Näytetään tekstit, joissa on tunniste ocd. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ocd. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Nilan terveystuloksia

Nilalle tehtiin sterilisaatio maanantaina 17.12 tähystämällä ja samassa yhteydessä kuvattiin luusto.


Erityisesti kiinnosti nähdä operoidun olkanivelen tilanne nyt, kun tähystyksestä on kulunut lähes kaksi vuotta. Kaikeksi onneksi nivel näytti hyvältä! Pienenpieni nokka on niveleen muodostunut, mutta se ei tule todennäköisesti vuosiin jos koskaan Nilaa haittaamaan mitenkään.

Terve oikea olkanivel
01/17 operoitu vasen olkanivel, josta poistettu irtopala
Muutenkin luusto näytti varsin mukavalta, lonkat palautuivat liitosta arviolla B/B ja kyynärät 0/0
Lonkat B/B, LTV0
Oikea kyynärä
Vasen kyynärä

Myös selkälausunto ehti vielä ennen joulua, sielläkin kaikki kunnossa ja kennelliitosta lausunnot  LTV0, VA0 ja SP0




Nämä olivat ensimmäiset luustokuvat, joiden tuloksia en jännittänyt tai oikeastaan edes ajatellut, koska olin niin kauhuissani sterilisaation nukutuksesta ja leikkauksesta toipumisesta. Kaikeksi onneksi epilepsia ei ärsyyntynyt operaatiosta, vaan toimenpide oli sujunut kuin oppikirjasta. Toipuminen oli erittäin nopeaa, Nila oli mielestään noin vuorokausi tähystyksestä jo aivan kunnossa! Hihnaviikko onneksi sujui nopeasti ja nyt voidaan kaljua mahaa suojellen palata normaalielämään. Toivotaan, että hormonitoiminnan tasaantuminen vähentää kohtauksien todennäköisyyttä entisestään ja tulevaan vuoteen päästään hieman edellistä pienemmillä murheilla.

Tähystyshaavat, pienet noin 1cm reiät, jotka ovat parantuneet todella  hyvin ja nopeasti. Tässä alle vuorokausi operaatiosta ennen ensimmäistä suihkuttelua.


torstai 4. toukokuuta 2017

Se tuntuu normaalilta!

Voiko parempaa lausetta kuullakaan koko alkuvuoden sairasloman jälkeen, kuin koko ajan koiraa hoitaneen Katriinan suusta sanat 'se tuntuu ja näyttää just siltä, miltä sen tuossa iässä kuuluukin'. Onnen päivä!! Kuluneet kolme viikkoa Nila on saanut liikkua ensin pienin rajoituksin ja nyt jo ihan normaalisti, pari kertaa on käyty kaverilenkeillä myös reippaampien koirien kanssa, ja siitä huolimatta se tuntuu normaalilta! Me voidaan aloittaa projekti jäävät ja staattiset asennot ja vaikka miten monta muuta, lenkkeillä ja touhuta ilman jatkuvaa koiran kyttäämistä (mitä teen kyllä silti, varmaan koko sen iän). Oli puhetta myös luustokuvista, kuulemma kannattaisi odotella syksyyn kun kroppa on vielä niin kesken. Täytyy yrittää, vaikkei millään malttaisi...!

Nilalla oli oma tyyny mukana valvomassa tilannetta
Myös Pira hoidettiin ja olihan se taas jumissa, lisäksi vielä valeraskauden jäljiltä ihan nesteessä, mutta ei niin pahasti kun pelkäsin. Olin ihan varma, että sillä on jotain isompaa etupäässäkin, mutta kompensaatiota takaa se "vain" oli, ristikkäinen, oikea etujalka reagoi lanneselän ja vasemman takajalan ongelma-alueeseen. Seuraavat päivät sen näyttää, kuinka hyvin se tällä kertaa vastasi lopulta käsittelyyn. Pira on, nesteen kertymisestä huolimatta, ollut nyt viime ajat hyväntuulinen ja leikkisä, mikä on hyvä. Se on saanut aina välillä tehdä pieniä tempputreenejä ja voi kuinka se onkaan onnellinen! Toivotaan, että tämä tilanne säilyisi näin tai ei ainakaan menisi huonommaksi.

Nadi halusi myös, edes ihan vähän
Nadikin oli mukana, oikeasti siksi etten viitsinyt jättää sitä yksin kotiin, mutta omaksta mielestään ehdottomasti hoidon tarpeesta. Se hyvin päättäväisesti parkkeerasi itsenä Piran vuoron jälkeen Katriinan jalkoihin, eikä ollut kuulevinaan mitään "ei ole sinun vuorosi", "väistäpä" saati "ei tänään" kehotuksia. Se tyynesti vaan makasi ja kurkki meitä, että no, sitä hoitoa nyt! Ja saihan se oman pienen käsittelyn sitten, vanhimman etuoikeudella. Eipä sillä mitään kummempaa hoidettavaa olisi ollutkaan, joten hyvä kun tuli tarkistettua samalla. Lihaksensa se on kadottanut, vaikka samat lenkit se liikkuu kuin nuo nuoremmatkin, mutta tempo on vähän erilainen... Täytyy koittaa nyt antaa sille reilusti ruokaa, jos edes jotain saataisiin vielä takaisin. Siihen on välillä vähän hankala suhtautua, kun ikää ei ole kuin 8,5 vuotta, ulkoinen olemus on ihan ikäisensä, mutta rauhallinen temperamentti korostuu entisestään ja vauhti hidastuu, josko se nyt mikään ripeä ole koskaan ollutkaan. Syntymäonnellinen se on edelleen, höppänä ja juuri siksi niin kovin rakas. Jotenkin sitä säikähti ja tajusi tuon ihan oikeasti vanhenevan, kun huomasin lihaksiston muutoksen. Vaikkei lihasten lähtö mikään ihme ole, tuo kun nukkuu tilaisuuden tullen vaikka 23,5h vuorokaudessa...


perjantai 7. huhtikuuta 2017

Luutumisen loppusuoralla!

Niin se vaan tämä Nilan ocd-projektin akuutti kuntoutusosuus vääjäämättä lähenee loppuaan, täynnä on jo 11 viikkoa tähystyksestä. Luutuminen on varmasti tapahtunut, kun operaatiosta on kulunut 12 viikkoa, joten todella käy vähiin, alle viikko, muutama hassu päivä enää! Toki lihastasapainon ja peruskunnon kanssa riittää tehtävää, samoin saa jännittää vielä muutaman kuukauden virallisiin luustokuviin pääsyä ja samalla sitä, miltä olat silloin näyttää. Kaikesta tästä huolimatta olo alkaa olla helpottunut, vaikka samalla kauhistuttaa. Vapauden palauttaminen nopean, juoksemista rakastavan koiran kanssa ei ole ihan niin yksinkertaista, että hihna irti ja matkaan. Tai kai sen niinkin voisi tehdä, mutta itseä hirvittää sen verran, että pikkuhiljaa on alettu harjoitella pienissä pätkissä kotipihan ulkopuolella vapaana olemista viimeisen viikon aikana.

Oman haasteensa tuo edelleen paikoitellen jäässä olevat polut, ei kiitos nyt mitään isoja lihasvammoja tähän kohtaan! Pieni on jo olemassa, kun viime perjantaina kaaduttiin ensin koko porukka metsässä, Pira ainoana jäi katselemaan että mikäs noille tuli kun Nadi, Nila ja minä räpellettiin kaikki samaan jäätikköön, kaikki koirat tietenkin vielä naruissa... Tästä pari päivää, niin Nila liukastui omalla pihalla märällä nurmikolla, minkä jälkeen vasemman etusen lihas veti ihan kramppiin. Annoin kipulääkettä yöksi ja tuuppasin pari päivää koiraan kaikki mahdolliset magnesium- ja vitamiinilisät ja niin se vaan onneksi alkoi nopeasti helpottaa. Tästä seurasi parin päivän hihnaan paluu ja siitä seurasi sekoaminen, kun seuraavan kerran, Nilan mielestä ikuisuuden kuluttua, sai taas pienen pätkän metsässä olla vapaana. Nyt aletaan olla aika mukavassa tilanteessa siinä mielessä, että vapaanaolo sujuu suurimmaksi osaksi melko maltilla. Tässä eiliseltä rauhallinen pätkä mukavasti keikkuvaa kuvaa.


Kaatumisten seurauksena Nilalla on taas selkä kierossa, joten se kiilaa Piran tilalle ensi viikolla Katriinan käsiin. Jospa sen jälkeen uskaltaisi alkaa jo enemmän treenaamaan! Nyt ollaan vielä koitettu pitää vauhti rauhallisena ja etupäätä rasittavat seuraamiset ja sivulletulot hyvin pieninä testeinä. Sieltä ne taitaa edelleen löytyä, toki tarvii mieleen palautella montaakin juttua ja tekemisessä on herkästi enemmän intoa kuin ajatusta. Ihanaa se on silti! Jotain ollaan saatu etenemäänkin, videolla tunnaria tältä päivältä.


Ja pari kuvaa, kuinka kätevästi voi treenata kahta koiraa kerralla, kun opettaa niille eri positioita! Tai ainakin syötellä taskusta namit pois näin "hyödyllisesti". Hassut, alkoivat ihan itse tätä tarjoamaan. Pira ensin sivulle ja kun Nila ei siihen mahtunut, se keksi osaavansa toisenkin paikan.

Ylhäältä

Noin!
Loppuun vielä pari pönötystä lenkiltä, mustavalkoisilla olisi ollut kai jotain tärkeämpääkin kuin istua rivissä. Onneksi Nadi innostuu mallinhommista aina! Ja bc:t on helposti käännytettävissä tykkäämään mistä vaan, mihin sisältyy mahdollisuus ruokaan, leluihin tai juoksemiseen.

Bortsuilla olis vähän muutakin tekemistä, kun tässä pönöttää..

Malttoi ne hetken poseerata!

torstai 30. maaliskuuta 2017

Treenionnellisuuskuplassa

En pysty oikein vieläkään käsittämään, kuinka paljon tuo teinikoira onkaan kehittynyt sairausloman aikana. Sen keskittymiskyky on parantunut valtavasti ja vaikka se treenien aluksi saattaa haukkua tai koittaa purkaa turhaumaansa puremalla, se pysyy minun kanssa. Se pystyy tekemään hommia vapaana samalla kentällä muiden kanssa, se kuuntelee eikä jumiudu kyyläämään! Luulin tauon saavan aikaan jotain aivan päin vastaista, mutta ehdottomasti parempi näin. Edelleen joka kerta treenitilanteisiin mennessä olen aivan varma, että tänään se lähtee käsistä kovaa ja korkealle, mutta toistaiseksi pelko on ollut turhaa.

Näin rennosti voi häkki auki odotella omaa vuoroa

Viime lauantaina oli toistaiseksi rankin päivä treenien osalta, kun osallistuimme koiratanssi päivään. Meitä aloittelijoita oli paikalla neljä koirakkoa ja meidän treenit oli suunniteltu niin, että olimme suurimman osan ajasta kaikki yhtä aikaa kentällä. Käytiin läpi koiratanssin perusliikkeitä, erilaisia pujotteluvarioaatioita, pyörimisiä ja musiikin kanssa toimimista sekä kokeiltiin yhtä valmista pätkää. Nila oli lähes koko ajan vapaana huolimatta muista koirista samalla melko pienellä kentällä! Se keskittyy tällä hetkellä niin hyvin omaan tekemiseensä, että olen varma sen tauon aikana salaa treenanneen. Varsinkin, kun muuten sillä on hauska pöhinä vaihe menossa vähän asialle kuin asialle.

Popan kanssa koiratanssipäivässä
Toisena uutena juttuna aloitettiin Nose work treenit, käydään ohjattu alkeiskurssi nyt ainakin ja katsotaan, miten jatkossa lajia treenaillaan. Ensimmäisellä kerralla aloitettiin hajuun ehdollistamista, mikä lähtikin alun "tarjoan vähän kaikkea mitä osaan" vaiheen jälkeen sujumaan hyvin. Ehdollistaminen tehtiin lasipurkilla niin, että hajua tipautetaan tippa lasipurkkiin, annetaan hajun hetki tasaantua ja sen jälkeen tarjotaan purkki koiran ulottuville ja palkataan kaikki kiinnostus purkkia kohtaan. Nilalle naksuttelin aika nopeasti käytöksen, missä se työntää nenää purkkiin. Tätä jatketaan nyt kotona ja tarkoitus on samalla ainakin Piralle, ehkä Nadillekin (jospa se innostuisi!) ehdollistaa haju. Kurssilta saatiin pullo hajua mukaan, joten treenejä on helppo jatkaa kotona. Kotimatkalla piti hakea heti omat lasipurkit ja valmiiksi jo huopatassua ja pinsetit, kerrankin laji jonka varusteisiin ei saanut kuin 10€ kulutettua, toki hajua jossain vaiheessa tarvitsee lisää, mutta alkuun näillä pääsee hienosti! Nila toimi jälleen treenitilanteessa hienosti, otin sille oman alustan mukaan taukoja varten ja vapautin siitä (jälleen vapaana) tarjoamaan toimintaa. Samassa, aika pienessä tilassa, oli kaksi muutakin koiraa joista toinen haukkui paljon, mikä aluksi Nilaa hieman häiritsi ja meinasi lähteä mukaan räksytykseen, mutta sain sen helposti takaisin omaan toimintaansa tarjoamalla käsitargetin ja sitä kautta palautuksen omaan tehtävään.

Olen edelleen joka kerta hyvin hämmentynyt sen keskittymisestä ja halusta tehdä minulle. Tuntuu, että itse tekemisen arvo on noussut aivan uusiin ulottuvuuksiin. Lisäksi sosiaalinen palkka ja yhdessä oleminen on saanut hurjasti lisää arvoa, vaikken niille tietoisesti ole oikein mitään tehnyt. Tai toki kun leluilla yhdessä leikkiminen on ollut pannassa liian rajuna, on varmasti tullut enemmän kehuttua ja tavallaan huomaamatta tehtyä tätä työtä. Näillä kestän helposti sen, että kaikki varsinaiset liikkeet on aivan palasina jos ollenkaan olemassa, lajitreeniä ehtii kyllä tekemään! Tai ainakin vielä, ajatuksen tasolla, kestän sen hyvin. Tilanne saattaa muuttua, kun tässä nyt pikkuhiljaa palataan tokon pariin enemmän ajatuksella. Mutta toisaalta, tällä motivaatiolla muutama temppu on äkkiä opetettuna, kunhan vaan terveys sen kestää!

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Vuoden toistaiseksi paras viikko

Koska hei, me treenataan taas! Hyvin pienesti ja varovasti, mutta kuitenkin.

Kahdet treenit, kaksi kertaa uimassa ja tavalliset lenkit ja kotipuuhastelut päälle, niin alkaa pieni bordercollie olla taas tyytyväinen elämäänsä! Samalla kaikki muutkin, kun pikkupyörremyrsky jopa nukkuu kotona.

Keskiviikkona käytiin ensimmäistä kertaa hallilla. Olin varautunut kauheaan huutokonserttiin ja keskittymättömyyteen, mutta Nilapa päätti yllättää! Ei huutoa, vaan ihan yllättävän hyvää keskittymistä ja vain ihan vähän piippausta. Tehtiin kaikkea tosi vaikeaa, kuten omalle alustalle rauhoittumista, käsikosketusta ja käsikosketuksen avulla nami/lelu erottelua. Eli ihan pentuhommia, mutta kuitenkin treeniä! Alustalla tein kyllä aika vaikeitakin häiriöitä, mistä Nila selviytyi hyvin. En ollenkaan ajatellut, että sen kanssa voisi heti ensimmäisellä kerralla tauon jälkeen tehdä niin suurta itsehillintää vaativaa kuin leluhäiriöitä, mutta niin se vaan keskittyi ja tsemppasi. Lelupalkkaus on aika hankalaa, kun kauheasti en haluaisi vielä repiä, mutta vielä vähemmän on luvallista lähteä mitään älymäellä-rallia harrastamaan, joten lelupalkkaus on pääasiassa lelun puremista ja pientä vetoleikkiä. Toimintamalli lelun kanssa vaan on niin vahva, että Nila hyppii vasten ja tyrkyttää leluaan hyvin aktiivisesti vedettäväksi, joten täytyyhän sitä vähän.



Illalla käytiin vielä uimassa omalla porukalla niin, että Pirakin pääsi altaaseen kun juoksu on ohi. Tämä hieman nosti Nilan kierroksia ja aiheutti huutoa, mutta aika hyvin se itseään uimiseen purkaa jolloin mielikin tasaantuu. Ainakin vähän...



Torstaina vähän rauhotettiin menoa ja käytiin kaksin lenkillä, ai että Nilan kanssa on mukava kävellä kun se nauttii reippaasta vauhdista! Aikuiset kun haluaisi hihnalenkeillä lähinnä haistella ja nuohota pientareita, mitä itse en jaksaisi oikein yhtään. Sen takia edelleen käytän nuo erikseen, lisäksi kaksin Nilan kanssa pystyy paremmin keskittymään uusien käytösten opetteluun, mitkä toivottavasti tulevaisuudessa helpottavat myös porukalla ulkoiluja. Nila osaa kehotuksesta kävellä tien reunassa, eroteltuna oikea/vasen reuna, ylittää tien kohtisuoraan ja tämän jälkeen hakeutua uudelleen reunaan, lisäksi opetellaan suuntakäskyjä risteyksiin. Nuo jo pääasiassa toimivat hyvin, vaikka harjoitusta tarvitaankin jottei lintu, toinen koira tai joku muu vie mielenkiintoa. Autot ja polkupyörät se jo ohittaa huomiotta, myös osa ihmisistä menee, mutta joidenkin kohdalla tarvitsee vielä ottaa koira lähemmäksi ja vahvistaa reunassa kulkemista. En ole tainnut vielä yhdellekään koiralleni opettaa näin systemaattisesti hihnalenkkeilytaitoja, kun aiemmin suurin osa ajasta on rymytty metsissä. Jotenkin uskon, että kiitän itseäni tästä vielä moneen kertaan myöhemmin!

Perjantaina illalla jatkettiin treenailuja, tällä kertaa kuokittiin kavereiden rally-toko vuorolle tuuraamaan. Jälleen varauduin pahimpaan, ajattelin että viimeistään pienempi halli ja vieraammat koirat suht lähellä tekemässä omia treenejään räjäyttää pakan, mutta ei. Pieni bc skarppasi oikeastaan entisestään, tosin itsekin palkkasin sitä rohkeammin myös taistelulla. Ja sitten kotimatkalla jo podin huonoa omaatuntoa, josko se sittenkin oli vielä liikaa.... Koirassa ei kyllä ollut viitteitä tästä, joten ehkä tämä epävarmuus nyt vain kuuluu asiaan. Perjantainakin pääpaino treeneissä oli omalle alustalle häiriössä rauhoittuminen. Tämä sujuu kyllä todella hyvin treeniin nähden! Toki ollaan tätä kotona päivittäin tehty, samoin kun Nila on töissä, on sillä oma alusta rauhoittumiseen, mutta jotenkin ajattelin sen olevan paljon hankalampaa treeniympäristössä. Rauhoittumisen lisäksi tehtiin samoja käsikosketusjuttuja kuin keskiviikkona, lisäksi kontaktia ja yhdessä kulkemista isommassa tilassa ja istumisen ja maahanmenon tarjoamista lelun kanssa. Ihmeesti sieltä vaan näin melkein kolmen kuukauden tauon jälkeen asiat tulevat, eikä edes mitenkään dramaattisesti huonompina kuin sairausloman alkaessa. Kovasti se haluaisi jo pyrkiä perusasentoon, mutta näitä vielä koitetaan välttää, kun kiepsahdus rasittaa juurikin etupäätä kaikkein eniten. Nyt on vaan vieläkin vaikeampaa malttaa odottaa, että saadaan kaikki rajoitteet pois ja päästään kunnolla tekemään myös vauhtijuttuja!



Treeneissä on tosiaan muuten mennyt yli odotuksen, mutta yksi uusi ajatustyötä vaativa kohta on ilmennyt, Nila ei niele nameja. Se kyllä ottaa ne ja "syö", mutta herkästi hetken päästä ne joko tipahtavat suusta tai tipahtavat kurkkuun aiheuttaen kakomista. Erityisesti ensimmäisellä kerralla se kakoi ja nameja tipahteli jatkuvasti, nyt eilen tilanne oli jo parempi, kun koitin muistaa antaa sen edes pienesti saalistaa namit lattialta. Uskon ja toivon, että tämäkin helpottaa kunhan saadaan lisää vauhtia treeneihin ja stressi peruttua paremmin lelun kanssa. Ruualla palkkaus kun on kuitenkin erittäin tarpeellista monessa kohtaa ja mielellään ilman, että koira tukehtuu... Lupasin itselleni, etten murehdi tästä nyt enempää, katsotaan mitä tuleman pitää!

Tänään jatkettiin aktiiviviikkoa suuntaamalla heti aamupäivästä kaverin ja tämän 3,5kk ikäisen presa canario pennun kanssa lenkille. Otin ensimmäistä kertaa kaikki mukaan niin, että aikuiset sai olla vapaana (muualla kuin omassa pihassa) ja Nila oli fleksissä. Hieman yliarvioin pennun vetovoiman Nilalle, kyllä veto oli valtava Piran perään. Onneksi oltiin pääosa ajasta pellolla, missä Nilankin oli helpompi olla ja pystyi antamaan pennulle huomiota. Ihanan keväinen lenkki ja ihanan väsyneet aikuiset koirat kokonaan uusissa maastoissa hölkkäilystä! Nila nukkui autossa ja oli taas täynnä virtaa. Niin kyllä ajattelinkin, olimme sopineet uimatreffit Popa-siskon kanssa Kangasalle iltapäiväksi. Siskoksilla oli niiiin mukavaa! Tosin alku oli taas hieman hankalaa, kun altaassa oli edelliset uimassa. Sen verran aamupäivän ulkoilu kyllä auttoi, ettei ihan valtavaksi konsertiksi yltynyt, vaikka vähän piti ujeltaa ja haukkua. Kivasti Nila alkaa myös vaikeissa tilanteissa tarjoamaan "käysiihen" toimintoa päästäkseen tavoitteeseensa! Vaikeaahan se vielä on noin kiihdyttävissä tilanteissa, mutta kaikki muu kuin huutaminen on positiivista. Siskosten uimisesta pieni video:




Uinnin jälkeen vietiin Popa omistajineen kotiin ja suunnattiin Tampereelle kyläilemaan Nilan lempi-pikkuihmisen, veljenpoikani luokse. Tällä väsytyksellä oli oikein mukava vierailu, Nila ei hajottanut yhtään lelua ja malttoi rauhoittua lepäilemäänkin. Ja veljenpoika oli onnellinen, koska "Nia kutikuti" kun se nuuskuttelee kaulaa. Hauska pentu, se on niin läpeensä kiltti, ettei yhtään tarvitse miettiä lasten seurassa oloa varsinkaan noin, kun suurimmat virrat on saatu purettua. Ja kaikella tällä oli vieläpä loistava lopputulos, Nila on ehkä ensimmäistä kertaa tänä vuonna nukkunut tyytyväistä, tekemisestä väsyneen koiran unta koko illan!



sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Pieniä suuria onnen hetkiä

Vapaa viikonloppu ja aurinko, voiko paremmin osua! On ihanaa, että Nilan kanssa pystyy jo elämään ajoittain lähes normaalia elämää, toki tietyillä rajoitteilla. Eilen suunnattiin heti aamupäivästä kaveriperheen kanssa jäälle ja läheiselle laavulle ulkoilemaan. Kun matka ei ollut pitkä, pääsi Nilakin mukaan ja kyllä se nautti! Monta tuntia ulkona, vaikkakin fleksissä ja rauhallisesti, tuli todellakin tarpeeseen! Mukana oli vielä lapsia, joten katseltavaa riitti niin luonnossa kuin ihmisissä.

Lasten syödessä jostain syystä totesin viisaammaksi ottaa kaikki koirat kiinni 
Piralla riitti tärkeitä puuhommia
Laavuretken päälle Nipsu pääsi vielä uimaan siskonsa Popan kanssa. Uinti reissu oli onnea kyllä lähinnä Nilalle, sillä keitti ihan ylitse kun JOKU UI NILAN ALTAASSA kun mentiin paikalle. Se huusi, kiljui, vinkui ja haukkui samaan aikaan eikä meinannut millään pystyä asettumaan vaikka mentiin pois tilasta ja yritettiin rauhallisempaa lähestymistä. Lopulta otin sen kainaloon ja kannoin pesulle, niin pysyi jotenkin järjissään. Se on aivan mahdoton vesipeto, reilun vartin uinnin aikana se kävi kerran poissa altaasta ja pari kertaa ponnistamassa rampilta uuteen vauhtiin. Muuten se uiskenteli ympyrää altaassa koko ajan. Alla Popan omistajan kuvaama video neitien uimisesta, Popa vasta toista kertaa uimassa oman ocd-operaationsa jälkeen.




Nila on pikkuhiljaa saanut myös pienen osan vapauttaan takaisin, omalla pihalla saa käydä vapaana pissalla silloin, kun mielentila on tarpeeksi rauhallinen. Myös siirtymät autoon ja autosta onnistuu jo vapaana, jopa silloin kun mukana on aikuisetkin koirat. Pyrin palauttamaan rutiineja mahdollisimman luontevasti takaisin normaaliin heti, kun se turvallisesti onnistuu, jottei vapaudesta tulisi mitään liian ihanaa ja erikoista. Toki vielä ei tulisi mieleenkään sanoa sille "vapaa" missään tilanteessa missä se on ilman hihnaa tai muita koiria on mukana. Mutta vapautta kohti mennään!


Tänään käytiin ensimmäistä kertaa metsässä lenkillä, aiemmin ollaan tehty vaan lyhyitä pyörähdyksiä  poluilla osana lenkkejä. Kyllä oli paljon haisteltavaa ja ihmeteltävää, vähän meinasi hirttää vauhti kaahauksen puolelle paikoitellen ja fleksin kanssa kulkemista piti muistutella tasaisesti. Mutta kylläpä oli mukavaa. Ainakin aina silloin, kun Nila malttoi kuunnella mistä ja miten mennään. Menisi nyt aika nopeasti!


Toivotaan paljon aurinkoisia ulkoilupäiviä, jotta nämä viimeisetkin hihnaviikot kuluisivat äkkiä. Nopeasti on kyllä aika tähän asti kulunut, joten eiköhän se kohta ole tämä saikku lusittu. Kun vaan nyt kaikki sujuisi loppuun asti hyvin!



maanantai 27. helmikuuta 2017

Hyvällä asialla

Hannes Lohen koirien geenitutkimustyöryhmä tekee hienoa työtä perinnöllisten sairauksien taustojen selvittämiseksi.  Yhtenä projektina on juurikin bordercollieden osteokondroosi muutokset, joten Nila kävi tänään Kulo-emän ja samasta vaivasta kärsivän Popa-siskon kanssa luovuttamassa jokainen 3ml verta tutkimukselle. Alustavia tuloksia on jo saatu ja niitä suuntaamme kuuntelemaan huhtikuussa, erittäin mielenkiintoista, kun sattui vielä näin akuuttiin hetkeen meidän kohdalla. 

Olen muistakin koiristani näytteet antanut, vaikkei niillä suoraan mihinkään tutkimukseen sopivaa vaivaa ole ollutkaan. Vaikka Nilan sairaus on erittäin ei toivottu, niin tuntuu hyvältä, jos pystyy edes sen 3ml verran olemaan muille hyödyksi! Näytteitä erityisesti sairastuneista koirista ja niiden oireettomista sisaruksista kaivataan akuutisti, joten jos osuu kohdalle niin kiireesti verta luovuttamaan 😊

Nila, Popa ja Kulo. Ainoa, missä kaikki näyttivät suunnilleen normaaleilta...

Siskosten jälleen näkeminen oli vähintäänkin riemukas.

Pienet painit edes!
Nilalla meni vähän lujaa...
Todistekuva, osasi se yksin odotella ihan rauhassakin!




sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Uimamaisteri

Nilan kuntoutus on edennyt pääasiassa hyvin, lenkkejä on pidennetty jo puoleen tuntiin kerralla ja ollaan aloitettu uiminen. Ja sekös onkin Nilan mieleen! Saa edes jotenkin purettua fyysisiä patoutumiaan, joita tuntuu riittävän. Ollaan nyt käyty uimassa noin viikon välein, jatkossa koitan vähän tiivistää käyntejä että ehditään käyttää kaikki 10 krt ennen kuin Taidogas sulkee ovensa uimapuolella. Harmi, mutta onneksi Nokialta löytyy seuraava vaihtoehto. Hyvinkäällekään ei meiltä ajele kuin tunnin verran, joten sinne suunnataan kun kunto alkaa olla taas kohdillaan jotta saa kaiken hyödyn käynnistä. Toivottavasti tulee myös hyvät ilmat luonnon vesissä uimiseen, täytyy pitää taitoa yllä kun on vauhtiin päästy! Kummasti alkanut myös vepe tässä kiinnostaa.

Tässä nyt ehdi mitään levätä, tärkeä juttu kesken!
Tämän päivän uimanäyte loppupuolelta vuoroa, kun meno alkaa olla jo järkevää. Aluksi meinaa lähteä aina väkisin ihan käsistä (vai tassuista) koko touhu, täytyy vinkua, kiljua, haukkua, hyppiä rampilta ja napsia vesipisaroita... Tässäkin keskellä meinaa jäädä veden nappailu päälle, mutta on jo sen verran rauhoittunut että kuuntelee ja jatkaa tasaisempaa menoa. Voisi myös ajatella, että uiminen väsyttäisi, mutta ei. Kotimatkan se nukkuu ainakin osittain, muuten ei eroa juurikaan huomaa.



Pieni takapakki kävi toissa viikolla, kun pääkalloliukkailla Nila onnistui hihnassa pariin kertaan liukastelemaan niin, että meni ihan kieroksi ja alkoi herkästi liikkuessa pomputtaa takapäätään ja ravi oli holtitonta. "Onneksi" Pira aloitti juoksun, niin Nila sai käyttää Piran ajan Katriinalle ja saatiin lantion lukko heti auki. Muuten neiti oli oikein hyvässä kunnossa, edellisestä käynnistä oli paria päivää vajaa kaksi viikkoa eikä etupäässä ollut mitään kummempaa. Tähystyksestä oli tuolloin lähes viisi viikkoa, eikä olkanivelissä ollut käsiteltäessä tunnettavaa eroa! Kuinka helpottavaa, ehkä tämä tästä. Nyt on taas jo kohta viikko kulunut ja lanneselkäkin on pysynyt ojennuksessa. Ihan juuri tulee kuluneeksi jo kuusi viikkoa tähystyksestä! Käsittämätöntä ja samalla ihanaa, vapaus lisääntyy ja olen pikkuhiljaa uskaltanut tehdä (treeni)suunnitelmia loppukeväälle ja siitä eteenpäin. Kun nyt vaan ei sattuisi mitään! Nautitaan molemmat, kun päästään taas lenkille. Aikuiset on tosiaan kumpikin juoksussa eikä niitä kiinnosta kun haistelu ja merkkailu, joten ollaan Nilan kanssa käyty kaksin reippaammat lenkit (koska puolituntia ja siitä ylöspäin on jo LENKKI!!) niin, että Nipa on fleksissä. Saa pikkuhiljaa vähän spurttailla ja pääsee liikkumaan paremmin omaa tahtiaan. Se tahti on tosin sinkoilua penkalla, joten vähän joutuu vielä rajoittamaan... Ollaan myös lisätty lenkkeihin pieniä metsäpolulle poikkeamisia, kuinka ihanaa! Sisällä jatketaan edelleen jumppapallon ja tasapainotyynyn kanssa treenailua. Tule jo kevät ja lopullinen vapaus!

Katriina saa osakseen suunnattomasti rakkautta jokaisella käynnillä

No niin, selkä on suora joten mennään jo!


sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Kompromissielämää

Koiranpennun kuntoutus on yksi suuri kompromissi, vaikka kuinka yrittäisi tehdä kaiken parhaan tietonsa ja osaamisen mukaan, kuunnella ammattilaisia ja yrittäisi poimia sieltä ne meille sopivat tärpit. Kuitenkin, kyseessä on 7,5 kk vanha pentu. Esimerkiksi seuraavat asiat ovat vaatineet hieman myönnytyksiä:

Lenkit tehdään kävellen!
Tehdään vaan, heti kun joku kertoo miten se kävely asennetaan tuohon koiraan?? Ei se kävele oikeasti juuri koskaan. Se joko hiipii tai juoksee. Tällä hetkellä olen tyytynyt mahdollisimman rentoon raviin mahdollisimman löysällä hihnalla. Heti, jos hihan kiristyy vaihtuu askellaji peitsiin ja koko koira jännittyy töpöttämään. En missään nimessä halua sen lihasmuistiin jäävän peitsaamisesta mitään ajatusta, joten mieluummin annan sen ravata ja vaikka ottaa pari laukka-askelta.

Kävely, voiko sitä syödä?

Hyppiminen ja kaikki äkkinäiset liikkeet tulee estää!
Nila on koira, joka kiipeää aina mahdollisimman korkealle ja mahdollisimman nopeasti. Se nauttii fyysisistä haasteista ja keksii niitä itselleen lähes keinolla millä hyvänsä. Se ilmentää elämäniloaan hyppimällä paikallaan ilmaan tai itsensä ympäri ja juoksee täysiä vain tehdäkseen liukujarrutuksen heti tilaisuuden tullen. Meillä on meneillään oveluus ja ennakointi kamppailu, jotta minä ehdin ohjata sen oikeaan toimintaan, vaikka koira kaikin keinoin pyrkii toteuttamaan itseään. Tilastollisesti ollaan ehkä 50/50 tilanteessa, joskus onnistun ja joskus en.

Samat ympyrät alkaa kyllästyttää, joten käytiin kaupungilla ihmettelemässä

Häkkilepo ei ole tarpeen, kunhan koira on rauhallinen
Oikeasti, 2x20min lenkki ja päälle muutaman minuutin jumpat ja sitten se siinä pötköttelee rauhallisena? No ei lepäile. Se hajottaa kaiken. Siis aivan kaiken! Häkin sisustus muistuttaa gerbiilin pesää, pehmusteet on revitty silpuksi. Se söi aktiivisuuspantansa, yritti hajottaa sohvan ja on silpunnu järkyttävän määrän leluja. Meillä on siis edelleen käytössä häkki, missä neiti viettää yöt ja yksinolot ja välillä myös päiväunet, jos muualle rauhoittuminen ei meinaa onnistua. Tuo vaan edelleen kasvaa, eikä kauaa enää mahdu mukavasti tuohonkaan häkkiin makaamaan. Ehkä se kohta jo lopettaisi venymisen... On meillä myös toinen eristystila, mutta tuo kakara oppi avaamaan koiraportin, joten siellä ollaan vain valvottuna. Valvottuna saa myös nukkua sohvalla, jotta voi venyttää itsensä täyteen mittaan.

RIP aktiivisuuspanta...

Häkin sisustus, joka on nyttemmin kokenut jo uusia mullistuksia.
Eikä ainakaan ehjempään suuntaan.

Koiranpennun lisäksi kaikki muutkin joutuvat elämään tavallistakin enemmän kompromissien kanssa.

Liian usein, työvuoroistani riippuen, aikuiset koirat joutuvat luopumaan siitä 20 minuutin osuudesta omasta lenkistään, mikä menee pennun kanssa. Tai ennen iltavuoroa tyytymään siihen lyhyeen kävelyyn, että päästään kaikki kerralla eikä kenenkään yksinolo veny kohtuuttomaksi. Koska tottakai tähän kuluneeseen kuntoutusaikaan on osunut jo kaksi viikkoa niin, että mieheni on ollut reissuhommissa ja koirat siten keskenään kaiken minun työaikani. Yleensähän näitä viikkoja on noin kaksi vuodessa. Onneksi Nadi tuntuu lähinnä nauttivan lisääntyneestä nukkumisajasta ja Pirakin tyytyy kohtaloonsa, sillä kun on sään suhteen omat rajoitteensa jo muutenkin näin talvisin. Piraa kyllä ärsyttää pennun saama huomio, mutta selvästi se oli aluksi myös huolissaan siitä. Nyt ei enää niin huoleta, joten voi keskittyä pennun luiden varasteluun.

Pira ei Noiden kanssa kuvaan halunnut, joku raja!

Me ihmisetkin teemme kompromisseja, vai kenen mielestä tuollainen valtava häkki olohuoneessa on kaunis sisustuselementti?

Onneksi Nilan kuntoutuminen on sujunut toistaiseksi ilman takapakkeja, sillä on lihaksia myös operoidussa jalassa ja perjantain osteopatiakäynnillä pahimmat jumitkin olivat takaosassa sekä niskassa. On muuten varmaa, että tästä kurimuksesta kun päästään lentään Nipsun hihnat ja pannat nurkkaan ja me lennetään metsään! Enää muutama päivä, kun täyttyy neljä viikkoa tähystyksestä ja liikuntaa voidaan alkaa monipuolistaa. Meillä on fleksi jo odottamassa hillittyä vapautta!

Niin lähellä treenaamista, keinonurmella ja vain sermi välissä!
Suunta oli kuitenkin päinvastainen, kohti Katriinan käsiä.
Nadi osallistuu kuntoutukseen valvomalla (ja joskus nukkumalla) treenejä.

perjantai 3. helmikuuta 2017

Ensimmäinen lenkki!

Tuli niin hyvä mieli meidän ensimmäisestä lenkistä tähystyksen jälkeen, että pakko on jakaa tätä iloa muillekin. Tosin muille tää on kai ihan arkea ja aika vähäistäkin, mutta ei haittaa!

Ollaan me tuossa ihan lähellä kävelty tässä jo aiemminkin, mutta on ollut niin liukasta, etten ole uskaltanut pidemmälle. Tänään oli jo aavistuksen parempi pito, joten ensimmäisen kerran tähystyksen jälkeen palattiin eri kautta kuin lähdettiin, eli tehtiin lenkki. Se kesti aikalailla tarkalleen 18 minuuttia ja oli erittäin rauhallinen tahdiltaan, mutta tuli niin tarpeeseen! Ilmeisesti meille molemmille, koska Nila on lepäillyt aika rauhassa lopun päivää. Yllättävän järkevästi se pystyi kävelemään, tosin ajankohtakin oli sellainen, ettei muuta liikennettä juuri ollut.

No niin, mennään jo kun alettiin!




Ollaan myös keskitytty kaikkeen tärkeään, kuten pienten esineiden laittamiseen laatikkoon:


Ihan mun lepäilyehdotuksia ei aina arvosteta, vaikka tuo hyvin häkissä viihtyykin.

Pieni ja säälittävä koiranpentu


keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Nila 7kk ja treeni-ikävä

Jotenkin ajankulun mittaaminen on muuttanut muotoaan iäin seurannasta toipumisen tärkeisiin päivämääriin. Paljon ikää merkityksellisempää on tällä hetkellä se, että kipulääkekuuri loppuu 2.2 ja samaan aikaan ulkoiluja voi alkaa pidentää, Cartrophen-pistoksia voidaan jatkaa 3.2, 14.2 mennään uimaan ja (ainakin teoriassa) hihna voidaan haudata takaisin nurkkaansa 16.2. Lisäksi odotellaan, mihin väliin saadaan sopimaan seuraava osteopatiakäynti ja tietenkin tarkkaillaan liikkumista ja toipumista jatkuvasti. Odotellaan, että tulisi vuosi ikää ja saisi loputkin luustosta (ja samalla olat kontrolloitua) kuvattua ja olisi ehkä taas vähän viisaampi.

Tämmöisiä harrasteita tällä hetkellä
Onneksi pitää kiirettä myös töissä, saa painaa ylimääräisiä vuoroja niin jää vähemmän aikaa miettiä ja murehtia. Toki se iskee töissäkin, kun asukkaat kyselevät koska koira tulee taas ja kuinka se paranee. Se on ikävä tavalliseen arkeen ja etenkin treeneihin! Tuntuu enemmän kuin epäreilulta, että juuri, kun olin hyväksynyt Piran aktiivitreenaamisen todella olevan ohitse ja ennen kaikkea päässyt Nilan kanssa takaisin treeniympyröihin, minut sieltä kiskaistiin taas pois.
 
Kun tekee jotain asiaa yli 10 vuotta elämästään käytännössä lähes kaiken vapaa-ajan, sen tekemisen yhtäkkinen päättyminen aiheuttaa tyhjiön. Toisaalta, erona Piran ongelmiin nyt ongelmalla on nimi ja ennuste, eikä epämääräistä todennäköisyyttä ja toistuvasti uudelleen jumiutuvaa koiraa. Vuosi sitten, kun Piraa viimeksi tutkittiin laajasti ja sain eläinlääkäriltä kehotuksen treenata kovempaa jos vähän lihakset jumiutuu, käytiin parit agilitytreenit toteamassa, että ei. Sanoi kuka tahansa mitä vaan, se ei ole kunnossa eikä ainakaan treenillä parane. Sen jälkeen meni kevät ajatusta työstäessä, vielä kesällä pentujen syntyessä pyörittelin mielessäni ajatuksia epäreiluudesta Piraa kohtaa jos otan pennun, koin jotenkin luovuttavani sen osalta. Oli äärimmäisen vaikeaa päästää irti niistä haaveista ja toiveista, joita oli ehtinyt kehittää ja joita kohti oli tehnyt useamman vuoden töitä. Erityisesti agilityssä alkoi olla olo, että vihdoin olin oppimassa jotain ja koirakin alkoi olla kuulolla paremmin. Rally-tokossa ehdittiin aloittaa kisaaminen ja tokossa olin ilmoittanut sen voittajan kokeeseen, jonka jouduin kuitenkin perumaan kun koira ihan tavallisen lenkin jälkeen veti niin jumiin, ettei meinannut päästä rappusia ylös. Pettymyksiä pettymysten perään. Ja aina uudelleen omien asenteiden tarkistusta ja muistuttelua itselle, että asiat voisivat olla paljon huonomminkin, meidän sohvalle kyllä vielä mahtuu varpaita lämmittämään. Onneksi siis kesällä päätin uskaltaa ottaa pennun, paremmin meidän laumaan sopivaa iloeläintä on vaikea kuvitella löytyvän! Nyt alkaa kyllä se sohva olla aika täysi, kun pentu venyy täyttämään tilan.
 
Olin (ja olen, meinaan vaan välillä unohtaa) onneni kukkuloilla, kun syksyllä pääsi ilmoittautumaan mukaan treeneihin ja suunnittelemaan tulevaa! Tuntui, että olin saanut suunnilleen elämäni takaisin, kun sain pakata tokotavarat takaisin valtaamaan autoa ja käyttää suurimman osan vapaa-ajasta koulutusasioiden pohtimiseen. Miten haluaisin viedä eteenpäin juuri tätä pentua ja kuinka saisin siitä mahdollisimman itselleni sopivan harrastuskaverin? Kaikki tuntui melkein liian hyvältä, pentu kasvoi koko ajan itselleni sopivammaksi ja kehittyi hurjin harppauksin kun lähestyttiin puolivuotispäivää. Ja sitten taas, ensin valtava huoli, murhe ja itsesyytökset. Sen jälkeen epäreiluuden tunne ja harmi. Ja nyt, aivan hirvittävä treeni-ikävä! Kun tämä kevät nyt vaan etenisi nopeasti ilman takapakkeja ja päästäisiin taas yhdessä tekemään. Tokon pariin olisi toive päästä mukaan taas kesäkaudeksi, mutta jo sitä ennen olen, ehkä eniten omaksi mielenvirkistykseksi, ilmoittanut meidät Nose Work -alkeiskurssille joka alkaa maaliskuun lopussa. Tätä olen suunnitellut myös Piralle, joten kun kurssilta saan tarvikkeet ja vinkit alkuun, pääsee Pirakin kotona nuuskuttelemaan.
 
Mutta voi agility, se vaan harmittaa. Tiedän, että moniakin OCD koiria treenaa ja kisaa, mutta olen tullut sen verran tarkaksi ja varovaiseksi, etten kyllä uskalla. Lopulta vastakkain on kuitenkin mun haluni ja koiran terveys, joten ainakin toistaiseksi tuntuu paremmalta keskittyä muuhun vaikka kuinka harmittaisi. Voi olla, että mieli tästä vielä muuttuu, mutta tällä hetkellä tuntuu liian riskialttiilta. Ehkä vielä joskus, jonain päivänä pääsen sitäkin oikeasti harrastamaan! Vaikka seuraavan 10 vuoden päästä? Tässä kun nyt ei ole treenejä täyttämässä vapaa-aikaa ja ulkona joka paikka muistuttaa lähinnä jäätikköä (ja JOKU söi mun Icebugit...) on ollut aikaa miettiä vaihtoehtoja. On alkanut tuo koiratanssi kiinnostaa, jopa niin paljon, että tutkin jo kurssitarjontaa... Saa nähdä!

maanantai 30. tammikuuta 2017

Hyvästi tikit!

Eilen illalla nappasin tikit pois. Jos nyt voi puhua nappaamisesta, kun toinen pitää ei niin innokasta aikuisen koiran kokoista pentua sylissä ja toinen tihrustaa tummia tikkejä mustasta karvasta. Nila oli aivan varma, että nyt tapahtuu jotain ehdottoman kamalaa ja varmasti kohtalokasta, mutta varsinaista tikkien poistoa se ei kyllä tainnut edes huomata. Sillä on tässä samaan aikaan "hauska" mörköilyvaihe menossa, mitä tämä tylsyys ehdottomasti helpottaa.... Helpottaa keksimään kaikkia suuria ja vaarallisia asioita. Ne vaan tuppaa unohtumaan suunnilleen samaa tahtia tai ainakin viimeistään, kun tarjoaa käsikosketuksen vaihtoehdoksi pöljäilylle. Aaa, töitä! No eihän tässä sitten mitään ollutkaan! Oon vaan koittanut olla varovainen tämän kanssa, ettei sille missään kohtaa pääsisi kehkeytymään ajatusta että pöljäilemällä saa töitä (joita muuten ei juurikaan ole nyt tarjolla).


Haavat ovat parantuneet todella hyvin, tähystysreikiä ei enää edes erota. Nila on antanut tikkien aika hyvin olla rauhassa, toki päällä on pidetty paitaa joka kyllä on ottanut osumaa ihan reilusti. Ihanaa päästä pöntöstä eroon kokonaan! Tosin mietin jo, että pitäisikö sitä sittenkin pitää yöt ja yksinolot, kun meno pömpelin kanssa on edes pari astetta rauhallisempaa... Alkaa nimittäin vauhti nousta entisestään päivä päivältä. Käsittämättömän pienissä tiloissa saa tehtyä vaikka mitä akrobaattisia suorituksia.

Nila on kunnostautunut kotiapulaisena entistä tarmokkaammin. Siivoaminen on todella helppoa, kun pieni bc kävelee samoissa askeleissa ja työntää lelua tai mitä tahansa esinettä käteen/taskuun/ selkään. Minä (hölmö) ajattelin, että se olisi sillai sopivasti kiinnostavaa hommaa niin voisi kulkea mukana, mutta imurointihan onkin tässä muuttunut yhdeksi siisteimmistä asioista maailmassa! Oikeastaan kaikki on siisteintä koskaan, mihin vaan saa osallistua. Pyykinpesu on suosikkeja, kun pyörivää rumpua voi ihmetellä luukun läpi ja telineessä olevien, märkien, puhtaiden vaatteiden alla voi kiehnätä edes takaisin ja yrittää varastaa sukat telineestä. Miten siistiä!

Tässä me imuroidaan. Tai yritetään. Hiiri osalistuu aktiivisesti!

Erittäin kiinnostava pyykkikone
Nilan siskolla on ollut jo joulusta asti käytössä aktiivisuuspanta, mitä jo heti himoitisin itsellenikin, mutten keksinyt perustetta sen hankinnalle aiemmin. Nyt, kun olemme yhdessä todenneet sen olevan aika hyödyllinen apu liikunnan seurannassa, päätin meillekin moisen hankkia. Nyt on muutaman päivän ollut käytössä Kaunilan aktiivisuuspanta, joka mittaa koiran touhuja. Mielenkiintoista lisäinfoa, tosin Nila ei oikein arvosta pantaa kaulassaan ja toistaiseksi onkin arvoitus, kuinka sen sille nyt ilman pönttöä päässä uskaltaa ilman valvontaa jättää. Eilen illalla mittarin jo pelastin kertaalleen sen suusta. Toisaalta tieto myös lisää tuskaa, neiti ei juuri hereillä ollessaan eli käytännössä muulloin kuin yöllä lepäile. Se puuhailee kaiken aikaa jotain, aivan sama missä tilassa sitä pitää. Pienessäkin tilassa saa myös aikaiseksi erittäin sujuvasti erilaisia loikkia ja syöksyjä. Kumpa aika nyt vaan menisi nopeasti! Onneksi nyt pikkuhiljaa voidaan aloittaa myös ulkoilujen pidentäminen, tosin kuinka sen turvallisesti ja järkevästi saa toteutettua onkin ihan toinen kysymys. Nyt ollaan pysytelty omalla pihalla, missä ulkoilu sujuu pääasiassa rauhallisesti ravaillen löysällä hihnalla. Heti, kun mennään portin ulkopuolelle, muuttuu vauhti ja asenne aivan toiseksi eikä hihnakäytöksestä ole tietoakaan. Täytynee siirtyä taskuruokintaan, että saadaan joku ajatus mukaan ulkoiluihin. Ensimmäinen uintivuoro on jo varattuna, mutta hetki siihen vielä on aikaa. Toivotaan kuntoutumisen jatkuvan yhtä hyvin kuin tähänkin asti, neidin puuhakkuudesta huolimatta.


Aikuiset koirat ovat joutuneet myös kärsimään osansa nuorimman saikusta, kun lenkit on lyhentyneet ja suuri osa ulkoiluista on vietetty omalla pihalla. Onneksi ollaan saatu edes hetkittäin nauttia myös kauniista säästä jatkuvien luistinratakelien lisäksi! Pira on taas enemmän jumissa, joten sen kanssa ollaan aika varovasti liukkailla liikuttu muutenkin, nyt vielä varovaisemmin. Yksi akuutisti kuntoutettava kerrallaan riittäisi oikein hyvin...