Ensimmäinen lenkki!

Tuli niin hyvä mieli meidän ensimmäisestä lenkistä tähystyksen jälkeen, että pakko on jakaa tätä iloa muillekin. Tosin muille tää on kai ihan arkea ja aika vähäistäkin, mutta ei haittaa!

Ollaan me tuossa ihan lähellä kävelty tässä jo aiemminkin, mutta on ollut niin liukasta, etten ole uskaltanut pidemmälle. Tänään oli jo aavistuksen parempi pito, joten ensimmäisen kerran tähystyksen jälkeen palattiin eri kautta kuin lähdettiin, eli tehtiin lenkki. Se kesti aikalailla tarkalleen 18 minuuttia ja oli erittäin rauhallinen tahdiltaan, mutta tuli niin tarpeeseen! Ilmeisesti meille molemmille, koska Nila on lepäillyt aika rauhassa lopun päivää. Yllättävän järkevästi se pystyi kävelemään, tosin ajankohtakin oli sellainen, ettei muuta liikennettä juuri ollut.

No niin, mennään jo kun alettiin!

 

Ollaan myös keskitytty kaikkeen tärkeään, kuten pienten esineiden laittamiseen laatikkoon:

Ihan mun lepäilyehdotuksia ei aina arvosteta, vaikka tuo hyvin häkissä viihtyykin.

Pieni ja säälittävä koiranpentu

Nila 7kk ja treeni-ikävä

Jotenkin ajankulun mittaaminen on muuttanut muotoaan iäin seurannasta toipumisen tärkeisiin päivämääriin. Paljon ikää merkityksellisempää on tällä hetkellä se, että kipulääkekuuri loppuu 2.2 ja samaan aikaan ulkoiluja voi alkaa pidentää, Cartrophen-pistoksia voidaan jatkaa 3.2, 14.2 mennään uimaan ja (ainakin teoriassa) hihna voidaan haudata takaisin nurkkaansa 16.2. Lisäksi odotellaan, mihin väliin saadaan sopimaan seuraava osteopatiakäynti ja tietenkin tarkkaillaan liikkumista ja toipumista jatkuvasti. Odotellaan, että tulisi vuosi ikää ja saisi loputkin luustosta (ja samalla olat kontrolloitua) kuvattua ja olisi ehkä taas vähän viisaampi.

Tämmöisiä harrasteita tällä hetkellä

Onneksi pitää kiirettä myös töissä, saa painaa ylimääräisiä vuoroja niin jää vähemmän aikaa miettiä ja murehtia. Toki se iskee töissäkin, kun asukkaat kyselevät koska koira tulee taas ja kuinka se paranee. Se on ikävä tavalliseen arkeen ja etenkin treeneihin! Tuntuu enemmän kuin epäreilulta, että juuri, kun olin hyväksynyt Piran aktiivitreenaamisen todella olevan ohitse ja ennen kaikkea päässyt Nilan kanssa takaisin treeniympyröihin, minut sieltä kiskaistiin taas pois.

 

Kun tekee jotain asiaa yli 10 vuotta elämästään käytännössä lähes kaiken vapaa-ajan, sen tekemisen yhtäkkinen päättyminen aiheuttaa tyhjiön. Toisaalta, erona Piran ongelmiin nyt ongelmalla on nimi ja ennuste, eikä epämääräistä todennäköisyyttä ja toistuvasti uudelleen jumiutuvaa koiraa. Vuosi sitten, kun Piraa viimeksi tutkittiin laajasti ja sain eläinlääkäriltä kehotuksen treenata kovempaa jos vähän lihakset jumiutuu, käytiin parit agilitytreenit toteamassa, että ei. Sanoi kuka tahansa mitä vaan, se ei ole kunnossa eikä ainakaan treenillä parane. Sen jälkeen meni kevät ajatusta työstäessä, vielä kesällä pentujen syntyessä pyörittelin mielessäni ajatuksia epäreiluudesta Piraa kohtaa jos otan pennun, koin jotenkin luovuttavani sen osalta. Oli äärimmäisen vaikeaa päästää irti niistä haaveista ja toiveista, joita oli ehtinyt kehittää ja joita kohti oli tehnyt useamman vuoden töitä. Erityisesti agilityssä alkoi olla olo, että vihdoin olin oppimassa jotain ja koirakin alkoi olla kuulolla paremmin. Rally-tokossa ehdittiin aloittaa kisaaminen ja tokossa olin ilmoittanut sen voittajan kokeeseen, jonka jouduin kuitenkin perumaan kun koira ihan tavallisen lenkin jälkeen veti niin jumiin, ettei meinannut päästä rappusia ylös. Pettymyksiä pettymysten perään. Ja aina uudelleen omien asenteiden tarkistusta ja muistuttelua itselle, että asiat voisivat olla paljon huonomminkin, meidän sohvalle kyllä vielä mahtuu varpaita lämmittämään. Onneksi siis kesällä päätin uskaltaa ottaa pennun, paremmin meidän laumaan sopivaa iloeläintä on vaikea kuvitella löytyvän! Nyt alkaa kyllä se sohva olla aika täysi, kun pentu venyy täyttämään tilan.

 

Olin (ja olen, meinaan vaan välillä unohtaa) onneni kukkuloilla, kun syksyllä pääsi ilmoittautumaan mukaan treeneihin ja suunnittelemaan tulevaa! Tuntui, että olin saanut suunnilleen elämäni takaisin, kun sain pakata tokotavarat takaisin valtaamaan autoa ja käyttää suurimman osan vapaa-ajasta koulutusasioiden pohtimiseen. Miten haluaisin viedä eteenpäin juuri tätä pentua ja kuinka saisin siitä mahdollisimman itselleni sopivan harrastuskaverin? Kaikki tuntui melkein liian hyvältä, pentu kasvoi koko ajan itselleni sopivammaksi ja kehittyi hurjin harppauksin kun lähestyttiin puolivuotispäivää. Ja sitten taas, ensin valtava huoli, murhe ja itsesyytökset. Sen jälkeen epäreiluuden tunne ja harmi. Ja nyt, aivan hirvittävä treeni-ikävä! Kun tämä kevät nyt vaan etenisi nopeasti ilman takapakkeja ja päästäisiin taas yhdessä tekemään. Tokon pariin olisi toive päästä mukaan taas kesäkaudeksi, mutta jo sitä ennen olen, ehkä eniten omaksi mielenvirkistykseksi, ilmoittanut meidät Nose Work -alkeiskurssille joka alkaa maaliskuun lopussa. Tätä olen suunnitellut myös Piralle, joten kun kurssilta saan tarvikkeet ja vinkit alkuun, pääsee Pirakin kotona nuuskuttelemaan.

 

Mutta voi agility, se vaan harmittaa. Tiedän, että moniakin OCD koiria treenaa ja kisaa, mutta olen tullut sen verran tarkaksi ja varovaiseksi, etten kyllä uskalla. Lopulta vastakkain on kuitenkin mun haluni ja koiran terveys, joten ainakin toistaiseksi tuntuu paremmalta keskittyä muuhun vaikka kuinka harmittaisi. Voi olla, että mieli tästä vielä muuttuu, mutta tällä hetkellä tuntuu liian riskialttiilta. Ehkä vielä joskus, jonain päivänä pääsen sitäkin oikeasti harrastamaan! Vaikka seuraavan 10 vuoden päästä? Tässä kun nyt ei ole treenejä täyttämässä vapaa-aikaa ja ulkona joka paikka muistuttaa lähinnä jäätikköä (ja JOKU söi mun Icebugit...) on ollut aikaa miettiä vaihtoehtoja. On alkanut tuo koiratanssi kiinnostaa, jopa niin paljon, että tutkin jo kurssitarjontaa... Saa nähdä!

Hyvästi tikit!

Eilen illalla nappasin tikit pois. Jos nyt voi puhua nappaamisesta, kun toinen pitää ei niin innokasta aikuisen koiran kokoista pentua sylissä ja toinen tihrustaa tummia tikkejä mustasta karvasta. Nila oli aivan varma, että nyt tapahtuu jotain ehdottoman kamalaa ja varmasti kohtalokasta, mutta varsinaista tikkien poistoa se ei kyllä tainnut edes huomata. Sillä on tässä samaan aikaan "hauska" mörköilyvaihe menossa, mitä tämä tylsyys ehdottomasti helpottaa.... Helpottaa keksimään kaikkia suuria ja vaarallisia asioita. Ne vaan tuppaa unohtumaan suunnilleen samaa tahtia tai ainakin viimeistään, kun tarjoaa käsikosketuksen vaihtoehdoksi pöljäilylle. Aaa, töitä! No eihän tässä sitten mitään ollutkaan! Oon vaan koittanut olla varovainen tämän kanssa, ettei sille missään kohtaa pääsisi kehkeytymään ajatusta että pöljäilemällä saa töitä (joita muuten ei juurikaan ole nyt tarjolla).

Haavat ovat parantuneet todella hyvin, tähystysreikiä ei enää edes erota. Nila on antanut tikkien aika hyvin olla rauhassa, toki päällä on pidetty paitaa joka kyllä on ottanut osumaa ihan reilusti. Ihanaa päästä pöntöstä eroon kokonaan! Tosin mietin jo, että pitäisikö sitä sittenkin pitää yöt ja yksinolot, kun meno pömpelin kanssa on edes pari astetta rauhallisempaa... Alkaa nimittäin vauhti nousta entisestään päivä päivältä. Käsittämättömän pienissä tiloissa saa tehtyä vaikka mitä akrobaattisia suorituksia.

Nila on kunnostautunut kotiapulaisena entistä tarmokkaammin. Siivoaminen on todella helppoa, kun pieni bc kävelee samoissa askeleissa ja työntää lelua tai mitä tahansa esinettä käteen/taskuun/ selkään. Minä (hölmö) ajattelin, että se olisi sillai sopivasti kiinnostavaa hommaa niin voisi kulkea mukana, mutta imurointihan onkin tässä muuttunut yhdeksi siisteimmistä asioista maailmassa! Oikeastaan kaikki on siisteintä koskaan, mihin vaan saa osallistua. Pyykinpesu on suosikkeja, kun pyörivää rumpua voi ihmetellä luukun läpi ja telineessä olevien, märkien, puhtaiden vaatteiden alla voi kiehnätä edes takaisin ja yrittää varastaa sukat telineestä. Miten siistiä!

Tässä me imuroidaan. Tai yritetään. Hiiri osalistuu aktiivisesti!

Erittäin kiinnostava pyykkikone

Nilan siskolla on ollut jo joulusta asti käytössä aktiivisuuspanta, mitä jo heti himoitisin itsellenikin, mutten keksinyt perustetta sen hankinnalle aiemmin. Nyt, kun olemme yhdessä todenneet sen olevan aika hyödyllinen apu liikunnan seurannassa, päätin meillekin moisen hankkia. Nyt on muutaman päivän ollut käytössä Kaunilan aktiivisuuspanta, joka mittaa koiran touhuja. Mielenkiintoista lisäinfoa, tosin Nila ei oikein arvosta pantaa kaulassaan ja toistaiseksi onkin arvoitus, kuinka sen sille nyt ilman pönttöä päässä uskaltaa ilman valvontaa jättää. Eilen illalla mittarin jo pelastin kertaalleen sen suusta. Toisaalta tieto myös lisää tuskaa, neiti ei juuri hereillä ollessaan eli käytännössä muulloin kuin yöllä lepäile. Se puuhailee kaiken aikaa jotain, aivan sama missä tilassa sitä pitää. Pienessäkin tilassa saa myös aikaiseksi erittäin sujuvasti erilaisia loikkia ja syöksyjä. Kumpa aika nyt vaan menisi nopeasti! Onneksi nyt pikkuhiljaa voidaan aloittaa myös ulkoilujen pidentäminen, tosin kuinka sen turvallisesti ja järkevästi saa toteutettua onkin ihan toinen kysymys. Nyt ollaan pysytelty omalla pihalla, missä ulkoilu sujuu pääasiassa rauhallisesti ravaillen löysällä hihnalla. Heti, kun mennään portin ulkopuolelle, muuttuu vauhti ja asenne aivan toiseksi eikä hihnakäytöksestä ole tietoakaan. Täytynee siirtyä taskuruokintaan, että saadaan joku ajatus mukaan ulkoiluihin. Ensimmäinen uintivuoro on jo varattuna, mutta hetki siihen vielä on aikaa. Toivotaan kuntoutumisen jatkuvan yhtä hyvin kuin tähänkin asti, neidin puuhakkuudesta huolimatta.

Aikuiset koirat ovat joutuneet myös kärsimään osansa nuorimman saikusta, kun lenkit on lyhentyneet ja suuri osa ulkoiluista on vietetty omalla pihalla. Onneksi ollaan saatu edes hetkittäin nauttia myös kauniista säästä jatkuvien luistinratakelien lisäksi! Pira on taas enemmän jumissa, joten sen kanssa ollaan aika varovasti liukkailla liikuttu muutenkin, nyt vielä varovaisemmin. Yksi akuutisti kuntoutettava kerrallaan riittäisi oikein hyvin...

Ensimmäinen viikko ja ensimmäinen osteopatia

Voi kuulkaa kuinka tylsää ja kurjaa on pienellä pennulla kun on omasta mielestään vallan hyvässä kunnossa ja tylsät ihmiset vaan rajoittaa riekkumista! Ei saa juosta, ei saa hyppiä, ei saa sinkoilla, ei saa rakastaa riittävästi, ei saa piinata aikuisia koiria, ei saa hillua, ei saa syödä seiniä, ei saa olla koiranpentu. Kauheasti asioita, joita ei saa tehdä. Tai ei saisi, koska kaikkea tätä kyllä pyritään kokeilemaan heti, kun tilaisuus tulee.

Prinsessapetikään ei aina lohduta, kun häkissä on tylsääää ja tyhmäää!!

Ensimmäiset pari-kolme päivää meni ihan ok, kun operaation lääkitykset vielä vaikutti ja olka oli kipeämpi. Sen jälkeen ei olekaan enää vaikuttanut mikään... Nila ei nuku jos joku on kotona, eikä muusta ajasta ole (toistaiseksi) tietoa. Mulla oli ajatuksena, että tylsistytän sen niin, että se lakkaa odottamasta aktiviteettia, mutta sanotaanko vaikka niin, että nyt loppui ihmiseltä kantti nopeammin. Me ollaan pelattu aktivointi pelejä, nosteltu asioita kuppiin ja muuta pientä, mikä ei juuri rasittaisi kroppaa mutta edes vähän mieltä. Tulokset sen mielen väsyttämisen saralla ovat kyllä toistaiseksi melko vähäisiä.

Aamujumppaa eli näin syöt luun mahdollisimman hankalasti

Ruuat tarjoillaan pääasiassa näistä, edes vähän puuhaa neidille.

Ja videoo, kuinka toisella täytöllä sujuu Dog Casino:

Iltaharrastus; kuinka vapautua vankilasta? Toivon todella, ettei se tässä projektissa onnistu...

Nila on myös kunnostautunut uudelleen muotoilemaan erinnäisiä asioita. Kuten nyt vaikka bodyn, minkä tarkoitus on suojata tikkejä.

Myös kaikki aluset on tarkoitettu hajotettavaksi, kuinkas muutenkaan... 

Kaikki aivoton hilluminen ja esimerkiksi autoon hyppääminen on kielletty. Unohdin vaan erikseen ilmeisesti kertoa, että myös auton takapuskurille hyppiminen on kielletty... Mun nostopalvelua ei suuremmin arvosteta.

Tänään oli vuorossa ensimmäinen ostetopatia hoito tähystyksen jälkeen ja aikamoiseen jumiin oli pieni koira ehtinyt itsensä saada kun ottaa huomioon, että joulukuussa se käytiin totutusmielessä läpi samalla, kun aikuiset koirat kävivät oikaistavina. Lanneselkä ihan jumissa ja kierossa koko koira, etupää nyt tottakai aikamoisessa myllerryksessä. Aluksi oli hieman hankalaa rauhoittua, kun kauheasti ei olisi malttanut ja tuli hassuja tuntemuksiakin, mutta lopulta, kun käsittely oli ohitse, ei neidillä ollutkaan mikään kiire minnekään. Ja kuinka ihanaa olikaan, kun sai paljon paljon huomiota osakseen. Nyt siis mennään osteopatialla ja kotona tukihoitona hoitavaa laseria (Handy Cure) tähystyshaavoille, olkaan, kyynärään sekä lanneselkään. Toivotaan, että kaikki sujuu hyvin! Viikko vielä hyvin rajoitettua liikkumista, sen jälkeen hihnassa pikkuhiljaa pidennetään kävelyjä.

Tänään saapui myös lämpöpaidat, toinen ohuempi punainen sisällä käytettäväksi ja toinen paksumpi ulkoiluun, jos tässä nyt vielä paukkaa pakkaset. Vaikuttavat oikein hyviltä ja kokokin oli sopiva! Nila on muuten mennyt Pirasta heittämällä ohitse korkeudessa, eilen huomasin niillä olevan jo useampi sentti eroa säässä. Nyt alkaa kyllä kroppa näyttää siltä, että tuskin tuo tuosta ihan hirveästi enää korkeutta kasvaa. Vallan näppärän kokoinen neiti! Tai ehkä olen puolueellinen, kun se on minusta kaikin puolin muutenkin näppärä ja ihana ja täydellinen.

DogGearin lämpöpaita, koko M3

Ei mikään kiire lähteä, haki kassista vesipullon ja meni takaisin patjalle uudelleen muotoilemaan pulloa

1. vuorokausi tähystyksestä

Ensimmäinen vuorokausi tähystyksestä alkaa olla takanapäin ja toipuminen on lähtenyt erittäin hyvin käyntiin. Vähän liiankin hyvin, jos tältä Nilan puuhia hillitsevältä osapuolelta kysytään.

Jo eilen illalla Nila alkoi venyttelemään ja kävelykin sujui jo paremmin, illalla käytiin pariin kertaan pissalla mutta muuten neiti sai lepäillä häkissään. Melko hyvin sinne rauhoittuikin, tosin kauluri ei oikein sovi neidin ohjelmaan. Kukapa siitä tykkäisi? Korvatkin menee ihan ruttuun.

Illalla etupää näytti tältä, vasen olka on karvaton, samoin oikean jalan sisäsyrjä. Vasemmassa jalassa on ollu iv tippa, side sen takia. Annan lappujen olla sen aikaa kun pysyvät, jospa vaikka tikit saisivat olla rauhassa eikä pömpeliä päässä tarvittaisi kuin yksin ollessa ja öisin.

Yön Nila nukkui, kerran havahduin kun se kolisteli kauluriaan häkinlaitoihin ja hieman piipitti, muuten ollaan vihdoin nukuttu molemmat! Onneksi, sillä aamulla meno olikin jo ihan toisenlaista...

Neidin vapautta on julmasti rajoitettu, sehän ei käy! Portin voi syödä. Hihnan voi syödä, yksi jo melkein meni poikki. Jos ei saa leluja, voi leikkiä luulla. Jos se kielletään, voi etsiä pienen nurkan, minne ihminen ei näe ja leikkiä siellä. Niin! Tässä mikään vaivaa!

Jostain syystä aikaa siis joutuu viettämään myös häkissä. Haettiin myös kauluria mukavampi vaihtoehto, body, Nilalle. Se estää pääsyn olan tikkeihin, joten pönttöä ei tarvitse pitää päässä silloin kun joku on valvomassa. Teoriassa ei kai silloinkaan, mutta ihan kauheasti en neidin hieman puuhakkaalla luonteella luota, ettei tuostakin jotenkin päästäisi ulos. Toistaiseksi tikit ei ole kiinnostaneet, mutta tilannehan voi muuttua hyvinkin nopeasti...

Otettiin myös vertailuksi pätkä liikkumista näin heti aluksi:

OCD

Kolme kirjainta, jotka varmasti jokaisella bortsua hankkivalla kummittelevat mielessä. Meillä ei jäänyt ainoastaan peikoksi mieleen, vaan todelliseksi löydökseksi vasempaan olkaan. Tänään käytiin tähystyksessä ja toivottavasti tästä on suunta takaisin siihen, mihin pari viikkoa sitten jäätiin.

Edellisen postauksen kumpa vain pysyttäisiin terveinä kumpusi siitä, että Nila ontui lenkillä tasan puolivuotiaana, 29.12. Tämä meni ohitse päivän levolla, mutta jätti mieleen epävarmuuden ja pelon, onko se nyt SITÄ? Vajaa viikko ehdittiin elellä lähes normaalisti, toki liikkumista jatkuvasti tarkkaillen, kunnes perjantaina 6.1 Nipsu oli minulla mukana töissä yövuorossa ja työkaverini kanssa leikkiessä rysäytti päin seinää ja oli taas kolmijalkainen. Viikonlopun sitä seurailin ja liikkuminen taas palautui paremmaksi jolloin melkein jo uskalsin henkäistä, kunnes maanantaina Nilan siskolla Popalla todettiin sama vaiva. Tällöin päätin, että yksikin huono askel niin me mennään kuviin heti. Se askel tuli tiistai-iltana, joten jälleen yhden huonosti nukutun yön jälkeen heti aamusta soitin ajan kuviin ja onneksi sainkin heti samalle aamupäivälle.

Keskiviikkona 11.1 todettiin seuraavaa:

....

Ravaa neljällä jalalla, käännöksessä varoo oej ja sen jälkeen keventää sitä. Niskan taivuttelua ei arista, antaa taivuttaa hyvin. Ei arista selän tunnustelua. Lihaksisto symmetrinen, ei aristusta lihasten tunnustelusta, ei arista vej niveliä tai luiden tunnustelua, oej aristaa olkanivelen ojennusta ja taivutusta, muista nivelistä ei arista, ei aristusta luiden tunnustelusta. Varvasvälit, kynsivallit ja tassunpohjat siistit. Silmät ja korvat siistit. Sydän- ja hengitysäänet normaalit.

Nila rauhoitettiin olkanivelten röntgenkuvausta varten. Kuvat otettiin molemmista olkanivelistä kahdesta suunnassa, lisäksi otettiin kuva oikeasta kyynärnivelestä mediolateraalisuunnassa. Oikeassa olkanivelessä tai kyynärnivelessä ei röntgenologisia löydöksiä, vasemmassa olkanivelessä ocd-muutokset.

....

Suoraan eläinlääkäristä iltavuoroon töihin pöhnäisen koiran kanssa, ajatukset täynnä kaikkea mahdollista. Ja vielä seuraavana päivänä (jälleen) huonosti nukutun yön jälkeen aamuvuoroon.... Onneksi työ vie mennessään, joten niistä ja parista seuraavastakin päivästä selvittiin. Päivät töissä ja illat ja yöt tuijottaen koiraa ja miettien vaihtoehtoja ja mahdollisia hoitavia lääkäreitä. Lopulta, muutaman puhelun ja noin tuhannen viestin jälkeen päädyin siihen, että mun aarteeseen ei kuka tahansa tähystintään upota ja soitin maanantaina Seinäjoen Evidensiaan ja varasin ajan Jarmo Rintasalolle heti seuraavalle omalle vapaapäivälleni.

Tänään se päivä sitten oli, kun pakkasin koiran aamulla autoon ja onnekseni myös tuon puolisoni seuraksi ja nokka kohti pohjanmaata. Tänään tutkimuksessa, viikon kipulääkekuurin jälkeen, Nila antoi selkeän kipureaktion vasempaan olkaan. Kauhukseni se antoi selkeän reaktion myös oikeaan kyynärään, joka päätettiin varmuuden vuoksi kurkistaa samalla. Oikea olka ei reagoinut mitenkään taivutteluun, joten siihen ei tänään kajottu. Mikäli siellä jotain pientä muutosta olisi, se paranee tässä samalla tukihoidoilla ja levolla. Rintasalo on sanellut seuraavaa:

...

Koiranne vasemman olkanivelen irtopala on poistettu tähystyksessä. Nivelrusto oli irronnut olkaluun nivelpinnasta luutumishäiriön (osteokondroosi) vuoksi. Nivel on vaurioiden vuoksi tulehtunut ja arka vielä useita viikkoja. Nivelpinnan kuopan pinnalle kasvaa vähitellen uusi arpirustopinta. Paranemisprosessi vie noin 8-10 viikkoa, jona aikana liikunnan tulee olla rauhallista. Oikea kyynärnivel tähystettiin myös aristuksen vuoksi. Nivelessä ei todettu mitään merkkejä vaurioista.

....

Seuraavat kaksi viikkoa elellään pissatuksilla ja (yritetään) olla rauhassa. Sen jälkeen varovasti, kunnon mukaan lisätään liikuntaa niin, että ensimmäinen kuukausi hihnassa ja sen jälkeen varovasti (mitenhän se tapahtuu???) myös vapaana. Kokonaisuudessa toipuminen tulee viemään 2-3 kuukautta, joten pitkää pinnaa tullaan tarvitsemaan. Jos on innokkaita rotuun tutustujia, niin meille saa tulla katsomaan miltä se meno sitten näyttää, kun sitä tekemistä ei ole tarjolla 😁 Löytyy jo nyt monta hyvää tarinaa tästä kuluneelta viikolta ja ollaan kuitenkin vasta toipumisen alussa.

Kotimatkalla, peittoon ja villikseen käärittynä 💗💗

Nyt ollaan kotona, missä neiti ensimmäiseksi kokeili, kuinka juokseminen onnistuu... Laskin sen sylistä pedille, että saisin takin pois päältä, mutta Nila päätti lähteä mukaan. No eihän siinä hyvin käynyt, kaksi "askelta" ja nenälleen... Päätyi siis suoraan häkkiin, missä piti myös puuhailla hyvä tovi alusten kanssa. Äsken vaihtoi asentoa jo paljon paremmin, varaa tähystetyllekin jalalle ja pysyy pystyssä. Nyt nukkuu, toivottavasti pitkät unet että minäkin saisin hengähdettyä. Tästä se lähtee, suunta ylöspäin!

Olohuoneen yksiö. Onneksi on häkkejä ja portteja, tulee tarpeeseen!

Tuntuu keväältä

Näitä päiviä on ollut ikävä! Pieni pakkanen, aurinko pilkistelee pilven raoista ja pääsee pitkälle lenkille jäälle. Kyllä me nautittiin!

Kevät kauden treenit starttasivat viime viikolla tokolla, tällä viikolla päästää aloittamaan myös agilityyn tähtäävä pentukurssi. Niin paljon kaikkea kivaa suunnitteilla, kun vaan pysyttäisiin terveinä.

Kuvat tänään huimaa kännykkälaatua, mutta tunnelmaan pääsee näilläkin!