lauantai 30. joulukuuta 2017

Uuden vuoden tanssit

Vuoden 2017 päätteeksi ehdittiin vielä korkata kokonaan uusi laji niin minulle ohjaajana kuin sitä myöden Nilallekin, kun saatiin sopivasti vapaapäivälle kisapaikka koiratanssikisoihin Akaaseen.

Valmistautuminen ei ehkä mennyt ihan niin kuin olisi viisasta, kisapaikkaa yrittäessä ei ohjelmasta tai musiikista ollut vielä oikein mitään hajua. Kun kisapaikka sitten irtosi, jäi ihan kokonaiset neljä viikkoa aikaa tehdä, opetella ja vielä treenata koreografia. Ohjelman raakaversio valmistui 14.12 ja sen jälkeen muutin sitä jokaisella treenikerralla ja lopuksi vielä Nila vähän teki omia ratkaisuja itse kisasuorituksessa.

Tanssit tanssittiin Akaan Viialan tanssisalilla, tuomareina Katja Tamminen, Mari Väänänen ja Susanna Ekblom ja lajina meillä Heelwork to music eli HTM.

Tuomareiden pisteet olivat kaikilla välillä 162-166, keskiarvoiksi tekniikasta 83 ja taiteellisuudesta 81,  yhteensä 164 pistettä ja kunniamaininta! Näin ollen meillä on nyt oikeus joko siirtyä avoimeen luokkaan tai jatkaa vielä alokkaassa ja siirtyä vasta viimeistään kolmannen KM:n jälkeen. Katsotaan mihin päädytään, mitään varsinaisia suunnitelmia ei vielä ole. Tällä suorituksella myös sijoituttiin seitsemän koiran luokassa sijalle 3.

Jokainen tuomari oli kirjoittanut aika pitkästi palautetta, pääasiassa oikein positiivista. Seuraaminen oli pääasiassa hyvää, mutta pari pomppimista ja kuumuminen ja tästä johtuva tökkiminen ja hetkittäinen painaminen vaikuttivat kokonaisuuteen. Lisää treeniä ja tasaisuutta siis, tämä oli kyllä varsin hyvin selvillä jo valmiiksi. Kokonaisuutena olen kyllä oikein tyytyväinen, vaikka pari kämmiä mukaan mahtui, Nila oli hiljaa ja keskittynyt, piti hyvin kontaktia ja ennakoi vain vähän.

Seuraavaan koreografiaan voisi myös paneutua vähän enemmän ja vaikka hyödyntää siihen apuja kokeneemmilta. Ensin taidetaan kuitenkin keskittyä parin uuden position opiskeluun ja kautta linjan sen laadun ja tasaisuuden tavoitteluun! Kiva uusi kokemus, varmasti taas sopivassa välissä kasaillaan uutta ohjelmaa ja kokeillaan uudelleen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti