sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Rauhallista vuoden 2012 alkua!

Meillä vaihtui vuosi tällaisissa merkeissä:



Ulkona paukkui enemmän ja vähemmän, meillä onneksi vähemmän. Ajoittain paukuttelu kiihtyi, mutta pätkiä oli aivan hiljaistakin. Iltapäivällä ennen klo 18, kun käytin koirat vielä pissalla, kuului jo ensimmäiset pamaukset ilman, että Pira niille korvaansa lotkautti. Sisällä ei reagoinut mitenkään, ihan ensimmäisille nosti korvaa ja jatkoi sitten unia. Yhdeksän aikaan käytin koirat pihassa pissalla, kun tuntui hiljaiselta hetkeltä. Tietysti juuri silloin jossain alkoi kovempi pauke, mutta ei se tyttöjä haitannut :) Tai Nadin nyt tiesin jo entuudestaan "kuuroksi", muttei noista hormoonien vaikutuksista aina voi ihan varman olla. Pira livahti Juhan kaverilta vielä uudemman kerran ihan itse pihalle, mutta ei haitannut pauke silloinkaan, pikku-P keskittyi pallon riepotteluun :) Onni on paukkeesta välittämättömät koirat, todella tiedän, mitä se toinen vaihtoehto voi olla. Tietenkään Pirasta ei voi vielä varmaksi mitään sanoa, mutta lupaavalta näyttää <3
Rauhallista alkua vuodelle 2012!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti