Synttärikuvakin on tänä vuonna tähän vaillinainen, mutta täynnä elämisen onnea. Koska niin on Nilakin, kaikkien vastoinkäymisten jälkeen se on edelleen täysin minuun luottava maailman rakastettavin, kiltein ja samalla kahjoin pieni rakkauskoira, joka vaillinaisesta terveydestään huolimatta on antanut itsestään meille kaiken ja vähän enemmän. Sellainen koira ja persoona, joita tulee vastaan vain harvoin, onneksi meille osui juuri Nila. Olen onnellinen jokaisesta yhteisestä hetkestä tähän mennessä ja toivon, että saataisiin niitä vielä lisää.
Kyllä reilun vuoden vanhan koiran elämä on ihmeellistä. Toisena päivänä sujuu kaikki, toisena ei mikään. Hilellä oli ulkokauden alkuun jakso, jolloin sitä ei todellakaan kiinnostanut yhteistyö kanssani yhtään. Jos se ei tajunnut tehtävää, tehtävä oli liian helppo tai liian vaikea, tuuli puhalsi väärästä suunnasta tai kuun ja tähtien asento oli asteen vinossa se totesi että kuule teeppä itse ja poistui paikalta. Se kulutti treeniajan juoksentelemalla yksinään pitkin kenttää vailla mitään kiinnostusta mihinkään yhteiseen toimintaan. Oli hetkittäin vähän oma usko koetuksella, kunnes sitten juuri epätoivon kynnyksellä Hile päätti palauttaa toivoa pala kerrallaan. Ja taas seuraavat treenit käyttää omaehtoiseen juoksenteluun jos vaan tilaisuus tuli. Kuinka turhauttavaa ja ärsyttävää!
Ja sitten, ilman mitään näkyvää syytä tai muutosta oikein missään, alkoi kaikki yhtäkkiä taas sujua ja edetä. Kuin napista painamalla Hilestä tuli motivoitunut, luotettava ja oppimisesta nauttiva nuori koira, joka ei pienistä epäonnistumisista välittä vaan yrittää enemmän. Että ota nyt siitä sitten selvää.
Omasta mielestään se on paras, aina ja kaikessa 💗
Tällä hetkellä tuntuu, että Hile on vihdoin ehkä tajunnut mitä seuraaminen on. Sille on ollut todella vaikea hahmottaa seuraamisen kriteeriä eikä se edelleenkään osaa seurata suoraa muutamia askeleita pidempään, mutta nyt alkaa pyörimisen, sivuaskelten ja perusasentojen kautta ymmärtää mitä haluaisin sen tekevän. Tekipä se muutama viikko sitten elämänsä ensimmäisen liikkuroidun seuruutreeninkin, joka jopa katsojien mukaan näytti seuraamiselta. Pikkuhiljaa!
Hile 13kk seurailee
Hile 14kk seurailee
Asennot alkavat olla ihan kivalla mallilla, vihje-erottelua ja nopeutta treenataan seuraavaksi, samoin lopuista avuista täytyy hankkiutua eroon. Niihin vaan jää itse niin helposti kiinni... Kaukokäskyjen tekniikkaa on jumpattu myös, koiristani ensimmäiset etujalkakaukot alkavat sieltä muodostua helpommalla kuin yhdetkään kaukot aiemmin! Toki vielä ollaan ihan alkeissa, mutta hyvältä vaikuttaa tässä vaiheessa.
Pito on kivalla mallilla, samoin noutoon on saatu kaivettua vähän asennetta ja vauhtia. Toki noudossa on vielä paljon palasia hiottavaksi, mutta kapula on kiva ja haluttu mikä on tärkeintä. Hile pitää luonnostaan kapulaa hyvällä otteella, nyt olen pitotreenien kautta saanut vielä kivasti alleviivattua tiiviin pidon tärkeyttä myös silloin kun on kuuma ja läähätyttää.
Kuva Kaisa Jalava
Hile tuntuu olevan parhaimmillaan, kun sen osaamista oikeasti haastaa ja laittaa sen hetkittäin ihan osaamisen rajoille. Tätä tuli testattua pariin kertaan, kun ensin Hile pääsi Koirakoutsille Jalosen Mikan treeneihin ja pari päivää tästä vielä aivan suunnittelematta möllitokokisoihin Nilaa tuuraamaan.
Mikan treeneissä käsiteltiin palkattomuuttta ja käytösten kopioitumista muuttumattomina toistosta toiseen. Harjoitukset olivat Hilelle vaikeita, se ei ollut koskaan tehnyt niin pitkiä liikesarjoja kuin nyt oli tarkoitus, mutta selvisi niistä jopa yllättävän hyvin eikä palkan viipyminen häirinnyt. Toki helpotin sellaisia osia, joita Hile ei vielä osaa lainkaan kuten sivulla maahan menoa ja näin oikaisin hieman sarjoja, mutta kokonaisuutena olen hyvin tyytyväinen ja yllättynyt siitä, miten hienosti se yritti ja selviytyi treeneistä! Myös kauempana ohjaajasta tehtävät asiat alkavat pikkuhiljaa hahmottua, tosin tässä on vielä valtavasti vaihtelua päivästä toiseen. Ruutua ja kiertoa on nyt kuitenkin koitettu pitää treeniohjelmistossa mukana säännöllisemmin.
Hile aloitti vihdoin 14kk iässä myös ensimmäisen juoksunsa. Ensimmäinen viikko meni rauhallisesti, Hile ei juuri juoksuaan noteerannut, mutta nyt toisen viikon kohdilla hänelle on selvästi valjennut mistä on kyse. Toivon pitkää juoksuväliä, tuota liehittelyä ei montaa kertaa vuodessa kyllä jaksa. Treenaaminen juoksuisena on kyllä sujunut pääasiassa ihan ok, tosin ahneus on karannut aivan uusiin mittasuhteisiin ja ollaankin päästy palaamaan ruuasta luopumistreenien pariin oikein urakalla, kun neiti pariin kertaan päätti karata ruuan etsintään kesken tekemisen.
Yllä olevalla videolla Hileen piti tehdä peruutusta, mutta kun ei vaan yhtään tajua tai muista koskaan edes kuulleensa. Välillä on vähän hankalaa, mutta jos sitkeästi tarjoaa sitä mitä on itse päättänyt, niin luulisi sitä ihmistenkin jo kohta arvostavan! On se sellainen omanlaisensa kovin kovin rakas hömelö, toivottavasti terveyttä riittäisi pitkään yhteiseen taipaleeseen harrastusten parissa ja muutenkin.
Se oli sitten siinä, Nilan viralliset harrasteet. Toki se edelleen pääsee puuhailemaan ja treenailemaan, mutta kisailut on nyt kisailtu ja lääkitys aloitettu.
Ennen ensimmäistä pilleriä käytiin kuitenkin vielä kerran rally-kisoissa, kun Levek järjesti iltakisat joihin olin jo ennen viimeisintä kohtausta ehtinyt ilmoittautua. Koska Nilan voinnissa ei tullut takapakkeja, halusin vielä tämän viimeisen yhteisen radan käydä tekemässä.
Tuomarina toimi Pia Heikkinen, joka oli suunnitellut mukavan radan.
Nila tuntui mukavalta, oli kuulolla ja rauhallinen ennen rataa. Radan alkuosa sujuikin kivassa mielentilassa, kunnes lähestyttiin tuplahyppyä.
Kyltiltä 6 -1 kotr. koska HYPPY siinä ihan edessä, ei pystynyt
Kyltiltä 9 -1 två, kääntyi askelen vastaan kun palasin takaa sivulle
Kyltiltä 13 -1 ov ja -1 två, Nila oli niin kiinni takana olevissa hypyissä, että suuntasin sen tarkoituksella kohti merkkiä, tästä ov. Puolimatkassa Nila pysähtyi ja pohti, josko sittenkin karkaisi hypyille, mutta uusinta käskyllä jatkoi perille, tästä tvä
Ja muuta vähennettävää Pia ei ollut löytänyt, joten tulokseksi jäi 96p ja samalla Nilan ensimmäinen ja nyt samalla ainoaksi jäänyt valiotulos! Olisin niin kovasti halunnut päästä jatkamaan Nilan kanssa kilpailemista, se on niin luottokisakaveri ja paranee vaan kaiken aikaa, mutta toki terveys menee aina kaiken muun edelle. Harmittaa se silti, mun ensimmäinen valionarvo olisi siinä ihan jo käden ulottuvilla, mutta ei tälläkään kertaa. Nyt mennään näin ja toivotaan, että lääkitys tuo helpotuksen edes joksikin aikaa. Jokainen kohtaukseton päivä on tärkeä, toivottavasti niitä saadaan vielä monia.
Niin siinä sitten kävi, että meillä asuu tästä eteenpäin kolme eläkeläistä ja yksi teini, jolla kaikki on vielä edessä. Nilan epilepsia on kevään aikana tiivistänyt otettaan ja kohtausväli lyhentynyt niin, että lääkityksen aloitus tuli ajankohtaiseksi.
Olen samaan aikaan erittäin huolissani tilanteesta ja toisaalta onnellinen siitä, että sairauden puhkeamisen jälkeen saatiin vielä vuosi aktiiviaikaa yhdessä. Treenaaminen ja kisaaminen Nilan kanssa on ollut minulle tärkeää aivan erityisellä tavalla, meidän suhde on niin ainutlaatuinen ja luottamus molemmin puolin jotain sellaista, mitä en aiemmin ole saanut kokea. Vaikkei Nilan kanssa harrastaminen ole päästänyt helpolla, olen aina tiennyt sen tekevän parhaansa. Nila haluaa onnistua ja ymmärtää mitä siltä haluan, välillä niin kovasti että menee yliyrittämisen ja turhauman puolelle. Harmittaa niin paljon, ettei meille annettu mahdollisuutta jatkaa tämän pidemmälle ja oikeasti koetella rajojamme yhdessä nyt, kun todella alamme olla hitsautuneet yhteen.
Kuva: Kaisa Jalava
Olen ajatellut tämän ajan epilepsiaan sairastumisen jälkeen olleen ensimmäinen jatkoaika, jonka kuluessa olen ehtinyt miettimään suhtautumistani sairauteen, harrastamiseen ja siihen, mihin vedän sairauden hoidossa rajat. Sain vuoden aikaa sopeutua ajatukseen nuoren koiran eläköitymisestä ja toisaalta saatiin se vuosi aikaa vielä jatkaa lähes täysipainoisesti treenaamista ja ehdittiinkin aika paljon, onneksi! Nyt ensimmäinen jatkoaika on päättynyt ja on aika katsoa, kuinka kauan toinen kestää.
Toivon enemmän kuin mitään, että Nila vastaa lääkitykseen toivotusti ja kohtausväli saadaan taas pidennettyä siedettäväksi. Lääkitys aloitetaan annoksella Barbivet 30mg 1x2 ja kontrolloidaan muutama viikko aloituksesta lääkeainepitoisuudet sekä maksa-arvot, minkä jälkeen katsotaan tarviiko annosta säätää. Mikäli fenobarbitaali ei anna toivottua vastetta, on valmiina suunnitelma mitä rinnalle voidaan myöhemmin kokeilla, mutta toivotaan ettei siihen ole ainakaan ihan lähitulevaisuudessa tarvetta. Toisaalta olen myös henkisesti varautunut pahimpaan ja päättänyt, että status epileptikus tai kohtausrypäs ovat sellaisia, mitä Nilan ei tarvitse kertaa enempää kestää. Kohtauksen jälkeinen kauhu koiran silmissä ja kehon valtavat kiputilat ovat jotain niin raastavaa, että myös kohtausvälin täytyy pysyä riittävän pitkänä jotta elämänlaatu ei kärsi liikaa. Lääkityksen aloitus saa kuitenkin odottaa vielä muutaman päivän, jotta saan yövuorot ensin alta pois. Lisäksi olin jo aiemmin ilmoittanut Nilan alkavalla viikolla rally-tokon iltakisoihin, joten käydään vielä kerran fiilistelemässä ja tekemässä viimeinen virallinen kisasuoritus. Raastavaa, mutta toisaalta lohdullista.
Kuva Kaisa Jalava
Tuntuu niin pahalta joutua näitä miettimään, mutta haluan että meillä on suunnitelma valmiina myös niihin ei toivottaviin tilanteisiin. Toivon, että pystyn ennakkoon päättämissäni rajoissa, vaikka sydäntä raastaa jo näin edes miettiessä. Auttaakseni itseäni hahmottamaan kokonaistilanteen tein kohtauspäiväkirjan, missä on kohtaukset ja niiden välisen ajan huomiot kirjattuna yhteen paikkaan sekä videot niistä kohtauksista, mistä se on. Suosittelen harkitsemaan tarkkaan ennen videon katsomista, linkki aukeaa uuteen ikkunaan jottei kukaan tahtomattaan joudu kohtausta näkemään. Linkki kohtauspäiväkirjaan löytyy myös Nilan omalta sivulta. Samalla toivon, että näistä pohdinnoista sairauden ympärillä olisi ehkä jollekin samassa tilanteessa nyt tai tulevaisuudessa olevalle edes jotain hyötyä. Joskus ihan vaan toisen samojen asioiden kanssa painivan ajatukset voivat olla lohdullisia, epilepsian kanssa taistelu on omistajalle hidasta kidutusta seuraavaa kohtausta odotellessa. Koirat onneksi eivät osaa pelätä tulevaa vaan elävät hetkessä, vaikka varmasti nekin oppivat itsestään kohtausta enteilevät merkit tunnistamaan.
Yritän kaikista peloista huolimatta pysyä toiveikkaana ja uskoa, että Nila todella täyttää kolme vuotta parin viikon kuluttua ja että meillä olisi aikaa vielä siitä eteenpäin. Kuinka kauan, sitä ei kukaan tiedä tai osaa sanoa, mutta jokainen hetki on tärkeä. Nila saa edelleen treenailla pienesti ja elää niin täysipainoista elämää kuin mahdollista toivottavasti vielä pitkään. Koetan kuitenkin rauhoittaa sen elämää ja tarjota sille puuhaksi Nilan rakastamien juoksuliikkeiden rinnalla hajuhommia noseworkin ja jäljen muodossa vielä aiempaa enemmän, jotta kierrokset pysyisivät aisoissa ja stressitasot matalalla.
