hyödyntänyt. Pullo laitetaan koiran saataville ja koiran kaataessa sen se pääsee välittömästi tekemään tehtäviä. Aluksi tehtävät ovat pieniä ja yksinkertaisia, jotta konsepti selviää koiralle. Aluksi myös koirat usein menevät matolle ja kaatavat heti pullon päästäkseen takaisin treenaamaan, mutta aika nopeasti ne alkavat itse säädellä taukojaan ja levätä tai prosessoida juuri tekemäänsä ennen, kuin ilmoittavat olevansa uudelleen valmiita. Jaana puhuu aktiivi- ja passiivitauoista, joiden ero on siinä, onko treeneihin pääsyyn oikeuttava objekti saatavilla vai ei. Aktiivitauoilla koira saa itse päättää koska jatketaan, passiivitauoilla taas objekti ei ole saatavilla, vaan koira lepää kunnes tauko objektin paikalleen asettamisen myötä muuttuu aktiivitauoksi ja treenit voivat jatkua. Näin ohjaaja pystyy säätelemään, koska treenien on mahdollista jatkua tai esimerkiksi koska koiran on hyvä pitää pidempi tauko vaikkei se sitä itse vielä osaisi ilmaista, mutta koiralla säilyy kaiken aikaa vaikutusmahdollisuudet, kun se itse saa päättää lopullisen treenien alkamishetken. Aktiivitaukojen avulla koiran on helpompi säädellä omaa mielentilaansa. Sen ei tarvitse esimerkiksi haukkua matolla tai häkissä päästäkseen uudelleen töihin, vaan se voi kertoa olevansa valmis paljon ihmisiä miellyttävämmällä tavalla kaatamalla pullon. Lisäksi koiralla on lupa oikeasti levätä, vaikka nukkua passiivitauon aikana ja taas kun tauko muuttuu aktiiviseksi se pysyy tarkkana ja säätelee omaa jaksamistaan kertomalla koska on valmis. Tehtävä muuttuu selkeämmäksi ja koiran kannalta paremmin hallittavaksi, vaikka objektin lopullinen hallinta säilyy kaiken aikaa ihmisellä, joka päättää koska asettaa sen saataville ja koska ei. Videolla Hilen ensimmäisiä aktiivitaukotreenejä laadukkaasti itse samalla kuvattuna.



Tehtävien valintaa voidaan toteuttaa aivan samalla periaatteella kuin palkan valintaa, eli koiralle opetetaan muutamalla toistolla, että tämä kohde tarkoittaa tätä tehtävää ja tämä toinen tuota toista. Kun koira on tehnyt muutaman toiston molempia, annetaan sille mahdollisuus valita kumpaa tehtävää se haluaa treenata. Erilaisia tehtäviä arvottamalla saa arvokasta tietoa koiran mieltymyksistä eri tehtävien suhteen. Kun tekee vertailuja riittävästi, pystyy kerääntynyttä tietoa hyödyntämään esimerkiksi koetreenin suunnittelussa sijoittamalla tehtävät koiran kannalta mielekkääseen järjestykseen. Kysyä voi myös esimerkiksi sitä, haluaako koira tehdä lyhyttä harjoitusta vai pidempää tehtävien ketjua tai asettaa valittavaksi pitkäkestoisen, rauhallisen tehtävän nopeaa ja kiihdyttävää vastaan. Asetelmaa voi vaihdella ja muuttaa myös esimerkiksi niin, että teet yhden tai useamman liikkeen alle ja sen jälkeen annat koiran valita seuraavan tehtävän ja näin katsoa, vaikuttaako aiempi tehtävä seuraavan valintaan muuttamalla aiempaa. Itse koen tehtävien kysymisen ennen kaikkea valtavana informaatiovarastona. Miksi miettiä mitä koira haluaisi tehdä, kun voin kysyä siltä! Voin saada vahvistusta omille ajatuksilleni koiran lempiliikkeistä tai toisaalta siitä, mitkä liikkeet se mahdollisesti jättää valitsematta ja pohtia, mikä tämän aiheuttaa. Voin myös pilkkoa liikkeen osiin, antaa koiran valita osista ja näin selvittää, mikä osa jossain tietyssä liikkeessä hiertää.


Demokoiraksi kanssani pääsi tälle kerralle Nila, joka opiskeli hetkessä sekä aktiivitauon että tehtävien valinnan. Sille on jotenkin todella helppoa ollut sisäistää valintojen toimintamalli, se ei ole tainnut tehdä yhtään omasta mielestään väärää valintaa palkoissa tai tehtävissä. Nila myös tykkää todella paljon valita itse, sen itsetunto nousee kohisten ja samalla mielentila pysyy miellyttävällä tasolla ilman turhaa kiihkoilua. Se on oppinut lyhyessä ajassa säätelemään omaa toimintaansa paremmin kuin koko edeltäneen elämänsä aikana, kun sille vaan on tarjottu siihen mahdollisuudet. Sitä tuntuu valtavasti helpottaneen, kun se vihdoin on saanut kerrottua haluavansa enemmän ruokaa eikä sen tarvitse turhautua miettiessään, mitä se milloinkin saa palkaksi. Tehtävien valinnoissa olen kerännyt itselleni tietoa, jota aion tulevaisuudessa hyödyntää. Olen päässyt myös opastamaan valintojen maailmaan useampia koirakoita ja saanut todistaa, kuinka koira toisensa perään keksii idean todella nopeasti ja sen jälkeen yllättää omistajansa, joka on siihen asti kuvitellut toki palkkaavansa koiransa parhaalla mahdollisella tavalla, mutta koira saattaakin olla eri mieltä. Koirien saavuttama rauha ja ohjaajien innostus valintojen tuomista mahdollisuuksista on hienoa seurattavaa!

Vaikka teksin asiat pohjautuvat Jaana Pohjolan koulutuspäivien antiin, ovat pohdinnat ja sovellukset omiani. Jaanan sivuilta löytyy kiinnostuneille lisää infoa, lämpimästi suosittelen tutustumaan eläinkoulutus.fi sivustoon ja hakeutumaan Jaanan koulutuksiin! Kiitos vielä Jaana, että tutustutit meidät tähän kiehtovaan maailmaan.

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Nenätöitä

Pitkästä aikaa aktivoiduin noseworkin osalta, kun ilma oli kamala, Hile juuri hierottu ja jotain piti keksiä. Bortsut tykkää ihan hirveästi, pitäisi olla aktiivisempi!

Pira etsii ja löytää aina, muttei ole mitenkään salamannopea tai tehokas etsiessään, kun osa ajasta menee ehkä vähän Piralle tyypillisesti sähläämiseen tai avun pyytelyyn. Se myös yrittää aina saada hajunlähteen suuhunsa, pitäisi panostaa ilmaisun opettamiseen vähän enemmän. Piran kanssa olisi kiva päästä tekemään laatikkoetsintää, jos vaikka hajutestiin vielä jossain vaiheessa eksyttäisiin.


Hile tykkää, muttei ole aina vielä ihan kartalla mitä on tekemässä. Täytyy sille ottaa nyt seuraavan kerran vielä lähtöhaju mukaan, jos näin päästäisiin tekemään hallitummat aloitukset ja turha säätäminen jäisi pois. Nyt sillä menee helposti ihan hyörimisesksi suu auki, jolloin voi mennä ihan hajun vierestä siihen reagoimatta. Hilellekin pitäisi alkaa jalostaa ilmaisua vähän pidemmäksi, viimeksi kävi kertaalleen niin, etten tajunnut reagoida kun Hile kävi hajulla ja vilkaisi minua, joten se jätti hajun ja poistui kiinnostavamman projektin kimppuun eli murtautumaan ruokatynnyriin. Silloin, kun se saa hajun sopivasti ja aloittaa etsinnän sopivassa mielentilassa se on hyvä! Tämä tosin pätee tällä hetkellä vähän kaikkeen mitä Hile tekee, silloin kun keskittyminen on oikeissa asioissa se on hieno ja silloin kun ei, se säheltää jotain omia projektejaan. Pitäisihän minun siihen jo osata varautua.



Nila taas on kertakaikkisen hieno! Se tulee tilaan, saa heti hajun ja pääasiassa menee suoraan hajulle. Minun on kotona enää tosi vaikea saada sille tehtyä yhtään haastavampia harjoituksia, missä se pääsisi edes vähän tekemään töitä. Viimeksi ainoa sellainen oli korkealla ylös päin oleva haju, minkä senkin Nila selvitti varsin nopeasti. Täytyy alkaa tehdä enemmän piiloja sille myös ulos, ottaa hihna mukaan treeneihin, koittaa päästä testaamaan laatikkoetsintää ja sokkopiiloja. Jos näin vähällä treenillä tulee noin hyväksi, niin mitä se olisikaan jos meidän harjoittelu olisi vähän systemaattisempaa ja säännöllisempää!


perjantai 15. helmikuuta 2019

Hile kisaikään

Ajatuksenakin Hilen olevan nyt kisaiässä on äärimmäisen huvittava. Hassu pentu, jonka jalat sojottaa joka suuntaan ja joka alkaa pikkuhiljaa hahmottaa mitä tarkoittaa seuraaminen ei ihan lähitulevaisuudessa ole valmis yhtään mihinkään kisoihin eikä onneksi tarvitsekaan olla. Se saa kasvaa ihan rauhassa ja opiskella perusteita niin pitkään kuin tarve vaatii.


Hile on raamikas nuori narttu, jolla riittää jalkoja, korkeutta ja luustoa aika moneen urokseenkin verrata. Korkeutta on selvästi yli 50 cm, pitäisi ihan mitata joku päivä tarkemmin. Vähän laihassa kunnossa, muttei se ainakaan ruokahalun puutteesta johdu. Onneksi nyt saatiin läskilammasta, niin on alkanut kylkiluiden terävyys jo hieman tasoittua. Se on myös ihan parin viikon aikana saanut lisää leveyttä eikä näytä ihan niin kuikelolta kuin vielä hetki sitten.


Koska Hilettä ei varsinaisesti kiinnosta miellyttää kuin itseään ja pohjatonta nälkäänsä, olen saanut miettiä sen kanssa monia koulutuksellisia juttuja uudelleen. Sillä on aina varastossa omia bisneksiä, joita voi toteuttaa jos antamani ohjeet ovat epäselviä, palkka ei vastaa odotuksia tai harjoitus on liian vaikea. Se kyllä ehdottomasti tykkää tehdä ja oppia, mutta omilla ehdoillaan. Olenkin entistä enemmän opiskellut koiran kuuntelemista ja antanut sen päättää, koska on valmis toimintaan. Olen koittanut ajaa sille starttinappula ajatusta erityisesti treenien aloituksiin, kun pääsemme treenin alkuun yhdessä pysyy yleensä koko paketti paremmin kasassa. Hile sitoutuu treeneihin paljon paremmin, kun se saa omalla toiminnallaan ohjailla treenin alkua ja kulkua. Sen mielestä "kun teen näin tekee ohjaaja noin" pelit ovat huippukivoja! Se oppii nopeasti, mutta kropan hahmottamisen haasteet on vaikuttaneet aikalailla kaikkeen mitä sen kanssa on ollut järkevää tehdä. Koitan myös olla aiempaa viisaampi ja saada opetettua sille vireen säätelyä ja oikeaa mielentilaa jo heti pienestä, koska kierrokset tuntuvat nyt iän myötä nousevan. Tähän astihan se on ollut minun vääristyneellä mittapuullani aika rauhallinen, mutta nyt alkaa löytyä vauhdin hurmaa ja uudenlaista draivia. Kasvatetaan itsehillintää ja panostetaan perusteisiin sekä yritetään olla niiden treenaamista myöhemmin unohtamatta. Hile vaan paranee kaiken aikaa, enkä meinaa millään malttaa odottaa mitä kaikkea sen kanssa on vielä tulossa! On hienoa, että olen saanut taas ihan täysin omanlaisensa koirapersoonan jonka kanssa opiskella yhteisiä, kummallekin sopivia tapoja treenata ja elää!

lauantai 19. tammikuuta 2019

Mestariluokan avaus

Pitkästä aikaa tänään oli ohjelmassa kisapäivä, kun olin ilmoittanut Nilan tamskin tuplakisoihin ensimmäistä kertaa mestariluokkaan. Varsin informatiivinen päivä! Tuli todettua, että radat on meille ihan tehtävissä olevia sekä se, että ohjaaja on edelleen pihalla koko lajista ja sen arvostelusta. Arvostelulomakkeen virheet poikkeavat aikalailla omasta ensi fiiliksestä, mikä on aika hämmentävää. Toki isot virheet tiedän kun niitä tulee, mutta pienemmistä olen aivan ulkona ja toisaalta luulen tehneeni isoja virheitä, joista lopulta ei tule lainkaan vähennyksiä. Mutta ehkä minä vielä opin! Onneksi nytkin sain molemmat radat videolle, niin alkoi selvitä ne vähennykset paremmin.

Kisa A, tuomarina Taru Leskinen

A-kisan ratapiirros

Vähennykset:
Kyltti 3, -1 vino
Kyltti 6, -1 vino
kyltti 10, -3 tvä oli pientä säätöä kyltillä
Kyltti 15, -1 ov ja -3 uus ensimmäisellä lähetyksellä Nila kiersi seuraavan kylttitelineen, joten uusinnalla otin ov:n ja suuntasin sen selkeämmin
Kyltti 16, -3 ov hidastin liian aikaisin
Kyltti 18, -10 tvä (koira ei pysy paikallaan) ilmeisesti tuomari on tulkinnut, etten ehtinyt pysähtyä ennen kuin Nila vähä varasti...

Tuomarin kommenttina "Kaunista, selkeää ohjausta"

Nila äänteli jonkin verran, mutta joko se ei kuulunut tai Taru oli kiltillä päällä sen osalta. Nila kävi myös aika kuumana, mukavasti heti ensimmäisellä radalla sekä putki, sarjahyppy että merkki. Niiden suoritus ei toki ole ongelma, tehtävät ennen ja jälkeen saattavat olla. Kokonaisuutena kuitenkin ihan kiva rata! Lopputulemana kasaan jäi 78 pistettä ja ensimmäiseltä mestarin radalta tulos.


Kisa B, tuomarina Hannele Pirttimaa


Vähennykset:
Kylttu 1, -1 py ennakoi nousemisen
Kyltti 5, .3 ov
Kyltti 7, -3 uusi
Kyltti 9, -10 två koiran ylimäär. liikkeet Nila kävi melkein suoraan edessä puolen vaihdon jälkeen
Kyltti 10, -3 ov saatoin vähän väistää koiraa...
Kyltti 11, -3 ov ja taas vähän väistelin ihan turhaa...
Kyltti 17, -1 py ja -3 ov

Vähennykset -2 ääntelystä

Tuomarin kommentti "Vauhdikasta menoa!"

Radalle mennessä Nila tuntui kivalta, mutta kuumeni aikalailla kun kaksi suoraa mentiin kohti putkea. Sen takia sitten varmaistelin ehkä vähän liikaa kylttejä, joilla koira ohittaa ohjaajan, koska näissä Nila on itsepintaisesti tarjonnut viimeaikoina lähinnä edessä peruutusta. Mutta tarkalle laskettuna pisteitä jäi vielä kasaan tuloksen verran, 71! Tältä radalta ohjaajalle -12 ihan turhaa pistemenetystä, mutta näistä oppii. Näin ollen Nila on yhtä tulosta vaille RTK4!


Nyt aletaan olla tilanteessa, että pitäisi alkaa treenata myös ratoja, mestarissa hyviin (valio) tuloksiin ei enää riitä muiden treenien ohessa pyörittelyt. Tai toki ne todetusti riittävät tulokseen, mutta jos halutaan valiotuloksia niin ratoja on pakko treenata. Lisäksi täytyisi treenata jonkun kanssa, joka ymmärtää mikä on liikaa ja mikä ei ohjauksessa, käsimerkeissä, vartalossa ja suuntaamisessa. Ja kertoisi, kun ohjaaja touhuaa jotain ihan ihmeellisiä kuvioita. Vireen kanssa riittää tekemistä lajissa kuin lajissa, joten rallyssa vireen treenaaminen palvelee mukavasti myös tokoa ja tanssia. Keväällä onneksi treenaaminen helpottuu, kun pääsee ulos ja saa näin tehtyä ratoja paremmin. Varmaan tässä sopivan tilaisuuden tullen kuitenkin käydään vielä parit kisat katsomassa, minkä verran rutiini vaikuttaa suorituksiin.

Hile oli mukana fiilistelemässä kisatunnelmaa ja ottikin ilon irti! Se halusi kovasti tehdä hommia kun kerran hallilla oltiin, mutta se halusi myös loikkia kaikkien ihmisten luo, sinkoilla sinne ja tänne ja syödä kaikkien herkut. Normi meno siis, ei häirinnyt Hilettä pienet kahden kentän kisat. Se pääsi myös hakemaan Nilan kisakirjaa, eli odottelemaan porukkaan ja kuuntelemaan taputuksia. Kivasti se tarjoaa kontaktia ja joko istumista, sivulle tuloa tai taukokäytöstä useimmiten silloin, kun tekisi mieli singota! Hommia pystyi tekemään hienosti, samoin leikkimään. Mainio ipana!


torstai 17. tammikuuta 2019

Kuinka tähän hetkeen on päädytty?

En ole tainnut aiemmin juuri avata omaa historiaani eläinten ja kouluttamisen maailmassa, vaan enemmän arkistoinut itselleni muistoja ja tapahtumia kuluneilta vuosilta välillä aktiivisemmin ja välillä hitaammalla tahdilla. Facebookissa kiertänyt "mikä rotu minulle sopisi" kysely sai minut kuitenkin mietttimään omaa historiaani ja sitä, kuinka olen tähän hetkeen ja laumaan koiria päätynyt. Ensin ajattelin koota "koiraharrastus cv:n", muttei se sitten tuntunut kovin omalta. Harvaan cv:hen kai kirjoitetaan niitä hetkiä, mitkä eivät onnistuneet tai sujuneet suunnitelmien mukaan, mutta mahdollisesti opettivat kuitenkin enemmän, kuin niitä seuranneet onnistumiset.

Oma historiani eläinten parissa alkaa suunnilleen silloin kuin synnyin, olen pienestä asti ollut todella eläinrakas ja kiinnostunut erilaisista eläimistä, niiden käyttäytymisestä ja ihmisen ja eläimen välisestä yhteistyöstä. Ollessani pieni meillä oli kotona ensin undulaatteja, myöhemmin kissa, kaunis tricolor narttu Roosa. Roosan kuolema oli meille kaikille kova paikka, eikä uutta eläintä tullut hartaista toiveistani huolimatta. Olin kuitenkin jo löytänyt hevoset elämääni ala-asteella, mikä veikin mukanaan täysin.

Rakas Nasu poni
 Harrastin tai varmaan lähempänä elin hevosia koko nuoruuteni. Kävin koulussa, menin tallille, tallilta muihin harrastuksiin, joista takaisin tallille ja illalla kotiin, viikonloppuisin tallilla vierähti helposti aamusta iltaan. Ratsastin, hoidin, kuntoutin, myöhemmin tein lomituksia, olin talon ja tallin vahtina ja nautin tallielämästä, hevosten rauhoittavasta seurasta ja yhteistyön ja luottamuksen rakentamisesta. Tuolloin hevosmaailmassa ei tiedetty juuri positiivisista keinoista, mutta jälkeenpäin olen todennut niitä paljon jo tuolloin mistään mitään tietämättömänä käyttäneeni. Siedätin pelkääviä ruuan kanssa, palkitsin ja houkuttelin mieluummin kuin käytin voimaa, koska vaikka olinkin fyysisesti erittäin hyvässä kunnossa, ei alle 160 cm ja tuolloin alle 50 kg paljoa olisi voimassa voinut pärjätä. Aktiivinen hevoselämä jatkui läpi yläasteen, lukioaikana hieman tahti rauhoittui mutta edelleen hevoset täyttivät ison osan elämääni. Harkitsin jo hevosista ammattia, kun murrosiän jälkeen minulle puhkesi todella paha heinäallergia, joka yltyy erityisesti kuivan heinän kanssa astmaattiseksi ahdistaen hengen ja nostaen kuumeen. Joten se niistä haaveista sitten. Nyttemmin tasaisesti hevostelukuume nostaa päätään, mutta toistaiseksi olen pyrkinyt pysymään poissa hevosten parista koska tunnen itseni ja tiedän sen karkaavan hallinnasta, eikä aika tai talous mitenkään kestä sekä koiria että hevosia tällä hetkellä. Kiinnostavaa olisi kuitenkin jossain vaiheessa päästä kouluttamaan nykytiedoilla ja taidoilla myös hevosia edes projektina. Saa nähdä kauanko maltan pysyä poissa tallilta.

Sissi ja Emma 
Ollessani yläasteella muutimme perheeni kanssa kerrostalosta omakotitaloon, jolloin vihdoin vanhempani olivat valmiita ottamaan myös kotiin eläimiä. Näin meille muutti kissasisarukset Venla ja Verneri kissojen katastrofiyhdistyksen kautta. Olin päässyt seuraamaan pentueen elämää syntymästä asti, Venla ja kolme veljeään syntyivät ja kasvoivat tallilla, missä hylätty emä oli sijoitettuna. Tuolloin pääsin muutenkin tutustumaan kissoihin ja erityisesti kissojen pidon raadollisempaan puoleen löytökissojen parissa, kun tallilla oli löytökissoja säännöllisesti. Puolivillien pentujen kesyttämisestä selvästi ihmisten parissa kasvaneisiin, luottavaisiin ja ihaniin kissapersooniin pääsi näiden vuosien aikana tutustumaan ja onneksi suurimman osan uuteen kotiin saattelemaan. Tuli siinä tutuksi myös kiukkuiset, villit yksilöt, kissojen lääkitsemisen haasteet sekä eläinlääkärin avustaminen ties missä operaatioissa, joihin ei takuulla tänä päivänä teinitytöllä olisi asiaa. Toistaiseksi kaikki perheeni kissat ovat olleet löytökissoja, arvostan ja kunnioitan suuresti ihmisiä, jotka jaksavat taistella kissojen oikeuksien, leikkauttamisen ja kissakulttuurin nykyaikaistamisen puolesta. Harmikseni tällä hetkellä ei elämässäni ole läheisiä kissoja, kun omat kissani jäivät erossa entisen puolisoni hoiviin maalle ja Venla vuosi sitten jouduttiin päästämään paremmille hiirestysmaille kunnioittetttavassa 18 vuoden iässä. Jonain päivänä toivon vielä kissan tassuja kotiini saapuvan. Sen lisäksi, että kaipaan kehrääjää kainaloon, olisi erittäin kiinnostavaa kouluttaa kissalle muitakin taitoja kuin istuminen ja pallon noutaminen, joita on joskus tullut huviksi opeteltua.

Ververi ja Venla noin 6kk
Tallilla pyöri mukana menossa aina myös koiria, joista tuli meille tallilla lähes asuville nuorille erittäin tärkeitä. Kun vuonna 2003 tallin sekarotuinen narttu tuli tiineeksi australianpaimenkoiraurokselle, alkoi meillä kotona sellainen painostus, että lopulta vanhempani heltyivät ja lupa omaan koiraan irtosi. Pieni Wilma syntyi heinäkuussa 2003 ja pentueen vilkkaimpana, määrätietoisimpana ja rohkeimpana herätti heti pienenä kiinnostukseni. Koska emä oli minulle todella tuttu koira, pääsin seuraamaan pentujen kasvua ihan pienestä asti. Niinhän siinä sitten kuitenkin lopulta kävi, että Wilma kietoi koko perheen tassuihinsa ja kun reilun vuoden kuluttua olin muuttamassa opiskelujen perässä pois vanhemmilta, ei puheitani koiran mukaan otosta kuultu tai ainakaan huomioitu, eihän pieni Wilma vieraassa kaupungissa ilman vanhempiani pärjäisi. Vaiko sittenkin vanhempani ilman Wilmaa... Tästä seurasi elämäni pisin eläimetön hetki, muutin toiseen kaupunkiin, missä minulla ei ollut tuttua tallia eikä kotona ainoatakaan eläintä. En tiennyt mitä tehdä, kun koko vapaa-aikani oli jo vuosia täyttynyt erilaisista eläinharrasteista.

Niin kaunis ja viisas Wilma

Kaikeksi onneksi melko pian päädyin seurustelemaan miehen kanssa, jolla oli kissa jo valmiina. Pikkuhiljaa elämäni siirtyi enemmän ja enemmän hänen luokseen ja puitteiden ollessa sopivat, halusin oman koiran. Tiesin haluavani paimenkoiran, mutta mahdollisia rotuvaihtoehtoja ja rotujen sekoituksia oli useita. Lopulta, oikeastaan sattuman kautta, syksyllä 2005 törmäsin ilmoitukseen belgianpaimenkoira pentueesta. Siinä se sitten oli, minun tulevaisuuteni vapaa-ajan ongelmat, jos niitä nyt koskaan oli ollut, ratkesivat siinä. Se oli nimittäin menoa harrastusmaailmaan hurjaa vauhtia! Vikke ei missään nimessä ollut helppo koira, mutta sitäkin enemmän se opetti. Kokemattomana olin hyvin altis monenlaisille neuvoille, onneksi tausta eläinten kanssa touhuamisesta antoi jotain perspektiiviä ja ihan hulluimmat neuvot tai luetut ideat jäivät toteuttamatta. Opiskelin, kävin kursseja, ahmin kirjallisuutta ja käytännön neuvoja minkä ehdin ja pystyin. Viken kanssa pääsin aloittamaan kisaamisen ja vaikka saavutukset jäivät tk1 ja bh koulutustunnuksiin, oli pysyvä kipinä tottelevaisuuteen sytytetty.

Vikke
Päädyin pian innokkaana nuorena harrastajana pienessä seurassa mukaan myös kouluttamaan ja järjestämään kokeita, kouluttauduin sekä tottelevaisuuskoulutusohjaajaksi että tokon koetoimitsijaksi. Päädyin myös yhdistyksen hallitukseen, missä vierähti 10 vuotta. Nyttemmin olen karsinut yhdistysvastuita, jotta pystyn vuorotyön luomissa rajoissa keskittymään paremmin omien koirieni kouluttamiseen. Koulutan kyllä edelleen, mutta huomattavasti vähemmän kuin tuolloin alkuvuosina.

Pian alkoi myös tuntua, ettei yksi koira riitä kaikkeen, mitä halusin tehdä ja kokeilla. Kun kaverini tiedusteli kiinnostusta ottaa tuontipentu sijoitukseen, ei minua suuremmin tarvinut houkutella. Ja niin saapui Nadi, tammi/helmikuun vaihteessa 2009, kauheisiin paukkupakkasiin. Käytiin ikimuistoisella pennunhakumatkalla Tanskassa, mistä mukaan lähti Nadi veljensä kanssa. Vuosi vuodelta olen enemmän sitä mieltä, että jokaiselle päätyy koiraksi sellainen, mitä siihen hetkeen tavalla tai toisella tarvitsee. Minä toivoin Nadista monipuolista harrastuskaveria, toiveet olivat korkealla ja motivaatio huipussa. Viken hermorakenteen puutteista johtuvat ongelmat pahenivat arjessa vuosi vuodelta, eikä sen kanssa voinut ajatellakaan etenemistä tokossa avoimeen luokkaan tai toisaalta pk-puolella tottiksesta selviämistä, kun esteet ja ampuminen aiheuttivat ongelmia. Kasasin pennulle suuret suunnitelmat, mutta sain sittenkin jotain ihan muuta. Sain hieman höppänän koiran, jota ei treenaaminen niin suuresti kiinnostanut. Varmasti nykyisillä taidoillani päästäisiin pidemmälle, silloin oppimiseltaan erilainen koira aiheutti päänvaivaa enemmän kuin tarpeeksi. Nadi oli kuitenkin jotain paljon enemmän, se oli jatkuvaa valvontaa ja ennakointia vaatineen Viken rinnalla helppo prinsessa, jonka kanssa pystyi menemään mihin tahansa eikä koskaan tarvinut pelätä miten se suhtautuisi eteen tuleviin asioihin. Se palautti uskoni mahdollisuuteen normaalista elämästä koiran kanssa samalla, kun romutti uskoni kouluttajan taitoihini. Sain sille aina yhden asian opetettua, mutta heti, jos rutiinissa muuttui pienikin pala, se katosi Nadin osaamisesta. Tai jos harjoiteltiin kahta tehtävää, jotka vaikka alkuasetelmaltaan muistuttivat toisiaan edes etäisesti, ei Nadilla ollut hajuakaan mitä se oli tekemässä. En osannut olla sille riittävän selkeä ja pilkkoa asioita riittävän pieniksi, jotta sen motivaatio olisi kantanut. Se kyllä yritti kovasti ja sitkeästi minäkin yritin, kunnes sen ollessa noin kolme vuotias jätin sen tauolle, joka jatkuu edelleen. Jälkeenpäin olen harmitellut, etten ymmärtänyt lopettaa sen kanssa koetavoitteellista treenaamista jo aiemmin. Meidän suhde parani valtavasti, kun tavoitteemme mukavasta yhteisestä elämästä lähentyivät toisiaan sen sijaan, että minä kaiken aikaa odotin Nadilta jotain sellaista, mihin se ei pystynyt vastaamaan. Nadi on ollut oikein tyytyväinen bortsujen seuraneidin rooliin, nuorempana Piran mukana treeneissä ja kisoissa kulkemiseen ja nyttemmin lähinnä arjessa mukana elämiseen. Sillä ei ole mitään tarvetta koittaa keksiä oikeita vastauksia treenihaasteisiin, vaan mieluummin se menee sängylleen katselemaan, kun nuoremmat treenaavat. Oikein hyviä herkkuja se saattaa tulla hakemaan, kunhan ne tarjoillaan ilman velvotteita.

Nadi oli minulla sijoituksessa, joten pääsin sen kautta tutustumaan enemmän myös kasvatusmaailmaan ja osallistumaan pentuprojektiin. Vaikka Nadi on hedelmällisestä emälinjasta, se itse ei ole ollut mitenkään helposti tiinehtyvä. Lopulta se sai yhden pentueen kennel Tendacelle, viisi hurmaavaa mustaa. Jalostusasiat kiinnostavat minua ja olen niitä aika paljon opiskellut, mutta voi ollan etten koskaan uskalla itse projektiin ruveta, vaikka joskus kotona jalostuslaatuinen koira olisikin. Hienoa on kuitenkin päästä tuttujen kasvattajien kautta oppimaan lisää.

Pikku-Nadi ja Vikke
Kun Viken ongelmat arjessa ylittivät hyvään koiraan elämään asettamani kriteerit ja siitä piti vuonna 2011 luopua, aukesi surun keskellä samalla paikka treenikaverille. Olin jälleen vähän hukassa rodun kanssa, tiesin haluavani aktiivisen harrastuskaverin mahdollisimman moneen menoon, mutta tarkkaa rotua en oikein saanut rajattua. Belgiä en halunnut, pelkäsin liikaa luonteen haasteita suuntaan ja toiseen. Australianpaimenkoira kiinnosti, samoin bordercollie ja kelpie. Jossain kohtaa pohdin mudia ja tutustuinkin niihin jo netin kautta aktiivisesti, mutta luonteen vaihtelut sielläkin saivat perääntymään. Jännitin hirveästi kasvattajien lähestymistä ja mietin, miten ikinä saisin harrastuskoiraa kun "meriittini" olivat omasta mielestäni kaksi harrastusnäkökulmasta epäonnistumista.

Kaikeksi onneksi päädyin tutkimaan pentueilmoitusta, jossa oli syntymässä sekalinjaisia bordercollieita kiinnostavista vanhemmista ja vielä lähelle meitä. Muutaman sähköpostin vaihdon jälkeen olinkin jo matkalla tutustumaan emään ja kasvattajaan, sen jälkeen isään ja sitten olinkin ihan mennyttä. Pira syntyi heinäkuussa 2011, oli pieni ja pippurinen ja napsutteli hampaitaan pentulaatikossa kuin piraija. Olin täysin mykistynyt sen halusta ja innosta oppia uutta, treenata ja leikkiä. Olin jo aiemmin opiskellut sheippaamisen perusteet ja käyttänyt sitä belgien kanssa monessa, mutta Pira hämmästytti minut täysin halullaan ja taidollaan muokata toimintaa. Se myös ennakoi, sähläsi ja teki tuhat asiaa samaan aikaan. Piran kanssa pentuna harjoiteltiin muun muassa sitä, ettei pelkkä peukalon liike ole vielä merkki, vaan vasta ääni merkkaa oikean toiminna. Se on aina ollut nopea oppimaan, mutta vastapainoksi erittäin lyhyt pinnainen, kiihkeä ja herkästi turhautuva. Vaikka nämä merkit olivat jo pienenä hyvinkin selvästi esillä, en osannut niihin sen suuremmin puuttua, olin vaan haltioissani loputtomasta energiasta ja motivaatiosta. Koulutuskuplassani en myöskään osannut tarpeeksi panostaa sosiaaliseen palkkaan tai suhteeseen, koska mekaanisilla koulutustaidoilla pääsi teknisesti nopeasti eteenpäin. Nostatin sitä leluilla opettamatta kierrosten laskua, mitä Pira ei takuulla itse tee, eikä liene vaikea arvata että melko pian meillä oli sekä ääntelyä että hallitsematonta kiihkeyttä enemmän kuin tarpeeksi. Piran kanssa kuitenkin päästiin mukaan ensimmäiseen perustettuun Pohjois-Hämeen kennelpiirin nuorten koirien tokorinkiin, edettiin tokossa ihan mukavasti avoimeen luokkaan asti vanhoilla säännöillä, treenattiin agilitya ja päästiin aloittamaan kisaurakin. Piraa oli ajoittain vaivannut selän jumittuminen jo pidempään, kun se sitten syksyllä 2015 yhden ihan tavallisen lenkin jälkeen ei meinannut päästä autosta pois saati rappusia ylös silloisen asuntoomme kerrostalon kolmanteen kerrokseen. Pira, joka ei todellakaan pienistä valita jos niitä edes huomaa. Piraa hoidettiin seuraavat kaksi vuotta hyvin tiiviisti, lääkärin tutkimuksissa ei löytynyt syytä, tosin magneettiin en sitä vienyt vaikka ehkä olisi kannattanut. Osteopatialla oloa saatiin helpotettua, kunhan hoitoväli pysyi tiiviinä. Aktiivinen harrastaminen vaihtui aktiiviseen kuntoutukseen ja pelkoon huomisesta. Syksyllä 2017 olin jo luovuttamisen partaalla, kun syksyn koleus tuntui turvottavan Piran todella kipeäksi, kun sen olo yhtäkkiä helpotti. Parempia kausia oli ollut ennenkin, joten en uskaltanut oikein huokaista, mutta nyt, kun selkä ei ole oireillut juuri lainkaan viimeiseen lähes 1,5 vuoteen, alan olla toiveikas. Pira on päässyt palaamaan rally-tokon pariin, kun selkä tuntuu kevyttä treenailua kestävän. Harvakseltaan Pira on saanut tehdä myös pienesti agilitya matalilla rimoilla, mikä on siitä maailman parasta!


Nadi vanheni, Pira vanheni ja poti selkävaivoja ja minä armotonta treenikuumetta. Harkitsin lainakoirakuvioita, mutten koe sitä itselleni sopivaksi tavaksi treenata, joten löysin itseni uudelleen ja uudelleen selaamasta pentueilmoituksia. Syksyllä 2015 jo jotain tiedusteluja teinkin, mutta kuullessani ennestään tutulle ihanalle Kulolle olevan suunnitteilla pentue en voinut vastustaa enää, vaan huomasin kirjoittavani ja lähetttäväni pentuetiedustelua ja saavani siihen hyvin positiivista vastakaikua. Kevät meni osaltani melkoisessa myllerryksessä, kun muutamassa kuukaudessa päädyimme mieheni kanssa etsimään omakotitaloa, ostamaan sellaisen, remontoimaan ja muuttamaan. Siinä jäi pentueen seuranta kaiken muun jalkoihin ja ehdin jo pelätä, että meidät on sivuutettu. Samaan aikaan edelleen vähän arvoin tilannetta Piran kannalta, tunsin itseni luovuttajaksi jos ottaisin pennun vaikka tiesin, ettei näillä asioilla ollut mitään tekemistä keskenään. Onneksi kiinnostustani ei oltu unohdettu ja onneksi päädyin hiljentämään omat mörköni, sillä elämä ilman Nilaa olisi todella kurjaa. Olin niin onnellinen, kun pääsin taas treenaamaan! Tuntui, kuin iso puuttunut palanen olisi palautettu elämään, kun kalenteri täyttyi treeneistä ja koulutuksista. Ja sitten tuli ocd, joka vei hetkeksi maton jalkojen alta. Tästä noustiin, yhteistyö kehittyi ja kaikki tuntui sujuvan. Kunnes iski epilepsia. Nyt vain toivotaan, että sairaus pysyy kurissa, kohtaukset harvinaisina eikä lääkitystä tarvittaisi vaan saataisiin jatkaa lähes normaalia elämää vielä vuosia.



Olin jo Nilan ollessa noin vuoden, ocd kuntoutuksen ollessa lopuillaan ja tehdessäni päätöksen, ettei Nila tule treenaamaan agilitya kiihkeän luonteensa ja operoidun olkanivelen nostaessa loukkaantumisriskin yhdessä aloittelijaohjaajan kanssa liian suureksi, huomannut Nilan siskopuolelle olevan noin vuoden päähän suunnitteilla pentue. Laitoin vähän "renkaidenpotkimisviestiä" jo silloin heti, vaikken todella ollut varma olisinko vielä vuoden kuluttua valmis ottamaan pentua. Pentueen suunnittelun vaiheista olin kuitenkin kaiken aikaa hyvin perillä ja kun urokseksi valikoitui Piralle sukua oleva, aivan hurmaava uros, oli jo vaikeaa olla edes vähän innostumatta. En usko, että tulee toista mahdollisuutta saada pentua, joka olisi sukua sekä Nilalle että Piralle! Ei niin mukavien silmälöydösten jälkeen kuitenkin pentueen emä vaihtui alkuperäisen suunnitelman siskoon, mutta tavattuani tämän siskon kiinnostukseni lähinnä kasvoi. Vaikka neljä koiraa oli puolet enemmän kuin olin ajatellut, Nila oli alle kaksi vuotias ja ajatus pennusta tuntui lähes hullulta. Onneksi on hulluja kavereita, jotka kannustavat tekemään välillä niitä hullujakin päätöksiä ja mies, joka on ilmeisesti tyytynyt kohtaloonsa ja vastusti pentua yllättävän vähän jos ollenkaan. Pentujen syntymää jo odotin malttamattomana ja vaikka epävarmuus edelleen ajoittain vieraili, olin koko ajan vakuuttuneempi siitä, että tarvitsemme juuri tästä pentueesta pennun. Onneksi niin, koska Nilan epilepsia puhkesi viikkoa ennen pentujen luovutusta. Hile tuli juuri oikeaan hetkeen tuomaan lohtua, iloa ja jatkuvuutta elämään. Nyt, Hilen ollessa 9kk, en voisi olla tyytyväisempi päätöksestä ottaa se. Elämä ilman hullunkurista pomppivaa ja loikkivaa teinikoiraa olisi ankeaa, minkä lisäksi se on taas opettanut valtavasti uutta olemalla ihan omanlaisensa persoona.



Tällä hetkellä huomaan innostuvani koirien kanssa eniten uusista koulutuksen keinoista, mahdollisuudesta syventää omaa osaamistani uusilla tavoilla. Olen ilmoittautunut Jaana Pohjolan kolmen päivän kokonaisuuteen omaehtoisuudesta sekä Tiina Kuusiston koulutuspäivään kouluttajille, joita odotan innolla! Toki odotan lajikoulutuksiakin, mutta jotenkin jokainen vastoinkäyminen on osaltaan vahvistanut ajatustani siitä, että ennen kaikkea arjen tulee olla itselle ja omille koirille sopivaa. Jokainen koira opettaa valtavasti, usein sellaisia asioita itsestä ja harrastamisesta, mitä ei olisi osannut ennakkoon odottaa. Jokainen yksilö on tavalla tai toisella sellainen, minkä siihen elämäntilanteeseen ja kehittymisen vaiheeseen tarvitsee, ei ollenkaan varmasti sellainen mitä olisi itse halunnut. Tai ainakin haluan näin selittää itselleni sen, miksi kerta toisensa jälkeen olen päätynyt tilanteeseen, missä joudun tai saan tarkastella uudelleen omaa eläintenpitoani, koulutuksellisia tavoitteitani ja koko harrastustani. Haluaisin, että saisin harrastaa yhdessä koirani kanssa vuosia ilman pitkiä, elämää rajoittavia loukkaantumisia tai sairastumisia. Haluaisin sitä ihan valtavasti ja samalla pelkään, mitä osuu seuraavan kohdalle? Muttei kai epäonnea voi loputtomasti jatkua, ainakin toivon niin. Samalla yritän muistaa elää hetkessä, tarttua tilaisuuksiin ja uskaltaa rikkoa omia rajojani, jotta kehittyisin edelleen. Olen esimerkiksi Nilan kohdalla päättänyt, että toteutan vähän hullutkin ideat sen kanssa jos ne ovat sellaisia mistä kumpikin nauttii, niin kauan, kun meillä vielä on mahdollisuus. Olen ilmoittanut sen lauantaina rally-tokon tuplakisoihin, vaikka tiedän, ettei sen vire todennäköisesti pysy maltillisena eikä me osata kaikkia kylttejä niin hyvin kuin haluaisin ja olisi mahdollista, mutta koska meitä ei mikään estä osallistumasta, me osallistutaan!