Synttärikuvakin on tänä vuonna tähän vaillinainen, mutta täynnä elämisen onnea. Koska niin on Nilakin, kaikkien vastoinkäymisten jälkeen se on edelleen täysin minuun luottava maailman rakastettavin, kiltein ja samalla kahjoin pieni rakkauskoira, joka vaillinaisesta terveydestään huolimatta on antanut itsestään meille kaiken ja vähän enemmän. Sellainen koira ja persoona, joita tulee vastaan vain harvoin, onneksi meille osui juuri Nila. Olen onnellinen jokaisesta yhteisestä hetkestä tähän mennessä ja toivon, että saataisiin niitä vielä lisää.
Kyllä reilun vuoden vanhan koiran elämä on ihmeellistä. Toisena päivänä sujuu kaikki, toisena ei mikään. Hilellä oli ulkokauden alkuun jakso, jolloin sitä ei todellakaan kiinnostanut yhteistyö kanssani yhtään. Jos se ei tajunnut tehtävää, tehtävä oli liian helppo tai liian vaikea, tuuli puhalsi väärästä suunnasta tai kuun ja tähtien asento oli asteen vinossa se totesi että kuule teeppä itse ja poistui paikalta. Se kulutti treeniajan juoksentelemalla yksinään pitkin kenttää vailla mitään kiinnostusta mihinkään yhteiseen toimintaan. Oli hetkittäin vähän oma usko koetuksella, kunnes sitten juuri epätoivon kynnyksellä Hile päätti palauttaa toivoa pala kerrallaan. Ja taas seuraavat treenit käyttää omaehtoiseen juoksenteluun jos vaan tilaisuus tuli. Kuinka turhauttavaa ja ärsyttävää!
Ja sitten, ilman mitään näkyvää syytä tai muutosta oikein missään, alkoi kaikki yhtäkkiä taas sujua ja edetä. Kuin napista painamalla Hilestä tuli motivoitunut, luotettava ja oppimisesta nauttiva nuori koira, joka ei pienistä epäonnistumisista välittä vaan yrittää enemmän. Että ota nyt siitä sitten selvää.
Omasta mielestään se on paras, aina ja kaikessa 💗
Tällä hetkellä tuntuu, että Hile on vihdoin ehkä tajunnut mitä seuraaminen on. Sille on ollut todella vaikea hahmottaa seuraamisen kriteeriä eikä se edelleenkään osaa seurata suoraa muutamia askeleita pidempään, mutta nyt alkaa pyörimisen, sivuaskelten ja perusasentojen kautta ymmärtää mitä haluaisin sen tekevän. Tekipä se muutama viikko sitten elämänsä ensimmäisen liikkuroidun seuruutreeninkin, joka jopa katsojien mukaan näytti seuraamiselta. Pikkuhiljaa!
Hile 13kk seurailee
Hile 14kk seurailee
Asennot alkavat olla ihan kivalla mallilla, vihje-erottelua ja nopeutta treenataan seuraavaksi, samoin lopuista avuista täytyy hankkiutua eroon. Niihin vaan jää itse niin helposti kiinni... Kaukokäskyjen tekniikkaa on jumpattu myös, koiristani ensimmäiset etujalkakaukot alkavat sieltä muodostua helpommalla kuin yhdetkään kaukot aiemmin! Toki vielä ollaan ihan alkeissa, mutta hyvältä vaikuttaa tässä vaiheessa.
Pito on kivalla mallilla, samoin noutoon on saatu kaivettua vähän asennetta ja vauhtia. Toki noudossa on vielä paljon palasia hiottavaksi, mutta kapula on kiva ja haluttu mikä on tärkeintä. Hile pitää luonnostaan kapulaa hyvällä otteella, nyt olen pitotreenien kautta saanut vielä kivasti alleviivattua tiiviin pidon tärkeyttä myös silloin kun on kuuma ja läähätyttää.
Kuva Kaisa Jalava
Hile tuntuu olevan parhaimmillaan, kun sen osaamista oikeasti haastaa ja laittaa sen hetkittäin ihan osaamisen rajoille. Tätä tuli testattua pariin kertaan, kun ensin Hile pääsi Koirakoutsille Jalosen Mikan treeneihin ja pari päivää tästä vielä aivan suunnittelematta möllitokokisoihin Nilaa tuuraamaan.
Mikan treeneissä käsiteltiin palkattomuuttta ja käytösten kopioitumista muuttumattomina toistosta toiseen. Harjoitukset olivat Hilelle vaikeita, se ei ollut koskaan tehnyt niin pitkiä liikesarjoja kuin nyt oli tarkoitus, mutta selvisi niistä jopa yllättävän hyvin eikä palkan viipyminen häirinnyt. Toki helpotin sellaisia osia, joita Hile ei vielä osaa lainkaan kuten sivulla maahan menoa ja näin oikaisin hieman sarjoja, mutta kokonaisuutena olen hyvin tyytyväinen ja yllättynyt siitä, miten hienosti se yritti ja selviytyi treeneistä! Myös kauempana ohjaajasta tehtävät asiat alkavat pikkuhiljaa hahmottua, tosin tässä on vielä valtavasti vaihtelua päivästä toiseen. Ruutua ja kiertoa on nyt kuitenkin koitettu pitää treeniohjelmistossa mukana säännöllisemmin.
Hile aloitti vihdoin 14kk iässä myös ensimmäisen juoksunsa. Ensimmäinen viikko meni rauhallisesti, Hile ei juuri juoksuaan noteerannut, mutta nyt toisen viikon kohdilla hänelle on selvästi valjennut mistä on kyse. Toivon pitkää juoksuväliä, tuota liehittelyä ei montaa kertaa vuodessa kyllä jaksa. Treenaaminen juoksuisena on kyllä sujunut pääasiassa ihan ok, tosin ahneus on karannut aivan uusiin mittasuhteisiin ja ollaankin päästy palaamaan ruuasta luopumistreenien pariin oikein urakalla, kun neiti pariin kertaan päätti karata ruuan etsintään kesken tekemisen.
Yllä olevalla videolla Hileen piti tehdä peruutusta, mutta kun ei vaan yhtään tajua tai muista koskaan edes kuulleensa. Välillä on vähän hankalaa, mutta jos sitkeästi tarjoaa sitä mitä on itse päättänyt, niin luulisi sitä ihmistenkin jo kohta arvostavan! On se sellainen omanlaisensa kovin kovin rakas hömelö, toivottavasti terveyttä riittäisi pitkään yhteiseen taipaleeseen harrastusten parissa ja muutenkin.
Se oli sitten siinä, Nilan viralliset harrasteet. Toki se edelleen pääsee puuhailemaan ja treenailemaan, mutta kisailut on nyt kisailtu ja lääkitys aloitettu.
Ennen ensimmäistä pilleriä käytiin kuitenkin vielä kerran rally-kisoissa, kun Levek järjesti iltakisat joihin olin jo ennen viimeisintä kohtausta ehtinyt ilmoittautua. Koska Nilan voinnissa ei tullut takapakkeja, halusin vielä tämän viimeisen yhteisen radan käydä tekemässä.
Tuomarina toimi Pia Heikkinen, joka oli suunnitellut mukavan radan.
Nila tuntui mukavalta, oli kuulolla ja rauhallinen ennen rataa. Radan alkuosa sujuikin kivassa mielentilassa, kunnes lähestyttiin tuplahyppyä.
Kyltiltä 6 -1 kotr. koska HYPPY siinä ihan edessä, ei pystynyt
Kyltiltä 9 -1 två, kääntyi askelen vastaan kun palasin takaa sivulle
Kyltiltä 13 -1 ov ja -1 två, Nila oli niin kiinni takana olevissa hypyissä, että suuntasin sen tarkoituksella kohti merkkiä, tästä ov. Puolimatkassa Nila pysähtyi ja pohti, josko sittenkin karkaisi hypyille, mutta uusinta käskyllä jatkoi perille, tästä tvä
Ja muuta vähennettävää Pia ei ollut löytänyt, joten tulokseksi jäi 96p ja samalla Nilan ensimmäinen ja nyt samalla ainoaksi jäänyt valiotulos! Olisin niin kovasti halunnut päästä jatkamaan Nilan kanssa kilpailemista, se on niin luottokisakaveri ja paranee vaan kaiken aikaa, mutta toki terveys menee aina kaiken muun edelle. Harmittaa se silti, mun ensimmäinen valionarvo olisi siinä ihan jo käden ulottuvilla, mutta ei tälläkään kertaa. Nyt mennään näin ja toivotaan, että lääkitys tuo helpotuksen edes joksikin aikaa. Jokainen kohtaukseton päivä on tärkeä, toivottavasti niitä saadaan vielä monia.
Niin siinä sitten kävi, että meillä asuu tästä eteenpäin kolme eläkeläistä ja yksi teini, jolla kaikki on vielä edessä. Nilan epilepsia on kevään aikana tiivistänyt otettaan ja kohtausväli lyhentynyt niin, että lääkityksen aloitus tuli ajankohtaiseksi.
Olen samaan aikaan erittäin huolissani tilanteesta ja toisaalta onnellinen siitä, että sairauden puhkeamisen jälkeen saatiin vielä vuosi aktiiviaikaa yhdessä. Treenaaminen ja kisaaminen Nilan kanssa on ollut minulle tärkeää aivan erityisellä tavalla, meidän suhde on niin ainutlaatuinen ja luottamus molemmin puolin jotain sellaista, mitä en aiemmin ole saanut kokea. Vaikkei Nilan kanssa harrastaminen ole päästänyt helpolla, olen aina tiennyt sen tekevän parhaansa. Nila haluaa onnistua ja ymmärtää mitä siltä haluan, välillä niin kovasti että menee yliyrittämisen ja turhauman puolelle. Harmittaa niin paljon, ettei meille annettu mahdollisuutta jatkaa tämän pidemmälle ja oikeasti koetella rajojamme yhdessä nyt, kun todella alamme olla hitsautuneet yhteen.
Kuva: Kaisa Jalava
Olen ajatellut tämän ajan epilepsiaan sairastumisen jälkeen olleen ensimmäinen jatkoaika, jonka kuluessa olen ehtinyt miettimään suhtautumistani sairauteen, harrastamiseen ja siihen, mihin vedän sairauden hoidossa rajat. Sain vuoden aikaa sopeutua ajatukseen nuoren koiran eläköitymisestä ja toisaalta saatiin se vuosi aikaa vielä jatkaa lähes täysipainoisesti treenaamista ja ehdittiinkin aika paljon, onneksi! Nyt ensimmäinen jatkoaika on päättynyt ja on aika katsoa, kuinka kauan toinen kestää.
Toivon enemmän kuin mitään, että Nila vastaa lääkitykseen toivotusti ja kohtausväli saadaan taas pidennettyä siedettäväksi. Lääkitys aloitetaan annoksella Barbivet 30mg 1x2 ja kontrolloidaan muutama viikko aloituksesta lääkeainepitoisuudet sekä maksa-arvot, minkä jälkeen katsotaan tarviiko annosta säätää. Mikäli fenobarbitaali ei anna toivottua vastetta, on valmiina suunnitelma mitä rinnalle voidaan myöhemmin kokeilla, mutta toivotaan ettei siihen ole ainakaan ihan lähitulevaisuudessa tarvetta. Toisaalta olen myös henkisesti varautunut pahimpaan ja päättänyt, että status epileptikus tai kohtausrypäs ovat sellaisia, mitä Nilan ei tarvitse kertaa enempää kestää. Kohtauksen jälkeinen kauhu koiran silmissä ja kehon valtavat kiputilat ovat jotain niin raastavaa, että myös kohtausvälin täytyy pysyä riittävän pitkänä jotta elämänlaatu ei kärsi liikaa. Lääkityksen aloitus saa kuitenkin odottaa vielä muutaman päivän, jotta saan yövuorot ensin alta pois. Lisäksi olin jo aiemmin ilmoittanut Nilan alkavalla viikolla rally-tokon iltakisoihin, joten käydään vielä kerran fiilistelemässä ja tekemässä viimeinen virallinen kisasuoritus. Raastavaa, mutta toisaalta lohdullista.
Kuva Kaisa Jalava
Tuntuu niin pahalta joutua näitä miettimään, mutta haluan että meillä on suunnitelma valmiina myös niihin ei toivottaviin tilanteisiin. Toivon, että pystyn ennakkoon päättämissäni rajoissa, vaikka sydäntä raastaa jo näin edes miettiessä. Auttaakseni itseäni hahmottamaan kokonaistilanteen tein kohtauspäiväkirjan, missä on kohtaukset ja niiden välisen ajan huomiot kirjattuna yhteen paikkaan sekä videot niistä kohtauksista, mistä se on. Suosittelen harkitsemaan tarkkaan ennen videon katsomista, linkki aukeaa uuteen ikkunaan jottei kukaan tahtomattaan joudu kohtausta näkemään. Linkki kohtauspäiväkirjaan löytyy myös Nilan omalta sivulta. Samalla toivon, että näistä pohdinnoista sairauden ympärillä olisi ehkä jollekin samassa tilanteessa nyt tai tulevaisuudessa olevalle edes jotain hyötyä. Joskus ihan vaan toisen samojen asioiden kanssa painivan ajatukset voivat olla lohdullisia, epilepsian kanssa taistelu on omistajalle hidasta kidutusta seuraavaa kohtausta odotellessa. Koirat onneksi eivät osaa pelätä tulevaa vaan elävät hetkessä, vaikka varmasti nekin oppivat itsestään kohtausta enteilevät merkit tunnistamaan.
Yritän kaikista peloista huolimatta pysyä toiveikkaana ja uskoa, että Nila todella täyttää kolme vuotta parin viikon kuluttua ja että meillä olisi aikaa vielä siitä eteenpäin. Kuinka kauan, sitä ei kukaan tiedä tai osaa sanoa, mutta jokainen hetki on tärkeä. Nila saa edelleen treenailla pienesti ja elää niin täysipainoista elämää kuin mahdollista toivottavasti vielä pitkään. Koetan kuitenkin rauhoittaa sen elämää ja tarjota sille puuhaksi Nilan rakastamien juoksuliikkeiden rinnalla hajuhommia noseworkin ja jäljen muodossa vielä aiempaa enemmän, jotta kierrokset pysyisivät aisoissa ja stressitasot matalalla.
Sain päivää ennen Tuuloksen tokokokeen ilmon päättymistä ajatuksen, että jospa sittenkin kokeilisin Nilalle avoimeen koepaikkaa jo sinne, kun olivat Virkkuun liputtaneet kokeen vihreäksi eli tilaa vielä oli ja itselle sattui vapaapäivä. Alkuperäinen koesuunnitelma oli hieman pidemmälle, mutta kun saatiin paikka päätin lähteä katsomaan missä mennään.
Aikaa ilmosta kokeeseen oli reilu viikko, mutta minulla oli hyvä suunnitelma viimeistelytreeneille ja olin ihan luottavaisin mielin, kunnes ei-toivottu vieras epilepsia päätti poiketa keskiviikkoaamuna, Nila sai aamupissalla kohtauksen omassa pihassa. Olin perumassa heti koko koetta ja oikeastaan taas kaikkea muutakin, mutta onneksi päätin vielä katsoa torstaina treeneissä miltä Nila tuntuu ja tehdä päätöksen vasta sitten. Torstaina Nila oli rento ja kiva, ei äännellyt oikeastaan yhtään ja pystyi hyvin keskittymään tehtäviin ja kun vielä sain erittäin hyvän psyykkauksen itselleni päätin pitää paikan ja mennä alkuperäisen suunnitelman mukaisesti katsomaan missä mennään. Mitään odotuksia tai tulostavoitteita ei ollut, halusin ainoastaan meidän yhteistyön toimivan ja pystyväni auttamaan Nilaa mielentilan hallinnassa.
Perjantaina olin itse pitkän työputken ja kohtauksen aiheuttaman stressin jäljiltä niin poikki, että pitkän lenkin ja pienten treenien sijaan nukahdin sohvalle. Että niin onnistuneet ja suunnitellut valmistelut!
Näillä eväillä lauantaina matkaan. Olin jotenkin hyvin rauhallisin mielin, en jännittänyt sitä vähääkään mitä joskus vaan olin vain onnellinen, että meillä vielä on mahdollisuus päästä yhdessä kisaamaan. Ilmossa minulta oikein kysyttiin, enkö yhtään jännitä kun siinä höpisin niitä näitä toimitsijan kanssa. Rento fiilis jatkui, käytin koirat pissalla ja katsastin paikan, missä pääsisin vähän purkamaan höyryjä Nilasta. Tuuloksen koirakerholla on kiva kenttä hiekkakuopilla, missä pääsi hyvin hiekkakasojen väliin treenaamaan ilman, että häiritsi suorittavaa koirakkoa lainkaan! Rakensinkin sinne ruudun ja pääsin vielä ennen kehää muistuttamaan paikasta alustan kanssa. Tein osia vähän jokaisesta liikkeestä ja Nila tuntui kaiken aikaa kivalta, joten hyvä fiilis säilyi.
Hilen rankka kisaturistin rooli jatkui taas
Olimme lähtövuorossa avoimen luokan ensimmäisinä, joten Nila sai paikkiksessa reunapaikan, mikä sopii sille oikein hyvin, vieraat koirat kun välillä saattavat sitä vähän jännittää. Nyt vieruskaverina oli hyvin rennon oloinen pieni cairni, mikä ei Nilasta ollut ollenkaan uhkaava vaan se istui rauhallisena koko vaaditun ajan. Paikalla istuminen 10.
Paikkiksen jälkeen sain rauhassa aikaa palkata koiran, tosin käytännössä käytin ajan kepon opastamiseen miten kuvaa suorituksen, Nilaa kun olin ehtinyt rapsutella jo kehässä. Alla liikejärjestyksessä pisteet ja kommentit:
Merkin kiertäminen ja paluu perusasentoon 9,5 törmäsi vähän kartioon
Seuraaminen 7,5 vähän vaikea paikka juoksuliikkeiden jälkeen, kiljuminen vei pisteitä
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9 kiljaisi lähdössä pariin kertaan
Estehyppy 9,5 loppuperusasento vähän vajaa
Luoksetulo 9,5 loppuperusasento vähän vajaa
Kauko-ohjaus 10 opetetusta istumiset jäi aavistuksen vajaiksi, mutta tekniikka piti muuten
Lähettäminen määrätylle paikalle ja maahanmeno 10 paikka ei ollut ideaali, mutta riittävä
Istuminen seuraamisen yhteydessä 9 antoi taas kuulua liikkeelle lähdössä omia mielipiteitään
Kokonaisvaikutus 8 ääntely hallintaan, samoin kohteiden kyttääminen ja omat vartaloavut perusasentoihin tuloissa
Yhteensä 295 pistettä, kunniapalkinto ja sijoitus 1/6!
On tämä elämä vakavasti sairaan koiran kanssa kyllä yhtä veitsenterällä eloa. Isoissakin onnistumisissa on sairauden reunat, kun harmi ja huoli painaa päälle. Vaikka kuinka koettaa pysyä positiivisena ja ajatella, että näillä nyt mennään niin pitkään kuin pystytään, niin kyllä taas tänään on mielessä käynyt moneen moneen kertaan miksei se vaan olisi terve? Sen sijaa, että ilmoittautuisin ehdokkaaksi sm-joukkueeseen pohdin, onko se liian iso stressi ja haluanko ja onko reilua saattaa Nila siihen tilanteeseen? Olen päätymässä siihen että on, meidän paikkamme on pikkukisoissa niin kauan kun ylipäänsä on mahdollista kisata. Ja toki täytyy olla onnellinen siitä, että sairauden puhkeamisen jälkeen olemme saaneet jo ihan kohta vuoden jatkoaikaa aktiivielämään!
Pitkänä perjantaina meillä Nilan kanssa oli ohjelmassa pitkä kisapäivä, kun aamulla startattiin rallykisoissa ja iltapäivällä aloitettiin kilpaileminen htm voittajaluokassa.
Aamun rallyt menivät nyt vallalla ollutta kaavaa, paljon pientä epätarkkuutta johtuen mielentilan karkaamisesta liian korkealle. Videota ei tällä kertaa ole, mutta radasta sentään otin kuvan:
Vähennyksiä keräiltiin seuraavasti:
Kyltti 3, -3 TVÄ Nila pysähtyi kesken peruutuksen, haukkui pari kertaa ja jatkoi sitten peruuttamista
Kyltti 5, -1 TVÄ ja -3 UUS, ensimmäisellä kehotukella ei vaan taas irronnut ja toisella varmaan eriaikaisuudesta tvä, kun varmistin että lähtee
Kyltti 6, -10 TVÄ, tuplaistuminen alussa mitä en kyllä huomannut, toki olisin uusinut jos olisin tajunnut
Kyltti 7, -3 TVÄ, en tiedä mistä
Kyltti 9, -1 TVÄ jostain
Kyltti 11, -1 KYL, Nila laittoi nenän merkin päälle
Kyltti 16, -3 OV, ehkä liian isoista avuista?
Kyltti 18, -1 VINO, -1 OV ja -3 TVÄ, Nila ei pysynyt paikallaan ympäri kierrettäessä
Tuomarin kommentti "Nätti pyörähdys, reipasta menoa ja vauhdikas peruutus." Tuomarina Fiia-Maria Kivioja. Hieman ihmettelin, ettei vähentänyt ääntelystä mitään vaikka sitä kyllä mahtui matkalle, mutta toki kerättiin sen verran paljon vähennyksiä muuten, ettei ääntelyllä sinänsä ollut merkitystä lopputulokseen. Täsmällisesti jäätiin vielä tuloksen puolelle, tasan 70 saaliina. Nyt taidetaan antaa rally-tokon hetki olla ja katsellaan välillä muita juttuja ja treenataan rallya jos siltä tuntuu.
Väliin jäi reilusti aikaa, joten kävin lenkillä ja Hile pääsi halliin ihmettelemään, treenailemaan ja hakemaan Nilan kisakirjan. Samalla koitin kääntää ajatuksia kohti tanssia kertaamalla ohjelmaa ja kuuntelemalla musiikkia läpi.
Meidän tanssikisoihin valmistautuminen ei mennyt ollenkaan putkeen, joten odotukset olivat lähinnä kauhun sekaiset. Onnistuin reilua viikkoa ennen kisoja osumaan Nilaa kahdesti päähän sen ollessa oikean käden puolella, toisella kerralla vielä puhelin kädessä joka varmasti vähän sattui. Nila on sen verran herkkä, että tällaiset ovat sille suuria vastoinkäymisiä, mitä ei sitten ihan ehditty muutamilla treeneillä paikata niin, että se olisi kantanut kisatilanteessa. Sain sen kyllä edellisenä päivänä ensimmäistä kertaa tulemaan ihan positioon asti rentona, mutta eihän se nyt riittänyt. En tiedä onnistuinko yhdistämään sen huonon fiiliksen myös meidän musiikkiin, varmasti ainakin osittain. Puhelinta se ainakin väistää edelleen, jos se on kädessäni. Jee, oikein voittaja fiilis! Oikean käden liikuttaminen ei ollut mahdollista oikein lainkaan, koska Nila pakitti heti ja veti itsensä "aina mua hakataan" näköiseksi raukaksi ja kieltäytyi tulemasta positioon. Että siinä meni sitten kaksi viidestä positiosta ja toki fiilis heijastui muuhunkin tekemiseen.
Lämmittelyssä palkkailin niitä saastutettuja positioita ja sainkin ihan hyviä toistoja, mutta vähän varuillaan olevalta Nila kaiken aikaa tuntui. Kehään menoa odotellessa se sitten jo ilmaisi selvästi, että ei ole hyvä juttu tämä ja turvautui haistelemaan alustaa, mikä ei ole sille ollenkaan tyypillistä. Sieltä kuitenkin päästiin kehään ihan hyvässä yhteistyössä, mutta heti ohjelman alkuun tuli täysi jäätyminen koiralle, se meni maahan eikä noussut ylös, joten tipahdettiin sitten autuaasti musasta heti alkuun. Koitin oikoa ohjelmaa kiinni ja joitain kohtia sainkin napattua musaan, mutta pääasiassa koko ohjelma meni aikalailla improksi ja koiran tsemppaamiseksi. Hetkittäin ilme oli parempi, mutta pääasiassa se oli vähän surkea riippumatta mitä tehtiin, onneksi fiilis parani loppua kohden. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen siihen, etten itse jäätynyt vaan pystyin soveltamaan ohjelman vauhdissa eikä se kuulemma ollut näyttänyt niin hatusta tempaistulta kuin mitä se oli.
Musiikkina ja teemana meillä on ystävyys, toivon niin kovasti että Nila olisi kanssani vielä monen monta tanssia ja uutta kokemusta jakamassa.
Tuomarit olivat ohjelmasta tätä mieltä:
Susanna Ekblom:
Oikean puolen seuruu nopeassa vauhdissa hyvä: siinä myös koiralla hyvä ilme! -> tämä muihinkin positioihin. Usein näytti siltä, kuin se ei haluaisi tulla positioihin.
Pisteet:
Määrä 39, Laatu 35, yhteensä 74, Kumppanuus 37, Koreografia 36, yhteensä 73 = 147
Katja Tamminen:
Koira on epävarma/ei tykkää olla jalkojen välissä. Ei pysy kaikissa positioissaan tai jätättää. Koiralla kuitenkin pääosin iloinen ilme. Viimeistelyä linkkeihin :)
Pisteet:
Määrä 37, Laatu 34, yhteensä 71, Kumppanuus 38, Koreografia 36, yhteensä 74 = 145
Nadja Böckerman:
Riittävästi positioita & suuntia mutta näissä epätarkkuuksia etenkin alussa. Loppua kohden positiot tiivistyivät. Vaihdoissa vahvoja käsimerkkejä, tarvitseeko koira niitä? Odota koiraa, etenkin pivoteissa, nyt sillä oli kiire pysyä mukana.
Pisteet:
Määrä 40, Laatu 35, yhteensä 75, Kumppanuus 39, Koreografia 37, yhteensä 76 = 151
Lopputulemana pisteitä 147,66
Tuomareiden kommentteista olin oikein positiivisesti yllättynyt, ei se serti normaalimmalla meidän osaamisella olisi ollenkaan niin kaukana kuin olen jotenkin ajatellut. Positioiden vaihtoihin pitäisi keksiä jotain, Nila liimaantuu niin tiukasti seuruuseen että ulospäin irtoaminen on sille tosi vaikeaa. Nyt positioit vaihtuivat vaan "jotenkin", toki en tässä katastrofissa niihin edes yrittänyt juurikaan keskittyä. Lisää treeniä tarvitaan myös positioiden erotteluun ja toki nyt sen ilmeen ja fiiliksen palauttamiseen normaalimmaksi, mutta uskon sen kyllä onnistuvan kun vaan vähän työstetään asiaa. Näiden kisojen tärkein tavoite oli kuitenkin saada joku käsitys missä voittajan kriteereihin nähden mennään ja samalla merkintä kisakirjaan voittajassa starttaamisesta, koska nyt meillä on osallistumisoikeus syksyllä sm-kisoihin mikäli Nila ei tarvitse lääkitystä sitä ennen! Koitetaan tässä välissä päästä johonkin kisoihin tekemään vähän ehjempi suoritus ja tason tarkistus, mutta olisihan se hienoa päästä osallistumaan isoihin kisoihin.
Kisapäivän päätteeksi päästiin vielä lenkille Nilan sukulaisseurassa, kun Nilan emä Kulo ja eno Tao olivat rally-tokoilemassa iltapäivällä ja kisat loppuivat sopivasti samoihin aikoihin. Kuva lainattu Katrilta. Taon vieressä Hilekin näyttää ihan pieneltä tytöltä!
Aika kiirehtii ja Hile, joka muistuttaa erehdyttävästi myös Hessu Hopoa, Hulda huoletonta, norsua posliinikaupassa ja tilanteen niin vaatiessa oman elämänsä supersankaria täytti jo (yli viikko sitten) yhden kokonaisen vuoden!
Hile on täynnä mielipiteitä ja omasta mielestään hienoja ratkaisuja erilaisissa tilanteissa. Se on jännä persoona, yhtäaikaa hyvin itsevarma ja itsenäinen ja toisaalta kainalossa kiehnäävä sylikoira. Toisaalta jos sitä joku jännittää, se painaa kaasua sen sijaa, että arvioisi tilannetta jotenkin muuten. Ja pääasiassa huolettomalla elämän asenteella varustettuna sille sattuu ja tapahtuu lähes päivittäin koomisia ja ajoittain hyvin kyseenalaisia tapahtumia. Se on viimeisten viikkojen aikana mm hypännyt täyttä vauhtia meidän ruokapöydälle ja valunut siitä ryminällä päin ikkunaa, meinannut tukehtua varastettuun sämpylään, pudonnut rantavedessä jäihin ja jäänyt siihen tyytyväisenä onkimaan jääkimpaletta, kaatanut päälleen ja pitkin keittiötä noin 5 litraa nakkikeittoa, hypännyt 80cm aidan yli ongelmitta, törmäillyt ties mihin esineisiin ja pudottanut tai kaatanut niitä lukemattomia. Usein sen kanssa pääsee helpoimmalla kun laittaa vaan omat silmät kiinni ja toivoo parasta. Yllättävän pienillä vaurioilla se on ensimmäisen vuotensa selvinnyt, moukan tuuria pakko olla! Toki sitä ei mitkään pikkukolhut haittaa, vaikka ihan takuulla aina tasaisesti vähän sattuu. Hile on täynnä energiaa ja jos ei ohjattua ohjelmaa ole tarjolla se kyllä ihan takuulla keksii sitä itse!
Treenit sujuvat hitaasti mutta melko varmasti kohti pieniä välitavoitteita. Yhteistyö hioutuu edelleen, mutta pikkuhiljaa meillä alkaa olla aika yhtenevät ajatukset eri lajien treeneistä. Opin itse kaiken aikaa paremmin suunnittelemaan sille sopivia treenejä, joissa ensimmäiset toistot johtavat onnistumisiin eikä jää aikaa kadota paikalta, vaan viimeistään taukomatto muistuttaa, mitä olikaan järkevää tehdä jos ei mitään muuta keksi. Taukokäytös alkaakin olla varsin mukavalla tasolla, usein Hile jo itse tarjoaa sitä tilanteissa, joissa tekisi mieli singota jonnekin. Olen enemmän kuin tyytyväinen tästä! Paikallaolot ovat tulleet hyvin helpolla taukotreenien kautta eivätkä tunnu aiheuttavan ongelmia kunhan focus pysyy tehtävässä.
Tokossa ollaan edelleen painittu seuraamisen kanssa ja nyt ehkä vihdoin Hilelle alkaa selvitä mitä seuraaminen on. Olen tehnyt paljon perusasentotreeniä, vahvistanut sivulletulon tekniikkaa ja hakeutumista oikeaan paikaan, sivuaskelia ja paikalla pyörimisiä sekä koittanut saada napattua vauhdista kontaktia ja päästä palkkaamaan näistä. Lopulta kuitenkin taisi olla Nila, joka puski samaan aikaan seuruuseen joka sai Hilen oikeasti yrittämään, tiivistymään ja ymmärtämään idean. Lisäksi on tehty noudon palasia, vähän kiihdytelty kapulalle, palkattu nostoja ja treenattu pitoa erikseen. Pito alkaa olla hyvällä mallilla, vaikka Hilelle oli todella vaikeaa pitää mitään suussa hidastamassa palkan syömistä. Lopulta, kun se sai ideasta kiinni, eteni pito ihan parissa päivässä valtavia harppauksia. Tokon hyppyä kokeilin ja totesin meillä olevan ensimmäinen kokonainen liike olemassa! Lisäksi ollaan jumpattu kaukojen liikeratoja, jäävien asentoja, juostu ruutuun ja tehty paljon muita palasia.
Rallytokoa ajatellen en ole vielä tehnyt juuri mitään. Aloitellut olen eteen tulojen treenaamista sheippaamalla kohteiden välistä suoria lähestymisiä luo, saa nähdä onnistunko näin rakentamaan varman suullisen vihjeen eteen tulon joka suunnasta kuten olisi tarkoitus. Lisäksi olen pyörähdyksiä vedättänyt kosketuskepillä ja kädellä, samoin hyvin vähän ohjaajan ympäripyörimisiä on aloitettu rally ja tanssi silmällä pitäen. Paristi Hile on treenaillut kylttitelineiden keskellä ja vähän on tehty törpöistä luopumistreenejä. Perusasentoa ollaan hieman aloitettu myös oikealle alustan kanssa pyörien, mutta muuten tokotreenit luovat toistaiseksi pohjaa myös rallylle.
Agilityssä ollaan oltu nyt keväällä TK-couchingin jatkokurssilla ja jatketaan vielä esteosaamisen pariin. Pikkuhiljaa alkaa tekeminen ajoittain tuntua jo etäisesti agilityltä, mutta on se vaan erilainen kuin Pira (tai Nila, vaikkei Nipsu aksaa varsinaisesti olekaan tehnyt). Siinä missä Pira on kevyt ja pitää hyvin kontaktia ohjaajaan on Hile pikkuisen raskaampi malli eikä todella tarvitse ohjaajaa mihinkään jos ohjeet ovat myöhässä, epäselvät, tehtävä liian vaikea tai liian helppo. Sen mielestä voi vallan hyvin näissä tilanteissa jatkaa itse valitsemaansa suuntaan ja katsella sitten hetken kuluttua mitä se täti siellä heiluikaan. Toisaalta kuulolla ollessaan se vielä herkästi tulee pois esteeltä jos yritän "olla ajoissa", joten ei tässä tälläinen noviisiohjaaja kyllä helpolla pääse. Aksaa tehdään rauhassa edeten ja katsotaan mihin joskus päädytään jos päädytään, tärkeintä on pitää hauskaa ja kehittää yhteistyötä myös tämän lajin parissa. Tekee meille todella hyvää harjoitella aksajuttuja, kun ohjaaja joutuu pois mukavuusalueeltaan ja Hile toivottavasti oppii hyödyntämään itsenäisyyttään joskus vielä hallitusti. Toisaalta jotkut asiat ovat sille helppoja, se oppi keinun muutamalla treenillä pisteeseen, jossa se tekee yksittäisenä esteenä kokonaista keinua, kun käytin opettamisessa starttinappulaa ja se sai näin itse aktiivisesti osallistua tapahtumiin.
Noseworkin parissa ollaan hieman aktivoiduttu ja tehty pieniä etsintöjä niin sisällä kuin ulkona. Hile on todella taitava nenän käyttäjä, kunhan huolehdin että se lähtee tehtävälle rauhallisena ja tietoisena mitä on tekemässä. Muutamat etsinnät aloitin tekemällä pari settiä nuuhkutusharjoituksia hydrolaatille, rauhoittamalla etsintään lähdöt ja johan alkoi toimia! Hile löysi jopa yhden piilon nopeammin kuin Nila, joka on todella hyvä ja nopea. Ollaan käyty myös vieraissa ympäristöissä etsimässä ja Hile tuntuu jokaisella kerralla olevan edellistä selvästi taitavampi. Nenähommista innostuneena tekisi mieli jostain kaivaa aikaa myös jälkitreeneille nyt, kun maastot ovat sulia. Hilellä tuntuisi olevan potentiaalia (ja pomppua) myös pk-puolelle. Pieniä keppitreenejä onkin aloitettu, katsotaan minkä verran ehditään jälkihommiin kesäkauden aikana syventyä. Esine-etsinnän alkeitakin voisi alkaa treenailla, ettei vaan lajivalikoima pääse liian pieneksi kutistumaan.
Arjessa Hile on hieman ärsyttävää puuhailu taipumusta lukuunottamatta melko vaivaton koira. Se ei tarkoituksella hajota mitään, mutta joskus vaan asiat sen ympärillä saattavat muuttaa muotoaan. Lenkillä se pitää hyvin kontaktia eikä irtoa liian kauaksi. Hihnassa kulkeminen on vielä ajoittain haastavaa, minkäs teet kun on omasta mielestään syntynyt vetokoiraksi! Hilen mielestä jotkut kasvun asettamat ikärajat vetoharrastukselle ovat turhia, joten se vetää estelystä huolimatta ajoittain todella paljon. Se nostaa niskan korkeimmaksi kohdaksi ja lähtee molossityyliin kauhomaan eteenpäin välittämättä sutiiko tassut tai osuuko ne edes maahan aina. Siinä on voimaa aivan valtavasti, joten pikkuhiljaa sille tulee aukeamaan mahdollisuus tämän taipumuksen ihan luvalliseen hyödyntämiseen. En vaan tiedä, miten siihen asennetaan jarrut ja suunnat, mutta ehkä se matkan varrella selviää. Hetkittäin se on jo ihan mukava hihnassa, joten toivoa on!
Hile tulee edelleen kaikkien kanssa toimeen, ei tarvitse miettiä juurikaan mihin porukkaan sen päästää. Vanhemmille koirille se on useimmiten kohtelias, antaa tilaa muttei nöyristele tai mielistele ylimääräistä. Toisaalta se kyllä sanoo takaisin jos tilanne sen mielestä niin vaatii, mutta on jälkeen päin hämillään mitä tapahtuikaan ja ottaa etäisyyttä. Vanhempieni russelin kanssa näitä on pari kertaa sattunut, mutta tilanteen mentyä ohi koirat ovat jatkaneet ongelmitta yhdessä, joten mikään riidan haastaja Hile ei ole. Siitä on kasvamassa melkoisen vahva persoona, nyt jo esimerkiksi Nila turvautuu Hileen jos porukassa on sille vieraita koiria tai muuten joku meinaa jännittää. Omassa laumassa elo sujuu rauhaisasti, kerran Hile ja Pira on meinanneet ottaa yhteen ihan omasta mokastani johtuen, mutta tässäkin Hile ensin sanoi takaisin ja heti tilanteen lauettua antoi Piralle tilaa.
Olen kyllä niin onnellinen edelleen, että Hile päätyi meille! Se on taas aivan omanlaisensa valloittava persoona ja opettaa valtavan paljon uutta koirista ja kouluttamisesta, mutta ennen kaikkea se on meidän lauman puuttuva palanen, rakas hörökorva joka ihan takuulla tulee kainaloon nukkumaan heti tilaisuuden tullen.
Paljon onnea vielä kerran Hile ja paljon terveitä vuosia meidän ilona!
