sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

1 v synttäribileet!

Jos perjantaina jännäiltiin etänä mustissa merkeissä, oli lauantai melkoisen mustavalkoista, vietettiin nimittäin Secretmoor's Magic -pentujen 1v synttäreitä Porissa treenaamisen ja rannalla rallattelun merkeissä.

Ensin suunnattiin hallille, mistä meille oli varattuna 2h treeniaikaa ja Jonnan valmiiksi suunnittelemat treenit, vähän huippua! Ensimmäisellä kierroksella tehtiin ruutua, noutoa ja luoksetuloa. Ruutua suoralla lelupalkalla ruudussa, koska viime aikoina on mennyt lähinnä oikean etumerkin kyttäämiseksi koko ruutu. Ajatus siis pois sieltä ja keskelle taakse on tämän hetken teema näissä, nyt hyvin! Vilkaisi tötsää mennessään, mutta muuten suoraan lelulle. Noudossa jälleen hidas palautus sivulle, tiputtaa raville liian aikaisin ja tekee vammasen kaaren sivulle. Pitäisi palkata näitä enemmän namilla ja treenata taas luovutuksia enemmän erikseen, muilta osin kun nouto on ok. Luoksetulossa samaa sivulletulon hitautta kuin noudossakin, nämä on työn alla. Namipalkalla tulee kyllä paremmin, joten täytyy nyt tosissaan ottaa nämä asiaksi. Täytyy kai se uskoa jo, että lelulla tulee esiin "hieman" silmän käyttöä ja kaarrotusta tietyissä tilanteissa...

Seuraavalla kierroksella liikkuroituna liikkeestä maahanmeno ja seisominen sekä hyppy. Maahanmeno hyvä, seisomisessa niiasi mutta teki oikein, annoin vähän liian voimakkaan käskyn. Hypyssä tuli taas esiin tämän hetken liikkuriongelma nro 1, jos en saa hypätä liikkurin 'käsky':stä, en hyppää ollenkaan! No hyppäsi sitten lopulta, mutta tämä on nyt oikeastaan ainoa, mikä tarvis saada alon korkkaukseen kuntoon... Hyppy siis tehotreeniin aina, kun on liikkuri käytössä. Hypyn liikkeenä Pira kyllä osaa ja tykkää, joten treeniä treeniä vaan :)

Lopuksi otettiin vielä paikkamakuu, Pira keskimmäisenä viidestä koirasta. Ensin luoksepäästävyys, mikä hyvin ja tästä suoraan paikalla makuuseen. Pira oli sivulla istumassa koko ajan, hihnaa ei ollut. Malttaa jo hyvin odotella ja skarppaa hienosti 'valmis' sanasta, ehdottomasti tästä on kannattanut palkata! Paikallamakuu 2 minuuttia, poistuin hallin ovesta ulos ja olin osan aikaa näkyvillä, osan kulman takana. Makasi hyvin ja suht rauhassa, vaikka ympärillä muita käytiin palkkaamassa ja oli muutenkin liikennettä. Tässä on selvästi auttanut, kun vaihtoin lelupalkkaan, aenne on parempi ja keskittyy pysymään :)

Hallilta siirryttiinkin Yyterin koirarannalle eväiden, juoruilun ja valokuvailun pariin. Tuulinen mutta aurinkoinen sääkin suosi, kelpaisi lähemmäskin vastaavat lenkkeilymaastot!

Pojat vähän mittailevat toisiaan, Riepu ja Nuuti

Siskokset Penni ja Pira vähän biitsillä ;)

Edi-isä

Manta-äiti ja niiiin niiiin nätit tyttäret

Joku koirakuiskaaja varmaan, kun on noin monta koiraa??

Maisemaa

Riepu

Nova

Manta, Pira, Penni ja Nova

Kiihdyttelyä!

KOmeat veljet Riepu ja Nuuti

Riepu

Manta ja tytöt

Penni ja Pira

Riepu ja keppi

Pippis <3

Nova kärjessä, perässä Penni, Manta, Pira ja Riepu

Valkonaamat Riepu ja Manta

Ja Manta ja tytöt

Fiksu (??) pohjantonkija-Pira

Uitettu Pira

Meri ja aurinko <3

Siskokset taasen

Rantarallia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti