Taas on kuukausi vierähtänyt ja jo seitsemäs kuukausi täyttyy tänään! Painoa nyt 12,7 kg ja korkeutta 47-48 cm. Mitat erittäin tarkkoja ja varmoja mittoja sylipunnituksella ja viivaseinään melkein vapaallakädellä menetelmillä ;)
perjantai 10. helmikuuta 2012
torstai 9. helmikuuta 2012
Punaista valoa etsimässä
Lähdin töistä vähän tavallista aikaisemmin etsimään punaista valoa, mutta ei sitä tietenkään tänään ilmaantunut ihan siinä määrin, kuin muutamana viime päivänä. Nautiskeltiin kuitenkin kevään ensimmäinen lenkki viikolla töiden jälkeen päivän valossa, eikä pakkastakaan ollut kuin reilut 15 astetta! Nadi tarkenee nyt hienosti, kun on tossut jalassa. Pirallakin vain Pomppa tossujen lisäksi, ei vaikuttanut palelevan sekään :) Ikionnellinen tossuohjeesta!
![]() |
| Valaistuneet ;) |
![]() |
| Nadin kieriskelytuokio, Pira ei tajuuuuu...? |
![]() |
| Toi iso varmaan kohta syö ton pienen pään...? |
![]() |
| Nadilla oli taas vähän ongelmia pysyä jaloillaan ;) |
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
Agilityn alkeet vol. 1
Piran kanssa aloitettiin tänään agilityn alkeiskurssi. Kyselin kyllä pentukurssia, mutta kun niitä ei sopivasti tässä keväällä ole alkamassa (on, mutta meille huonona päivänä), meidät otettiin suoraan alkeiskurssille. Tehdään vähän soveltaen ja jätetään rankemmat jutut kuten kepit, A ja korkeat hypyt myöhemmäksi. Siinä mielessä hyvä ryhmä, ettei muista osallistujista kukaan ole aiemmin harrastanut lajia, joten edetään ihan alkeista rauhalliseen tahtiin. Tai Pira ei kyllä etene rauhallisesti ;) Meillä oli kivaa!
Kurssi alkoi "oikeasti" jo viimeviikolla, mutta ensimmäisellä kerralla oli lähinnä käyty erilaiset esteet teoriassa ja mallikoiran kanssa läpi sekä tehty hyppyä, rengasta ja putkea. Me tehtiin nämä tällä kertaa itsenäisesti, ei ongelmia. Suoraan putkeen paineli heti ja vauhdilla, kun jätettiin lelu odottamaan toiseen päähän ja mutkaputket niin mustana kuin punaisenakin onnistuivat. Pystyin jopa lähettämään putkeen ilman, että lelu oli odottamassa ja heittämään palkan vasta, kun koira tuli putkesta ulos. Tuo on välillä melkein pelottavan nopeaoppinen ;) Myös hypyt hoksasi parilla toistolla, palkkasin alusta asti lelulla. Yksittäisiä hyppyjä ja parin esteen suoraa sekä maassa odottavalla lelulla että heitetyllä lelulla palkaten, onnistuu hyvin, kunhan koiran nenä on oikeaan suuntaan. Menee siis helpommin niin, että ohjaa ilman lelua ja merkkaa äänellä -> lelu taskusta, muuten jää helposti pakittamaan ja jumittamaan kädessä olevaan leluun. Vauvarengasta tehtiin rauhallisemmin naksutellen oikeasta välistä menoa, alkuun heitin namin edellä. Hyviä toistoja tässäkin. Muille uusina juttuina tuli tällä kertaa pöytä ja pöydän kautta kontakti (puomin alasmeno). Näissä ei ongelmaa, tosin täytyy jatkossa ottaa kosketusalusta mukaan ja jatkaa sen kanssa kontakteja, luultavasti toimisi Piralle hyvin, kun alusta on sen verran vahva. Lisäksi uutena juttuna pussi. Tässä tuli hassu juttu esiin, Päivilä oli Piran lelu, jota näytti koiralle samalla, kun nosti pussin suuta. Pira meni kyllä innoissaan läpi, mutta odotti minut liikauttamaan lelua, Päiviltä ei kelvannut? En tiedä, johtuuko siitä, että olen palkannut, kun jättää toisten lelut huomiotta, muutakaan en oikein keksi. Täytyy seurata, toistuuko uudestaan. Yleensähän sille ei ole väliä, onko lelu liikkeessä vai paikoillan. Pussissa ei siis varsinaisesti muuta ihmeellistä, läpi meni. Vielä ei laskettu pussinsuuta ihan maahan asti, tuli niin paljon uutta yhdelle päivää jo muutenkin :)
Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen, Pira keskittyy uskomattoman hyvin. Pippiäinen pysyy hienosti kuulolla ja keskittyy minuun, leluun ja tekemiseen eikä välitä ympäristöstä. Se pystyy jättämään huomiotta niin kaverien lelut, haukkuvat ja kohti tulevat koirat ja muiden tekemisen, kun keskittyy omaan juttuunsa. Ainoa, mikä on vaikeaa, on odottaminen ;) Sitä täytyy alkaa työstämään ja opettaa joku odottelukäsky, muuten kiihdyttää kyllä itsensä ihan hyvään hepuliin.
Hallilta jatkettiin vielä P-H kennelpiirin tokopalaveriin, Pira sai osallistua kuunteluoppilaana. P:n mielestä oli kyllä tylsät jutut, eikä olisi millään malttanut olla vinkumatta. Paljon ihmisiä, eikä kukaan ole kiinnostunut pienestä koirasta, mikä vääryys! Onneksi kokouksen jälkeen tilanne korjaantui, kun rapsuttelijoita ilmaantui ;)

sunnuntai 5. helmikuuta 2012
Ohjatut tokot vol. 4
Piran tokoilupäivä, nää on kivoja :) Vähän kyllä epäilytti, kun oli päivällä menoa niin, ettei ehditty kunnolla pihalle. Hyväksi todettu metodi on siis ollut, että aamupäivällä / päivällä kunnon lenkki ja iltapäivällä tokot, niin sujuu. Nyt voidaan listalle lisätä, että toimii myös ilman lenkkiä!
Varsinaisena aiheena tänään liikkeestä seisominen ja seisominen ylipäänsä. Me ollaan tehty paljon stoppeja niin, että mä peruuta, koira tulee edellä ja pysähtyy. Näihin tarvittaisiin lisää liikettä, ohjaajaan! On vähän jäänyt päälle tuo oma jarru, kun koira pysähtyy niin mun tarvii kans... Tää oli jo tiedossa, mutta kun toinen sen sano ja katsoi vieressä, niin kyllähän ne jalat toimikin ;) Koirakin toimi, oikein hienosti! Pystyin jatkamaan liikettä useamman askeleen ja P jäi paikalleen ja selvästi oikein keskittyi pysymään. Taas yllätti tuon häiriönsieto, se oikeasti pystyy edistymään harjoituksissa, vaikka neljästä kentästä kolmella mennään agilityä ja meidän kanssa sillä neljännellä on kolme muutakin koirakkoa! Kun nyt nuo pakkaset hellittäisi, niin pääsisi kotonakin paremmin treenaamaan. Seisomiset siis hyviä, tosin tein pari toistoa liikaa, mikä aiheutti "maahanmenomoodin" päälle kytkeytymisen, ensin tarjottiin maahanmenoa, sen jälkeen peruuttelua ja mitä sitä nyt pieni koiraa keksiikään tarjota, jossain välissä myös sitä seisomista. Kehuin seisomisen, liikuin vähän ja nopea stop -> palkka ja loppu tälle jutulle.
"Omalla ajalla" tehtiin ensin hyppyä. Palkka lelulla, tosi hyviä toistoja! Odottaa sivulla käskyä, hyppää ja jää seisoen odottamaan lelua, tähän oon kyllä todella tyytyväinen! Leikittiin myös vähän hyppynoutoleikkiä, pyysin siis koiran sivulle, heitin lelun esteen yli -> hyppy -> vapaa suoraan lelulle ja luonnostaan paluu hyppy takaisin :) Hypyn lisäksi tehtiin seuraamista osittain namiavulla ja osittain ilman. Nämä hyviä, pari kertaa meinasi valua eteen pysähdyksissä, joten tehtiin suoraa -> käännös vasemmalle ja seis, jolloin skarppasi hyvin! Pyöriteltiin myös vähän takaosan käyttöä sekä ympyrällä vasemmalle että sivuttain oikealle, tosi hyvin hahmotta edelleen itsensä. Lopuksi kulutettiin aikaa namittelemalla kaukojen asentoja ja vaihtoja. Olen päättänyt pyrkiä pitämään takaosan paikallaan, katsotaan mitä tästä tulee. Lopuksi otettiin vielä luoksepäästävyys rivissä, namittelen edelleen aika paljon, joten näissä ei ongelmaa.
Keskiviikkona aloitetaan agilityn alkeet, katsotaan mitä siitä seuraa :D Vähän jo naurattaa valmiiksi, miten mahtaa ohjaajalle käydä.... On tuo vauhti ja intensiivisyys vähän eriluokkaa kuin Nadilla ja sen kanssakin saa yrittää kaikkensa ;)

Tossutehtailua
Nyt, kun pakkasten luvattiin lauhtuvan, oli mun mielestä oikein hyvä hetki askarrella koirille tossut ulkouilua helpottamaan ;) Tätä ohjetta mukaillen syntyi kahdeksan ainakin pikaisella testiulkoilulla toimivaksi todettua tossua! Tai Nadilla tossut tottakai oli rutussa jo hetken kuluttua, mutta sen tassuissa nyt ei pysy mikään... Eikä se näitä ainakaan heti saanut karistettua matkasta. Piralla pysyi hyvin, eikä tossut olleet läheskään niin ällöttävät kuin ensin ajattelin niiden ehkä Pirasta olevan. Kumpikaan ei nostellut tossujen kanssa kertaakaan jalkoja palelevasti, joten kyllä niistä apuakin on :)
![]() |
| Nadin tossut |
![]() |
| Piralle vaaleanpunaista, Nadilla kun on jo punainen takki ;) |
![]() |
| Nadin tassuissa |
![]() |
| Piran tassu |
![]() |
| Nadi halusi poseerata myös kokonaisuutena ;) |
Lauantain pakkasulkoilut
Uhmattiin pakkasta ja kameran kylmänkestävyyttä ulkoilemalla reilu tunti. Auringossa koiratkin tarkeni yllättävän hyvin takeilla, mutta tassuja palelsi kyllä molemmilla, jos pysähtyivät pidemmäksi aikaa.
Kamera kesti hyvin:
![]() |
| Suu pielissä ihan sitä itteensä.... Oletettavasti hevosesta peräisin. |
![]() |
| Piran mielestä paras tapa liikkua ulkona; ei palele tassuja ;) |
![]() |
| Söpöt <3 |
![]() |
| Kieriskelijä |
![]() |
| Väistöliike |
![]() |
| Pira ei leiki munkaa ja tassuja palelee, jään tähän. |
perjantai 3. helmikuuta 2012
Kuka viihdyttäisi pikku-bortsua?
Voihan pakkanen ja pohjavillaton ipanakoira... Voin kertoa, että vaikka muuten mua ei yleensä pakkaset suuremmin haittaa, niin nyt saisi jo riittää ;)
Maanantaina käytiin takkikaupoilla, nyt on Pirallakin oma Pomppa, musta tietenkin kun Nadilla on jo se tyttöjen punainen. Päädyin pohdinnan jälkeen perusmalliin, koska ensiavuksi ostettu villaloimi toimii hyvin tarvittaessa lisälämmittimenä ja toisaalta takilla on enemmän käyttöä, kun ei ole paksuin mahdollinen. Nadillahan on toppaversio, koska se tarvii takkia lähinnä autossa (mun iiiihana vanhus Volvo kun ei jaksa lämmittää taakse asti kylmällä, jos mukana ei ole enempää ihmisiä) ja oikeasti kylmillä alle -20 pakkasilla. Vertailtuani näitä aikani, ei paksuudessa edes niin valtavaa eroa ole. Suoraan shoppailemasta jatkettiin talven ensimmäiselle jäälenkille ja viihdyttiinkin reilu tunti, ei paleltanut vielä silloin muita kuin minua. Valitettavasti pakkaset on maanantaista vain kiristyneet. Tiistainakin käytiin vielä jäällä, mutta nyt enää vajaa tunti. Keskiviikkona kyläiltiin porukoilla ja ulkoiltiin vain omassa pihassa ja eilen käytiin pellolla vajaa tunti. Eli kunnolla on ulkoiltu viimeksi maanantaina. Voin kertoa, että alkaa näkyä.... Takkapuut saa kyytiä, lelut saa kyytiä ja kissat saa kyytiä. Ulkona ei tarkene, mutta sisälle ei huvittaisi tulla. Ei paljon keittiötokoilut auta, kun tila alkaa olla auttamatta pieni ja energiaa pursuilee. Normaalisti kun koirat ulkoilee aamulla ensin pikaisesti, syö ja sulattelee hetken ruokaa, minä lähden töihin, minkä jälkeen Juha nousee ja päästää koirat takaisin ulos, missä ne viihdyttävät toisiaan puolestatunnista tuntiin, ennen kuin J:kin lähtee kotoa. Kotiin tullessa koirat pääsee taas ulos, missä ovat päivästä riippuen 15-45 min ja vielä illalla "oikea" lenkki + treenailut tmv. aktiviteetit ja vielä myöhään iltapissat. Ja nyt kaiken tämän korvaa yksi 30-45 min ulkoilu + pikaiset pihapissat... Tänään yritin jättää niitä normaalisti pihalle kun tulin kotiin, niin Nadi makasi keskellä pihaa ja tuijotti ikkunaa ja Pira söi jotain luunpalasta ja nosteli kaikkia tassuja vuoron perään, vaikka takki olikin niskassa. Sisällä Nappula kyllä tyytyy kohtaloonsa ja makaa ihan tyytyväisenä sohvalla, mutta Piralla on tylsää. Siis todella tylsää. Se touhuaa, pyörii ja hyörii ja levittelee leluja ja silppuaa polttopuita. Ai niin ja sanoinko jo, että kiusaa kissoja. Eikä ymmärrä, vaikka mä oon sille sanonu jo moneen moneen otteeseen, ettei se oo mun vika ettei ulkona tarkene olla ;) Nadiakin välillä jo kiristää ja saattaa pärähtää Piralle ihan turhasta. Itsellä alkaa kohta seinät kaatua päälle, joten kiitos, me halutaan ULOS!
Että tällaista tällä viikolla, onneksi huomenna ehtii päivällä ulos, jos ei vaikka olisi ihan niin kylmä ja sunnuntaina on hallitreenit, ne vielä mukavasti väsyttää ipanaa :) Pakkastenkin on luvattu ensiviikolla lauhtuvan!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)