Se tuntuu normaalilta!

Voiko parempaa lausetta kuullakaan koko alkuvuoden sairasloman jälkeen, kuin koko ajan koiraa hoitaneen Katriinan suusta sanat 'se tuntuu ja näyttää just siltä, miltä sen tuossa iässä kuuluukin'. Onnen päivä!! Kuluneet kolme viikkoa Nila on saanut liikkua ensin pienin rajoituksin ja nyt jo ihan normaalisti, pari kertaa on käyty kaverilenkeillä myös reippaampien koirien kanssa, ja siitä huolimatta se tuntuu normaalilta! Me voidaan aloittaa projekti jäävät ja staattiset asennot ja vaikka miten monta muuta, lenkkeillä ja touhuta ilman jatkuvaa koiran kyttäämistä (mitä teen kyllä silti, varmaan koko sen iän). Oli puhetta myös luustokuvista, kuulemma kannattaisi odotella syksyyn kun kroppa on vielä niin kesken. Täytyy yrittää, vaikkei millään malttaisi...!

Nilalla oli oma tyyny mukana valvomassa tilannetta

Myös Pira hoidettiin ja olihan se taas jumissa, lisäksi vielä valeraskauden jäljiltä ihan nesteessä, mutta ei niin pahasti kun pelkäsin. Olin ihan varma, että sillä on jotain isompaa etupäässäkin, mutta kompensaatiota takaa se "vain" oli, ristikkäinen, oikea etujalka reagoi lanneselän ja vasemman takajalan ongelma-alueeseen. Seuraavat päivät sen näyttää, kuinka hyvin se tällä kertaa vastasi lopulta käsittelyyn. Pira on, nesteen kertymisestä huolimatta, ollut nyt viime ajat hyväntuulinen ja leikkisä, mikä on hyvä. Se on saanut aina välillä tehdä pieniä tempputreenejä ja voi kuinka se onkaan onnellinen! Toivotaan, että tämä tilanne säilyisi näin tai ei ainakaan menisi huonommaksi.

Nadi halusi myös, edes ihan vähän

Nadikin oli mukana, oikeasti siksi etten viitsinyt jättää sitä yksin kotiin, mutta omaksta mielestään ehdottomasti hoidon tarpeesta. Se hyvin päättäväisesti parkkeerasi itsenä Piran vuoron jälkeen Katriinan jalkoihin, eikä ollut kuulevinaan mitään "ei ole sinun vuorosi", "väistäpä" saati "ei tänään" kehotuksia. Se tyynesti vaan makasi ja kurkki meitä, että no, sitä hoitoa nyt! Ja saihan se oman pienen käsittelyn sitten, vanhimman etuoikeudella. Eipä sillä mitään kummempaa hoidettavaa olisi ollutkaan, joten hyvä kun tuli tarkistettua samalla. Lihaksensa se on kadottanut, vaikka samat lenkit se liikkuu kuin nuo nuoremmatkin, mutta tempo on vähän erilainen... Täytyy koittaa nyt antaa sille reilusti ruokaa, jos edes jotain saataisiin vielä takaisin. Siihen on välillä vähän hankala suhtautua, kun ikää ei ole kuin 8,5 vuotta, ulkoinen olemus on ihan ikäisensä, mutta rauhallinen temperamentti korostuu entisestään ja vauhti hidastuu, josko se nyt mikään ripeä ole koskaan ollutkaan. Syntymäonnellinen se on edelleen, höppänä ja juuri siksi niin kovin rakas. Jotenkin sitä säikähti ja tajusi tuon ihan oikeasti vanhenevan, kun huomasin lihaksiston muutoksen. Vaikkei lihasten lähtö mikään ihme ole, tuo kun nukkuu tilaisuuden tullen vaikka 23,5h vuorokaudessa...

Luutumisen loppusuoralla!

Niin se vaan tämä Nilan ocd-projektin akuutti kuntoutusosuus vääjäämättä lähenee loppuaan, täynnä on jo 11 viikkoa tähystyksestä. Luutuminen on varmasti tapahtunut, kun operaatiosta on kulunut 12 viikkoa, joten todella käy vähiin, alle viikko, muutama hassu päivä enää! Toki lihastasapainon ja peruskunnon kanssa riittää tehtävää, samoin saa jännittää vielä muutaman kuukauden virallisiin luustokuviin pääsyä ja samalla sitä, miltä olat silloin näyttää. Kaikesta tästä huolimatta olo alkaa olla helpottunut, vaikka samalla kauhistuttaa. Vapauden palauttaminen nopean, juoksemista rakastavan koiran kanssa ei ole ihan niin yksinkertaista, että hihna irti ja matkaan. Tai kai sen niinkin voisi tehdä, mutta itseä hirvittää sen verran, että pikkuhiljaa on alettu harjoitella pienissä pätkissä kotipihan ulkopuolella vapaana olemista viimeisen viikon aikana.

Oman haasteensa tuo edelleen paikoitellen jäässä olevat polut, ei kiitos nyt mitään isoja lihasvammoja tähän kohtaan! Pieni on jo olemassa, kun viime perjantaina kaaduttiin ensin koko porukka metsässä, Pira ainoana jäi katselemaan että mikäs noille tuli kun Nadi, Nila ja minä räpellettiin kaikki samaan jäätikköön, kaikki koirat tietenkin vielä naruissa... Tästä pari päivää, niin Nila liukastui omalla pihalla märällä nurmikolla, minkä jälkeen vasemman etusen lihas veti ihan kramppiin. Annoin kipulääkettä yöksi ja tuuppasin pari päivää koiraan kaikki mahdolliset magnesium- ja vitamiinilisät ja niin se vaan onneksi alkoi nopeasti helpottaa. Tästä seurasi parin päivän hihnaan paluu ja siitä seurasi sekoaminen, kun seuraavan kerran, Nilan mielestä ikuisuuden kuluttua, sai taas pienen pätkän metsässä olla vapaana. Nyt aletaan olla aika mukavassa tilanteessa siinä mielessä, että vapaanaolo sujuu suurimmaksi osaksi melko maltilla. Tässä eiliseltä rauhallinen pätkä mukavasti keikkuvaa kuvaa.

Kaatumisten seurauksena Nilalla on taas selkä kierossa, joten se kiilaa Piran tilalle ensi viikolla Katriinan käsiin. Jospa sen jälkeen uskaltaisi alkaa jo enemmän treenaamaan! Nyt ollaan vielä koitettu pitää vauhti rauhallisena ja etupäätä rasittavat seuraamiset ja sivulletulot hyvin pieninä testeinä. Sieltä ne taitaa edelleen löytyä, toki tarvii mieleen palautella montaakin juttua ja tekemisessä on herkästi enemmän intoa kuin ajatusta. Ihanaa se on silti! Jotain ollaan saatu etenemäänkin, videolla tunnaria tältä päivältä.

Ja pari kuvaa, kuinka kätevästi voi treenata kahta koiraa kerralla, kun opettaa niille eri positioita! Tai ainakin syötellä taskusta namit pois näin "hyödyllisesti". Hassut, alkoivat ihan itse tätä tarjoamaan. Pira ensin sivulle ja kun Nila ei siihen mahtunut, se keksi osaavansa toisenkin paikan.

Ylhäältä

Noin!

Loppuun vielä pari pönötystä lenkiltä, mustavalkoisilla olisi ollut kai jotain tärkeämpääkin kuin istua rivissä. Onneksi Nadi innostuu mallinhommista aina! Ja bc:t on helposti käännytettävissä tykkäämään mistä vaan, mihin sisältyy mahdollisuus ruokaan, leluihin tai juoksemiseen.

Bortsuilla olis vähän muutakin tekemistä, kun tässä pönöttää..

Malttoi ne hetken poseerata!

Treenionnellisuuskuplassa

En pysty oikein vieläkään käsittämään, kuinka paljon tuo teinikoira onkaan kehittynyt sairausloman aikana. Sen keskittymiskyky on parantunut valtavasti ja vaikka se treenien aluksi saattaa haukkua tai koittaa purkaa turhaumaansa puremalla, se pysyy minun kanssa. Se pystyy tekemään hommia vapaana samalla kentällä muiden kanssa, se kuuntelee eikä jumiudu kyyläämään! Luulin tauon saavan aikaan jotain aivan päin vastaista, mutta ehdottomasti parempi näin. Edelleen joka kerta treenitilanteisiin mennessä olen aivan varma, että tänään se lähtee käsistä kovaa ja korkealle, mutta toistaiseksi pelko on ollut turhaa.

Näin rennosti voi häkki auki odotella omaa vuoroa

Viime lauantaina oli toistaiseksi rankin päivä treenien osalta, kun osallistuimme koiratanssi päivään. Meitä aloittelijoita oli paikalla neljä koirakkoa ja meidän treenit oli suunniteltu niin, että olimme suurimman osan ajasta kaikki yhtä aikaa kentällä. Käytiin läpi koiratanssin perusliikkeitä, erilaisia pujotteluvarioaatioita, pyörimisiä ja musiikin kanssa toimimista sekä kokeiltiin yhtä valmista pätkää. Nila oli lähes koko ajan vapaana huolimatta muista koirista samalla melko pienellä kentällä! Se keskittyy tällä hetkellä niin hyvin omaan tekemiseensä, että olen varma sen tauon aikana salaa treenanneen. Varsinkin, kun muuten sillä on hauska pöhinä vaihe menossa vähän asialle kuin asialle.

Popan kanssa koiratanssipäivässä

Toisena uutena juttuna aloitettiin Nose work treenit, käydään ohjattu alkeiskurssi nyt ainakin ja katsotaan, miten jatkossa lajia treenaillaan. Ensimmäisellä kerralla aloitettiin hajuun ehdollistamista, mikä lähtikin alun "tarjoan vähän kaikkea mitä osaan" vaiheen jälkeen sujumaan hyvin. Ehdollistaminen tehtiin lasipurkilla niin, että hajua tipautetaan tippa lasipurkkiin, annetaan hajun hetki tasaantua ja sen jälkeen tarjotaan purkki koiran ulottuville ja palkataan kaikki kiinnostus purkkia kohtaan. Nilalle naksuttelin aika nopeasti käytöksen, missä se työntää nenää purkkiin. Tätä jatketaan nyt kotona ja tarkoitus on samalla ainakin Piralle, ehkä Nadillekin (jospa se innostuisi!) ehdollistaa haju. Kurssilta saatiin pullo hajua mukaan, joten treenejä on helppo jatkaa kotona. Kotimatkalla piti hakea heti omat lasipurkit ja valmiiksi jo huopatassua ja pinsetit, kerrankin laji jonka varusteisiin ei saanut kuin 10€ kulutettua, toki hajua jossain vaiheessa tarvitsee lisää, mutta alkuun näillä pääsee hienosti! Nila toimi jälleen treenitilanteessa hienosti, otin sille oman alustan mukaan taukoja varten ja vapautin siitä (jälleen vapaana) tarjoamaan toimintaa. Samassa, aika pienessä tilassa, oli kaksi muutakin koiraa joista toinen haukkui paljon, mikä aluksi Nilaa hieman häiritsi ja meinasi lähteä mukaan räksytykseen, mutta sain sen helposti takaisin omaan toimintaansa tarjoamalla käsitargetin ja sitä kautta palautuksen omaan tehtävään.

Olen edelleen joka kerta hyvin hämmentynyt sen keskittymisestä ja halusta tehdä minulle. Tuntuu, että itse tekemisen arvo on noussut aivan uusiin ulottuvuuksiin. Lisäksi sosiaalinen palkka ja yhdessä oleminen on saanut hurjasti lisää arvoa, vaikken niille tietoisesti ole oikein mitään tehnyt. Tai toki kun leluilla yhdessä leikkiminen on ollut pannassa liian rajuna, on varmasti tullut enemmän kehuttua ja tavallaan huomaamatta tehtyä tätä työtä. Näillä kestän helposti sen, että kaikki varsinaiset liikkeet on aivan palasina jos ollenkaan olemassa, lajitreeniä ehtii kyllä tekemään! Tai ainakin vielä, ajatuksen tasolla, kestän sen hyvin. Tilanne saattaa muuttua, kun tässä nyt pikkuhiljaa palataan tokon pariin enemmän ajatuksella. Mutta toisaalta, tällä motivaatiolla muutama temppu on äkkiä opetettuna, kunhan vaan terveys sen kestää!

Uimamaisteri

Nilan kuntoutus on edennyt pääasiassa hyvin, lenkkejä on pidennetty jo puoleen tuntiin kerralla ja ollaan aloitettu uiminen. Ja sekös onkin Nilan mieleen! Saa edes jotenkin purettua fyysisiä patoutumiaan, joita tuntuu riittävän. Ollaan nyt käyty uimassa noin viikon välein, jatkossa koitan vähän tiivistää käyntejä että ehditään käyttää kaikki 10 krt ennen kuin Taidogas sulkee ovensa uimapuolella. Harmi, mutta onneksi Nokialta löytyy seuraava vaihtoehto. Hyvinkäällekään ei meiltä ajele kuin tunnin verran, joten sinne suunnataan kun kunto alkaa olla taas kohdillaan jotta saa kaiken hyödyn käynnistä. Toivottavasti tulee myös hyvät ilmat luonnon vesissä uimiseen, täytyy pitää taitoa yllä kun on vauhtiin päästy! Kummasti alkanut myös vepe tässä kiinnostaa.

Tässä nyt ehdi mitään levätä, tärkeä juttu kesken!

Tämän päivän uimanäyte loppupuolelta vuoroa, kun meno alkaa olla jo järkevää. Aluksi meinaa lähteä aina väkisin ihan käsistä (vai tassuista) koko touhu, täytyy vinkua, kiljua, haukkua, hyppiä rampilta ja napsia vesipisaroita... Tässäkin keskellä meinaa jäädä veden nappailu päälle, mutta on jo sen verran rauhoittunut että kuuntelee ja jatkaa tasaisempaa menoa. Voisi myös ajatella, että uiminen väsyttäisi, mutta ei. Kotimatkan se nukkuu ainakin osittain, muuten ei eroa juurikaan huomaa.

Pieni takapakki kävi toissa viikolla, kun pääkalloliukkailla Nila onnistui hihnassa pariin kertaan liukastelemaan niin, että meni ihan kieroksi ja alkoi herkästi liikkuessa pomputtaa takapäätään ja ravi oli holtitonta. "Onneksi" Pira aloitti juoksun, niin Nila sai käyttää Piran ajan Katriinalle ja saatiin lantion lukko heti auki. Muuten neiti oli oikein hyvässä kunnossa, edellisestä käynnistä oli paria päivää vajaa kaksi viikkoa eikä etupäässä ollut mitään kummempaa. Tähystyksestä oli tuolloin lähes viisi viikkoa, eikä olkanivelissä ollut käsiteltäessä tunnettavaa eroa! Kuinka helpottavaa, ehkä tämä tästä. Nyt on taas jo kohta viikko kulunut ja lanneselkäkin on pysynyt ojennuksessa. Ihan juuri tulee kuluneeksi jo kuusi viikkoa tähystyksestä! Käsittämätöntä ja samalla ihanaa, vapaus lisääntyy ja olen pikkuhiljaa uskaltanut tehdä (treeni)suunnitelmia loppukeväälle ja siitä eteenpäin. Kun nyt vaan ei sattuisi mitään! Nautitaan molemmat, kun päästään taas lenkille. Aikuiset on tosiaan kumpikin juoksussa eikä niitä kiinnosta kun haistelu ja merkkailu, joten ollaan Nilan kanssa käyty kaksin reippaammat lenkit (koska puolituntia ja siitä ylöspäin on jo LENKKI!!) niin, että Nipa on fleksissä. Saa pikkuhiljaa vähän spurttailla ja pääsee liikkumaan paremmin omaa tahtiaan. Se tahti on tosin sinkoilua penkalla, joten vähän joutuu vielä rajoittamaan... Ollaan myös lisätty lenkkeihin pieniä metsäpolulle poikkeamisia, kuinka ihanaa! Sisällä jatketaan edelleen jumppapallon ja tasapainotyynyn kanssa treenailua. Tule jo kevät ja lopullinen vapaus!

Katriina saa osakseen suunnattomasti rakkautta jokaisella käynnillä

No niin, selkä on suora joten mennään jo!

Kompromissielämää

Koiranpennun kuntoutus on yksi suuri kompromissi, vaikka kuinka yrittäisi tehdä kaiken parhaan tietonsa ja osaamisen mukaan, kuunnella ammattilaisia ja yrittäisi poimia sieltä ne meille sopivat tärpit. Kuitenkin, kyseessä on 7,5 kk vanha pentu. Esimerkiksi seuraavat asiat ovat vaatineet hieman myönnytyksiä:

Lenkit tehdään kävellen!
Tehdään vaan, heti kun joku kertoo miten se kävely asennetaan tuohon koiraan?? Ei se kävele oikeasti juuri koskaan. Se joko hiipii tai juoksee. Tällä hetkellä olen tyytynyt mahdollisimman rentoon raviin mahdollisimman löysällä hihnalla. Heti, jos hihan kiristyy vaihtuu askellaji peitsiin ja koko koira jännittyy töpöttämään. En missään nimessä halua sen lihasmuistiin jäävän peitsaamisesta mitään ajatusta, joten mieluummin annan sen ravata ja vaikka ottaa pari laukka-askelta.

Kävely, voiko sitä syödä?

Hyppiminen ja kaikki äkkinäiset liikkeet tulee estää!
Nila on koira, joka kiipeää aina mahdollisimman korkealle ja mahdollisimman nopeasti. Se nauttii fyysisistä haasteista ja keksii niitä itselleen lähes keinolla millä hyvänsä. Se ilmentää elämäniloaan hyppimällä paikallaan ilmaan tai itsensä ympäri ja juoksee täysiä vain tehdäkseen liukujarrutuksen heti tilaisuuden tullen. Meillä on meneillään oveluus ja ennakointi kamppailu, jotta minä ehdin ohjata sen oikeaan toimintaan, vaikka koira kaikin keinoin pyrkii toteuttamaan itseään. Tilastollisesti ollaan ehkä 50/50 tilanteessa, joskus onnistun ja joskus en.

Samat ympyrät alkaa kyllästyttää, joten käytiin kaupungilla ihmettelemässä

Häkkilepo ei ole tarpeen, kunhan koira on rauhallinen
Oikeasti, 2x20min lenkki ja päälle muutaman minuutin jumpat ja sitten se siinä pötköttelee rauhallisena? No ei lepäile. Se hajottaa kaiken. Siis aivan kaiken! Häkin sisustus muistuttaa gerbiilin pesää, pehmusteet on revitty silpuksi. Se söi aktiivisuuspantansa, yritti hajottaa sohvan ja on silpunnu järkyttävän määrän leluja. Meillä on siis edelleen käytössä häkki, missä neiti viettää yöt ja yksinolot ja välillä myös päiväunet, jos muualle rauhoittuminen ei meinaa onnistua. Tuo vaan edelleen kasvaa, eikä kauaa enää mahdu mukavasti tuohonkaan häkkiin makaamaan. Ehkä se kohta jo lopettaisi venymisen... On meillä myös toinen eristystila, mutta tuo kakara oppi avaamaan koiraportin, joten siellä ollaan vain valvottuna. Valvottuna saa myös nukkua sohvalla, jotta voi venyttää itsensä täyteen mittaan.

RIP aktiivisuuspanta...

Häkin sisustus, joka on nyttemmin kokenut jo uusia mullistuksia.
Eikä ainakaan ehjempään suuntaan.

Koiranpennun lisäksi kaikki muutkin joutuvat elämään tavallistakin enemmän kompromissien kanssa.

Liian usein, työvuoroistani riippuen, aikuiset koirat joutuvat luopumaan siitä 20 minuutin osuudesta omasta lenkistään, mikä menee pennun kanssa. Tai ennen iltavuoroa tyytymään siihen lyhyeen kävelyyn, että päästään kaikki kerralla eikä kenenkään yksinolo veny kohtuuttomaksi. Koska tottakai tähän kuluneeseen kuntoutusaikaan on osunut jo kaksi viikkoa niin, että mieheni on ollut reissuhommissa ja koirat siten keskenään kaiken minun työaikani. Yleensähän näitä viikkoja on noin kaksi vuodessa. Onneksi Nadi tuntuu lähinnä nauttivan lisääntyneestä nukkumisajasta ja Pirakin tyytyy kohtaloonsa, sillä kun on sään suhteen omat rajoitteensa jo muutenkin näin talvisin. Piraa kyllä ärsyttää pennun saama huomio, mutta selvästi se oli aluksi myös huolissaan siitä. Nyt ei enää niin huoleta, joten voi keskittyä pennun luiden varasteluun.

Pira ei Noiden kanssa kuvaan halunnut, joku raja!

Me ihmisetkin teemme kompromisseja, vai kenen mielestä tuollainen valtava häkki olohuoneessa on kaunis sisustuselementti?

Onneksi Nilan kuntoutuminen on sujunut toistaiseksi ilman takapakkeja, sillä on lihaksia myös operoidussa jalassa ja perjantain osteopatiakäynnillä pahimmat jumitkin olivat takaosassa sekä niskassa. On muuten varmaa, että tästä kurimuksesta kun päästään lentään Nipsun hihnat ja pannat nurkkaan ja me lennetään metsään! Enää muutama päivä, kun täyttyy neljä viikkoa tähystyksestä ja liikuntaa voidaan alkaa monipuolistaa. Meillä on fleksi jo odottamassa hillittyä vapautta!

Niin lähellä treenaamista, keinonurmella ja vain sermi välissä!
Suunta oli kuitenkin päinvastainen, kohti Katriinan käsiä.

Nadi osallistuu kuntoutukseen valvomalla (ja joskus nukkumalla) treenejä.