torstai 24. elokuuta 2017

Möllirallit vol 2

Tänään oli vuorossa Nilan rally-tokotreenit kylteillä, radat nro 4 ja 5, ei me oikein meinata päästä mihinkään kimppatreeneihin niin sujuu se näinkin. Osallistuttiin taas kahdelle radalle, nyt kysyin jo valmiiksi mahdollisuuden tehdä toisenkin jos ensimmäinen sujuu ja jos alo/avo radalla on tarpeeksi kylttejä mitä me ollaan tehty. Tuomarina Koiranpäivien Päivi Nummi, joka oli tehnyt mukavat radat kaikkiin luokkiin.

Ensin mölliluokka, joka sujuikin mukavasti! Virhepisteitä oli kerätty ainoastaan yksi, kyltiltä 8 vino, -1. Näin ollen tulos 99pistettä ja möllien voitto. Tästä ei ole videota, mutta tuomarin kommentti Näppärä rata! kertonee oleellisen.


Päätin sitten ahnehtia vaihteeksi ja osallistua vielä toisellekin radalle, vaikka siellä oli taas monta kylttiä, joita ei oltu tehty. Luokkana siis alo/avo ja heti ensimmäisenä pyörähdys, jota Nila ei osaa ja koska sitä ei ole koulutettu houkuttelemalla juurikaan, se ajatteli nenästä vedätyksen olevan joku häiriötreeni, kun testasin saisinko sen niin pyörähtämään. Pohjalle siis valmis -10, mutta tärkeämpänä oli kokonaisen kisapituisen radan suorittaminen, virheistä viis. 



Virheitä keräiltiin enemmänkin, tuo pyörähdyksen -10, kyltiltä 3 -1 kontr, kyltiltä 4 -10 tvä, koska pöljä ohjaaja ei pysähtynyt palatessa (vaikka osasi saman kyltin edellisellä radalla suorittaa...), kyltiltä 5 -3 tvä, kyltti 7 uusittiin ja otettiin uusinnallakin -1 tvä ja vielä kyltiltä 10 -10 tvä rintamasuunnasta, jota en viitsinyt korjata kun koira alkoi selvästi turhautua loppuradan tehtäviin, joita ei oltu läheskään kaikkia ennen tätä päivää treenattu. Tältä radalta jäi saldoksi 62 pistettä ja tuomarin kommentti Mukavaa yhteistyötä! Tästä löytyy myös video, kokonaisuutena olen kyllä tyytyväinen fiilikseen!




Nilan kanssa on kyllä kiva tehdä, se tekee aina just sen minkä osaa. Ja jos ohjaus on epäselvää, se kertoo sen kyllä. Jälkimmäisellä radalla se murahteli pariin kertaan, kun tehtiin vaikeita juttuja joita se ei osannut, mutta muuten pysyi äänettömänä, kuulolla, eikä palkattomuus vaikuta koiraan käytännössä mitenkään! Mun paras pieni teinikoira.


1 kommentti: