torstai 17. marraskuuta 2016

Kolme vuotta - mitä meille kuuluu nyt?

Elämänmuutokset tai oikeammin mullistukset veivät mennessään ja blogin hiljaiselo venähti. Kolme vuotta on pitkä aika, mutta tiivistetään tärkeimpiin!

Meidän lauman kokoonpano on muuttunut - ihmisiä on kaksi ja koiria kolme. Siinä kolmannessa on syy myös ajatukseen blogin herättelystä eloon. Meillä treenataan taas! Meillä on myös oma piha ja uudet lenkkimaastot, nyt toivottavasti pidempiaikaisesti. Minulla on uusi ammatti ja uusi, erittäin mielenkiintoinen työ, johon toivottavasti saan myös koirat jonkin verran sisällytettyä. 

Nadi
Täyttää ihan juuri 8 ja saavuttaa veteraani-iän! Kerrostaloelämä hieman stressasi, mutta nyt omassa kodissa hän keskittyy olennaiseen eli nukkumiseen ;)  Nadin pennut täyttivät kesällä jo neljä, niistä on kasvanut mainioita, arjessa kivoja ja erityisesti näyttelyissä menestyneitä aikuisia. Mukavasti myös harrastelevat, osa aktiivisemmin ja osa enemmän omaksi iloksi.

Pira
Pippi ehti startata agilityssä ja saada ensimmäisen luvan, saada tokossa TK2 koulutustunnuksen sekä aloittaa rally-tokossa kisaamisen, kunnes sen jo pidempään harmia aiheuttaneet selkäjumit viime syksynä pahenivat siihen pisteeseen, että kaikki harrasteet ovat toistaiseksi määrittämättömällä tauolla. Viime talvena selkä röntgenkuvattiin ja koko koira tutkittiin ilman selittäviä löydöksiä, mutta oireilu ei ole helpottanut. Piran pääasiallinen harrastus onkin osteopaatilla käynti, jotta arkielämä sujuu suuremmitta ongelmitta. Päivä kerrallaan, selkää kylmältä, vedolta ja viimalta suojellen mennään ja pohditaan jatkoa.

Sitten se kolmas, uusin tulokas
Nila
Virallisesti Nani, kavereiden kesken Nila, Nipsu, Nips, Antti tai Antsa 😄 Rakkaalla lapsella on nyt jo, alle 5kk iässä nimiä melkoinen lista... Nila asteli meidän elämään, valloitti niin ihmiset kuin aikuiset koirat ja asettui taloksi. Hurmaava pieni neiti, joka rakastaa ehdoitta koko maailmaa ja Tahtoo Tehdä Töitä koko pienellä sydämellään. Nila tahtoo myös juosta paljon ja lujaa, leikkiä kaikella mahdollisella ja kakata sisälle. Noin tiivistetysti 😉 Tässä hän on, neljän viikon iässä: 
Tällä hetkellä opetellaan oppimaan ja tekemään töitä yhdessä, tulevaisuudessa suunnitelmissa on ainakin toko, agility ja rally-toko. Myös paimennys kiinnostaa, samoin jälki, koiratanssi ja oikeastaan kaikki mahdollinen. Vuoden treenitauko ei tehnyt mulle hyvää 😄 Rauhassa nyt katsellaan mihin päädytään, nyt seuraavaksi ainakin treeneihin!

Katsotaan, missä merkeissä ja millä aktiivisuudella blogi tulee heräilemään vai tuleeko, mutta tästä lähdetään liikkeelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti