torstai 1. maaliskuuta 2018

Kiihtymyksestä palkan alennukseen

Meille Nilan kanssa on ollut haasteellista saada kokonaisuus toimimaan ilman, että kierrokset nousevat aivan liikaa ja samaa tahtia tulee ääntä tai ainakin alkaa seuraamisessa painaminen ja keuliminen. Mielentilaa ollaan treenattu paljon, mutta se on ollut ajoittain todella haastavaa. Rauhallisessa ympäristössä Nila keskittyy ja tekee hyvin, mutta jos vaikka viereisellä kentällä tehdään kovaäänisesti agilitya, juostaan ja huudetaan, on se ollut vaikeaa ja on tarvittu tiivistä palkkaamista ja usein paljon lelupalkkaa, jotta focus on pysynyt tehtävässä.



Nila kiihtyy myös leluista, juoksemisesta ja odotuksesta. Erityisesti viimeinen on ollut hankalasti hallittavissa, kun ihan aina ei meinaa pysyä perässä mitä nyt odotetaan. Useimmiten treenatessa kyse on kuitenkin palkan odotuksesta, mitä kautta ollaan päästy vihdoin harppauksia eteenpäin kokonaisuuksissa ja mielentilassa. Olin pohtinut erilaisten treenitilanteiden välistä ristiriitaa mielessäni jo tovin, kun se tuli puheeksi tokotreeneissä ennen joulua. Riitta kehotti miettimään, miten saan kuilun rauhallisten, häiriöttömien treenien ja prime time aikaan monen kentän halleilla tehtävien treenien välillä kapeammaksi. Kannattaako ja ennen kaikkea tarvitseeko herkästi kiihtyvä koira oikeasti vielä tässä vaiheessa vahvistehistoriaa niin paljon, usein ja pitkään varsinkaan lelupalkkaa? Riittäisikö sille lyhyempi leikki, enemmän sosiaalista palkkaa, sopivasti ruokaa ja harvemmin lelu?



Vaikka olin asiaa jo pohtinut, kiinnitin palkkaukseen erityistä huomiota seuraavat omatoimitreenit rauhallisessa hallissa ja kotona ja vertasin niitä pahimpiin hallitreeneihin. Siitä se alkoi aueta pikkuhiljaa. Toki edelleen viereisellä kentällä saatetaan tehdä sitä aksaa ja juosta ja huutaa ja koirat haukkua, mutta mitäpä jos itse ei ottaisi niistä niin paljoa häiriötä vaan luottaisi koiraan ja pyrkisi oikeasti kehittämään meidän välistä yhteistyötä eteenpäin? Riitta kertoi, ettei itse välttämättä koko kisapäivänä palkkaa koiraa millään aineellisella palkalla, vaan ainoa palkka on kehut ja yhteinen hyvä fiilis ja tekeminen. Tehtiin Nilan kanssa kokonaisuustreeniä niin, että loppupalkkana oli yhteinen rapsuttelu ja kehuhetki, mikä on Nilasta valtavan ihanaa! Ja kas, ei sen motivaatio tekemiseen minnekään kadonnut, mutta ylimääräinen kiihkoilu alkoi tasoittumaan.



Ihan täysin palkatta en ole kisapäiviä vienyt läpi, mutta sen sijaan, että olisin revitellyt lelulla tai muuten kauheasti teettänyt nostattavia temppuja ennen kisaratoja rallyssa, olen tehnyt hyvin pienesti tekniikkakertausta varsin maltillisilla ruokapalkoilla ja ennen kaikkea kehuilla. Sen lisäksi ollaan hengailtu yhdessä ja pysytty kumpikin rauhallisina. Tämä on selvästi ollut hyväksi, viimeisimmät rallyradat kisoissa ovat olleet vireeltään lähellä sitä mitä haluan. Myös tokon palkattomat kokonaisuustreenit ovat edenneet ja ääntely vähentynyt valtavasti. Olen kisojen lisäksi vähentänyt palkkaamista muutenkin, toki tekniikkaa tehdessä edelleen vahvistetiheys on korkea, mutta osatuissa asioissa on pääpaino sosiaalisessa palkassa. Lelut pysyvät pääasiassa taskussa, mikä on siirtänyt focusta valtavasti itse tekemiseen. On toki edelleen asioita, kuten vaikka nouto, mitä palkkaan pääasiassa lelulla, koska ruoka ei vaan koskaan pääse kapuloiden ihanuuden tasolle. Katsotaan, minne tämä polku johtaa ja miten onnistun tasapainoilemaan sopivan palkkaustiheyden ja laadun kanssa, mutta tällä hetkellä tuntuu todella hyvältä ja suunta oikealta!

1 kommentti:

  1. Kiva lukea, että homma on tuntunut lähtevän oikeita raiteita kohti!

    VastaaPoista