torstai 23. elokuuta 2018

Pentutreenejä

Hile ilmoittautui Sporttirakin pentukurssille, minkä ansiosta olen vihdoin kunnostautunut pennun treenien kuvaamisessa. Tai yrittänyt, ensimmäiset tehtävät saatiin melkein kuvattua, kun sain näin loman kunniaksi kamalan kuumetaudin, mikä on pitänyt tiukasti sisätiloissa jo monta päivää.

Ensimmäisellä videolla rauhoittumista ja leikkiä, tosin puolikuntoinen ohjaaja ei mitenkään kovin innokkaalta leikkijältä tässä näytä. Hilellä on ikenet vähän kipeät vaihtuvien hampaiden takia, joten se usein tällä hetkellä aloittaa leikin vähän varovaisesti napsimalla lelua, ihan kuin tunnustellen miltä suussa tuntuu. Kun toteaa suun olevan ok, leikkiin tulee ihan erilailla voimaa.


Toisella videolla vähän luopumista. Hile on niin ahne, että luopumisharjoituksia ollaan tehty ja tullaan varmaan aina tekemään todella paljon. Silti ne on vaan vaikeita! Kyllä sillä on selkeä ajatus, kuinka herkut voisi saada, mutta kannattaa ilmeisesti silti vielä kokeilla, jos ne sittenkin saisi vaan ottamalla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti