keskiviikko 8. elokuuta 2018

Eu kansalainen kohta jo 17 viikkoa

Hile kasvaa ja kehittyy nyt hurjaa vauhtia! Enää se ei ole pikkupentu, vaan näyttää jo hetkittäin ihan koiralta. Kauhean nopeasti menee aika, haikeaa mutta samalla ihanaa kun se alkaa jo osata jotain ja opimme kaiken aikaa paremmin tuntemaan toisiamme. Edelleen tykkään pennusta ihan hirveästi, vaikka se välillä on ihan hirveä. No ei oikeasti ole, mutta melko päättäväinen ja sitkeä pentu se on! Ahneudella ei ole rajaa, ruokaa on saatava ja ruuaksi kelpaa lähes kaikki etäisesti jotain syötävää muistuttava. Erilaiset jätökset kelpaavat erittäin hyvin, rusakon papanat, sorsien kakat ja lampaan läjät on ainakin kaikki menneet suosikkiruokien listalle! Erilaiset luopumistreenit ovat ja tulevat olemaan tärkeässä osassa Hilen kanssa, jotta saadaan korvat pysymään auki houkutusten maailmassa.

Väsynyt pieni pentu
Helteet kestivät ikuisuuden, mikä rajoitti elämää jo vähän liikaa. Hile ei toistaiseksi ole itse innostunut uimisesta, kahlaa kyllä niin pitkälle kuin jalat pysyvät pohjassa. Uidakin se osaa, pari kertaa olen nostanut sen vähän syvemmälle jotta on kastunut kunnolla. Jos ei olisi näin kuuma, saisi ihan rauhassa olla tämän kesän uimatta, mutta nyt se helpottaisi oloa niin paljon, että olen auttanut kastumisessa. Kunnon lenkkejä ei pysty tekemään, kun lämpötila on +30 astetta aamusta myöhäiseen iltaan ja vuorotyö tuo omat haasteensa ehtimiseen, kun nukkuakin on pakko. Ehkä tämä tästä jossain kohtaa hellittää, nautitaan nyt sen mitä pystytään kun on kunnon kesä. Ulkona treenailut on myös olleet aika rajallisia, pieniä nopeita treenejä ollaan ulkona kyllä tehty. Nyt onneksi on vähän viilentynyt ja päästään normaalimpaan lenkki- ja treenirytmiin. 

Vielä ei ollutkaan pystykorvien aika
Onneksi löytyy vielä viileitä sisätiloja, missä pääsee vähän edes puuhailemaan. Hile on hyvin suorituskeskeinen pentu, se oppii nopeasti ja toistaa oppimaansa ongelmitta erilaisissa ympäristöissä. Mitään kovin ihmeellistä ei Hile vielä osaa, mutta pohjia ja perusteita moneen juttuun. Olen pyrkinyt panostamaan suhteeseen ja yhteistyöhön alusta asti kaikkein eniten, jotta yhteistyö tulevaisuudessa kantaisi. Tähän on suurena apuna ollut ProKoirakon Päivin treenit, olen saanut aika selkeän suunnan, miten haluan jatkaa. Lisäksi mahdollisuus pitää pentua mukana töissä on tuonut itsestään meille kahdenkeskistä aikaa ja valtvasti uusia kokemuksia pennulle, mitä ei varmasti olisi muuten tullut vastaan. Töissä tulee kuin huomaamatta vahvistettua monia arjen taitoja ja sitä luopumista. Pääasiassa aika vaivaton työkaveri Hile onkin, vaikka hyvin tietää missä biojäteastiat sijaitsevat ja ketkä asukkaista helpoiten tiputtelevat herkkupaloja pienelle koiralle.

Gremlins vai Dobby?
Treeneissä olen koittanut pitää maltin mukana, Hile kasvaa nyt niin nopeasti joka suuntaan, ettei ole järkevää kovin ihmeellistä kehonhallintaa vielä odottaa. Ollaan temppuiltu ja etsitty kaikki neljä jalkaa, opiskeltu erilaisia alustoja ja niiden kanssa toimimista. Kontaktia on vahvistettu paljon ja vähän tehty seuraamisen alkeita ja perusasentoonkin on pentu välillä eksynyt. Kosketuskeppi on tullut tutuksi ja sen kanssa on kokeiltu vaikka mitä kieppumisia ja eri seuraamispositioita. Häkkileikki on Hilen mielestä parasta, saa ruokaa kun vaan on! Häkkileikin periaatteen se on yleistänyt todella hyvin ja tarjoaa makoilua herkästi jos muuta ei tapahdu tai toiminnalla ei saa vahvistetta. Vauhti ja intensiteetti treenaamiseen on viimeisen parin viikon aikana kasvanut hurjasti, Hile ajattelee ja haluaa keksiä oikean ratkaisun tehtäviin. Se myös kamppailee valtavasti vastustaakseen ihmisten ihanuutta, tosin ihan aina ei vielä pysty.

Kaunis 💛
Leikkiminen on tällä hetkellä vähän hankalaa, kun hampaat tippuvat ja ikenet ovat aika hellänä. Yhtään kovempien tai sitkeämpien ruokien syöminen on myös melkoista mässyttämistä, mutta eiköhän se siitä kun saa uudet hienot hampaat käyttöön! Hile on edelleen iso, se painoi maanantaina rokotuksilla jo 10kg. Samalla saatiin passi, joten Hile on virallisesti EU-kansalainen!


torstai 19. heinäkuuta 2018

3 kuukautta ja vähän päälle

Hile täyttää huomenna perjantaina jo 14 viikkoa ja viikko sitten tuli täyteen myös kalenterin mukaan kolme kuukautta! Aika menee hurjaa vauhtia, mutta niin myös kasvaa pentu. Selvästi alkaa ihan pikkupentuvaihe lähestyä loppua, karva vaihtuu ja alahampaat näyttää jo ihan liian pieniltä leukoihin verrattuna.

Ihana kesäillan valo ja ärsyttävän huonosti osunut rajaus...
Treenailut sujuvat mukavasti, Hile edistyy ja minä yritän hillitä itseäni etten tekisi liikaa ja liian vaikeita juttuja. Hile on vähän pikkuvanhan oloinen, se hoksaa asiat nopeasti ja keskittyy todella pitkiäkin aikoja, joten helposti sitä innostuu tekemään liikaa. Isoimpia läpimurtoja on olleet esineiden suuhun ottaminen, mikä oli aluksi mahdotonta, koska esine suussa estää ruuan syömisen, sekä samalla teemalla leikkiminen oli hankalaa ja varsinkin lelujen kantaminen, jos oli pienikin mahdollisuus saada ruokaa. Nyt Hile on selvästi hoksannut, että nimenomaan sillä kantamisella ja suussa pitämisellä vasta ansaitseekin evästä! Leikkiminen vahvistuu päivä päivältä myös treenien osana ja vaihtaminen ruuasta leluun ja takaisin alkaa sujua. Ensimmäiset ohjatut treenitkin ovat jo takana, kun aloitimme ProKoirakon ihanan Päivin opissa kolmen kerran kurssin. Päivi on huippuhyvä koira-ohjaajasuhteiden tulkitsemisessa ja eteenpäin auttamisessa, joten kun tilaisuus tuli, halusin sen ehdottomasti hyödyntää nyt heti pennun kanssa. Ensimmäiset treenit Päivin kanssa ovat takana ja mieli seesteinen ja hyvä tulevaisuutta ajatellen, Hile on jotenkin niin järkevän oloinen pentu eikä sitä oikein mikään tässä maailmassa sen suuremmin ihmetytä. Alkuviikosta Hile pääsi myös "isojen koirien" treeneihin ihan omalle vuorolle ja sai taas kehuja, kuinka se vaikuttaa mukavan tasapainoiselta ja ajattelevalta pennulta. Ja minä sain muistutuksen, että se on vielä ihan tosi nuori. Sen ei vielä tarvitse osata mitään muuta kuin oppimista ja intoa yhdessä tekemiseen ja näissä ollaan hyvällä mallilla.

Pienen koosteen kuvasin yhtenä päivänä kotona, kun Hile teki ensimmäistä kertaa tasapainotyynyjen kanssa temppuja. Halusin vahvistaa erityisesti takapään hallintaa, mutta vahvistetiheyden säilyttämiseksi naksuttelen myös muusta tyynyyn kohdistuvasta toiminnasta, kun tosiaan ensimmäistä kertaa kyseisiä harjoituksia tehtiin.


Kooltaan Hile on edelleen selvästi suurin bordercollieni, se painoi perjantaina 13 viikkoa vanhana 7,7 kg, kun Nila on painanut samassa iässä 7,2kg ja Pira vain 6,8kg. Saa nähdä, minkä kokoinen siitä lopulta tulee! Nila painoi nyt 2 vuotiaana 15,6kg eli on varsin sopivan kokoinen, mielenkiinnolla vertailen tilastoja mihin mittoihin Hile päätyy.

Pikkupentu alkaa katoamaan olemuksesta

Viime lauantai vietettiin sukulaisten ympäröimänä, kun Päkäpaimenet vuosimallia 2018 kokoontuivat. Paikalla oli 10/13 pentua kahdesta pentueesta! Aikaa vierähti ihan huomaamatta koko päivä pentujen touhuja seuraillen, sisarusten ja serkkujen omistajiin tutustuen ja kuulumisia vaihtaen. Vähän kokeiltiin noseworkiä, mutta kuuma ilma ja muutaman tunnin pentupainit alla hieman verottivat intoa. Ihan hyviä toistoja saatiin kuitenkin aikaan sekä paljon taas uusia ajatuksia lajiin. Oikeaa kameraa en jaksanut kaivaa koko päivänä autosta, mutta puhelimeen tarttui jotain muistoja sentään.

Pentu pentu pentuuuu!
Hile ja Milton-veli 
Hile ja Munkki-veli

Pieni video pentujen paineista


Hurjien helteiden takia on nyt ulkoiltu lähinnä eri rannoilla niin, että aikuiset koirat on päässeet uimaan ja Hile samalla uimakouluun. Se mielellään kahlailee ihan pitkälle kylkiin asti, mutta uimaan asti ei ole itse vielä lähtenyt. Parina todella kuumana päivänä olen sen vatsan alta tukenut liikkeelle niin, että kastuu enemmän ja samalla ui muutaman vedon. Hile ui päättäväisesti takaisin jalat pohjaan, mutta mikään kiire sillä ei ole pois vedestä. Ollaan myös syöty ja leikitty vedessä, kumpikin onnistuu ongelmitta. Eiköhän siitäkin vielä vesipeto kasva! Nyt saa toimittaa halutessaan uimavalvojan tehtäviä rannalla.

Uimavalvoja työssään
Hile on minulla myös paljon mukana töissä, missä se on todella saanut totutella kaikenlaisiin ihmisiin ja ääniin. Tai ei se mitään ole ihmetellyt, mutta on nyt ainakin pienestä asti tottunut vaikka mihin menoon. Siellä se itsekseen menee seassa tai toisaalta nukkua retkottaa keskellä lattiaa. Onneksi osaa myös vähän jo väistää niissä tilanteissa, kun meinaa jäädä jalkoihin. Töissä on myös hyvä ottaa vaikka päiväunet pihakeinussa!




torstai 12. heinäkuuta 2018

Kukkaistytöt

Hile kävi maanantaina ensimmäisillä rokotuksilla. Varasin ajan Nekalan Evidensiaan, niin saatiin samalla tehtyä lenkki Hatanpään Arboretumissa. On se vaan niin ihana paikka! Ja ihanat mallit, joista tosin nuorempi oli vähän haastava hallittava ihmisten ja koirien keskellä. Täytynee käydä vielä uudelleen tämän kukintakauden aikana, jäi liikaa toteuttamattomia ideoita.

Nila rakas 💗
Hile näyttää jo ihan isolta koiralta!

Nämä kaarisillat on niin hienot!
Söpöin pieni 💖

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Pira 7 vuotta

Kesä on juhlien aikaa, tänään on Piran vuoro viettää syntymäpäivää. Seitsemän vuotta takana, toivottavasti saman verran vielä edessä! Pira voi edelleen hyvin, selkä ei ole sitten viime syksyn vaivannut oikeastaan lainkaan. Kevyesti elellen se tuntuu nyt kestävän arkea ja pieniä rally-toko treenejä ongelmitta. Pira on hyväntuulinen, leikittää pentua ja nauttii pienistä treeneistään täysillä, kuinkas muuten. Olin jo melkein päättänyt, että RTK1 riittää kisailuissa, mutta kun meillä on nyt niin kivaa ja selkä kestää, taidetaan me vielä avoimeen luokkaan mennä kun sopivasti tulee kisat kohdalle.


Pira on edelleen nopea, kuumuu herkästi ja tekee usein ennen kuin ajattelee, mutta hieman on ikä hionut isoimpia särmiä. Pikkuinen, pippurinen Pirani 💜 

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Nila 2v

Kaksi vuotta täynnä surua ja murhetta, mutta vastapainoksi aivan uudenlaista yhteenkuuluvuutta ja luottamusta. Tämä teksti on ollut todella vaikea kirjoittaa, koska en tiedä mitä uskaltaa toivoa tulevalta. Välillä jo pelkäsin, että nämä jäävät viimeisiksi syntymäpäiviksi, nyt taas pikkuhiljaa olen yrittänyt luottaa siihen, että mahdollisesti lisää olisi meille vielä varastossa. Pienestä ikiliikkuja-hobitista on kasvanut äärettömän uskollinen ystävä, luottokaveri ja yhtä innokas treenaamaan ja oppimaan uutta kuin minä. Väkisin on käynyt mielessä, että Nila onkin ollut minulle liian hyvää ollakseen totta tai pysyvää.

10 viikkoisena 
Nila on ehtinyt kahdessa vuodessa sairastua vakavasti kahdesti, toivottavasti tämä nyt olisi tässä ja sekä ocd että erityisesti epilepsia pysyvät jatkossa hallinnassa. Sairastumisten välissä ollaan treenattu todella monipuolisesti erilaisia lajeja ja kilpailtu jo kolmessa, joista kahdessa on kilpailuoikeus ylimpään luokkaan, rally-tokossa odottaa mestariluokka ja koiratanssissa voittaja. Myös tokoilut on aloitettu virallisissa kokeissa hienolla alo1 tuloksella. Tuloksia tärkeämpää on kuitenkin karttuneet uudet ajatukset ja taidot, olen oppinut ihan valtavasti vireestä, palkitsemisesta, yhdessä tekemisestä ja yhteistyöstä. Jos koira tuntuu kaksi vuotiaana lukevan ajatuksia, mitä se olisikaan vaikka neljä, kahdeksan tai kaksitoista vuotiaana? Toivon niin, että pääsemme edes osaan näistä etapeista yhdessä.

2 vuotias pallosankari
Nila on koira, jossa vaan on jotain hyvin hyvin ainutlaatuista. Se on yhtäaikaa äärimmäisen herkkä ja äärimmäisen kiihkeä, lukee minua erittäin tarkasti ja on jo nyt tehnyt useampaan ihmiseen itseni lisäksi lähtemättömän vaikutuksen. Se luottaa minuun ja tietää useimmiten ihan itse miten haluan sen toimivan. Rakas rakas hörökorvainen Nipsuni, oikein Paljon Onnea 💗



sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Hile 10 ja 11 viikkoa

Aika vaan juoksee, pentu on asunut meillä jo yli kuukauden! Toisaalta kovin lyhyt aika ja toisaalta tuntuu, kuin tuo olisi ollut meillä aina.

Hile on edelleen todella reipas ja helppo pentu, se on kotonaan missä tahansa ja nauttii uuden oppimisesta. Lisäksi Hile on niin ahne, että käytösten muokkaaminen on aika vaivatonta. Töissä pentu kulkee mukana ongelmitta, ainakin on tottunut monenlaisiin ihmisiin, liikkumistapoihin ja ääniin pienestä pitäen.

10 viikkoa


Korvat seilaavat miten sattuvat

11 viikkoa, vihdoin vähän treenejä!


Suuntaus on pystyyn, tosin ei ne oikeasti noin vielä pysy
Hilestä ei taida jäädä mikään ihan pieni tyttö, se painaa nyt jo 11 viikkoisena melkein 7kg ja tassut ovat Nilaan verrattuna valtavat! Muutenkin neidillä riittää kokoa ja tuntuu, että jalat ovat alkaneet venyä nyt oikein reipasta tahtia. Hilen kohdalla ei varmaan tarvitse harrastuksia karsia ainakaan pienen koon vuoksi, saa nähdä mihin sen kanssa vielä päädytään! Kunhan se nyt vaan pysyisi terveenä ja saisi kasvaa ongelmitta niihin mittoihin mihin on kasvamassa.

Sirotassu ja jättitassu



torstai 28. kesäkuuta 2018

Kuukausi kohtauksesta

Nila voi tällä hetkellä oikein hyvin, eikä ensimmäisen kammottavan illan jälkeen ole uusia kohtauksia tullut. Suurin apu ja helpotus saatiin, kun sain nopealla aikataululla peruutusajan Maaria Kaiperlan taitaviin käsiin. Aika oli reilut kaksi viikkoa kohtauksesta, tiistaina 12.6. Taitavan osteopaatin työskentelyä on todella hienoa seurata, Nila makasi maassa ja koko päänalueen lihakset nykivät käsittelyn aikana, kunnes sen ilme suli ja koko koiran olemus rentoutui. Maarian mukaan Nila tuntui tyypilliseltä kohtauskoiralta, mutta vastasi tapansa mukaan hoitoon todella hyvin. Kropassa on käynnissä paljon hormonien aiheuttamaa toimintaa, mikä vaikuttaa olleen myös epilepsian laukaisevana tekijänä, kohtaus kun ajoittui valeraskauden alkupuolella. Kuten itsekin olin jo ajatellut, suositteli Maaria sterilointia heti, kun juoksukierto on keskivaiheilla. Syksyllä poistetaan kohtu ja toivotaan, että se yhdessä tukihoitojen kanssa pitäisi kohtaukset tulevaisuudessa aisoissa eli poissa. Sain käynnistä aivan valtavasti lisää uskoa tulevaisuuteen, helpotus itselle siitä, että jollain keinolla sai autettua toista oli valtava. Pahinta kun ollut vain odotella, mitä seuraavaksi tapahtuu. Maaria myös sanoi ihanasti, että Nila on niin herkkä ja minua kohtaan auki, että voin vaan kertoa sille, että 'kiitos, me emme tarvitse enempää kohtauksia'. Tätä olen nyt sille mantrana toistellut ja toivonut niin paljon, että hyvä tilanne jatkuisi.

Minun oli tarkoitus kuvauttaa Nila nyt heinäkuussa, kun kaksi vuotta on täynnä, mutta nyt en halua rasittaa koiraa yhtään ylimääräisillä rauhoituksilla, joten kuvat otetaan jos mahdollista strekkauksen yhteydessä, jos se jostain syystä ei onnistu, ei Nilaa kuvata. Olen yleisesti ehdottomasti kaikkien terveystutkimusten kannalla, mutta en halua altistaa Nilaa yhdellekään uudelle kohtaukselle omalla toiminnallani. Tässä kohdassa menee yksilön terveys kirkkaasti edelle yhteistä hyvää, kun mitään radikaaleja löydöksiä ei pitäisi olla luvassa. Olkanivelen tilanne kiinnostaisi kovasti, mutta yritän olla sitä ajatttelemattta. Tällä hetkellä olka on täysin oireeton, eikä osteopaatit tai hieroja ole löytäneet puolieroja, eikä liikkeessä näy toispuoleisuutta, joten pärjäämme kyllä tarvittaessa tälläkin tiedolla.


Vaikka kaikeksi onneksi uusia kohtauksia ei ole ollut, laittaa tilanne miettimään tulevaisuutta uudelleen. Haluanko edelleen pyrkiä harrastamissamme lajeissa niin pitkälle kuin mahdollista? Vai olisiko meille riittävä koulutuksen mittari pienemmän kisat ja kokeet ilman pitkiä matkustuksia ja isojen kisojen hälinää ja mahdollista stressiä? Treenimäärät ovat vähentyneet kuin itsestään, mikä tosin ei ole ollenkaan huono asia, meinaan välillä vähän innostua liikaa. Edelleen me treenataan useampi kerta viikossa, mutta olen ehkä viimein oppimassa pientä malttia kestossa. Uskallanko katsella syksyksi valmennusryhmäpaikkaa, vaan pitäisikö vielä katsella tilannetta? On vaikeaa yrittää jatkaa normaalia elämää, kun samaan aikaan mielessä on pelko tulevasta ja toisaalta onni jokaisesta kohtauksettomasta päivästä, viikosta ja kuukaudesta. Arjessa toki elämä jatkuu päivä kerrallaan, jokaisesta yhteisestä hetkestä nauttien. Jos tähän mennessä ollut epäonni koirien terveyden osalta ei ollut vielä riittävästi opettanut elämään hetkessä, nyt viimeistään sitä opetellaan. Jokainen onnistuminen tuntuu moninkertaiselta, mutta toisaalta treeneissä hankalampia asioita en osaa tällä hetkellä ottaa niin kovin vakavasti. Alan pikkuhiljaa varovaisesti uskoa, että Nila todella täyttää nyt kaksi ja sen jälkeen on tulossa vielä uusia synttäreitä ja yhteisiä vuosia. Kaikkein epätoivoisin olo on poissa, vaikka kaikki on enemmän kuin epävarmaa tulevaisuuden osalta.