keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Pääsiäistanssit

Pitkänä perjantaina meillä Nilan kanssa oli ohjelmassa pitkä kisapäivä, kun aamulla startattiin rallykisoissa ja iltapäivällä aloitettiin kilpaileminen htm voittajaluokassa.

Aamun rallyt menivät nyt vallalla ollutta kaavaa, paljon pientä epätarkkuutta johtuen mielentilan karkaamisesta liian korkealle. Videota ei tällä kertaa ole, mutta radasta sentään otin kuvan:


Vähennyksiä keräiltiin seuraavasti:

Kyltti 3, -3 TVÄ Nila pysähtyi kesken peruutuksen, haukkui pari kertaa ja jatkoi sitten peruuttamista
Kyltti 5, -1 TVÄ ja -3 UUS, ensimmäisellä kehotukella ei vaan taas irronnut ja toisella varmaan eriaikaisuudesta tvä, kun varmistin että lähtee
Kyltti 6, -10 TVÄ, tuplaistuminen alussa mitä en kyllä huomannut, toki olisin uusinut jos olisin tajunnut
Kyltti 7, -3 TVÄ, en tiedä mistä
Kyltti 9, -1 TVÄ jostain
Kyltti 11, -1 KYL, Nila laittoi nenän merkin päälle
Kyltti 16, -3 OV, ehkä liian isoista avuista?
Kyltti 18, -1 VINO, -1 OV ja -3 TVÄ, Nila ei pysynyt paikallaan ympäri kierrettäessä

Tuomarin kommentti "Nätti pyörähdys, reipasta menoa ja vauhdikas peruutus." Tuomarina Fiia-Maria Kivioja. Hieman ihmettelin, ettei vähentänyt ääntelystä mitään vaikka sitä kyllä mahtui matkalle, mutta toki kerättiin sen verran paljon vähennyksiä muuten, ettei ääntelyllä sinänsä ollut merkitystä lopputulokseen. Täsmällisesti jäätiin vielä tuloksen puolelle, tasan 70 saaliina. Nyt taidetaan antaa rally-tokon hetki olla ja katsellaan välillä muita juttuja ja treenataan rallya jos siltä tuntuu.

Väliin jäi reilusti aikaa, joten kävin lenkillä ja Hile pääsi halliin ihmettelemään, treenailemaan ja hakemaan Nilan kisakirjan. Samalla koitin kääntää ajatuksia kohti tanssia kertaamalla ohjelmaa ja kuuntelemalla musiikkia läpi.

Meidän tanssikisoihin valmistautuminen ei mennyt ollenkaan putkeen, joten odotukset olivat lähinnä kauhun sekaiset. Onnistuin reilua viikkoa ennen kisoja osumaan Nilaa kahdesti päähän sen ollessa oikean käden puolella, toisella kerralla vielä puhelin kädessä joka varmasti vähän sattui. Nila on sen verran herkkä, että tällaiset ovat sille suuria vastoinkäymisiä, mitä ei sitten ihan ehditty muutamilla treeneillä paikata niin, että se olisi kantanut kisatilanteessa. Sain sen kyllä edellisenä päivänä ensimmäistä kertaa tulemaan ihan positioon asti rentona, mutta eihän se nyt riittänyt. En tiedä onnistuinko yhdistämään sen huonon fiiliksen myös meidän musiikkiin, varmasti ainakin osittain. Puhelinta se ainakin väistää edelleen, jos se on kädessäni. Jee, oikein voittaja fiilis! Oikean käden liikuttaminen ei ollut mahdollista oikein lainkaan, koska Nila pakitti heti ja veti itsensä "aina mua hakataan" näköiseksi raukaksi ja kieltäytyi tulemasta positioon. Että siinä meni sitten kaksi viidestä positiosta ja toki fiilis heijastui muuhunkin tekemiseen.

Lämmittelyssä palkkailin niitä saastutettuja positioita ja sainkin ihan hyviä toistoja, mutta vähän varuillaan olevalta Nila kaiken aikaa tuntui. Kehään menoa odotellessa se sitten jo ilmaisi selvästi, että ei ole hyvä juttu tämä ja turvautui haistelemaan alustaa, mikä ei ole sille ollenkaan tyypillistä. Sieltä kuitenkin päästiin kehään ihan hyvässä yhteistyössä, mutta heti ohjelman alkuun tuli täysi jäätyminen koiralle, se meni maahan eikä noussut ylös, joten tipahdettiin sitten autuaasti musasta heti alkuun. Koitin oikoa ohjelmaa kiinni ja joitain kohtia sainkin napattua musaan, mutta pääasiassa koko ohjelma meni aikalailla improksi ja koiran tsemppaamiseksi. Hetkittäin ilme oli parempi, mutta pääasiassa se oli vähän surkea riippumatta mitä tehtiin, onneksi fiilis parani loppua kohden. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen siihen, etten itse jäätynyt vaan pystyin soveltamaan ohjelman vauhdissa eikä se kuulemma ollut näyttänyt niin hatusta tempaistulta kuin mitä se oli.

Musiikkina ja teemana meillä on ystävyys, toivon niin kovasti että Nila olisi kanssani vielä monen monta tanssia ja uutta kokemusta jakamassa.



Tuomarit olivat ohjelmasta tätä mieltä:

Susanna Ekblom:
Oikean puolen seuruu nopeassa vauhdissa hyvä: siinä myös koiralla hyvä ilme! -> tämä muihinkin positioihin. Usein näytti siltä, kuin se ei haluaisi tulla positioihin.
Pisteet:
Määrä 39, Laatu 35, yhteensä 74, Kumppanuus 37, Koreografia 36, yhteensä 73 = 147

Katja Tamminen:
Koira on epävarma/ei tykkää olla jalkojen välissä. Ei pysy kaikissa positioissaan tai jätättää. Koiralla kuitenkin pääosin iloinen ilme. Viimeistelyä linkkeihin :)
Pisteet:
Määrä 37, Laatu 34, yhteensä 71, Kumppanuus 38, Koreografia 36, yhteensä 74 = 145

Nadja Böckerman:
Riittävästi positioita & suuntia mutta näissä epätarkkuuksia etenkin alussa. Loppua kohden positiot tiivistyivät. Vaihdoissa vahvoja käsimerkkejä, tarvitseeko koira niitä? Odota koiraa, etenkin pivoteissa, nyt sillä oli kiire pysyä mukana.
Pisteet:
Määrä 40, Laatu 35, yhteensä 75, Kumppanuus 39, Koreografia 37, yhteensä 76 = 151

Lopputulemana pisteitä 147,66

Tuomareiden kommentteista olin oikein positiivisesti yllättynyt, ei se serti normaalimmalla meidän osaamisella olisi ollenkaan niin kaukana kuin olen jotenkin ajatellut. Positioiden vaihtoihin pitäisi keksiä jotain, Nila liimaantuu niin tiukasti seuruuseen että ulospäin irtoaminen on sille tosi vaikeaa. Nyt positioit vaihtuivat vaan "jotenkin", toki en tässä katastrofissa niihin edes yrittänyt juurikaan keskittyä. Lisää treeniä tarvitaan myös positioiden erotteluun ja toki nyt sen ilmeen ja fiiliksen palauttamiseen normaalimmaksi, mutta uskon sen kyllä onnistuvan kun vaan vähän työstetään asiaa. Näiden kisojen tärkein tavoite oli kuitenkin saada joku käsitys missä voittajan kriteereihin nähden mennään ja samalla merkintä kisakirjaan voittajassa starttaamisesta, koska nyt meillä on osallistumisoikeus syksyllä sm-kisoihin mikäli Nila ei tarvitse lääkitystä sitä ennen! Koitetaan tässä välissä päästä johonkin kisoihin tekemään vähän ehjempi suoritus ja tason tarkistus, mutta olisihan se hienoa päästä osallistumaan isoihin kisoihin.


Kisapäivän päätteeksi päästiin vielä lenkille Nilan sukulaisseurassa, kun Nilan emä Kulo ja eno Tao olivat rally-tokoilemassa iltapäivällä ja kisat loppuivat sopivasti samoihin aikoihin. Kuva lainattu Katrilta. Taon vieressä Hilekin näyttää ihan pieneltä tytöltä!


maanantai 22. huhtikuuta 2019

Hessu Hop... Hile 1v!

Aika kiirehtii ja Hile, joka muistuttaa erehdyttävästi myös Hessu Hopoa, Hulda huoletonta, norsua posliinikaupassa ja tilanteen niin vaatiessa oman elämänsä supersankaria täytti jo (yli viikko sitten) yhden kokonaisen vuoden!



Hile on täynnä mielipiteitä ja omasta mielestään hienoja ratkaisuja erilaisissa tilanteissa. Se on jännä persoona, yhtäaikaa hyvin itsevarma ja itsenäinen ja toisaalta kainalossa kiehnäävä sylikoira. Toisaalta jos sitä joku jännittää, se painaa kaasua sen sijaa, että arvioisi tilannetta jotenkin muuten. Ja pääasiassa huolettomalla elämän asenteella varustettuna sille sattuu ja tapahtuu lähes päivittäin koomisia ja ajoittain hyvin kyseenalaisia tapahtumia. Se on viimeisten viikkojen aikana mm hypännyt täyttä vauhtia meidän ruokapöydälle ja valunut siitä ryminällä päin ikkunaa, meinannut tukehtua varastettuun sämpylään, pudonnut rantavedessä jäihin ja jäänyt siihen tyytyväisenä onkimaan jääkimpaletta, kaatanut päälleen ja pitkin keittiötä noin 5 litraa nakkikeittoa, hypännyt 80cm aidan yli ongelmitta, törmäillyt ties mihin esineisiin ja pudottanut tai kaatanut niitä lukemattomia. Usein sen kanssa pääsee helpoimmalla kun laittaa vaan omat silmät kiinni ja toivoo parasta. Yllättävän pienillä vaurioilla se on ensimmäisen vuotensa selvinnyt, moukan tuuria pakko olla! Toki sitä ei mitkään pikkukolhut haittaa, vaikka ihan takuulla aina tasaisesti vähän sattuu. Hile on täynnä energiaa ja jos ei ohjattua ohjelmaa ole tarjolla se kyllä ihan takuulla keksii sitä itse!


Treenit sujuvat hitaasti mutta melko varmasti kohti pieniä välitavoitteita. Yhteistyö hioutuu edelleen, mutta pikkuhiljaa meillä alkaa olla aika yhtenevät ajatukset eri lajien treeneistä. Opin itse kaiken aikaa paremmin suunnittelemaan sille sopivia treenejä, joissa ensimmäiset toistot johtavat onnistumisiin eikä jää aikaa kadota paikalta, vaan viimeistään taukomatto muistuttaa, mitä olikaan järkevää tehdä jos ei mitään muuta keksi. Taukokäytös alkaakin olla varsin mukavalla tasolla, usein Hile jo itse tarjoaa sitä tilanteissa, joissa tekisi mieli singota jonnekin. Olen enemmän kuin tyytyväinen tästä! Paikallaolot ovat tulleet hyvin helpolla taukotreenien kautta eivätkä tunnu aiheuttavan ongelmia kunhan focus pysyy tehtävässä.


Tokossa ollaan edelleen painittu seuraamisen kanssa ja nyt ehkä vihdoin Hilelle alkaa selvitä mitä seuraaminen on. Olen tehnyt paljon perusasentotreeniä, vahvistanut sivulletulon tekniikkaa ja hakeutumista oikeaan paikaan, sivuaskelia ja paikalla pyörimisiä sekä koittanut saada napattua vauhdista kontaktia ja päästä palkkaamaan näistä. Lopulta kuitenkin taisi olla Nila, joka puski samaan aikaan seuruuseen joka sai Hilen oikeasti yrittämään, tiivistymään ja ymmärtämään idean. Lisäksi on tehty noudon palasia, vähän kiihdytelty kapulalle, palkattu nostoja ja treenattu pitoa erikseen. Pito alkaa olla hyvällä mallilla, vaikka Hilelle oli todella vaikeaa pitää mitään suussa hidastamassa palkan syömistä. Lopulta, kun se sai ideasta kiinni, eteni pito ihan parissa päivässä valtavia harppauksia. Tokon hyppyä kokeilin ja totesin meillä olevan ensimmäinen kokonainen liike olemassa! Lisäksi ollaan jumpattu kaukojen liikeratoja, jäävien asentoja, juostu ruutuun ja tehty paljon muita palasia.



Rallytokoa ajatellen en ole vielä tehnyt juuri mitään. Aloitellut olen eteen tulojen treenaamista sheippaamalla kohteiden välistä suoria lähestymisiä luo, saa nähdä onnistunko näin rakentamaan varman suullisen vihjeen eteen tulon joka suunnasta kuten olisi tarkoitus. Lisäksi olen pyörähdyksiä vedättänyt kosketuskepillä ja kädellä, samoin hyvin vähän ohjaajan ympäripyörimisiä on aloitettu rally ja tanssi silmällä pitäen. Paristi Hile on treenaillut kylttitelineiden keskellä ja vähän on tehty törpöistä luopumistreenejä. Perusasentoa ollaan hieman aloitettu myös oikealle alustan kanssa pyörien, mutta muuten tokotreenit luovat toistaiseksi pohjaa myös rallylle.



Agilityssä ollaan oltu nyt keväällä TK-couchingin jatkokurssilla ja jatketaan vielä esteosaamisen pariin. Pikkuhiljaa alkaa tekeminen ajoittain tuntua jo etäisesti agilityltä, mutta on se vaan erilainen kuin Pira (tai Nila, vaikkei Nipsu aksaa varsinaisesti olekaan tehnyt). Siinä missä Pira on kevyt ja pitää hyvin kontaktia ohjaajaan on Hile pikkuisen raskaampi malli eikä todella tarvitse ohjaajaa mihinkään jos ohjeet ovat myöhässä, epäselvät, tehtävä liian vaikea tai liian helppo. Sen mielestä voi vallan hyvin näissä tilanteissa jatkaa itse valitsemaansa suuntaan ja katsella sitten hetken kuluttua mitä se täti siellä heiluikaan. Toisaalta kuulolla ollessaan se vielä herkästi tulee pois esteeltä jos yritän "olla ajoissa", joten ei tässä tälläinen noviisiohjaaja kyllä helpolla pääse. Aksaa tehdään rauhassa edeten ja katsotaan mihin joskus päädytään jos päädytään, tärkeintä on pitää hauskaa ja kehittää yhteistyötä myös tämän lajin parissa. Tekee meille todella hyvää harjoitella aksajuttuja, kun ohjaaja joutuu pois mukavuusalueeltaan ja Hile toivottavasti oppii hyödyntämään itsenäisyyttään joskus vielä hallitusti. Toisaalta jotkut asiat ovat sille helppoja, se oppi keinun muutamalla treenillä pisteeseen, jossa se tekee yksittäisenä esteenä kokonaista keinua, kun käytin opettamisessa starttinappulaa ja se sai näin itse aktiivisesti osallistua tapahtumiin.



Noseworkin parissa ollaan hieman aktivoiduttu ja tehty pieniä etsintöjä niin sisällä kuin ulkona. Hile on todella taitava nenän käyttäjä, kunhan huolehdin että se lähtee tehtävälle rauhallisena ja tietoisena mitä on tekemässä. Muutamat etsinnät aloitin tekemällä pari settiä nuuhkutusharjoituksia hydrolaatille, rauhoittamalla etsintään lähdöt ja johan alkoi toimia! Hile löysi jopa yhden piilon nopeammin kuin Nila, joka on todella hyvä ja nopea. Ollaan käyty myös vieraissa ympäristöissä etsimässä ja Hile tuntuu jokaisella kerralla olevan edellistä selvästi taitavampi. Nenähommista innostuneena tekisi mieli jostain kaivaa aikaa myös jälkitreeneille nyt, kun maastot ovat sulia. Hilellä tuntuisi olevan potentiaalia (ja pomppua) myös pk-puolelle. Pieniä keppitreenejä onkin aloitettu, katsotaan minkä verran ehditään jälkihommiin kesäkauden aikana syventyä. Esine-etsinnän alkeitakin voisi alkaa treenailla, ettei vaan lajivalikoima pääse liian pieneksi kutistumaan.



Arjessa Hile on hieman ärsyttävää puuhailu taipumusta lukuunottamatta melko vaivaton koira. Se ei tarkoituksella hajota mitään, mutta joskus vaan asiat sen ympärillä saattavat muuttaa muotoaan. Lenkillä se pitää hyvin kontaktia eikä irtoa liian kauaksi. Hihnassa kulkeminen on vielä ajoittain haastavaa, minkäs teet kun on omasta mielestään syntynyt vetokoiraksi! Hilen mielestä jotkut kasvun asettamat ikärajat vetoharrastukselle ovat turhia, joten se vetää estelystä huolimatta ajoittain todella paljon. Se nostaa niskan korkeimmaksi kohdaksi ja lähtee molossityyliin kauhomaan eteenpäin välittämättä sutiiko tassut tai osuuko ne edes maahan aina. Siinä on voimaa aivan valtavasti, joten pikkuhiljaa sille tulee aukeamaan mahdollisuus tämän taipumuksen ihan luvalliseen hyödyntämiseen. En vaan tiedä, miten siihen asennetaan jarrut ja suunnat, mutta ehkä se matkan varrella selviää. Hetkittäin se on jo ihan mukava hihnassa, joten toivoa on!


Hile tulee edelleen kaikkien kanssa toimeen, ei tarvitse miettiä juurikaan mihin porukkaan sen päästää. Vanhemmille koirille se on useimmiten kohtelias, antaa tilaa muttei nöyristele tai mielistele ylimääräistä. Toisaalta se kyllä sanoo takaisin jos tilanne sen mielestä niin vaatii, mutta on jälkeen päin hämillään mitä tapahtuikaan ja ottaa etäisyyttä. Vanhempieni russelin kanssa näitä on pari kertaa sattunut, mutta tilanteen mentyä ohi koirat ovat jatkaneet ongelmitta yhdessä, joten mikään riidan haastaja Hile ei ole. Siitä on kasvamassa melkoisen vahva persoona, nyt jo esimerkiksi Nila turvautuu Hileen jos porukassa on sille vieraita koiria tai muuten joku meinaa jännittää. Omassa laumassa elo sujuu rauhaisasti, kerran Hile ja Pira on meinanneet ottaa yhteen ihan omasta mokastani johtuen, mutta tässäkin Hile ensin sanoi takaisin ja heti tilanteen lauettua antoi Piralle tilaa.


Olen kyllä niin onnellinen edelleen, että Hile päätyi meille! Se on taas aivan omanlaisensa valloittava persoona ja opettaa valtavan paljon uutta koirista ja kouluttamisesta, mutta ennen kaikkea se on meidän lauman puuttuva palanen, rakas hörökorva joka ihan takuulla tulee kainaloon nukkumaan heti tilaisuuden tullen.

Paljon onnea vielä kerran Hile ja paljon terveitä vuosia meidän ilona!

lauantai 13. huhtikuuta 2019

Juhlapäivä!

Tänään oli ohjelmassa Rally-tokoa ja synttärijuhlintaa, kun Hile täytti jo yhden kokonaisen vuoden! Synttärisankari saa myöhemmin ihan oman postauksensa, mutta huh, se selvisi ensimmäisestä vuodestaan ilman suurempia vaurioita!

Rally-Tassut KK ry:n kisat alkoivat mestariluokalla, joten paikalle suunnattiin heti aamusta. Tuomarina kisoissa toimi Maria Riski. Nila starttasi luokkansa puolivälissä, joten rataan tutustumisen jälkeen jäi hyvin aikaa hakea koira ja vähän lämmitellä. Rata oli mukavan suoraviivainen sopivan haastavilla tehtävillä ja tehtävä yhdistelmillä. Ensimmäistä kertaa meitä myös edessä peruutus kisaradalla ja heti toisena tehtävänä, mikä itseäni vähän arvelutti kuinka sen kanssa käy, mutta eipä siinä muu auttanut kuin radalle kokeilemaan!

Ratapiirros


Kyltti 2, -3 UUS, -1 VINO
Kuten arvelin, edessä peruutus heti alussa oli Nilalle haastava, ensimmäisellä yrityksellä se lähti todella vinoon, pysähtyi, otti pari askelta kohti ja kiljaisi, joten uusittiin tämä. Uusinnalla edelleen vähän vinoon, mutta hiljaa ja tarpeeksi pitkälle, JES!
Kyltti 3, -3 UUS
Olin ilmeisesti käyttänyt kaiken keskittymiseni peruutukseen, kun en sitten osannut laskea askelia vaan sekoilin jotain ihan omaani ja jouduin käyttämään tähän heti perään toisen uusinnan... Tämä täysin ohjaajan piikkiin.
Kyltti 4, -10 TVÄ (meni maahan)
Nila jätti jälkimmäisen istumisen tekemättä ja kun pyysin siten uudelleen istumaan se meni maahan, kun meni arvailuksi mitä sanoinkaan... Ja uusinnat jo käytetty, joten eipä voinut mitään.
Kyltti 8, -1 VINO
Puski oikealla perusasennossa vinoon taakse
Kyltti 11, -10 TVÄ (eriaikainen)
Nila oli täysin juuttunut seuruuseen eikä irronnut mihinkään, joten jouduin pysähtymään kesken liikkeen ja pyytämään kai kolmesti ennen kuin lähti. Nämä on sille vaikeita, joten treenilistalle!

Tuomarin kommentti "Taitava koirakko."



Kaiken kaikkiaan kuitenkin meidän tähän astisista kolmesta mestarin radasta ehjin suoritus, vaikkei pisteitä jäänyt kuin 72 oman sekoiluni seurauksena. Tulokseen tämä kuitenkin riitti, joten sitä myöden Nilalla RTK4 suoraan 12 kisalla! Nyt täytyy miettiä aletaanko oikeasti treenaamaan vai annetaanko rallyn jäädä hautumaan ainakin hetkeksi. Olin ajatellut, että annetaan rallyn hetki olla rtk4:n jälkeen, mutta kun radat sujuvoituu niin vähän kyllä kutkuttaisi sittenkin jatkaa kisaamista nyt kun vauhtiin on päästy. Yksi ilmo nyt ainakin on jo tehtynä, mietitään sitten sen jälkeen uudelleen.

Nilalla on nyt kerättynä koko sarja!
Väliin jäi reilusti aikaa, joten ehdin käydä Piran kanssa kaksin kävelemässä ja nuorison kanssa metsässä, syödä rauhassa eväät ja silti olin ajoissa odottelemassa avoimen luokan alkua. 

Avoimen luokan rata oli myös mielestäni mukava, joskin melko pitkä kun mukana oli sekä spiraali että pujottelu, mutta Piralle se sopii vallan hyvin. Ehtii vähän tasaantua radan aikana. Pira oli täynnä energiaa, innokas ja aluksi halliin tullessa hyvin keskittymätön sähläten vaan jotain vähän sinne päin. Hetken jumpalla ja ympäristön katselulla se onneksi sieltä palautui kuulolle ja päästiin radalle hyvillä mielin.

 Ratapiirros
Kyltti 3, -3 UUS
Piran kanssa pääsin myös uusimaan edessä peruutuksen, tosin tällä kertaa se oli koira joka sähläsi eikä kuunnellut vaan änkesi sivulle heti ensimmäisessä pysähdyksessä vaikka kuinka käskytin ajoissa. Uusinnalla onneksi sujui!
Kyltti 5, -1 VINO
Perusasento valui taakse vinoon.

Tuomarin kommentti "Taitava koira, hyvä keskittyminen"

Kokonaisuutena oikein kiva kokonaisuus Piran kanssa! Täytynee katsella sille lisää kisoja sopivassa välissä ja tosissaan harkita myös ylempien luokkien treenaamista, Pira kun tuntuu paranevan vaan vanhetessaan ja treenimäärien pysyessä hyvin pieninä.


Hile kävi hallissa treenaamassa pariin otteeseen. Ensimmäisellä kerralla virtaa oli aivan liikaa ja keskittymistä ei lainkaan, mutta toisella kerralla metsälenkin jälkeen se jo pystyi hyvin rauhoittumaan ja keskittymään pieniin tehtäviin. Eiköhän se siitä pikkuhiljaa ala aikuistua, ainakin toivossa on hyvä elää.


Päivän sankaritrio!