Kompromissielämää

Koiranpennun kuntoutus on yksi suuri kompromissi, vaikka kuinka yrittäisi tehdä kaiken parhaan tietonsa ja osaamisen mukaan, kuunnella ammattilaisia ja yrittäisi poimia sieltä ne meille sopivat tärpit. Kuitenkin, kyseessä on 7,5 kk vanha pentu. Esimerkiksi seuraavat asiat ovat vaatineet hieman myönnytyksiä:

Lenkit tehdään kävellen!
Tehdään vaan, heti kun joku kertoo miten se kävely asennetaan tuohon koiraan?? Ei se kävele oikeasti juuri koskaan. Se joko hiipii tai juoksee. Tällä hetkellä olen tyytynyt mahdollisimman rentoon raviin mahdollisimman löysällä hihnalla. Heti, jos hihan kiristyy vaihtuu askellaji peitsiin ja koko koira jännittyy töpöttämään. En missään nimessä halua sen lihasmuistiin jäävän peitsaamisesta mitään ajatusta, joten mieluummin annan sen ravata ja vaikka ottaa pari laukka-askelta.

Kävely, voiko sitä syödä?

Hyppiminen ja kaikki äkkinäiset liikkeet tulee estää!
Nila on koira, joka kiipeää aina mahdollisimman korkealle ja mahdollisimman nopeasti. Se nauttii fyysisistä haasteista ja keksii niitä itselleen lähes keinolla millä hyvänsä. Se ilmentää elämäniloaan hyppimällä paikallaan ilmaan tai itsensä ympäri ja juoksee täysiä vain tehdäkseen liukujarrutuksen heti tilaisuuden tullen. Meillä on meneillään oveluus ja ennakointi kamppailu, jotta minä ehdin ohjata sen oikeaan toimintaan, vaikka koira kaikin keinoin pyrkii toteuttamaan itseään. Tilastollisesti ollaan ehkä 50/50 tilanteessa, joskus onnistun ja joskus en.

Samat ympyrät alkaa kyllästyttää, joten käytiin kaupungilla ihmettelemässä

Häkkilepo ei ole tarpeen, kunhan koira on rauhallinen
Oikeasti, 2x20min lenkki ja päälle muutaman minuutin jumpat ja sitten se siinä pötköttelee rauhallisena? No ei lepäile. Se hajottaa kaiken. Siis aivan kaiken! Häkin sisustus muistuttaa gerbiilin pesää, pehmusteet on revitty silpuksi. Se söi aktiivisuuspantansa, yritti hajottaa sohvan ja on silpunnu järkyttävän määrän leluja. Meillä on siis edelleen käytössä häkki, missä neiti viettää yöt ja yksinolot ja välillä myös päiväunet, jos muualle rauhoittuminen ei meinaa onnistua. Tuo vaan edelleen kasvaa, eikä kauaa enää mahdu mukavasti tuohonkaan häkkiin makaamaan. Ehkä se kohta jo lopettaisi venymisen... On meillä myös toinen eristystila, mutta tuo kakara oppi avaamaan koiraportin, joten siellä ollaan vain valvottuna. Valvottuna saa myös nukkua sohvalla, jotta voi venyttää itsensä täyteen mittaan.

RIP aktiivisuuspanta...

Häkin sisustus, joka on nyttemmin kokenut jo uusia mullistuksia.
Eikä ainakaan ehjempään suuntaan.

Koiranpennun lisäksi kaikki muutkin joutuvat elämään tavallistakin enemmän kompromissien kanssa.

Liian usein, työvuoroistani riippuen, aikuiset koirat joutuvat luopumaan siitä 20 minuutin osuudesta omasta lenkistään, mikä menee pennun kanssa. Tai ennen iltavuoroa tyytymään siihen lyhyeen kävelyyn, että päästään kaikki kerralla eikä kenenkään yksinolo veny kohtuuttomaksi. Koska tottakai tähän kuluneeseen kuntoutusaikaan on osunut jo kaksi viikkoa niin, että mieheni on ollut reissuhommissa ja koirat siten keskenään kaiken minun työaikani. Yleensähän näitä viikkoja on noin kaksi vuodessa. Onneksi Nadi tuntuu lähinnä nauttivan lisääntyneestä nukkumisajasta ja Pirakin tyytyy kohtaloonsa, sillä kun on sään suhteen omat rajoitteensa jo muutenkin näin talvisin. Piraa kyllä ärsyttää pennun saama huomio, mutta selvästi se oli aluksi myös huolissaan siitä. Nyt ei enää niin huoleta, joten voi keskittyä pennun luiden varasteluun.

Pira ei Noiden kanssa kuvaan halunnut, joku raja!

Me ihmisetkin teemme kompromisseja, vai kenen mielestä tuollainen valtava häkki olohuoneessa on kaunis sisustuselementti?

Onneksi Nilan kuntoutuminen on sujunut toistaiseksi ilman takapakkeja, sillä on lihaksia myös operoidussa jalassa ja perjantain osteopatiakäynnillä pahimmat jumitkin olivat takaosassa sekä niskassa. On muuten varmaa, että tästä kurimuksesta kun päästään lentään Nipsun hihnat ja pannat nurkkaan ja me lennetään metsään! Enää muutama päivä, kun täyttyy neljä viikkoa tähystyksestä ja liikuntaa voidaan alkaa monipuolistaa. Meillä on fleksi jo odottamassa hillittyä vapautta!

Niin lähellä treenaamista, keinonurmella ja vain sermi välissä!
Suunta oli kuitenkin päinvastainen, kohti Katriinan käsiä.

Nadi osallistuu kuntoutukseen valvomalla (ja joskus nukkumalla) treenejä.