lauantai 23. maaliskuuta 2019

Omaehtoisuus ja valinnan vapaus

Tamsk ry järjesti jäsenilleen kolmen kerran kokonaisuuden, jossa loistava Jaana Pohjola kävi kertomassa sekä teoriassa että käytännössä demokoirien kautta, miten omaehtoisuutta ja valinnanvapautta voi koirien kanssa käyttää ja miten se vaikuttaa koirien hyvinvointiin. Tuloksia saatiin jokaisella treenikerralla todella nopeasti ja vakuuttavasti, vaikka tapa tehdä asioita oli lähes kaikille koirakoille uusi.

Tammikuussa paneuduttiin valinnan vapauteen hoitotoimissa ja yleisesti siihen, mitä valinnan vapaus ja omaehtoisuus tarkoittaa eläinten kohdalla. Tärkeimpinä oppeina itselleni jäi mieleen kaksi asiaa:

Älä koskaan kysy, jos et pysty kunnioittamaan eläimen valintaa! Luottamus on tärkeimmässä roolissa näissä harjoituksissa.

Kysy vain niitä asioita, joiden vastauksen pystyt hyväksymään. Jos koiralla ei ole lainkaan karvaa ja ulos on mentävä, ei liene järkevää kysyä puetko takin päälle? Tai haluatko ylipäänsä ulos.

Valinnan mahdollisuus ei missään tapauksessa tarkoita, että koira saisi vapaasti valita mitä se tekee tai ei tee. Edelleen ihminen valitsee treenattavan asian ja luo puitteet sille, koiralle annetaan vaan "perinteistä" kouluttamista enemmän vaikutusmahdollisuuksia siihen, miten treeni etenee ja mihin se on valmis. On tärkeää erottaa pakollisten toimenpiteiden tilanteet niistä hetkistä, kun koira saa itse vaikuttaa tapahtumaan. Esimerkiksi koiran kynnet on leikattava myös sinä aikana, kun sen kanssa vasta harjoitellaan. Tällöin omaehtoisuuden kautta toteutetut treenit voi tehdä vaikka olohuoneessa ja itse istuen matolla kun taas pakolliset kynsien leikkuut suoritetaan vaikkapa eteisessä ja ihminen seisten. Tavallisimpia treenikohteita oli juurikin kynsien leikkuu, pukeminen, trimmaaminen ja lääkitsemiset (korva- ja silmätipat).

Omaehtoisuus ja valinnanvapaus hoitotoimissa perustuu muutamaan tärkeään asiaan:

Koira saa itse päättää, koska se on valmis toimenpiteeseen. Treenien aluksi tarkkaillaan koiraa ja valitaan sen käytöksestä "starttinappi", jolla se ilmaisee olevansa valmis. Starttinappula voi olla esimerkiksi joku tietty asento, hännän heilutus, välineen koskettaminen, käsi- tai leukatargetti tai mikä tahansa muu selkeä signaali siitä, että koira on valmis aloittamaan.

Koira saa itse päättää, koska toimenpide loppuu tai esimerkiksi kynsien leikkuussa mistä tassusta kynnet leikataan ja missä asennossa. Itse olen aina leikannut koirien kynnet joko istuen tai maaten, mutta Hile haluaa seistä, joten nykyisin se seisoo ja nostelee tassujaan siitä leikattavaksi. Joskus kyllä heittäytyy myös makuulle, mutta tätä useimmiten silloin, kun yrittää tulla muiden vuorolla uudelleen kynsien leikkuuseen.


Jokaiseen toimenpiteeseen on hyvä suunnitella vähintään kolme tukitreeniä, jotka eivät johda varsinaiseen toimenpiteeseen, mutta edesauttavat sen toteutumista myöhemmin. Tällaisia voivat olla esimerkiksi kynsienleikkuun asennon valinta ja vahvistaminen, sen jälkeen tassujen ojentaminen ja/tai tassujen koskeminen. Tukitreeneissä pidetään asetelma aina samana kuin olisi tavoite lopullisessa toimenpiteessä, eli trimmeri tai kynsisakset on reilusti esillä jotta koira tietää, mitä asiaa harjoitellaan.


Olin varannut koirakkopaikan kaikille kolmelle kerralle, ensimmäisellä kerralla Hile pääsi demokoiraksi. Opetin sille säännön hyvin yksinkertaisella käsittelytreenillä: starttinappulana toimii leukakosketus ja käsittely jatkuu niin kauan, kun leuka pysyy kämmenellä. Kun leuka nousee, lakkaa käsittely heti. Tein tätä ihan itsekseni, mutta myöhemmin tätä voisi hyödyntää myös vieraan ihmisen kanssa. Hile osti idean todella nopeasti ja pysyi leukakosketuksessa käsiteltävänä, vaikka muut osallistujat lähestyivät joukkona meitä. Sain kopeloida sitä käytännössä kuinka kauan halusin jo heti parin toiston jälkeen ja pääsin palkkaamaan ennen, kuin koira itse halusi lopettaa. Tärkeää tosin on päästä palkkaamaan myös niistä kerroista, kun koira valitsee lopettaa itse, jotta sille vahvistuu ajatus sen oleva ihan ok. Toisena asiana Hilen kanssa teimme takin päälle pukemista. Tässä Hile selvästi enemmän mietti asiaa, mutta ihan muutamalla toistolla alkoi itse pujottautua takkiinsa! Ja kun se kerran päätti pukeutua, se ei enää muuttanut mieltään.

Kotona kaikki koirat ovat päässeet tekemään kynsienleikkuuta omaehtoisuuden kautta. Olen myös harjannut koiria ihan aktivointi mielessä vapaaehtoisuuteen perustuen. Piran kanssa meillä on tässä ollut jo pidempään projektina, että se tulee koskemaan saksia ja sen jälkeen nostaa (eli hakkaa) tassun kädelleni. Sen kanssa on nuorena opiskeltu kynsienleikkuu kivaksi, mutta nyt vanhemmiten se on alkanut ilmeisesti tuntua epämiellyttävältä, eikä Pira ole halunnut kynsiään enää leikattavan. Tukitreeneillä olen saanut sen paljon rennommaksi ja vaikka se ei vieläkään toimenpiteestä pidä, se tulee kuitenkin uudelleen läimimään tassulla vaikka kynnet ihan leikkaisikin. Piran kanssa omaehtoisuuden raja menee siinä, että kun se on antanut luvan leikata kynnet, ne leikkaan yksi kerrallaan välissä palkaten, vaikka se koittaisi vetää tassun pois ennen kuin ehdin leikata. Sen jälkeen se saa poistua ja tulla uudelleen tarjoamaan jalkaansa, mikä tuntuu olevan sille sopiva tapa.
Nadi on sen verran höppänä, etten ole ihan varma minkä verran se on päässyt juonesta kiinni, mutta kovin tärkeänä se tulee makaamaan eteeni ja tuhisee, että anna nyt sitä ruokaa. Sen kanssa olen pääasiassa kosketellut tassuja ja antanut sen tulla uudelleen lähelle. Kynnet on sitten leikattu eri yhteydessä ja huoneessa.
Nila on niin kiltti, ettei sen kanssa ole koskaan mitään ongelmaa kynsienleikkuun kanssa ollut, mutta selvästi se on pitänyt toimenpidettä vähän epämukavana. Ensimmäisen kerran kun annoin sen päättää leikataanko vai ei, se hyvin kummastuneena laittoi toista etujalkaa mahanalle ja tarkkaili reaktioitani. Pikkuhiljaa se alkoi tuoda toisenkin tassun esille ja toisella kerralla jo vaati leikkaamista mätkimällä minua etutassuillaan! Ihan huikea muutos sen olemuksessa!
Hilestä kynsienleikkuu on aina ollut ihan jees, saahan siitä ruokaa joten ei voi olla paha. Nyt se onkin innokkaimpana tunkemassa vuoroon kaikkien muidenkin vuorolla. Kynnet se haluaa leikattavan seisten, mikä on minusta vähän hassua mutta näin nyt sitten tehdään. Hile nostelee etutassut minulle ja siltä voi leikata koko tassun kynnet kerralla sen tyytyväisenä seistessä paikallaan.

Hilen kanssa on lisäksi menossa suihkuun opetteluprojekti omaehtoisuuden kautta. Se inhoaa syvästi kastumista ja sen ainoa tavoite on poistua paikalta mahdollisimman pian, ei väliä millä keinoilla. Olen sen pariin kertaan joutunut pesemään kauhealla tappelulla, enkä halua joutua näin toimimaan. Projekti on alkanut käyttäen samaa starttinappulaa kuin käsittelyssä, leukatargettia. Yhdellä treenillä päästiin tilanteeseen, jossa vesi valuu pienesti, suihku on lattialla ja Hile suihkutusetäisyydellä leukatargetissa niin kauan, että vapautan sen. Se pälyilee suihkua inhoten, mutta tulee silti ja sietää epätasaiselta kivilattialta tulevat roiskeet. Treenin idea selviää videon ensimmäisen minuutin aikana, mutta latasin koko videon katsottavaksi, jotta myös tuumaustauot ja tilanteen muuttaminen tulee näkyviin. Hilellä on kaiken aikaa mahdollisuus poistua suihkutilasta, ovi on auki ja heitän sille palkan pääasiassa ovea kohti.


Toisella kerralla paneuduttiin palkkioiden valintaan. Ajatus palkkioiden valinnan taustalla on, että eläin saa lisää hallinnan tunnetta kun se saa itse päättää, mitä saa palkaksi tehtävistä. Samoin sen sitoutuminen ja motivaatio kasvavat ja toisaalta turhauma vähenee, kun sen ei tarvitse miettiä mikä on palkkana. Palkan merkitystä eläinten kouluttamisessa ei tulisi koskaan väheksyä, niillä on aina odotuksia palkkiota kohtaan. Eläimen mielestä väärä palkkio voi olla lähinnä rangaistus, vaikka ohjaaja kuinka luulisi eläintä palkitsevansa.

Kuinka me sitten voimme tietää, mitä eläin haluaa? Kysytään siltä! Yksinkertaisimmillaan eläimen, tässä tapauksessa koiran, annetaan valita mieluisin palkkio vaihtoehdoista. Ruualla voi tehdä makutestejä esimerkiksi laittamalla useammalle alustalle erilaisia herkkuja ja antamalla koiran mennä tutkimaan niitä itse havainnoiden, missä järjestyksessä ja millä intensiteetillä se ruuat syö. Treenien alkuun voi ottaa rutiiniksi lelun valinnan, toisilla on oma lelukoppa mistä koira saa valita mieleisen juuri sille päivälle, toiset antavat vaihtoehdot koiralle valittavaksi maahan. Jos koira tympiintyy leluihin nopeasti, voi valinnan toistaa myös kesken treenin tarpeen mukaan. Käyttää koiran mieltymysten selvittämiseen sitten mitä keinoa tahansa, on ohjaajan vastuulla käyttää aina koiran mielestä riittävän hyviä palkkoja ja välttää pettymyksiä. Jos ensin tarjoilet sisäfilettä, ei liene koirasta kovin palkitsevaa saada seuraavasta toistosta kuivanappulaa? Varsinkin ruuastaan tarkkojen koirien kohdalla kannattaakin miettiä, onko eri palkkionamien laatuja tarpeen sekoittaa keskenään lainkaan. Todennäköisesti järkevä tapa on korkeintaan parantaa palkkion laatua treenien edetessä, ei toisin päin.  Ensisijaista on kuitenkin huomioida koiran omat mieltymykset niin lelujen kuin ruuan suhteen!


Palkkion laadun lisäksi kannattaa huomioida muitakin seikkoja, kuten palkkion suunta tai se, miten koira haluaa palkkion toimitettavan. Haluaako koira leikkiä yhdessä ohjaajan kanssa vai itsekseen, haluaako se jahdata vai repiä, purra vai jäystää? Jännittääkö koira jotain ja vaikuttaako jännitys palkkion houkuttelevuuteen? Kaikkia näitä voidaan kysyä koiralta ja vastauksia hyödyntää erilaisten treenien suunnittelussa. Yksinkertaisin kysymys toki kuuluu, haluatko tänään, tästä tehtävästä ruokaa vai lelun? Demokoirien kautta päästiin näkemään monia eri variaatioita todella erilaisilta koirilta ja tehtiin mielenkiintoisia havaintoja!


Kysyminen on yksinkertaisinta suorittaa targettien avulla. Targettina voidaan käyttää esimerkiksi kaksipäistä kosketuskeppiä, jonka päissä on eriväriset pallot tai eri muotoisia ja/tai värisiä tassutargetteja. Koiralle ensin opetetaan muutamalla toistolla mikä tarkoittaa mitäkin, eli esimerkiksi tökkäämällä sinistä palloa saat ruokaa ja keltaisesta pallosta lelun. Ensin kumpaakin 3-5 toistoa erikseen, sen jälkeen tarjotaan koiralle mahdollisuus valita kumpaa päätä se haluaa tökätä ja palkataan sen mukaan. Aluksi koirat saattavat tehdä valintaa sattumanvaraisesti, mutta useimmiten ne hyvin nopeasti oppivat pelin ja alkavat pohtia valintojaan ja selvästi hermostuvat, jos valitsevat omasta mielestään väärin. Samalla tavalla toimitaan, käytettiin targetteina mitä tahansa ja on kysymykset mitkä tahansa. Aluksi on hyvä opettaa sääntö kahdella vaihtoehdolla, sen jälkeen valittavia voi olla enemmänkin mikäli sille on tarvetta. Osalle erityisesti kilteistä koirista valintojen tekeminen voi olla hyvin vaikeaa, erityisesti jos ne ovat tottuneet siihen, että aina ihminen lopulta auttaa pulasta. Kun ne lopulta tekevät valintoja, voi olemuksesta nähdä voitonriemun ja vapautumisen! Omasta mielestään väärästä palkkiosta hermostuvat taas kertovat hyvin käytöksellään siitä, miten tärkeää koiralle on oman mielikuvan toteutuminen.


Hile pääsi demokoiraksi tällekin kerralle. Valitsin sille yksinkertaisen lelu vai ruoka valinnan. Ensin koitin tehdä valintaa kaksipäisellä kosketuskepillä, mutta sen kanssa Hile valitsi systemaattisesti aina minua lähinnä olevan pään riippumatta siitä, mitä siitä seurasi. Vaihdoin muotokortteihin, joita pidin ensin kädessä ja siirsin sitten lattialle. Sujuvasti Hile kädessä olevia kortteja tökkäsi nenällä ja lattialle siirrettäessä alkoi tehdä tassutargettia. Yllätyksekseni Hile ei tehnyt juurikaan eroa palkkojen välille asetelmassa, jossa se oli ensin itse saanut valita lelun ja sen jälkeen asettunut taukomatolleen. Laitoin kortit sen eteen ja vapautin, jolloin Hile kävi läppäämässä haluamaansa palkkiota ja minä tottelin. Kun se oli tehnyt muutaman toiston, se itse meni targettien välistä matolleen lepäämään ja odottamaan uutta vapautusta, mikä on hieno taito sekin! Lopuksi yhdistin mukaan yksinkertaisen tehtävän ja ketjutin valinnan osaksi sitä. Vapautin Hilen matolta, se valitsi palkan, pyysin käsitargetin ja palkkasin sen valinnan mukaisesti. Olin yllättynyt, kuinka paljon se valitsi leikkiä! Nyttemmin, kun valintaa on sovellettu enemmän ja monimutkaisemmissa treenitilanteissa, on käynyt selväksi että se haluaa treenien alussa mieluummin leikkiä ja hieman väsyttyään tai joutuessaan kovasti keskittymään on valinta lähes aina ruokaa.


Muiden demokoirien treeneissä nähtiin paljon kiinnostavia valintoja. Yksi ihastuttava kääpiösnautseri sai valita kahden lelun välillä. Aluksi se leikki, mutta kyllästyttyään itse leikkimään se edelleen tarmokkaasti teki valintoja targettien välillä ja katseli kiinnostuneena, miten ohjaaja sille lelun toimitti. Häntä vaan heilui selän päällä, kun ohjaaja onnistui oikein hyvin viihdyttämään koiraa! Välillä se sitten hetken leikki itsekin, kunnes palasi tuumailemaan, kummalla lelulla leikkivä ihminen nyt olisi viihdyttävämpi. Aivan huikea koira, joka teki kaiken aikaa kovasti hommia ja oli hyvin tyytyväinen itseensä saavutuksestaan! Toiselle koiralle luotiin parin kokeilun kautta asetelma, jossa se  sai valita joko lelun maasta tai ohjaajalta. Se valitsi lelun maasta niin kauan, kunnes maassa oleva lelu oli sen kannalta hieman epäilyttävässä suunnassa, kun kuuntelijoiden joukko lähestyi koirakkoa. Tällöin se valitsi lelun ohjaajalta ja muutettaessa asetelmaa niin, että maassa olevan lelun sijainti muutettiin "turvalliseen" suuntaan, koira palasi valitsemaan sen. Toinen, myöskin ihmisistä hieman ahdistuva koira sai valita palkan suunnan, minkä jälkeen se sai suorittaa kosketusalustan, joka oli ihmismassan puolella. Parilla toistolla tätä saatiin vaikeutettua niin, että alusta oli ihmisten keskellä, koira valitsi palkan ja suoritti tehtävän täysin rentona ja sai palkan valintansa mukaan pois päin ihmisistä. Kiihkeä paljon haukkuva ja herkästi kiihtyvä koira taas teki rentona tehtäviä ihmisten keskellä keskittyneenä ja sai valitsemansa palkan toimitettuna pois päin ihmisistä. Saman koiran kanssa kokeiltiin myös palkkaamista kiinnostavaa kohdetta kohti, mikä selvästi vähensi koiran halua rynnätä siihen suuntaan luvatta. Yhdelle koiralle opetettiin palkkioksi haistelu, mutta käytös sammui nopeasti, mikä Jaanan mukaan yleensä aina tapahtuu, kun "kielletystä" tehdään toivottavaa. Haisteltu jo, mitä sitä nyt kymmenettä kertaa kun helpommalla saa muita hyödykkeitä ihmiseltä? Kaikkiaan hyvin vakuuttavia muutoksia lopulta hyvin pienillä asioilla.


Päivän päätteeksi jäin opettamaan valinnan säännön Nilalle ja kokeilemaan käytännössä enemmän sovelluksia. Nila on ollut yli kiihkeä ja äännellyt valtavasti, ei ole pystynyt suorittamaan seuraamista lainkaan varmaan pariin kuukauteen, kun heti on tullut ääni ja lähtenyt keulimaan. Edelliset treenit sen kanssa oli mennyt siihen, että 40 minuuttia jumppasin kierroksia alemmas, jotta pääsin palkkaamaan sen ja taas aloittamaan kierrosten laskemisen. Muutos, minkä palkan valinta siinä sai aikaan oli kerrassaan ällistyttävä! Onneksi Marja jäi paikalle ja näki mitä tapahtui. Nila oppi valinnan nopeasti, joten otin heti mukaan myös treenejä. Aloitin kierrolla, joka kiihdyttää jonkin verran mutta on Nilasta myös kiva liike. Nila matolle odottamaan, kierto kartio valmiiksi, kerroin 'tehdään kiertoa' vapautin valitsemaan palkan ja lähetin suoraan valinnasta kiertoon. Nila suoritti äänettömiä kiertoja eikä kaatanut kartiota, mikä usein tapahtuu. Kun kierto meni niin hyvin, kokeilin noutoa. Siinä nyt ainakin nousee vire ja odotus tuo ääntä! Tai sitten ei, edelleen hiljaista keskittymistä ja tarkkaa ja nopeaa toimintaa. Nila myös valitsi enemmän ruokaa kuin lelua, vaikka olen aina ajatellut sen suunnilleen elävän leluilleen! Se halusi ruokaa myös noudosta, mitä en olisi koskaan uskonut. Kun vauhtiliikkeet sujuivat, oli tietenkin pakko kokeilla myös seuraamista. Nila ei ollut sitten syksyn tehnyt niin täsmällistä ja hiljaista seuraamista saati niin pitkiä pätkiä kuin tuolloin. Nämä ensimmäiset valinnan kanssa tehdyt treenit olisi pitänyt saada videolle! Nyttemmin olen päässyt taas eteenpäin ymmärryksessä siitä, mikä Nilaa kiihdyttää. Ruutu on sille valtava ärsyke, siihen liittyy ilmeisesti sen verran epävarmuutta ja toisaalta juoksemisen odotusta, että jo ruudun läsnäolo kentällä nostaa kierroksia. Samoin samaan aikaan kentällä treenaavat muut koirat kiihdyttävät, mutta jotenkin ollaan nyt taas päästy eteenpäin näiden asioiden käsittelyssä. Palkan valinnasta on tullut oleellinen osa Nilan treenejä, se saa valita palkan jos nyt ei ennen jokaista toistoa niin ainakin muutamien toistojen välein. Videolle nyt jäi ainoastaan pätkiä missä ääntä vähän tulee, mutta konsepti näistä käy ilmi. Nilalla on valmistelevat vihjeet kaikkiin liikkeisiin, joten käytän niitä myös tässä. Nila on tauolla, kerron sille mitä seuraavaksi tehdään, se valitsee palkan ja aloitamme treenin. Päädyin pidentämään palkanvalinnan välejä, koska se alkoi selvästi turhautua myös valintaan jos sitä tekee liian tiheästi. En tiedä pääsenkö koskaan täysin selville tuon koiran mielenliikkeistä, mutta kiinostavaa ja opettavaista niitä on opiskella! Videolla ruutu jää vasemmalla kentän alanurkkaan ja näkyy hyvin, kuinka saan protestointia osakseni kun kerron, että treenataan jotain muuta. Samalla kuitenkin tuntuu, että Nila oppii säätelemään omaa äänenkäyttöään paremmin ja minä palkkaan sitä taas viisaammin kuin aiemmin. Edelleenkään en tiedä, mitä se milloinkin palkaksi haluaa. Nilalle ei ole mitään niin selkeää kaavaa kuin Hilellä, joten annan sen kertoa itse, valita lelunsa ja päättää mitä palkkaa milloinkin käytetään.


Kolmannella ja tällä erää viimeisellä kerralla käsiteltiin itse tehtävien valintaa ja sitä, haluaako koira ylipäänsä treenata. Koiralta voidaan kysyä haluaako se treenata tai koska se on valmis jatkamaan tekemistä, kun opetetaan sille keino kertoa tämä ohjaajalle. Koira on tauolla, jolloin sille tuodaan saataville jokin objekti, jonka kautta se saa treenit käynnistettyä. Hyviä ovat pullot tai esimerkiksi soittokello, jota koira pystyy painamaan. Puhun objektista nyt pullona, koska sitä olen itse hyödyntänyt. Pullo laitetaan koiran saataville ja koiran kaataessa sen se pääsee välittömästi tekemään tehtäviä. Aluksi tehtävät ovat pieniä ja yksinkertaisia, jotta konsepti selviää koiralle. Aluksi myös koirat usein menevät matolle ja kaatavat heti pullon päästäkseen takaisin treenaamaan, mutta aika nopeasti ne alkavat itse säädellä taukojaan ja levätä tai prosessoida juuri tekemäänsä ennen, kuin ilmoittavat olevansa uudelleen valmiita. Jaana puhuu aktiivi- ja passiivitauoista, joiden ero on siinä, onko treeneihin pääsyyn oikeuttava objekti saatavilla vai ei. Aktiivitauoilla koira saa itse päättää koska jatketaan, passiivitauoilla taas objekti ei ole saatavilla, vaan koira lepää kunnes tauko objektin paikalleen asettamisen myötä muuttuu aktiivitauoksi ja treenit voivat jatkua. Näin ohjaaja pystyy säätelemään, koska treenien on mahdollista jatkua tai esimerkiksi koska koiran on hyvä pitää pidempi tauko vaikkei se sitä itse vielä osaisi ilmaista, mutta koiralla säilyy kaiken aikaa vaikutusmahdollisuudet, kun se itse saa päättää lopullisen treenien alkamishetken. Aktiivitaukojen avulla koiran on helpompi säädellä omaa mielentilaansa. Sen ei tarvitse esimerkiksi haukkua matolla tai häkissä päästäkseen uudelleen töihin, vaan se voi kertoa olevansa valmis paljon ihmisiä miellyttävämmällä tavalla kaatamalla pullon. Lisäksi koiralla on lupa oikeasti levätä, vaikka nukkua passiivitauon aikana ja taas kun tauko muuttuu aktiiviseksi se pysyy tarkkana ja säätelee omaa jaksamistaan kertomalla koska on valmis. Tehtävä muuttuu selkeämmäksi ja koiran kannalta paremmin hallittavaksi, vaikka objektin lopullinen hallinta säilyy kaiken aikaa ihmisellä, joka päättää koska asettaa sen saataville ja koska ei. Videolla Hilen ensimmäisiä aktiivitaukotreenejä laadukkaasti itse samalla kuvattuna.



Tehtävien valintaa voidaan toteuttaa aivan samalla periaatteella kuin palkan valintaa, eli koiralle opetetaan muutamalla toistolla, että tämä kohde tarkoittaa tätä tehtävää ja tämä toinen tuota toista. Kun koira on tehnyt muutaman toiston molempia, annetaan sille mahdollisuus valita kumpaa tehtävää se haluaa treenata. Erilaisia tehtäviä arvottamalla saa arvokasta tietoa koiran mieltymyksistä eri tehtävien suhteen. Kun tekee vertailuja riittävästi, pystyy kerääntynyttä tietoa hyödyntämään esimerkiksi koetreenin suunnittelussa sijoittamalla tehtävät koiran kannalta mielekkääseen järjestykseen. Kysyä voi myös esimerkiksi sitä, haluaako koira tehdä lyhyttä harjoitusta vai pidempää tehtävien ketjua tai asettaa valittavaksi pitkäkestoisen, rauhallisen tehtävän nopeaa ja kiihdyttävää vastaan. Asetelmaa voi vaihdella ja muuttaa myös esimerkiksi niin, että teet yhden tai useamman liikkeen alle ja sen jälkeen annat koiran valita seuraavan tehtävän ja näin katsoa, vaikuttaako aiempi tehtävä seuraavan valintaan muuttamalla aiempaa. Itse koen tehtävien kysymisen ennen kaikkea valtavana informaatiovarastona. Miksi miettiä mitä koira haluaisi tehdä, kun voin kysyä siltä! Voin saada vahvistusta omille ajatuksilleni koiran lempiliikkeistä tai toisaalta siitä, mitkä liikkeet se mahdollisesti jättää valitsematta ja pohtia, mikä tämän aiheuttaa. Voin myös pilkkoa liikkeen osiin, antaa koiran valita osista ja näin selvittää, mikä osa jossain tietyssä liikkeessä hiertää.


Demokoiraksi kanssani pääsi tälle kerralle Nila, joka opiskeli hetkessä sekä aktiivitauon että tehtävien valinnan. Sille on jotenkin todella helppoa ollut sisäistää valintojen toimintamalli, se ei ole tainnut tehdä yhtään omasta mielestään väärää valintaa palkoissa tai tehtävissä. Nila myös tykkää todella paljon valita itse, sen itsetunto nousee kohisten ja samalla mielentila pysyy miellyttävällä tasolla ilman turhaa kiihkoilua. Se on oppinut lyhyessä ajassa säätelemään omaa toimintaansa paremmin kuin koko edeltäneen elämänsä aikana, kun sille vaan on tarjottu siihen mahdollisuudet. Sitä tuntuu valtavasti helpottaneen, kun se vihdoin on saanut kerrottua haluavansa enemmän ruokaa eikä sen tarvitse turhautua miettiessään, mitä se milloinkin saa palkaksi. Tehtävien valinnoissa olen kerännyt itselleni tietoa, jota aion tulevaisuudessa hyödyntää. Olen päässyt myös opastamaan valintojen maailmaan useampia koirakoita ja saanut todistaa, kuinka koira toisensa perään keksii idean todella nopeasti ja sen jälkeen yllättää omistajansa, joka on siihen asti kuvitellut toki palkkaavansa koiransa parhaalla mahdollisella tavalla, mutta koira saattaakin olla eri mieltä. Koirien saavuttama rauha ja ohjaajien innostus valintojen tuomista mahdollisuuksista on hienoa seurattavaa!

Vaikka teksin asiat pohjautuvat Jaana Pohjolan koulutuspäivien antiin, ovat pohdinnat ja sovellukset omiani. Jaanan sivuilta löytyy kiinnostuneille lisää infoa, lämpimästi suosittelen tutustumaan eläinkoulutus.fi sivustoon ja hakeutumaan Jaanan koulutuksiin! Kiitos vielä Jaana, että tutustutit meidät tähän kiehtovaan maailmaan.

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Nenätöitä

Pitkästä aikaa aktivoiduin noseworkin osalta, kun ilma oli kamala, Hile juuri hierottu ja jotain piti keksiä. Bortsut tykkää ihan hirveästi, pitäisi olla aktiivisempi!

Pira etsii ja löytää aina, muttei ole mitenkään salamannopea tai tehokas etsiessään, kun osa ajasta menee ehkä vähän Piralle tyypillisesti sähläämiseen tai avun pyytelyyn. Se myös yrittää aina saada hajunlähteen suuhunsa, pitäisi panostaa ilmaisun opettamiseen vähän enemmän. Piran kanssa olisi kiva päästä tekemään laatikkoetsintää, jos vaikka hajutestiin vielä jossain vaiheessa eksyttäisiin.


Hile tykkää, muttei ole aina vielä ihan kartalla mitä on tekemässä. Täytyy sille ottaa nyt seuraavan kerran vielä lähtöhaju mukaan, jos näin päästäisiin tekemään hallitummat aloitukset ja turha säätäminen jäisi pois. Nyt sillä menee helposti ihan hyörimisesksi suu auki, jolloin voi mennä ihan hajun vierestä siihen reagoimatta. Hilellekin pitäisi alkaa jalostaa ilmaisua vähän pidemmäksi, viimeksi kävi kertaalleen niin, etten tajunnut reagoida kun Hile kävi hajulla ja vilkaisi minua, joten se jätti hajun ja poistui kiinnostavamman projektin kimppuun eli murtautumaan ruokatynnyriin. Silloin, kun se saa hajun sopivasti ja aloittaa etsinnän sopivassa mielentilassa se on hyvä! Tämä tosin pätee tällä hetkellä vähän kaikkeen mitä Hile tekee, silloin kun keskittyminen on oikeissa asioissa se on hieno ja silloin kun ei, se säheltää jotain omia projektejaan. Pitäisihän minun siihen jo osata varautua.



Nila taas on kertakaikkisen hieno! Se tulee tilaan, saa heti hajun ja pääasiassa menee suoraan hajulle. Minun on kotona enää tosi vaikea saada sille tehtyä yhtään haastavampia harjoituksia, missä se pääsisi edes vähän tekemään töitä. Viimeksi ainoa sellainen oli korkealla ylös päin oleva haju, minkä senkin Nila selvitti varsin nopeasti. Täytyy alkaa tehdä enemmän piiloja sille myös ulos, ottaa hihna mukaan treeneihin, koittaa päästä testaamaan laatikkoetsintää ja sokkopiiloja. Jos näin vähällä treenillä tulee noin hyväksi, niin mitä se olisikaan jos meidän harjoittelu olisi vähän systemaattisempaa ja säännöllisempää!


perjantai 15. helmikuuta 2019

Hile kisaikään

Ajatuksenakin Hilen olevan nyt kisaiässä on äärimmäisen huvittava. Hassu pentu, jonka jalat sojottaa joka suuntaan ja joka alkaa pikkuhiljaa hahmottaa mitä tarkoittaa seuraaminen ei ihan lähitulevaisuudessa ole valmis yhtään mihinkään kisoihin eikä onneksi tarvitsekaan olla. Se saa kasvaa ihan rauhassa ja opiskella perusteita niin pitkään kuin tarve vaatii.


Hile on raamikas nuori narttu, jolla riittää jalkoja, korkeutta ja luustoa aika moneen urokseenkin verrata. Korkeutta on selvästi yli 50 cm, pitäisi ihan mitata joku päivä tarkemmin. Vähän laihassa kunnossa, muttei se ainakaan ruokahalun puutteesta johdu. Onneksi nyt saatiin läskilammasta, niin on alkanut kylkiluiden terävyys jo hieman tasoittua. Se on myös ihan parin viikon aikana saanut lisää leveyttä eikä näytä ihan niin kuikelolta kuin vielä hetki sitten.


Koska Hilettä ei varsinaisesti kiinnosta miellyttää kuin itseään ja pohjatonta nälkäänsä, olen saanut miettiä sen kanssa monia koulutuksellisia juttuja uudelleen. Sillä on aina varastossa omia bisneksiä, joita voi toteuttaa jos antamani ohjeet ovat epäselviä, palkka ei vastaa odotuksia tai harjoitus on liian vaikea. Se kyllä ehdottomasti tykkää tehdä ja oppia, mutta omilla ehdoillaan. Olenkin entistä enemmän opiskellut koiran kuuntelemista ja antanut sen päättää, koska on valmis toimintaan. Olen koittanut ajaa sille starttinappula ajatusta erityisesti treenien aloituksiin, kun pääsemme treenin alkuun yhdessä pysyy yleensä koko paketti paremmin kasassa. Hile sitoutuu treeneihin paljon paremmin, kun se saa omalla toiminnallaan ohjailla treenin alkua ja kulkua. Sen mielestä "kun teen näin tekee ohjaaja noin" pelit ovat huippukivoja! Se oppii nopeasti, mutta kropan hahmottamisen haasteet on vaikuttaneet aikalailla kaikkeen mitä sen kanssa on ollut järkevää tehdä. Koitan myös olla aiempaa viisaampi ja saada opetettua sille vireen säätelyä ja oikeaa mielentilaa jo heti pienestä, koska kierrokset tuntuvat nyt iän myötä nousevan. Tähän astihan se on ollut minun vääristyneellä mittapuullani aika rauhallinen, mutta nyt alkaa löytyä vauhdin hurmaa ja uudenlaista draivia. Kasvatetaan itsehillintää ja panostetaan perusteisiin sekä yritetään olla niiden treenaamista myöhemmin unohtamatta. Hile vaan paranee kaiken aikaa, enkä meinaa millään malttaa odottaa mitä kaikkea sen kanssa on vielä tulossa! On hienoa, että olen saanut taas ihan täysin omanlaisensa koirapersoonan jonka kanssa opiskella yhteisiä, kummallekin sopivia tapoja treenata ja elää!

lauantai 19. tammikuuta 2019

Mestariluokan avaus

Pitkästä aikaa tänään oli ohjelmassa kisapäivä, kun olin ilmoittanut Nilan tamskin tuplakisoihin ensimmäistä kertaa mestariluokkaan. Varsin informatiivinen päivä! Tuli todettua, että radat on meille ihan tehtävissä olevia sekä se, että ohjaaja on edelleen pihalla koko lajista ja sen arvostelusta. Arvostelulomakkeen virheet poikkeavat aikalailla omasta ensi fiiliksestä, mikä on aika hämmentävää. Toki isot virheet tiedän kun niitä tulee, mutta pienemmistä olen aivan ulkona ja toisaalta luulen tehneeni isoja virheitä, joista lopulta ei tule lainkaan vähennyksiä. Mutta ehkä minä vielä opin! Onneksi nytkin sain molemmat radat videolle, niin alkoi selvitä ne vähennykset paremmin.

Kisa A, tuomarina Taru Leskinen

A-kisan ratapiirros

Vähennykset:
Kyltti 3, -1 vino
Kyltti 6, -1 vino
kyltti 10, -3 tvä oli pientä säätöä kyltillä
Kyltti 15, -1 ov ja -3 uus ensimmäisellä lähetyksellä Nila kiersi seuraavan kylttitelineen, joten uusinnalla otin ov:n ja suuntasin sen selkeämmin
Kyltti 16, -3 ov hidastin liian aikaisin
Kyltti 18, -10 tvä (koira ei pysy paikallaan) ilmeisesti tuomari on tulkinnut, etten ehtinyt pysähtyä ennen kuin Nila vähä varasti...

Tuomarin kommenttina "Kaunista, selkeää ohjausta"

Nila äänteli jonkin verran, mutta joko se ei kuulunut tai Taru oli kiltillä päällä sen osalta. Nila kävi myös aika kuumana, mukavasti heti ensimmäisellä radalla sekä putki, sarjahyppy että merkki. Niiden suoritus ei toki ole ongelma, tehtävät ennen ja jälkeen saattavat olla. Kokonaisuutena kuitenkin ihan kiva rata! Lopputulemana kasaan jäi 78 pistettä ja ensimmäiseltä mestarin radalta tulos.


Kisa B, tuomarina Hannele Pirttimaa


Vähennykset:
Kylttu 1, -1 py ennakoi nousemisen
Kyltti 5, .3 ov
Kyltti 7, -3 uusi
Kyltti 9, -10 två koiran ylimäär. liikkeet Nila kävi melkein suoraan edessä puolen vaihdon jälkeen
Kyltti 10, -3 ov saatoin vähän väistää koiraa...
Kyltti 11, -3 ov ja taas vähän väistelin ihan turhaa...
Kyltti 17, -1 py ja -3 ov

Vähennykset -2 ääntelystä

Tuomarin kommentti "Vauhdikasta menoa!"

Radalle mennessä Nila tuntui kivalta, mutta kuumeni aikalailla kun kaksi suoraa mentiin kohti putkea. Sen takia sitten varmaistelin ehkä vähän liikaa kylttejä, joilla koira ohittaa ohjaajan, koska näissä Nila on itsepintaisesti tarjonnut viimeaikoina lähinnä edessä peruutusta. Mutta tarkalle laskettuna pisteitä jäi vielä kasaan tuloksen verran, 71! Tältä radalta ohjaajalle -12 ihan turhaa pistemenetystä, mutta näistä oppii. Näin ollen Nila on yhtä tulosta vaille RTK4!


Nyt aletaan olla tilanteessa, että pitäisi alkaa treenata myös ratoja, mestarissa hyviin (valio) tuloksiin ei enää riitä muiden treenien ohessa pyörittelyt. Tai toki ne todetusti riittävät tulokseen, mutta jos halutaan valiotuloksia niin ratoja on pakko treenata. Lisäksi täytyisi treenata jonkun kanssa, joka ymmärtää mikä on liikaa ja mikä ei ohjauksessa, käsimerkeissä, vartalossa ja suuntaamisessa. Ja kertoisi, kun ohjaaja touhuaa jotain ihan ihmeellisiä kuvioita. Vireen kanssa riittää tekemistä lajissa kuin lajissa, joten rallyssa vireen treenaaminen palvelee mukavasti myös tokoa ja tanssia. Keväällä onneksi treenaaminen helpottuu, kun pääsee ulos ja saa näin tehtyä ratoja paremmin. Varmaan tässä sopivan tilaisuuden tullen kuitenkin käydään vielä parit kisat katsomassa, minkä verran rutiini vaikuttaa suorituksiin.

Hile oli mukana fiilistelemässä kisatunnelmaa ja ottikin ilon irti! Se halusi kovasti tehdä hommia kun kerran hallilla oltiin, mutta se halusi myös loikkia kaikkien ihmisten luo, sinkoilla sinne ja tänne ja syödä kaikkien herkut. Normi meno siis, ei häirinnyt Hilettä pienet kahden kentän kisat. Se pääsi myös hakemaan Nilan kisakirjaa, eli odottelemaan porukkaan ja kuuntelemaan taputuksia. Kivasti se tarjoaa kontaktia ja joko istumista, sivulle tuloa tai taukokäytöstä useimmiten silloin, kun tekisi mieli singota! Hommia pystyi tekemään hienosti, samoin leikkimään. Mainio ipana!


torstai 17. tammikuuta 2019

Kuinka tähän hetkeen on päädytty?

En ole tainnut aiemmin juuri avata omaa historiaani eläinten ja kouluttamisen maailmassa, vaan enemmän arkistoinut itselleni muistoja ja tapahtumia kuluneilta vuosilta välillä aktiivisemmin ja välillä hitaammalla tahdilla. Facebookissa kiertänyt "mikä rotu minulle sopisi" kysely sai minut kuitenkin mietttimään omaa historiaani ja sitä, kuinka olen tähän hetkeen ja laumaan koiria päätynyt. Ensin ajattelin koota "koiraharrastus cv:n", muttei se sitten tuntunut kovin omalta. Harvaan cv:hen kai kirjoitetaan niitä hetkiä, mitkä eivät onnistuneet tai sujuneet suunnitelmien mukaan, mutta mahdollisesti opettivat kuitenkin enemmän, kuin niitä seuranneet onnistumiset.

Oma historiani eläinten parissa alkaa suunnilleen silloin kuin synnyin, olen pienestä asti ollut todella eläinrakas ja kiinnostunut erilaisista eläimistä, niiden käyttäytymisestä ja ihmisen ja eläimen välisestä yhteistyöstä. Ollessani pieni meillä oli kotona ensin undulaatteja, myöhemmin kissa, kaunis tricolor narttu Roosa. Roosan kuolema oli meille kaikille kova paikka, eikä uutta eläintä tullut hartaista toiveistani huolimatta. Olin kuitenkin jo löytänyt hevoset elämääni ala-asteella, mikä veikin mukanaan täysin.

Rakas Nasu poni
 Harrastin tai varmaan lähempänä elin hevosia koko nuoruuteni. Kävin koulussa, menin tallille, tallilta muihin harrastuksiin, joista takaisin tallille ja illalla kotiin, viikonloppuisin tallilla vierähti helposti aamusta iltaan. Ratsastin, hoidin, kuntoutin, myöhemmin tein lomituksia, olin talon ja tallin vahtina ja nautin tallielämästä, hevosten rauhoittavasta seurasta ja yhteistyön ja luottamuksen rakentamisesta. Tuolloin hevosmaailmassa ei tiedetty juuri positiivisista keinoista, mutta jälkeenpäin olen todennut niitä paljon jo tuolloin mistään mitään tietämättömänä käyttäneeni. Siedätin pelkääviä ruuan kanssa, palkitsin ja houkuttelin mieluummin kuin käytin voimaa, koska vaikka olinkin fyysisesti erittäin hyvässä kunnossa, ei alle 160 cm ja tuolloin alle 50 kg paljoa olisi voimassa voinut pärjätä. Aktiivinen hevoselämä jatkui läpi yläasteen, lukioaikana hieman tahti rauhoittui mutta edelleen hevoset täyttivät ison osan elämääni. Harkitsin jo hevosista ammattia, kun murrosiän jälkeen minulle puhkesi todella paha heinäallergia, joka yltyy erityisesti kuivan heinän kanssa astmaattiseksi ahdistaen hengen ja nostaen kuumeen. Joten se niistä haaveista sitten. Nyttemmin tasaisesti hevostelukuume nostaa päätään, mutta toistaiseksi olen pyrkinyt pysymään poissa hevosten parista koska tunnen itseni ja tiedän sen karkaavan hallinnasta, eikä aika tai talous mitenkään kestä sekä koiria että hevosia tällä hetkellä. Kiinnostavaa olisi kuitenkin jossain vaiheessa päästä kouluttamaan nykytiedoilla ja taidoilla myös hevosia edes projektina. Saa nähdä kauanko maltan pysyä poissa tallilta.

Sissi ja Emma 
Ollessani yläasteella muutimme perheeni kanssa kerrostalosta omakotitaloon, jolloin vihdoin vanhempani olivat valmiita ottamaan myös kotiin eläimiä. Näin meille muutti kissasisarukset Venla ja Verneri kissojen katastrofiyhdistyksen kautta. Olin päässyt seuraamaan pentueen elämää syntymästä asti, Venla ja kolme veljeään syntyivät ja kasvoivat tallilla, missä hylätty emä oli sijoitettuna. Tuolloin pääsin muutenkin tutustumaan kissoihin ja erityisesti kissojen pidon raadollisempaan puoleen löytökissojen parissa, kun tallilla oli löytökissoja säännöllisesti. Puolivillien pentujen kesyttämisestä selvästi ihmisten parissa kasvaneisiin, luottavaisiin ja ihaniin kissapersooniin pääsi näiden vuosien aikana tutustumaan ja onneksi suurimman osan uuteen kotiin saattelemaan. Tuli siinä tutuksi myös kiukkuiset, villit yksilöt, kissojen lääkitsemisen haasteet sekä eläinlääkärin avustaminen ties missä operaatioissa, joihin ei takuulla tänä päivänä teinitytöllä olisi asiaa. Toistaiseksi kaikki perheeni kissat ovat olleet löytökissoja, arvostan ja kunnioitan suuresti ihmisiä, jotka jaksavat taistella kissojen oikeuksien, leikkauttamisen ja kissakulttuurin nykyaikaistamisen puolesta. Harmikseni tällä hetkellä ei elämässäni ole läheisiä kissoja, kun omat kissani jäivät erossa entisen puolisoni hoiviin maalle ja Venla vuosi sitten jouduttiin päästämään paremmille hiirestysmaille kunnioittetttavassa 18 vuoden iässä. Jonain päivänä toivon vielä kissan tassuja kotiini saapuvan. Sen lisäksi, että kaipaan kehrääjää kainaloon, olisi erittäin kiinnostavaa kouluttaa kissalle muitakin taitoja kuin istuminen ja pallon noutaminen, joita on joskus tullut huviksi opeteltua.

Ververi ja Venla noin 6kk
Tallilla pyöri mukana menossa aina myös koiria, joista tuli meille tallilla lähes asuville nuorille erittäin tärkeitä. Kun vuonna 2003 tallin sekarotuinen narttu tuli tiineeksi australianpaimenkoiraurokselle, alkoi meillä kotona sellainen painostus, että lopulta vanhempani heltyivät ja lupa omaan koiraan irtosi. Pieni Wilma syntyi heinäkuussa 2003 ja pentueen vilkkaimpana, määrätietoisimpana ja rohkeimpana herätti heti pienenä kiinnostukseni. Koska emä oli minulle todella tuttu koira, pääsin seuraamaan pentujen kasvua ihan pienestä asti. Niinhän siinä sitten kuitenkin lopulta kävi, että Wilma kietoi koko perheen tassuihinsa ja kun reilun vuoden kuluttua olin muuttamassa opiskelujen perässä pois vanhemmilta, ei puheitani koiran mukaan otosta kuultu tai ainakaan huomioitu, eihän pieni Wilma vieraassa kaupungissa ilman vanhempiani pärjäisi. Vaiko sittenkin vanhempani ilman Wilmaa... Tästä seurasi elämäni pisin eläimetön hetki, muutin toiseen kaupunkiin, missä minulla ei ollut tuttua tallia eikä kotona ainoatakaan eläintä. En tiennyt mitä tehdä, kun koko vapaa-aikani oli jo vuosia täyttynyt erilaisista eläinharrasteista.

Niin kaunis ja viisas Wilma

Kaikeksi onneksi melko pian päädyin seurustelemaan miehen kanssa, jolla oli kissa jo valmiina. Pikkuhiljaa elämäni siirtyi enemmän ja enemmän hänen luokseen ja puitteiden ollessa sopivat, halusin oman koiran. Tiesin haluavani paimenkoiran, mutta mahdollisia rotuvaihtoehtoja ja rotujen sekoituksia oli useita. Lopulta, oikeastaan sattuman kautta, syksyllä 2005 törmäsin ilmoitukseen belgianpaimenkoira pentueesta. Siinä se sitten oli, minun tulevaisuuteni vapaa-ajan ongelmat, jos niitä nyt koskaan oli ollut, ratkesivat siinä. Se oli nimittäin menoa harrastusmaailmaan hurjaa vauhtia! Vikke ei missään nimessä ollut helppo koira, mutta sitäkin enemmän se opetti. Kokemattomana olin hyvin altis monenlaisille neuvoille, onneksi tausta eläinten kanssa touhuamisesta antoi jotain perspektiiviä ja ihan hulluimmat neuvot tai luetut ideat jäivät toteuttamatta. Opiskelin, kävin kursseja, ahmin kirjallisuutta ja käytännön neuvoja minkä ehdin ja pystyin. Viken kanssa pääsin aloittamaan kisaamisen ja vaikka saavutukset jäivät tk1 ja bh koulutustunnuksiin, oli pysyvä kipinä tottelevaisuuteen sytytetty.

Vikke
Päädyin pian innokkaana nuorena harrastajana pienessä seurassa mukaan myös kouluttamaan ja järjestämään kokeita, kouluttauduin sekä tottelevaisuuskoulutusohjaajaksi että tokon koetoimitsijaksi. Päädyin myös yhdistyksen hallitukseen, missä vierähti 10 vuotta. Nyttemmin olen karsinut yhdistysvastuita, jotta pystyn vuorotyön luomissa rajoissa keskittymään paremmin omien koirieni kouluttamiseen. Koulutan kyllä edelleen, mutta huomattavasti vähemmän kuin tuolloin alkuvuosina.

Pian alkoi myös tuntua, ettei yksi koira riitä kaikkeen, mitä halusin tehdä ja kokeilla. Kun kaverini tiedusteli kiinnostusta ottaa tuontipentu sijoitukseen, ei minua suuremmin tarvinut houkutella. Ja niin saapui Nadi, tammi/helmikuun vaihteessa 2009, kauheisiin paukkupakkasiin. Käytiin ikimuistoisella pennunhakumatkalla Tanskassa, mistä mukaan lähti Nadi veljensä kanssa. Vuosi vuodelta olen enemmän sitä mieltä, että jokaiselle päätyy koiraksi sellainen, mitä siihen hetkeen tavalla tai toisella tarvitsee. Minä toivoin Nadista monipuolista harrastuskaveria, toiveet olivat korkealla ja motivaatio huipussa. Viken hermorakenteen puutteista johtuvat ongelmat pahenivat arjessa vuosi vuodelta, eikä sen kanssa voinut ajatellakaan etenemistä tokossa avoimeen luokkaan tai toisaalta pk-puolella tottiksesta selviämistä, kun esteet ja ampuminen aiheuttivat ongelmia. Kasasin pennulle suuret suunnitelmat, mutta sain sittenkin jotain ihan muuta. Sain hieman höppänän koiran, jota ei treenaaminen niin suuresti kiinnostanut. Varmasti nykyisillä taidoillani päästäisiin pidemmälle, silloin oppimiseltaan erilainen koira aiheutti päänvaivaa enemmän kuin tarpeeksi. Nadi oli kuitenkin jotain paljon enemmän, se oli jatkuvaa valvontaa ja ennakointia vaatineen Viken rinnalla helppo prinsessa, jonka kanssa pystyi menemään mihin tahansa eikä koskaan tarvinut pelätä miten se suhtautuisi eteen tuleviin asioihin. Se palautti uskoni mahdollisuuteen normaalista elämästä koiran kanssa samalla, kun romutti uskoni kouluttajan taitoihini. Sain sille aina yhden asian opetettua, mutta heti, jos rutiinissa muuttui pienikin pala, se katosi Nadin osaamisesta. Tai jos harjoiteltiin kahta tehtävää, jotka vaikka alkuasetelmaltaan muistuttivat toisiaan edes etäisesti, ei Nadilla ollut hajuakaan mitä se oli tekemässä. En osannut olla sille riittävän selkeä ja pilkkoa asioita riittävän pieniksi, jotta sen motivaatio olisi kantanut. Se kyllä yritti kovasti ja sitkeästi minäkin yritin, kunnes sen ollessa noin kolme vuotias jätin sen tauolle, joka jatkuu edelleen. Jälkeenpäin olen harmitellut, etten ymmärtänyt lopettaa sen kanssa koetavoitteellista treenaamista jo aiemmin. Meidän suhde parani valtavasti, kun tavoitteemme mukavasta yhteisestä elämästä lähentyivät toisiaan sen sijaan, että minä kaiken aikaa odotin Nadilta jotain sellaista, mihin se ei pystynyt vastaamaan. Nadi on ollut oikein tyytyväinen bortsujen seuraneidin rooliin, nuorempana Piran mukana treeneissä ja kisoissa kulkemiseen ja nyttemmin lähinnä arjessa mukana elämiseen. Sillä ei ole mitään tarvetta koittaa keksiä oikeita vastauksia treenihaasteisiin, vaan mieluummin se menee sängylleen katselemaan, kun nuoremmat treenaavat. Oikein hyviä herkkuja se saattaa tulla hakemaan, kunhan ne tarjoillaan ilman velvotteita.

Nadi oli minulla sijoituksessa, joten pääsin sen kautta tutustumaan enemmän myös kasvatusmaailmaan ja osallistumaan pentuprojektiin. Vaikka Nadi on hedelmällisestä emälinjasta, se itse ei ole ollut mitenkään helposti tiinehtyvä. Lopulta se sai yhden pentueen kennel Tendacelle, viisi hurmaavaa mustaa. Jalostusasiat kiinnostavat minua ja olen niitä aika paljon opiskellut, mutta voi ollan etten koskaan uskalla itse projektiin ruveta, vaikka joskus kotona jalostuslaatuinen koira olisikin. Hienoa on kuitenkin päästä tuttujen kasvattajien kautta oppimaan lisää.

Pikku-Nadi ja Vikke
Kun Viken ongelmat arjessa ylittivät hyvään koiraan elämään asettamani kriteerit ja siitä piti vuonna 2011 luopua, aukesi surun keskellä samalla paikka treenikaverille. Olin jälleen vähän hukassa rodun kanssa, tiesin haluavani aktiivisen harrastuskaverin mahdollisimman moneen menoon, mutta tarkkaa rotua en oikein saanut rajattua. Belgiä en halunnut, pelkäsin liikaa luonteen haasteita suuntaan ja toiseen. Australianpaimenkoira kiinnosti, samoin bordercollie ja kelpie. Jossain kohtaa pohdin mudia ja tutustuinkin niihin jo netin kautta aktiivisesti, mutta luonteen vaihtelut sielläkin saivat perääntymään. Jännitin hirveästi kasvattajien lähestymistä ja mietin, miten ikinä saisin harrastuskoiraa kun "meriittini" olivat omasta mielestäni kaksi harrastusnäkökulmasta epäonnistumista.

Kaikeksi onneksi päädyin tutkimaan pentueilmoitusta, jossa oli syntymässä sekalinjaisia bordercollieita kiinnostavista vanhemmista ja vielä lähelle meitä. Muutaman sähköpostin vaihdon jälkeen olinkin jo matkalla tutustumaan emään ja kasvattajaan, sen jälkeen isään ja sitten olinkin ihan mennyttä. Pira syntyi heinäkuussa 2011, oli pieni ja pippurinen ja napsutteli hampaitaan pentulaatikossa kuin piraija. Olin täysin mykistynyt sen halusta ja innosta oppia uutta, treenata ja leikkiä. Olin jo aiemmin opiskellut sheippaamisen perusteet ja käyttänyt sitä belgien kanssa monessa, mutta Pira hämmästytti minut täysin halullaan ja taidollaan muokata toimintaa. Se myös ennakoi, sähläsi ja teki tuhat asiaa samaan aikaan. Piran kanssa pentuna harjoiteltiin muun muassa sitä, ettei pelkkä peukalon liike ole vielä merkki, vaan vasta ääni merkkaa oikean toiminna. Se on aina ollut nopea oppimaan, mutta vastapainoksi erittäin lyhyt pinnainen, kiihkeä ja herkästi turhautuva. Vaikka nämä merkit olivat jo pienenä hyvinkin selvästi esillä, en osannut niihin sen suuremmin puuttua, olin vaan haltioissani loputtomasta energiasta ja motivaatiosta. Koulutuskuplassani en myöskään osannut tarpeeksi panostaa sosiaaliseen palkkaan tai suhteeseen, koska mekaanisilla koulutustaidoilla pääsi teknisesti nopeasti eteenpäin. Nostatin sitä leluilla opettamatta kierrosten laskua, mitä Pira ei takuulla itse tee, eikä liene vaikea arvata että melko pian meillä oli sekä ääntelyä että hallitsematonta kiihkeyttä enemmän kuin tarpeeksi. Piran kanssa kuitenkin päästiin mukaan ensimmäiseen perustettuun Pohjois-Hämeen kennelpiirin nuorten koirien tokorinkiin, edettiin tokossa ihan mukavasti avoimeen luokkaan asti vanhoilla säännöillä, treenattiin agilitya ja päästiin aloittamaan kisaurakin. Piraa oli ajoittain vaivannut selän jumittuminen jo pidempään, kun se sitten syksyllä 2015 yhden ihan tavallisen lenkin jälkeen ei meinannut päästä autosta pois saati rappusia ylös silloisen asuntoomme kerrostalon kolmanteen kerrokseen. Pira, joka ei todellakaan pienistä valita jos niitä edes huomaa. Piraa hoidettiin seuraavat kaksi vuotta hyvin tiiviisti, lääkärin tutkimuksissa ei löytynyt syytä, tosin magneettiin en sitä vienyt vaikka ehkä olisi kannattanut. Osteopatialla oloa saatiin helpotettua, kunhan hoitoväli pysyi tiiviinä. Aktiivinen harrastaminen vaihtui aktiiviseen kuntoutukseen ja pelkoon huomisesta. Syksyllä 2017 olin jo luovuttamisen partaalla, kun syksyn koleus tuntui turvottavan Piran todella kipeäksi, kun sen olo yhtäkkiä helpotti. Parempia kausia oli ollut ennenkin, joten en uskaltanut oikein huokaista, mutta nyt, kun selkä ei ole oireillut juuri lainkaan viimeiseen lähes 1,5 vuoteen, alan olla toiveikas. Pira on päässyt palaamaan rally-tokon pariin, kun selkä tuntuu kevyttä treenailua kestävän. Harvakseltaan Pira on saanut tehdä myös pienesti agilitya matalilla rimoilla, mikä on siitä maailman parasta!


Nadi vanheni, Pira vanheni ja poti selkävaivoja ja minä armotonta treenikuumetta. Harkitsin lainakoirakuvioita, mutten koe sitä itselleni sopivaksi tavaksi treenata, joten löysin itseni uudelleen ja uudelleen selaamasta pentueilmoituksia. Syksyllä 2015 jo jotain tiedusteluja teinkin, mutta kuullessani ennestään tutulle ihanalle Kulolle olevan suunnitteilla pentue en voinut vastustaa enää, vaan huomasin kirjoittavani ja lähetttäväni pentuetiedustelua ja saavani siihen hyvin positiivista vastakaikua. Kevät meni osaltani melkoisessa myllerryksessä, kun muutamassa kuukaudessa päädyimme mieheni kanssa etsimään omakotitaloa, ostamaan sellaisen, remontoimaan ja muuttamaan. Siinä jäi pentueen seuranta kaiken muun jalkoihin ja ehdin jo pelätä, että meidät on sivuutettu. Samaan aikaan edelleen vähän arvoin tilannetta Piran kannalta, tunsin itseni luovuttajaksi jos ottaisin pennun vaikka tiesin, ettei näillä asioilla ollut mitään tekemistä keskenään. Onneksi kiinnostustani ei oltu unohdettu ja onneksi päädyin hiljentämään omat mörköni, sillä elämä ilman Nilaa olisi todella kurjaa. Olin niin onnellinen, kun pääsin taas treenaamaan! Tuntui, kuin iso puuttunut palanen olisi palautettu elämään, kun kalenteri täyttyi treeneistä ja koulutuksista. Ja sitten tuli ocd, joka vei hetkeksi maton jalkojen alta. Tästä noustiin, yhteistyö kehittyi ja kaikki tuntui sujuvan. Kunnes iski epilepsia. Nyt vain toivotaan, että sairaus pysyy kurissa, kohtaukset harvinaisina eikä lääkitystä tarvittaisi vaan saataisiin jatkaa lähes normaalia elämää vielä vuosia.



Olin jo Nilan ollessa noin vuoden, ocd kuntoutuksen ollessa lopuillaan ja tehdessäni päätöksen, ettei Nila tule treenaamaan agilitya kiihkeän luonteensa ja operoidun olkanivelen nostaessa loukkaantumisriskin yhdessä aloittelijaohjaajan kanssa liian suureksi, huomannut Nilan siskopuolelle olevan noin vuoden päähän suunnitteilla pentue. Laitoin vähän "renkaidenpotkimisviestiä" jo silloin heti, vaikken todella ollut varma olisinko vielä vuoden kuluttua valmis ottamaan pentua. Pentueen suunnittelun vaiheista olin kuitenkin kaiken aikaa hyvin perillä ja kun urokseksi valikoitui Piralle sukua oleva, aivan hurmaava uros, oli jo vaikeaa olla edes vähän innostumatta. En usko, että tulee toista mahdollisuutta saada pentua, joka olisi sukua sekä Nilalle että Piralle! Ei niin mukavien silmälöydösten jälkeen kuitenkin pentueen emä vaihtui alkuperäisen suunnitelman siskoon, mutta tavattuani tämän siskon kiinnostukseni lähinnä kasvoi. Vaikka neljä koiraa oli puolet enemmän kuin olin ajatellut, Nila oli alle kaksi vuotias ja ajatus pennusta tuntui lähes hullulta. Onneksi on hulluja kavereita, jotka kannustavat tekemään välillä niitä hullujakin päätöksiä ja mies, joka on ilmeisesti tyytynyt kohtaloonsa ja vastusti pentua yllättävän vähän jos ollenkaan. Pentujen syntymää jo odotin malttamattomana ja vaikka epävarmuus edelleen ajoittain vieraili, olin koko ajan vakuuttuneempi siitä, että tarvitsemme juuri tästä pentueesta pennun. Onneksi niin, koska Nilan epilepsia puhkesi viikkoa ennen pentujen luovutusta. Hile tuli juuri oikeaan hetkeen tuomaan lohtua, iloa ja jatkuvuutta elämään. Nyt, Hilen ollessa 9kk, en voisi olla tyytyväisempi päätöksestä ottaa se. Elämä ilman hullunkurista pomppivaa ja loikkivaa teinikoiraa olisi ankeaa, minkä lisäksi se on taas opettanut valtavasti uutta olemalla ihan omanlaisensa persoona.



Tällä hetkellä huomaan innostuvani koirien kanssa eniten uusista koulutuksen keinoista, mahdollisuudesta syventää omaa osaamistani uusilla tavoilla. Olen ilmoittautunut Jaana Pohjolan kolmen päivän kokonaisuuteen omaehtoisuudesta sekä Tiina Kuusiston koulutuspäivään kouluttajille, joita odotan innolla! Toki odotan lajikoulutuksiakin, mutta jotenkin jokainen vastoinkäyminen on osaltaan vahvistanut ajatustani siitä, että ennen kaikkea arjen tulee olla itselle ja omille koirille sopivaa. Jokainen koira opettaa valtavasti, usein sellaisia asioita itsestä ja harrastamisesta, mitä ei olisi osannut ennakkoon odottaa. Jokainen yksilö on tavalla tai toisella sellainen, minkä siihen elämäntilanteeseen ja kehittymisen vaiheeseen tarvitsee, ei ollenkaan varmasti sellainen mitä olisi itse halunnut. Tai ainakin haluan näin selittää itselleni sen, miksi kerta toisensa jälkeen olen päätynyt tilanteeseen, missä joudun tai saan tarkastella uudelleen omaa eläintenpitoani, koulutuksellisia tavoitteitani ja koko harrastustani. Haluaisin, että saisin harrastaa yhdessä koirani kanssa vuosia ilman pitkiä, elämää rajoittavia loukkaantumisia tai sairastumisia. Haluaisin sitä ihan valtavasti ja samalla pelkään, mitä osuu seuraavan kohdalle? Muttei kai epäonnea voi loputtomasti jatkua, ainakin toivon niin. Samalla yritän muistaa elää hetkessä, tarttua tilaisuuksiin ja uskaltaa rikkoa omia rajojani, jotta kehittyisin edelleen. Olen esimerkiksi Nilan kohdalla päättänyt, että toteutan vähän hullutkin ideat sen kanssa jos ne ovat sellaisia mistä kumpikin nauttii, niin kauan, kun meillä vielä on mahdollisuus. Olen ilmoittanut sen lauantaina rally-tokon tuplakisoihin, vaikka tiedän, ettei sen vire todennäköisesti pysy maltillisena eikä me osata kaikkia kylttejä niin hyvin kuin haluaisin ja olisi mahdollista, mutta koska meitä ei mikään estä osallistumasta, me osallistutaan!


sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Pennusta teinikoiraksi

Hile täytti joulukuun puolivälissä 8kk ja ihan kohta täyttyy jo 9kk rajapyykki. Näemmä kuukausikoosteen tekeminen meinaa jäädä, ilmeisesti pentupassi alkaa umpeutua mielessäni. Vaikka Hile on kyllä edelleen hyvin pentumainen niin ulkoisesti kuin käytökseltään useissa tilanteissa. Sillä ei edelleenkään ole ollut mitään suurempia epävarmuuksia tai pöhinöitä, muutaman kerran ulkona on hetki katseltu jotain tilannetta tai kohdetta, kunnes Hile on päätynyt tarjoamaan kontaktia jolloin joko saa palkkaa tai matka jatkuu. Tämä on sille tuttu toimintamalli, koska se mielellään vetäisi hihnassa täysillä ja pysähtymistä ja järkevämpää ettenemistä on tullut todella paljon harjoiteltua, joten se on luontevaa meille molemmille myös niissä tilanteissa, jos joku meinaa jännittää. Pääasiassa se ei kyllä pidä mitään asioita ihmeellisenä, eikä esimerkiksi uutena vuotena reagoinut paukkeeseen mitenkään.

Piiiitkät koivet voi kääriä tyynyksi
Hile on edelleen ennen kaikkea hassu ja huoleton. Se joko ei huomaa tai ainakaan sitä ei ollenkaan haittaa, jos tulee pieniä sivuosumia tai kaverin leikit meinaa mennä vähän rajuiksi. Temperamentiltaan se on mielestäni melko rauhallinen, vaikka nyt onkin meneillään 'en tarvitse lepopäiviä' kausi eli se kotona mielellään puuhailee jotain, kiusaa Nilaa tai haastaa Piraa leikkimään. Nila on edelleen sille aivan liian kiltti, sen joutuu pelastamaan päivittäin päällä möyryävältä "pennulta", joka on fyysisesti Nilaa selkeästi isompi ja vahvempi jo nyt. Toisaalta Nila myös itse hakeutuu näihin tilanteisiin, se vaan ei osaa asettaa rajoja koska sillä itsellä ei enää ole kivaa eikä Hile huomaa mitään hienovaraisia hännän alenemisia tai luimisteluja. Ne ovat silti parhaat kaverit, nukkuvat vierekkäin tai kasassa ja ulkona niiden leikit menevät paremmin yksiin, kun Nila pääsee juoksemalla ketterämpänä harhauttamaan pennun kannoiltaan, minkä lisäksi törmäilyleikit on ehdottomasti kiellettyjä. Pira rakastaa Hilettä, ne hammastelevat ja leikkivät sisällä nujuamisleikkejä, eikä Piralla mene ollenkaan hermot vaan se osaa lopettaa leikin ihan nätisti! Tosin Hile on sen kanssa paljon korrektimpi, eikä venytä rajojaan liiaksi. Ne tykkäävät läimiä tassuillaan ja hammastella sekä pöristä ja mölistä kumpikin. Nadin kanssa Hilellä on lähinnä kohteliaat välit, niillä ei oikein ole yhteisttä mutta toisaalta eivät ne myöskään häiritse toistensa oloa mitenkään. Hile antaa mummon olla rauhassa ja mummo antaa Hilen olla, kunhan ei tule naamalle riekkumaan. Lauman elo sujuu näin edelleen varsin mutkattomasti!

Nenät vastakkain 💕
Hile on jatkanut monipuolisten pohjien treenailua moneen menoon. Pääpaino on ollut tottelevaisuudessa ja siellä yhteistyön syvenemisessä. Hile on aika tarkka palkan laadusta, vaikka se tykkää todella paljon tehdä yhdessä, se myös oikein mielellään viihdyttää itse itseään. Tällä hetkellä tasapainoillaan sopivan kombon löytymisen kanssa, jotta treenit pysyisivät mielekkäinä kummallekin ja motivaatio ja sitoutuminen tekemiseen kasvaisi entisestään. Hile on kiinnostava koulutettava, koska on aivan erilainen kuin vanhemmat koirani. Se oppii valtavan nopeasti, nauttii ratkaisujen keksimisestä ja onnistumisista, siinä on voimaa ja vauhtia, mutta se ei koe tarpeelliseksi käyttää niitä turhaan. Se pohtii ja punnitsee sen sijaan että sähläisi tai painaisi kaasua ja väläyttelee sellaista tekemistä etten malta odottaa miten saan sen kaiken kaivettua käyttöön. Hile ei kuitenkaan koskaan huolestu tai jää liikaa miettimään tehtäviä jos ei heti hoksaa, vaan siinä kohtaa mieluummin keksii itselleen jotain muuta. Se onkin tehokkaasti opettanut minulle, kuinka tärkeää on saada treenit alkamaan onnistumisella, kuinka tehtävät pilkotaan riittävän pieniin paloihin ja kuinka tärkeää koiran motivaation kannalta on saada vahvistetiheys pidettynä varsinkin aluksi riittävän suurena. Sen kanssa edelleen tehdään todella paljon ihan kontaktitreeniä erilaisissa tilanteissa, jotta se muistaisi että olen oleellinen osa sen elämää. Lisäksi sen kanssa tehdään paljon luopumistreenejä, koska erityisesti ruuan kanssa sen ajatukset herkästi jäävät liiaksi jumiin palkkaan. 'Luovu niin saat' on sille kyllä periaatteena selvä, mutta kun aina ei vaan malta, muista tai ehdi ajatella ennen kuin jo kävi tökkäämässä nenällä. Itsenäisen puuhailun takia sillä on alusta asti ollut käytössä myös taukomatto, peti tai häkki, jotta sillä on kaiken aikaa selkeä tehtävä mitä tehdä jos muita ohjeita ei ole annettu. Nykyisin jo pelkkä 'käy siihen' riittää helpohkoissa ympäristöissä, mutta yhtään vaikeammassa paikassa konkreettinen paikka selvästi helpottaa pysymistä. Muita paikallaoloja olen treenannut hävettävän laiskasti, niiden osalta on tarkoitus aktivoitua lähitulevaisuudessa.

Seuraamisen opettaminen on ollut yllättävän hankalaa, ilmeisesti vapaalla sylissä kiehnäävälle Hilelle  ei kuitenkaan treenatessa ole kovin luontevaa pysytellä ihan lähellä. Pikkuhiljaa ollaan asiaa työstetty ja päästy jo vähän eteenpäin, eiköhän tästä vielä hyvä tule. Herkästi keskittyminen meinaa herpaantua häiriöstä, mutta onneksi valitsee tehtävän hetken pohdittuaan.


Noudon palasia ollaan saatu myös etenemään. Tässä tulee myös selvästi esille, miten Hile pohtii mitä olikaan tekemässä ja miten se jo tutuissa tehtävissä yrittää uudelleen onnistuakseen.


Työnalla on myös minulle ensimmäiset etujalat paikallaan kaukokäskyt, jotka tuntuvat olevan Hilelle todella luontevat! Videolla oli vähän liian hyvä palkka tähän treeniin eikä maltti oikein meinaa riittää, mutta laitetaan nyt muistiin tämäkin vaihe. Etutassutarget ei tietenkään ollut mukana, mitä ollaan kotona käytetty alleviivaamassa etujalkojen paikallaan pysymistä.


Agilitya ollaan treenailtu nyt aika harvakseltaan ja lähinnä muutamalla esteellä focuksen säilymistä tehtävässä. Pienten hyppy-putki pätkien lisäksi olen naksutellut sille keinulla pamautteluleikkiä, mikä on Hilestä supersiistiä sekä rengasta erillisenä esteenä ja parin esteen kokonaisuuksissa. Mitenkään kovin systemaattista ei agilityt ole nyt olleet, mutta koitetaan mahduttaa keväälle kalenteriin ainakin kurssi tai pari lisää ihan ohjattuja treenejä.

Noseworkkiä ollaan tehty kotona aina silloin tällöin. Hile on osoittautunut aikas taitavaksi nenäeläimeksi, täytyy kyllä ehdottomasti tehdä sille keväällä myös jälkeä ja jatkaa nose hommia! Nosen ilmaisua en ole juurikaan vielä pohtinut, mutta nenäkosketus näyttäisi tulevan aika luonnostaan joten eiköhän me sitä aleta vahvistaa.


Mielenkiinnolla odottelen, aloittaako Hile juoksun Piran kanssa tai perään jo nyt, vai malttaisiko se vielä vähän kasvaa ensin. Piran juoksu alkanee parin kuukauden sisällä, edellinen oli heinäkuussa ja väli on ollut 6-7kk. Ei kyllä yhtään haittaisi, vaikka odottelisi juoksun kanssa reilusti yli vuoden ikään!