Hile täyttää huomenna perjantaina jo 14 viikkoa ja viikko sitten tuli täyteen myös kalenterin mukaan kolme kuukautta! Aika menee hurjaa vauhtia, mutta niin myös kasvaa pentu. Selvästi alkaa ihan pikkupentuvaihe lähestyä loppua, karva vaihtuu ja alahampaat näyttää jo ihan liian pieniltä leukoihin verrattuna.
Ihana kesäillan valo ja ärsyttävän huonosti osunut rajaus...
Treenailut sujuvat mukavasti, Hile edistyy ja minä yritän hillitä itseäni etten tekisi liikaa ja liian vaikeita juttuja. Hile on vähän pikkuvanhan oloinen, se hoksaa asiat nopeasti ja keskittyy todella pitkiäkin aikoja, joten helposti sitä innostuu tekemään liikaa. Isoimpia läpimurtoja on olleet esineiden suuhun ottaminen, mikä oli aluksi mahdotonta, koska esine suussa estää ruuan syömisen, sekä samalla teemalla leikkiminen oli hankalaa ja varsinkin lelujen kantaminen, jos oli pienikin mahdollisuus saada ruokaa. Nyt Hile on selvästi hoksannut, että nimenomaan sillä kantamisella ja suussa pitämisellä vasta ansaitseekin evästä! Leikkiminen vahvistuu päivä päivältä myös treenien osana ja vaihtaminen ruuasta leluun ja takaisin alkaa sujua. Ensimmäiset ohjatut treenitkin ovat jo takana, kun aloitimme ProKoirakon ihanan Päivin opissa kolmen kerran kurssin. Päivi on huippuhyvä koira-ohjaajasuhteiden tulkitsemisessa ja eteenpäin auttamisessa, joten kun tilaisuus tuli, halusin sen ehdottomasti hyödyntää nyt heti pennun kanssa. Ensimmäiset treenit Päivin kanssa ovat takana ja mieli seesteinen ja hyvä tulevaisuutta ajatellen, Hile on jotenkin niin järkevän oloinen pentu eikä sitä oikein mikään tässä maailmassa sen suuremmin ihmetytä. Alkuviikosta Hile pääsi myös "isojen koirien" treeneihin ihan omalle vuorolle ja sai taas kehuja, kuinka se vaikuttaa mukavan tasapainoiselta ja ajattelevalta pennulta. Ja minä sain muistutuksen, että se on vielä ihan tosi nuori. Sen ei vielä tarvitse osata mitään muuta kuin oppimista ja intoa yhdessä tekemiseen ja näissä ollaan hyvällä mallilla.
Pienen koosteen kuvasin yhtenä päivänä kotona, kun Hile teki ensimmäistä kertaa tasapainotyynyjen kanssa temppuja. Halusin vahvistaa erityisesti takapään hallintaa, mutta vahvistetiheyden säilyttämiseksi naksuttelen myös muusta tyynyyn kohdistuvasta toiminnasta, kun tosiaan ensimmäistä kertaa kyseisiä harjoituksia tehtiin.
Kooltaan Hile on edelleen selvästi suurin bordercollieni, se painoi perjantaina 13 viikkoa vanhana 7,7 kg, kun Nila on painanut samassa iässä 7,2kg ja Pira vain 6,8kg. Saa nähdä, minkä kokoinen siitä lopulta tulee! Nila painoi nyt 2 vuotiaana 15,6kg eli on varsin sopivan kokoinen, mielenkiinnolla vertailen tilastoja mihin mittoihin Hile päätyy.
Pikkupentu alkaa katoamaan olemuksesta
Viime lauantai vietettiin sukulaisten ympäröimänä, kun Päkäpaimenet vuosimallia 2018 kokoontuivat. Paikalla oli 10/13 pentua kahdesta pentueesta! Aikaa vierähti ihan huomaamatta koko päivä pentujen touhuja seuraillen, sisarusten ja serkkujen omistajiin tutustuen ja kuulumisia vaihtaen. Vähän kokeiltiin noseworkiä, mutta kuuma ilma ja muutaman tunnin pentupainit alla hieman verottivat intoa. Ihan hyviä toistoja saatiin kuitenkin aikaan sekä paljon taas uusia ajatuksia lajiin. Oikeaa kameraa en jaksanut kaivaa koko päivänä autosta, mutta puhelimeen tarttui jotain muistoja sentään.
Pentu pentu pentuuuu!
Hile ja Milton-veli
Hile ja Munkki-veli
Pieni video pentujen paineista
Hurjien helteiden takia on nyt ulkoiltu lähinnä eri rannoilla niin, että aikuiset koirat on päässeet uimaan ja Hile samalla uimakouluun. Se mielellään kahlailee ihan pitkälle kylkiin asti, mutta uimaan asti ei ole itse vielä lähtenyt. Parina todella kuumana päivänä olen sen vatsan alta tukenut liikkeelle niin, että kastuu enemmän ja samalla ui muutaman vedon. Hile ui päättäväisesti takaisin jalat pohjaan, mutta mikään kiire sillä ei ole pois vedestä. Ollaan myös syöty ja leikitty vedessä, kumpikin onnistuu ongelmitta. Eiköhän siitäkin vielä vesipeto kasva! Nyt saa toimittaa halutessaan uimavalvojan tehtäviä rannalla.
Uimavalvoja työssään
Hile on minulla myös paljon mukana töissä, missä se on todella saanut totutella kaikenlaisiin ihmisiin ja ääniin. Tai ei se mitään ole ihmetellyt, mutta on nyt ainakin pienestä asti tottunut vaikka mihin menoon. Siellä se itsekseen menee seassa tai toisaalta nukkua retkottaa keskellä lattiaa. Onneksi osaa myös vähän jo väistää niissä tilanteissa, kun meinaa jäädä jalkoihin. Töissä on myös hyvä ottaa vaikka päiväunet pihakeinussa!
Hile kävi maanantaina ensimmäisillä rokotuksilla. Varasin ajan Nekalan Evidensiaan, niin saatiin samalla tehtyä lenkki Hatanpään Arboretumissa. On se vaan niin ihana paikka! Ja ihanat mallit, joista tosin nuorempi oli vähän haastava hallittava ihmisten ja koirien keskellä. Täytynee käydä vielä uudelleen tämän kukintakauden aikana, jäi liikaa toteuttamattomia ideoita.
Kesä on juhlien aikaa, tänään on Piran vuoro viettää syntymäpäivää. Seitsemän vuotta takana, toivottavasti saman verran vielä edessä! Pira voi edelleen hyvin, selkä ei ole sitten viime syksyn vaivannut oikeastaan lainkaan. Kevyesti elellen se tuntuu nyt kestävän arkea ja pieniä rally-toko treenejä ongelmitta. Pira on hyväntuulinen, leikittää pentua ja nauttii pienistä treeneistään täysillä, kuinkas muuten. Olin jo melkein päättänyt, että RTK1 riittää kisailuissa, mutta kun meillä on nyt niin kivaa ja selkä kestää, taidetaan me vielä avoimeen luokkaan mennä kun sopivasti tulee kisat kohdalle.
Pira on edelleen nopea, kuumuu herkästi ja tekee usein ennen kuin ajattelee, mutta hieman on ikä hionut isoimpia särmiä. Pikkuinen, pippurinen Pirani 💜
Kaksi vuotta täynnä surua ja murhetta, mutta vastapainoksi aivan uudenlaista yhteenkuuluvuutta ja luottamusta. Tämä teksti on ollut todella vaikea kirjoittaa, koska en tiedä mitä uskaltaa toivoa tulevalta. Välillä jo pelkäsin, että nämä jäävät viimeisiksi syntymäpäiviksi, nyt taas pikkuhiljaa olen yrittänyt luottaa siihen, että mahdollisesti lisää olisi meille vielä varastossa. Pienestä ikiliikkuja-hobitista on kasvanut äärettömän uskollinen ystävä, luottokaveri ja yhtä innokas treenaamaan ja oppimaan uutta kuin minä. Väkisin on käynyt mielessä, että Nila onkin ollut minulle liian hyvää ollakseen totta tai pysyvää.
10 viikkoisena
Nila on ehtinyt kahdessa vuodessa sairastua vakavasti kahdesti, toivottavasti tämä nyt olisi tässä ja sekä ocd että erityisesti epilepsia pysyvät jatkossa hallinnassa. Sairastumisten välissä ollaan treenattu todella monipuolisesti erilaisia lajeja ja kilpailtu jo kolmessa, joista kahdessa on kilpailuoikeus ylimpään luokkaan, rally-tokossa odottaa mestariluokka ja koiratanssissa voittaja. Myös tokoilut on aloitettu virallisissa kokeissa hienolla alo1 tuloksella. Tuloksia tärkeämpää on kuitenkin karttuneet uudet ajatukset ja taidot, olen oppinut ihan valtavasti vireestä, palkitsemisesta, yhdessä tekemisestä ja yhteistyöstä. Jos koira tuntuu kaksi vuotiaana lukevan ajatuksia, mitä se olisikaan vaikka neljä, kahdeksan tai kaksitoista vuotiaana? Toivon niin, että pääsemme edes osaan näistä etapeista yhdessä.
2 vuotias pallosankari
Nila on koira, jossa vaan on jotain hyvin hyvin ainutlaatuista. Se on yhtäaikaa äärimmäisen herkkä ja äärimmäisen kiihkeä, lukee minua erittäin tarkasti ja on jo nyt tehnyt useampaan ihmiseen itseni lisäksi lähtemättömän vaikutuksen. Se luottaa minuun ja tietää useimmiten ihan itse miten haluan sen toimivan. Rakas rakas hörökorvainen Nipsuni, oikein Paljon Onnea 💗
Aika vaan juoksee, pentu on asunut meillä jo yli kuukauden! Toisaalta kovin lyhyt aika ja toisaalta tuntuu, kuin tuo olisi ollut meillä aina.
Hile on edelleen todella reipas ja helppo pentu, se on kotonaan missä tahansa ja nauttii uuden oppimisesta. Lisäksi Hile on niin ahne, että käytösten muokkaaminen on aika vaivatonta. Töissä pentu kulkee mukana ongelmitta, ainakin on tottunut monenlaisiin ihmisiin, liikkumistapoihin ja ääniin pienestä pitäen.
10 viikkoa
Korvat seilaavat miten sattuvat
11 viikkoa, vihdoin vähän treenejä!
Suuntaus on pystyyn, tosin ei ne oikeasti noin vielä pysy
Hilestä ei taida jäädä mikään ihan pieni tyttö, se painaa nyt jo 11 viikkoisena melkein 7kg ja tassut ovat Nilaan verrattuna valtavat! Muutenkin neidillä riittää kokoa ja tuntuu, että jalat ovat alkaneet venyä nyt oikein reipasta tahtia. Hilen kohdalla ei varmaan tarvitse harrastuksia karsia ainakaan pienen koon vuoksi, saa nähdä mihin sen kanssa vielä päädytään! Kunhan se nyt vaan pysyisi terveenä ja saisi kasvaa ongelmitta niihin mittoihin mihin on kasvamassa.
Nila voi tällä hetkellä oikein hyvin, eikä ensimmäisen kammottavan illan jälkeen ole uusia kohtauksia tullut. Suurin apu ja helpotus saatiin, kun sain nopealla aikataululla peruutusajan Maaria Kaiperlan taitaviin käsiin. Aika oli reilut kaksi viikkoa kohtauksesta, tiistaina 12.6. Taitavan osteopaatin työskentelyä on todella hienoa seurata, Nila makasi maassa ja koko päänalueen lihakset nykivät käsittelyn aikana, kunnes sen ilme suli ja koko koiran olemus rentoutui. Maarian mukaan Nila tuntui tyypilliseltä kohtauskoiralta, mutta vastasi tapansa mukaan hoitoon todella hyvin. Kropassa on käynnissä paljon hormonien aiheuttamaa toimintaa, mikä vaikuttaa olleen myös epilepsian laukaisevana tekijänä, kohtaus kun ajoittui valeraskauden alkupuolella. Kuten itsekin olin jo ajatellut, suositteli Maaria sterilointia heti, kun juoksukierto on keskivaiheilla. Syksyllä poistetaan kohtu ja toivotaan, että se yhdessä tukihoitojen kanssa pitäisi kohtaukset tulevaisuudessa aisoissa eli poissa. Sain käynnistä aivan valtavasti lisää uskoa tulevaisuuteen, helpotus itselle siitä, että jollain keinolla sai autettua toista oli valtava. Pahinta kun ollut vain odotella, mitä seuraavaksi tapahtuu. Maaria myös sanoi ihanasti, että Nila on niin herkkä ja minua kohtaan auki, että voin vaan kertoa sille, että 'kiitos, me emme tarvitse enempää kohtauksia'. Tätä olen nyt sille mantrana toistellut ja toivonut niin paljon, että hyvä tilanne jatkuisi.
Minun oli tarkoitus kuvauttaa Nila nyt heinäkuussa, kun kaksi vuotta on täynnä, mutta nyt en halua rasittaa koiraa yhtään ylimääräisillä rauhoituksilla, joten kuvat otetaan jos mahdollista strekkauksen yhteydessä, jos se jostain syystä ei onnistu, ei Nilaa kuvata. Olen yleisesti ehdottomasti kaikkien terveystutkimusten kannalla, mutta en halua altistaa Nilaa yhdellekään uudelle kohtaukselle omalla toiminnallani. Tässä kohdassa menee yksilön terveys kirkkaasti edelle yhteistä hyvää, kun mitään radikaaleja löydöksiä ei pitäisi olla luvassa. Olkanivelen tilanne kiinnostaisi kovasti, mutta yritän olla sitä ajatttelemattta. Tällä hetkellä olka on täysin oireeton, eikä osteopaatit tai hieroja ole löytäneet puolieroja, eikä liikkeessä näy toispuoleisuutta, joten pärjäämme kyllä tarvittaessa tälläkin tiedolla.
Vaikka kaikeksi onneksi uusia kohtauksia ei ole ollut, laittaa tilanne miettimään tulevaisuutta uudelleen. Haluanko edelleen pyrkiä harrastamissamme lajeissa niin pitkälle kuin mahdollista? Vai olisiko meille riittävä koulutuksen mittari pienemmän kisat ja kokeet ilman pitkiä matkustuksia ja isojen kisojen hälinää ja mahdollista stressiä? Treenimäärät ovat vähentyneet kuin itsestään, mikä tosin ei ole ollenkaan huono asia, meinaan välillä vähän innostua liikaa. Edelleen me treenataan useampi kerta viikossa, mutta olen ehkä viimein oppimassa pientä malttia kestossa. Uskallanko katsella syksyksi valmennusryhmäpaikkaa, vaan pitäisikö vielä katsella tilannetta? On vaikeaa yrittää jatkaa normaalia elämää, kun samaan aikaan mielessä on pelko tulevasta ja toisaalta onni jokaisesta kohtauksettomasta päivästä, viikosta ja kuukaudesta. Arjessa toki elämä jatkuu päivä kerrallaan, jokaisesta yhteisestä hetkestä nauttien. Jos tähän mennessä ollut epäonni koirien terveyden osalta ei ollut vielä riittävästi opettanut elämään hetkessä, nyt viimeistään sitä opetellaan. Jokainen onnistuminen tuntuu moninkertaiselta, mutta toisaalta treeneissä hankalampia asioita en osaa tällä hetkellä ottaa niin kovin vakavasti. Alan pikkuhiljaa varovaisesti uskoa, että Nila todella täyttää nyt kaksi ja sen jälkeen on tulossa vielä uusia synttäreitä ja yhteisiä vuosia. Kaikkein epätoivoisin olo on poissa, vaikka kaikki on enemmän kuin epävarmaa tulevaisuuden osalta.
Taas on kulunut viikko sisältänyt uusia kokemuksia ja oppimista, mutta mikäs niitä noin reippaalle koiranalulle on esitellessä!
Viikonloppuna Hile oli kumpanakin päivänä mukana kisoissa erittäin reippaana! Se ei juuri uusia paikkoja huomioi sen kummemmin, vaan on kuin kotonaan. Myös kotona opeteltuja asioita pystyy suoraan viemään uusiin ympäristöihin ja ne onnistuvat.
Lauantain päiväunet tamskin hallilla, Popa valvoo
Heidin ottama ihana kuva tytöistä
Sunnuntaina Ylökk ry:n hallilla
Sunnuntain päiväunet kisahulinassa
Olen ollut tämän viikon lomalla, joten menojen täyteisen viikonlopun jälkeen maanantai otettiin vähän rennommin. Hile on sujahtanut laumaan kyllä todella helposti, jopa Pira leikittää sitä päivittäin! Toki Pira on aiemminkin pennut hyväksynyt, muttei kyllä koskaan ihan näin nopeasti.
Vasen korva meinaa nousta pystyyn!
Autoiltu ollaan oikein urakalla, osan matkoista Hile on matkustanut Nilan kanssa ja osan matkoista omassa häkissä. Tiistaina ajeltiin Tervakoskelle ja sieltä Lempäälän kautta kotiin, keskiviikkona käytiin Tampereella ja torstaina uudelleen Tampereella, mistä jatkettiin Viialaan. Alkaa ajokilemetrit tehdä tehtävänsä, Hile pääasiassa nukkuu matkat.
Uusia paikkoja on kertynyt:
Tamskin halli
Ylökkin halli
Tanssisali Akaan Viialassa
Veljeni kerrostalokoti rappukäytävineen ja parvekkeineen
Tampereella uusien paikkojen ihmettelyä, ihan keskustassa ei olla vielä käyty
Osteopaatti-Katriinan vastaanottotila
Pentutreffeillä kaverin pihalla
uusia lenkkimaastoja
Uusia asioita on opiskeltu:
pivot -pyöriminen alustalla sujuu jo vastapäivään hyvin, myötäpäivään tarvitsee vielä vahvistusta
peruutusta on alettu sheippaamaan, muutama askel sujuu jo hienosti
seuraamisen alkeita on jatkettu
malttia kasvatettu ja kontaktia/ruuasta luopumista harjoiteltu ahkerasti, Hilellä on NÄLKÄ, mikä herkästi meinaa turhauttaa jos palvelu ei pelaa riittävän nopeasti
Pentutreffeillä
Pitäisi muistaa kuvata videolle pentutreenejä, nyt olen napsinut vain arjen tilanteista pätkiä. Yritän kunnostautua!
Hetkittäin suloisesta pienestä pennusta kuoriutuu melkoinen krokotiili, joka tarraa kiinni housunlahkeisiin ja nilkkoihin, repii ja murisee mennessään. Pääasiassa se on kuitenkin hyvin järkevä pentu, sen kanssa voi mennä mihin vaan ja se käyttäytyy fiksusti, tykkää ihmisistä ja erityisesti lapsista, ei jännitä tai suuremmin ihmettele oikein mitään. Eniten täytyy muistuttaa itselle kuinka pieni se vielä on, että tulee varmistettua riittävä palautumisaika kaiken uuden oppimisen keskellä.
Nilan kanssa söpöilyä
Lapset on parhaita! Veljenpoikani ihastui pentuun heti
Hile pääsi jo tällä viikolla pieneen pentutsekkaukseen osteopaatti Katriinan käsiin, kun se onnistui melkein heti kotiuduttuaan jotenkin nitkauttamaan yhden varpaansa. Koska meillä on ihan riittävästi murhetta terveyden saralla, halusin pennun tarkistuttaa heti, ettei jää kasvun ajaksi mitään kompensaatioita tai kiristyksiä. Onneksi päästiin pika-ajalle ja saatiin omistajan murhetta pienemmäksi. Onnea on luottoihminen koirien huoltajana <3
