Kahdet treenit, kaksi kertaa uimassa ja tavalliset lenkit ja kotipuuhastelut päälle, niin alkaa pieni bordercollie olla taas tyytyväinen elämäänsä! Samalla kaikki muutkin, kun pikkupyörremyrsky jopa nukkuu kotona.
Keskiviikkona käytiin ensimmäistä kertaa hallilla. Olin varautunut kauheaan huutokonserttiin ja keskittymättömyyteen, mutta Nilapa päätti yllättää! Ei huutoa, vaan ihan yllättävän hyvää keskittymistä ja vain ihan vähän piippausta. Tehtiin kaikkea tosi vaikeaa, kuten omalle alustalle rauhoittumista, käsikosketusta ja käsikosketuksen avulla nami/lelu erottelua. Eli ihan pentuhommia, mutta kuitenkin treeniä! Alustalla tein kyllä aika vaikeitakin häiriöitä, mistä Nila selviytyi hyvin. En ollenkaan ajatellut, että sen kanssa voisi heti ensimmäisellä kerralla tauon jälkeen tehdä niin suurta itsehillintää vaativaa kuin leluhäiriöitä, mutta niin se vaan keskittyi ja tsemppasi. Lelupalkkaus on aika hankalaa, kun kauheasti en haluaisi vielä repiä, mutta vielä vähemmän on luvallista lähteä mitään älymäellä-rallia harrastamaan, joten lelupalkkaus on pääasiassa lelun puremista ja pientä vetoleikkiä. Toimintamalli lelun kanssa vaan on niin vahva, että Nila hyppii vasten ja tyrkyttää leluaan hyvin aktiivisesti vedettäväksi, joten täytyyhän sitä vähän.
Illalla käytiin vielä uimassa omalla porukalla niin, että Pirakin pääsi altaaseen kun juoksu on ohi. Tämä hieman nosti Nilan kierroksia ja aiheutti huutoa, mutta aika hyvin se itseään uimiseen purkaa jolloin mielikin tasaantuu. Ainakin vähän...
Torstaina vähän rauhotettiin menoa ja käytiin kaksin lenkillä, ai että Nilan kanssa on mukava kävellä kun se nauttii reippaasta vauhdista! Aikuiset kun haluaisi hihnalenkeillä lähinnä haistella ja nuohota pientareita, mitä itse en jaksaisi oikein yhtään. Sen takia edelleen käytän nuo erikseen, lisäksi kaksin Nilan kanssa pystyy paremmin keskittymään uusien käytösten opetteluun, mitkä toivottavasti tulevaisuudessa helpottavat myös porukalla ulkoiluja. Nila osaa kehotuksesta kävellä tien reunassa, eroteltuna oikea/vasen reuna, ylittää tien kohtisuoraan ja tämän jälkeen hakeutua uudelleen reunaan, lisäksi opetellaan suuntakäskyjä risteyksiin. Nuo jo pääasiassa toimivat hyvin, vaikka harjoitusta tarvitaankin jottei lintu, toinen koira tai joku muu vie mielenkiintoa. Autot ja polkupyörät se jo ohittaa huomiotta, myös osa ihmisistä menee, mutta joidenkin kohdalla tarvitsee vielä ottaa koira lähemmäksi ja vahvistaa reunassa kulkemista. En ole tainnut vielä yhdellekään koiralleni opettaa näin systemaattisesti hihnalenkkeilytaitoja, kun aiemmin suurin osa ajasta on rymytty metsissä. Jotenkin uskon, että kiitän itseäni tästä vielä moneen kertaan myöhemmin!
Perjantaina illalla jatkettiin treenailuja, tällä kertaa kuokittiin kavereiden rally-toko vuorolle tuuraamaan. Jälleen varauduin pahimpaan, ajattelin että viimeistään pienempi halli ja vieraammat koirat suht lähellä tekemässä omia treenejään räjäyttää pakan, mutta ei. Pieni bc skarppasi oikeastaan entisestään, tosin itsekin palkkasin sitä rohkeammin myös taistelulla. Ja sitten kotimatkalla jo podin huonoa omaatuntoa, josko se sittenkin oli vielä liikaa.... Koirassa ei kyllä ollut viitteitä tästä, joten ehkä tämä epävarmuus nyt vain kuuluu asiaan. Perjantainakin pääpaino treeneissä oli omalle alustalle häiriössä rauhoittuminen. Tämä sujuu kyllä todella hyvin treeniin nähden! Toki ollaan tätä kotona päivittäin tehty, samoin kun Nila on töissä, on sillä oma alusta rauhoittumiseen, mutta jotenkin ajattelin sen olevan paljon hankalampaa treeniympäristössä. Rauhoittumisen lisäksi tehtiin samoja käsikosketusjuttuja kuin keskiviikkona, lisäksi kontaktia ja yhdessä kulkemista isommassa tilassa ja istumisen ja maahanmenon tarjoamista lelun kanssa. Ihmeesti sieltä vaan näin melkein kolmen kuukauden tauon jälkeen asiat tulevat, eikä edes mitenkään dramaattisesti huonompina kuin sairausloman alkaessa. Kovasti se haluaisi jo pyrkiä perusasentoon, mutta näitä vielä koitetaan välttää, kun kiepsahdus rasittaa juurikin etupäätä kaikkein eniten. Nyt on vaan vieläkin vaikeampaa malttaa odottaa, että saadaan kaikki rajoitteet pois ja päästään kunnolla tekemään myös vauhtijuttuja!
Treeneissä on tosiaan muuten mennyt yli odotuksen, mutta yksi uusi ajatustyötä vaativa kohta on ilmennyt, Nila ei niele nameja. Se kyllä ottaa ne ja "syö", mutta herkästi hetken päästä ne joko tipahtavat suusta tai tipahtavat kurkkuun aiheuttaen kakomista. Erityisesti ensimmäisellä kerralla se kakoi ja nameja tipahteli jatkuvasti, nyt eilen tilanne oli jo parempi, kun koitin muistaa antaa sen edes pienesti saalistaa namit lattialta. Uskon ja toivon, että tämäkin helpottaa kunhan saadaan lisää vauhtia treeneihin ja stressi peruttua paremmin lelun kanssa. Ruualla palkkaus kun on kuitenkin erittäin tarpeellista monessa kohtaa ja mielellään ilman, että koira tukehtuu... Lupasin itselleni, etten murehdi tästä nyt enempää, katsotaan mitä tuleman pitää!
Tänään jatkettiin aktiiviviikkoa suuntaamalla heti aamupäivästä kaverin ja tämän 3,5kk ikäisen presa canario pennun kanssa lenkille. Otin ensimmäistä kertaa kaikki mukaan niin, että aikuiset sai olla vapaana (muualla kuin omassa pihassa) ja Nila oli fleksissä. Hieman yliarvioin pennun vetovoiman Nilalle, kyllä veto oli valtava Piran perään. Onneksi oltiin pääosa ajasta pellolla, missä Nilankin oli helpompi olla ja pystyi antamaan pennulle huomiota. Ihanan keväinen lenkki ja ihanan väsyneet aikuiset koirat kokonaan uusissa maastoissa hölkkäilystä! Nila nukkui autossa ja oli taas täynnä virtaa. Niin kyllä ajattelinkin, olimme sopineet uimatreffit Popa-siskon kanssa Kangasalle iltapäiväksi. Siskoksilla oli niiiin mukavaa! Tosin alku oli taas hieman hankalaa, kun altaassa oli edelliset uimassa. Sen verran aamupäivän ulkoilu kyllä auttoi, ettei ihan valtavaksi konsertiksi yltynyt, vaikka vähän piti ujeltaa ja haukkua. Kivasti Nila alkaa myös vaikeissa tilanteissa tarjoamaan "käysiihen" toimintoa päästäkseen tavoitteeseensa! Vaikeaahan se vielä on noin kiihdyttävissä tilanteissa, mutta kaikki muu kuin huutaminen on positiivista. Siskosten uimisesta pieni video:
Uinnin jälkeen vietiin Popa omistajineen kotiin ja suunnattiin Tampereelle kyläilemaan Nilan lempi-pikkuihmisen, veljenpoikani luokse. Tällä väsytyksellä oli oikein mukava vierailu, Nila ei hajottanut yhtään lelua ja malttoi rauhoittua lepäilemäänkin. Ja veljenpoika oli onnellinen, koska "Nia kutikuti" kun se nuuskuttelee kaulaa. Hauska pentu, se on niin läpeensä kiltti, ettei yhtään tarvitse miettiä lasten seurassa oloa varsinkaan noin, kun suurimmat virrat on saatu purettua. Ja kaikella tällä oli vieläpä loistava lopputulos, Nila on ehkä ensimmäistä kertaa tänä vuonna nukkunut tyytyväistä, tekemisestä väsyneen koiran unta koko illan!
