perjantai 15. helmikuuta 2019

Hile kisaikään

Ajatuksenakin Hilen olevan nyt kisaiässä on äärimmäisen huvittava. Hassu pentu, jonka jalat sojottaa joka suuntaan ja joka alkaa pikkuhiljaa hahmottaa mitä tarkoittaa seuraaminen ei ihan lähitulevaisuudessa ole valmis yhtään mihinkään kisoihin eikä onneksi tarvitsekaan olla. Se saa kasvaa ihan rauhassa ja opiskella perusteita niin pitkään kuin tarve vaatii.


Hile on raamikas nuori narttu, jolla riittää jalkoja, korkeutta ja luustoa aika moneen urokseenkin verrata. Korkeutta on selvästi yli 50 cm, pitäisi ihan mitata joku päivä tarkemmin. Vähän laihassa kunnossa, muttei se ainakaan ruokahalun puutteesta johdu. Onneksi nyt saatiin läskilammasta, niin on alkanut kylkiluiden terävyys jo hieman tasoittua. Se on myös ihan parin viikon aikana saanut lisää leveyttä eikä näytä ihan niin kuikelolta kuin vielä hetki sitten.


Koska Hilettä ei varsinaisesti kiinnosta miellyttää kuin itseään ja pohjatonta nälkäänsä, olen saanut miettiä sen kanssa monia koulutuksellisia juttuja uudelleen. Sillä on aina varastossa omia bisneksiä, joita voi toteuttaa jos antamani ohjeet ovat epäselviä, palkka ei vastaa odotuksia tai harjoitus on liian vaikea. Se kyllä ehdottomasti tykkää tehdä ja oppia, mutta omilla ehdoillaan. Olenkin entistä enemmän opiskellut koiran kuuntelemista ja antanut sen päättää, koska on valmis toimintaan. Olen koittanut ajaa sille starttinappula ajatusta erityisesti treenien aloituksiin, kun pääsemme treenin alkuun yhdessä pysyy yleensä koko paketti paremmin kasassa. Hile sitoutuu treeneihin paljon paremmin, kun se saa omalla toiminnallaan ohjailla treenin alkua ja kulkua. Sen mielestä "kun teen näin tekee ohjaaja noin" pelit ovat huippukivoja! Se oppii nopeasti, mutta kropan hahmottamisen haasteet on vaikuttaneet aikalailla kaikkeen mitä sen kanssa on ollut järkevää tehdä. Koitan myös olla aiempaa viisaampi ja saada opetettua sille vireen säätelyä ja oikeaa mielentilaa jo heti pienestä, koska kierrokset tuntuvat nyt iän myötä nousevan. Tähän astihan se on ollut minun vääristyneellä mittapuullani aika rauhallinen, mutta nyt alkaa löytyä vauhdin hurmaa ja uudenlaista draivia. Kasvatetaan itsehillintää ja panostetaan perusteisiin sekä yritetään olla niiden treenaamista myöhemmin unohtamatta. Hile vaan paranee kaiken aikaa, enkä meinaa millään malttaa odottaa mitä kaikkea sen kanssa on vielä tulossa! On hienoa, että olen saanut taas ihan täysin omanlaisensa koirapersoonan jonka kanssa opiskella yhteisiä, kummallekin sopivia tapoja treenata ja elää!

lauantai 19. tammikuuta 2019

Mestariluokan avaus

Pitkästä aikaa tänään oli ohjelmassa kisapäivä, kun olin ilmoittanut Nilan tamskin tuplakisoihin ensimmäistä kertaa mestariluokkaan. Varsin informatiivinen päivä! Tuli todettua, että radat on meille ihan tehtävissä olevia sekä se, että ohjaaja on edelleen pihalla koko lajista ja sen arvostelusta. Arvostelulomakkeen virheet poikkeavat aikalailla omasta ensi fiiliksestä, mikä on aika hämmentävää. Toki isot virheet tiedän kun niitä tulee, mutta pienemmistä olen aivan ulkona ja toisaalta luulen tehneeni isoja virheitä, joista lopulta ei tule lainkaan vähennyksiä. Mutta ehkä minä vielä opin! Onneksi nytkin sain molemmat radat videolle, niin alkoi selvitä ne vähennykset paremmin.

Kisa A, tuomarina Taru Leskinen

A-kisan ratapiirros

Vähennykset:
Kyltti 3, -1 vino
Kyltti 6, -1 vino
kyltti 10, -3 tvä oli pientä säätöä kyltillä
Kyltti 15, -1 ov ja -3 uus ensimmäisellä lähetyksellä Nila kiersi seuraavan kylttitelineen, joten uusinnalla otin ov:n ja suuntasin sen selkeämmin
Kyltti 16, -3 ov hidastin liian aikaisin
Kyltti 18, -10 tvä (koira ei pysy paikallaan) ilmeisesti tuomari on tulkinnut, etten ehtinyt pysähtyä ennen kuin Nila vähä varasti...

Tuomarin kommenttina "Kaunista, selkeää ohjausta"

Nila äänteli jonkin verran, mutta joko se ei kuulunut tai Taru oli kiltillä päällä sen osalta. Nila kävi myös aika kuumana, mukavasti heti ensimmäisellä radalla sekä putki, sarjahyppy että merkki. Niiden suoritus ei toki ole ongelma, tehtävät ennen ja jälkeen saattavat olla. Kokonaisuutena kuitenkin ihan kiva rata! Lopputulemana kasaan jäi 78 pistettä ja ensimmäiseltä mestarin radalta tulos.


Kisa B, tuomarina Hannele Pirttimaa


Vähennykset:
Kylttu 1, -1 py ennakoi nousemisen
Kyltti 5, .3 ov
Kyltti 7, -3 uusi
Kyltti 9, -10 två koiran ylimäär. liikkeet Nila kävi melkein suoraan edessä puolen vaihdon jälkeen
Kyltti 10, -3 ov saatoin vähän väistää koiraa...
Kyltti 11, -3 ov ja taas vähän väistelin ihan turhaa...
Kyltti 17, -1 py ja -3 ov

Vähennykset -2 ääntelystä

Tuomarin kommentti "Vauhdikasta menoa!"

Radalle mennessä Nila tuntui kivalta, mutta kuumeni aikalailla kun kaksi suoraa mentiin kohti putkea. Sen takia sitten varmaistelin ehkä vähän liikaa kylttejä, joilla koira ohittaa ohjaajan, koska näissä Nila on itsepintaisesti tarjonnut viimeaikoina lähinnä edessä peruutusta. Mutta tarkalle laskettuna pisteitä jäi vielä kasaan tuloksen verran, 71! Tältä radalta ohjaajalle -12 ihan turhaa pistemenetystä, mutta näistä oppii. Näin ollen Nila on yhtä tulosta vaille RTK4!


Nyt aletaan olla tilanteessa, että pitäisi alkaa treenata myös ratoja, mestarissa hyviin (valio) tuloksiin ei enää riitä muiden treenien ohessa pyörittelyt. Tai toki ne todetusti riittävät tulokseen, mutta jos halutaan valiotuloksia niin ratoja on pakko treenata. Lisäksi täytyisi treenata jonkun kanssa, joka ymmärtää mikä on liikaa ja mikä ei ohjauksessa, käsimerkeissä, vartalossa ja suuntaamisessa. Ja kertoisi, kun ohjaaja touhuaa jotain ihan ihmeellisiä kuvioita. Vireen kanssa riittää tekemistä lajissa kuin lajissa, joten rallyssa vireen treenaaminen palvelee mukavasti myös tokoa ja tanssia. Keväällä onneksi treenaaminen helpottuu, kun pääsee ulos ja saa näin tehtyä ratoja paremmin. Varmaan tässä sopivan tilaisuuden tullen kuitenkin käydään vielä parit kisat katsomassa, minkä verran rutiini vaikuttaa suorituksiin.

Hile oli mukana fiilistelemässä kisatunnelmaa ja ottikin ilon irti! Se halusi kovasti tehdä hommia kun kerran hallilla oltiin, mutta se halusi myös loikkia kaikkien ihmisten luo, sinkoilla sinne ja tänne ja syödä kaikkien herkut. Normi meno siis, ei häirinnyt Hilettä pienet kahden kentän kisat. Se pääsi myös hakemaan Nilan kisakirjaa, eli odottelemaan porukkaan ja kuuntelemaan taputuksia. Kivasti se tarjoaa kontaktia ja joko istumista, sivulle tuloa tai taukokäytöstä useimmiten silloin, kun tekisi mieli singota! Hommia pystyi tekemään hienosti, samoin leikkimään. Mainio ipana!


torstai 17. tammikuuta 2019

Kuinka tähän hetkeen on päädytty?

En ole tainnut aiemmin juuri avata omaa historiaani eläinten ja kouluttamisen maailmassa, vaan enemmän arkistoinut itselleni muistoja ja tapahtumia kuluneilta vuosilta välillä aktiivisemmin ja välillä hitaammalla tahdilla. Facebookissa kiertänyt "mikä rotu minulle sopisi" kysely sai minut kuitenkin mietttimään omaa historiaani ja sitä, kuinka olen tähän hetkeen ja laumaan koiria päätynyt. Ensin ajattelin koota "koiraharrastus cv:n", muttei se sitten tuntunut kovin omalta. Harvaan cv:hen kai kirjoitetaan niitä hetkiä, mitkä eivät onnistuneet tai sujuneet suunnitelmien mukaan, mutta mahdollisesti opettivat kuitenkin enemmän, kuin niitä seuranneet onnistumiset.

Oma historiani eläinten parissa alkaa suunnilleen silloin kuin synnyin, olen pienestä asti ollut todella eläinrakas ja kiinnostunut erilaisista eläimistä, niiden käyttäytymisestä ja ihmisen ja eläimen välisestä yhteistyöstä. Ollessani pieni meillä oli kotona ensin undulaatteja, myöhemmin kissa, kaunis tricolor narttu Roosa. Roosan kuolema oli meille kaikille kova paikka, eikä uutta eläintä tullut hartaista toiveistani huolimatta. Olin kuitenkin jo löytänyt hevoset elämääni ala-asteella, mikä veikin mukanaan täysin.

Rakas Nasu poni
 Harrastin tai varmaan lähempänä elin hevosia koko nuoruuteni. Kävin koulussa, menin tallille, tallilta muihin harrastuksiin, joista takaisin tallille ja illalla kotiin, viikonloppuisin tallilla vierähti helposti aamusta iltaan. Ratsastin, hoidin, kuntoutin, myöhemmin tein lomituksia, olin talon ja tallin vahtina ja nautin tallielämästä, hevosten rauhoittavasta seurasta ja yhteistyön ja luottamuksen rakentamisesta. Tuolloin hevosmaailmassa ei tiedetty juuri positiivisista keinoista, mutta jälkeenpäin olen todennut niitä paljon jo tuolloin mistään mitään tietämättömänä käyttäneeni. Siedätin pelkääviä ruuan kanssa, palkitsin ja houkuttelin mieluummin kuin käytin voimaa, koska vaikka olinkin fyysisesti erittäin hyvässä kunnossa, ei alle 160 cm ja tuolloin alle 50 kg paljoa olisi voimassa voinut pärjätä. Aktiivinen hevoselämä jatkui läpi yläasteen, lukioaikana hieman tahti rauhoittui mutta edelleen hevoset täyttivät ison osan elämääni. Harkitsin jo hevosista ammattia, kun murrosiän jälkeen minulle puhkesi todella paha heinäallergia, joka yltyy erityisesti kuivan heinän kanssa astmaattiseksi ahdistaen hengen ja nostaen kuumeen. Joten se niistä haaveista sitten. Nyttemmin tasaisesti hevostelukuume nostaa päätään, mutta toistaiseksi olen pyrkinyt pysymään poissa hevosten parista koska tunnen itseni ja tiedän sen karkaavan hallinnasta, eikä aika tai talous mitenkään kestä sekä koiria että hevosia tällä hetkellä. Kiinnostavaa olisi kuitenkin jossain vaiheessa päästä kouluttamaan nykytiedoilla ja taidoilla myös hevosia edes projektina. Saa nähdä kauanko maltan pysyä poissa tallilta.

Sissi ja Emma 
Ollessani yläasteella muutimme perheeni kanssa kerrostalosta omakotitaloon, jolloin vihdoin vanhempani olivat valmiita ottamaan myös kotiin eläimiä. Näin meille muutti kissasisarukset Venla ja Verneri kissojen katastrofiyhdistyksen kautta. Olin päässyt seuraamaan pentueen elämää syntymästä asti, Venla ja kolme veljeään syntyivät ja kasvoivat tallilla, missä hylätty emä oli sijoitettuna. Tuolloin pääsin muutenkin tutustumaan kissoihin ja erityisesti kissojen pidon raadollisempaan puoleen löytökissojen parissa, kun tallilla oli löytökissoja säännöllisesti. Puolivillien pentujen kesyttämisestä selvästi ihmisten parissa kasvaneisiin, luottavaisiin ja ihaniin kissapersooniin pääsi näiden vuosien aikana tutustumaan ja onneksi suurimman osan uuteen kotiin saattelemaan. Tuli siinä tutuksi myös kiukkuiset, villit yksilöt, kissojen lääkitsemisen haasteet sekä eläinlääkärin avustaminen ties missä operaatioissa, joihin ei takuulla tänä päivänä teinitytöllä olisi asiaa. Toistaiseksi kaikki perheeni kissat ovat olleet löytökissoja, arvostan ja kunnioitan suuresti ihmisiä, jotka jaksavat taistella kissojen oikeuksien, leikkauttamisen ja kissakulttuurin nykyaikaistamisen puolesta. Harmikseni tällä hetkellä ei elämässäni ole läheisiä kissoja, kun omat kissani jäivät erossa entisen puolisoni hoiviin maalle ja Venla vuosi sitten jouduttiin päästämään paremmille hiirestysmaille kunnioittetttavassa 18 vuoden iässä. Jonain päivänä toivon vielä kissan tassuja kotiini saapuvan. Sen lisäksi, että kaipaan kehrääjää kainaloon, olisi erittäin kiinnostavaa kouluttaa kissalle muitakin taitoja kuin istuminen ja pallon noutaminen, joita on joskus tullut huviksi opeteltua.

Ververi ja Venla noin 6kk
Tallilla pyöri mukana menossa aina myös koiria, joista tuli meille tallilla lähes asuville nuorille erittäin tärkeitä. Kun vuonna 2003 tallin sekarotuinen narttu tuli tiineeksi australianpaimenkoiraurokselle, alkoi meillä kotona sellainen painostus, että lopulta vanhempani heltyivät ja lupa omaan koiraan irtosi. Pieni Wilma syntyi heinäkuussa 2003 ja pentueen vilkkaimpana, määrätietoisimpana ja rohkeimpana herätti heti pienenä kiinnostukseni. Koska emä oli minulle todella tuttu koira, pääsin seuraamaan pentujen kasvua ihan pienestä asti. Niinhän siinä sitten kuitenkin lopulta kävi, että Wilma kietoi koko perheen tassuihinsa ja kun reilun vuoden kuluttua olin muuttamassa opiskelujen perässä pois vanhemmilta, ei puheitani koiran mukaan otosta kuultu tai ainakaan huomioitu, eihän pieni Wilma vieraassa kaupungissa ilman vanhempiani pärjäisi. Vaiko sittenkin vanhempani ilman Wilmaa... Tästä seurasi elämäni pisin eläimetön hetki, muutin toiseen kaupunkiin, missä minulla ei ollut tuttua tallia eikä kotona ainoatakaan eläintä. En tiennyt mitä tehdä, kun koko vapaa-aikani oli jo vuosia täyttynyt erilaisista eläinharrasteista.

Niin kaunis ja viisas Wilma

Kaikeksi onneksi melko pian päädyin seurustelemaan miehen kanssa, jolla oli kissa jo valmiina. Pikkuhiljaa elämäni siirtyi enemmän ja enemmän hänen luokseen ja puitteiden ollessa sopivat, halusin oman koiran. Tiesin haluavani paimenkoiran, mutta mahdollisia rotuvaihtoehtoja ja rotujen sekoituksia oli useita. Lopulta, oikeastaan sattuman kautta, syksyllä 2005 törmäsin ilmoitukseen belgianpaimenkoira pentueesta. Siinä se sitten oli, minun tulevaisuuteni vapaa-ajan ongelmat, jos niitä nyt koskaan oli ollut, ratkesivat siinä. Se oli nimittäin menoa harrastusmaailmaan hurjaa vauhtia! Vikke ei missään nimessä ollut helppo koira, mutta sitäkin enemmän se opetti. Kokemattomana olin hyvin altis monenlaisille neuvoille, onneksi tausta eläinten kanssa touhuamisesta antoi jotain perspektiiviä ja ihan hulluimmat neuvot tai luetut ideat jäivät toteuttamatta. Opiskelin, kävin kursseja, ahmin kirjallisuutta ja käytännön neuvoja minkä ehdin ja pystyin. Viken kanssa pääsin aloittamaan kisaamisen ja vaikka saavutukset jäivät tk1 ja bh koulutustunnuksiin, oli pysyvä kipinä tottelevaisuuteen sytytetty.

Vikke
Päädyin pian innokkaana nuorena harrastajana pienessä seurassa mukaan myös kouluttamaan ja järjestämään kokeita, kouluttauduin sekä tottelevaisuuskoulutusohjaajaksi että tokon koetoimitsijaksi. Päädyin myös yhdistyksen hallitukseen, missä vierähti 10 vuotta. Nyttemmin olen karsinut yhdistysvastuita, jotta pystyn vuorotyön luomissa rajoissa keskittymään paremmin omien koirieni kouluttamiseen. Koulutan kyllä edelleen, mutta huomattavasti vähemmän kuin tuolloin alkuvuosina.

Pian alkoi myös tuntua, ettei yksi koira riitä kaikkeen, mitä halusin tehdä ja kokeilla. Kun kaverini tiedusteli kiinnostusta ottaa tuontipentu sijoitukseen, ei minua suuremmin tarvinut houkutella. Ja niin saapui Nadi, tammi/helmikuun vaihteessa 2009, kauheisiin paukkupakkasiin. Käytiin ikimuistoisella pennunhakumatkalla Tanskassa, mistä mukaan lähti Nadi veljensä kanssa. Vuosi vuodelta olen enemmän sitä mieltä, että jokaiselle päätyy koiraksi sellainen, mitä siihen hetkeen tavalla tai toisella tarvitsee. Minä toivoin Nadista monipuolista harrastuskaveria, toiveet olivat korkealla ja motivaatio huipussa. Viken hermorakenteen puutteista johtuvat ongelmat pahenivat arjessa vuosi vuodelta, eikä sen kanssa voinut ajatellakaan etenemistä tokossa avoimeen luokkaan tai toisaalta pk-puolella tottiksesta selviämistä, kun esteet ja ampuminen aiheuttivat ongelmia. Kasasin pennulle suuret suunnitelmat, mutta sain sittenkin jotain ihan muuta. Sain hieman höppänän koiran, jota ei treenaaminen niin suuresti kiinnostanut. Varmasti nykyisillä taidoillani päästäisiin pidemmälle, silloin oppimiseltaan erilainen koira aiheutti päänvaivaa enemmän kuin tarpeeksi. Nadi oli kuitenkin jotain paljon enemmän, se oli jatkuvaa valvontaa ja ennakointia vaatineen Viken rinnalla helppo prinsessa, jonka kanssa pystyi menemään mihin tahansa eikä koskaan tarvinut pelätä miten se suhtautuisi eteen tuleviin asioihin. Se palautti uskoni mahdollisuuteen normaalista elämästä koiran kanssa samalla, kun romutti uskoni kouluttajan taitoihini. Sain sille aina yhden asian opetettua, mutta heti, jos rutiinissa muuttui pienikin pala, se katosi Nadin osaamisesta. Tai jos harjoiteltiin kahta tehtävää, jotka vaikka alkuasetelmaltaan muistuttivat toisiaan edes etäisesti, ei Nadilla ollut hajuakaan mitä se oli tekemässä. En osannut olla sille riittävän selkeä ja pilkkoa asioita riittävän pieniksi, jotta sen motivaatio olisi kantanut. Se kyllä yritti kovasti ja sitkeästi minäkin yritin, kunnes sen ollessa noin kolme vuotias jätin sen tauolle, joka jatkuu edelleen. Jälkeenpäin olen harmitellut, etten ymmärtänyt lopettaa sen kanssa koetavoitteellista treenaamista jo aiemmin. Meidän suhde parani valtavasti, kun tavoitteemme mukavasta yhteisestä elämästä lähentyivät toisiaan sen sijaan, että minä kaiken aikaa odotin Nadilta jotain sellaista, mihin se ei pystynyt vastaamaan. Nadi on ollut oikein tyytyväinen bortsujen seuraneidin rooliin, nuorempana Piran mukana treeneissä ja kisoissa kulkemiseen ja nyttemmin lähinnä arjessa mukana elämiseen. Sillä ei ole mitään tarvetta koittaa keksiä oikeita vastauksia treenihaasteisiin, vaan mieluummin se menee sängylleen katselemaan, kun nuoremmat treenaavat. Oikein hyviä herkkuja se saattaa tulla hakemaan, kunhan ne tarjoillaan ilman velvotteita.

Nadi oli minulla sijoituksessa, joten pääsin sen kautta tutustumaan enemmän myös kasvatusmaailmaan ja osallistumaan pentuprojektiin. Vaikka Nadi on hedelmällisestä emälinjasta, se itse ei ole ollut mitenkään helposti tiinehtyvä. Lopulta se sai yhden pentueen kennel Tendacelle, viisi hurmaavaa mustaa. Jalostusasiat kiinnostavat minua ja olen niitä aika paljon opiskellut, mutta voi ollan etten koskaan uskalla itse projektiin ruveta, vaikka joskus kotona jalostuslaatuinen koira olisikin. Hienoa on kuitenkin päästä tuttujen kasvattajien kautta oppimaan lisää.

Pikku-Nadi ja Vikke
Kun Viken ongelmat arjessa ylittivät hyvään koiraan elämään asettamani kriteerit ja siitä piti vuonna 2011 luopua, aukesi surun keskellä samalla paikka treenikaverille. Olin jälleen vähän hukassa rodun kanssa, tiesin haluavani aktiivisen harrastuskaverin mahdollisimman moneen menoon, mutta tarkkaa rotua en oikein saanut rajattua. Belgiä en halunnut, pelkäsin liikaa luonteen haasteita suuntaan ja toiseen. Australianpaimenkoira kiinnosti, samoin bordercollie ja kelpie. Jossain kohtaa pohdin mudia ja tutustuinkin niihin jo netin kautta aktiivisesti, mutta luonteen vaihtelut sielläkin saivat perääntymään. Jännitin hirveästi kasvattajien lähestymistä ja mietin, miten ikinä saisin harrastuskoiraa kun "meriittini" olivat omasta mielestäni kaksi harrastusnäkökulmasta epäonnistumista.

Kaikeksi onneksi päädyin tutkimaan pentueilmoitusta, jossa oli syntymässä sekalinjaisia bordercollieita kiinnostavista vanhemmista ja vielä lähelle meitä. Muutaman sähköpostin vaihdon jälkeen olinkin jo matkalla tutustumaan emään ja kasvattajaan, sen jälkeen isään ja sitten olinkin ihan mennyttä. Pira syntyi heinäkuussa 2011, oli pieni ja pippurinen ja napsutteli hampaitaan pentulaatikossa kuin piraija. Olin täysin mykistynyt sen halusta ja innosta oppia uutta, treenata ja leikkiä. Olin jo aiemmin opiskellut sheippaamisen perusteet ja käyttänyt sitä belgien kanssa monessa, mutta Pira hämmästytti minut täysin halullaan ja taidollaan muokata toimintaa. Se myös ennakoi, sähläsi ja teki tuhat asiaa samaan aikaan. Piran kanssa pentuna harjoiteltiin muun muassa sitä, ettei pelkkä peukalon liike ole vielä merkki, vaan vasta ääni merkkaa oikean toiminna. Se on aina ollut nopea oppimaan, mutta vastapainoksi erittäin lyhyt pinnainen, kiihkeä ja herkästi turhautuva. Vaikka nämä merkit olivat jo pienenä hyvinkin selvästi esillä, en osannut niihin sen suuremmin puuttua, olin vaan haltioissani loputtomasta energiasta ja motivaatiosta. Koulutuskuplassani en myöskään osannut tarpeeksi panostaa sosiaaliseen palkkaan tai suhteeseen, koska mekaanisilla koulutustaidoilla pääsi teknisesti nopeasti eteenpäin. Nostatin sitä leluilla opettamatta kierrosten laskua, mitä Pira ei takuulla itse tee, eikä liene vaikea arvata että melko pian meillä oli sekä ääntelyä että hallitsematonta kiihkeyttä enemmän kuin tarpeeksi. Piran kanssa kuitenkin päästiin mukaan ensimmäiseen perustettuun Pohjois-Hämeen kennelpiirin nuorten koirien tokorinkiin, edettiin tokossa ihan mukavasti avoimeen luokkaan asti vanhoilla säännöillä, treenattiin agilitya ja päästiin aloittamaan kisaurakin. Piraa oli ajoittain vaivannut selän jumittuminen jo pidempään, kun se sitten syksyllä 2015 yhden ihan tavallisen lenkin jälkeen ei meinannut päästä autosta pois saati rappusia ylös silloisen asuntoomme kerrostalon kolmanteen kerrokseen. Pira, joka ei todellakaan pienistä valita jos niitä edes huomaa. Piraa hoidettiin seuraavat kaksi vuotta hyvin tiiviisti, lääkärin tutkimuksissa ei löytynyt syytä, tosin magneettiin en sitä vienyt vaikka ehkä olisi kannattanut. Osteopatialla oloa saatiin helpotettua, kunhan hoitoväli pysyi tiiviinä. Aktiivinen harrastaminen vaihtui aktiiviseen kuntoutukseen ja pelkoon huomisesta. Syksyllä 2017 olin jo luovuttamisen partaalla, kun syksyn koleus tuntui turvottavan Piran todella kipeäksi, kun sen olo yhtäkkiä helpotti. Parempia kausia oli ollut ennenkin, joten en uskaltanut oikein huokaista, mutta nyt, kun selkä ei ole oireillut juuri lainkaan viimeiseen lähes 1,5 vuoteen, alan olla toiveikas. Pira on päässyt palaamaan rally-tokon pariin, kun selkä tuntuu kevyttä treenailua kestävän. Harvakseltaan Pira on saanut tehdä myös pienesti agilitya matalilla rimoilla, mikä on siitä maailman parasta!


Nadi vanheni, Pira vanheni ja poti selkävaivoja ja minä armotonta treenikuumetta. Harkitsin lainakoirakuvioita, mutten koe sitä itselleni sopivaksi tavaksi treenata, joten löysin itseni uudelleen ja uudelleen selaamasta pentueilmoituksia. Syksyllä 2015 jo jotain tiedusteluja teinkin, mutta kuullessani ennestään tutulle ihanalle Kulolle olevan suunnitteilla pentue en voinut vastustaa enää, vaan huomasin kirjoittavani ja lähetttäväni pentuetiedustelua ja saavani siihen hyvin positiivista vastakaikua. Kevät meni osaltani melkoisessa myllerryksessä, kun muutamassa kuukaudessa päädyimme mieheni kanssa etsimään omakotitaloa, ostamaan sellaisen, remontoimaan ja muuttamaan. Siinä jäi pentueen seuranta kaiken muun jalkoihin ja ehdin jo pelätä, että meidät on sivuutettu. Samaan aikaan edelleen vähän arvoin tilannetta Piran kannalta, tunsin itseni luovuttajaksi jos ottaisin pennun vaikka tiesin, ettei näillä asioilla ollut mitään tekemistä keskenään. Onneksi kiinnostustani ei oltu unohdettu ja onneksi päädyin hiljentämään omat mörköni, sillä elämä ilman Nilaa olisi todella kurjaa. Olin niin onnellinen, kun pääsin taas treenaamaan! Tuntui, kuin iso puuttunut palanen olisi palautettu elämään, kun kalenteri täyttyi treeneistä ja koulutuksista. Ja sitten tuli ocd, joka vei hetkeksi maton jalkojen alta. Tästä noustiin, yhteistyö kehittyi ja kaikki tuntui sujuvan. Kunnes iski epilepsia. Nyt vain toivotaan, että sairaus pysyy kurissa, kohtaukset harvinaisina eikä lääkitystä tarvittaisi vaan saataisiin jatkaa lähes normaalia elämää vielä vuosia.



Olin jo Nilan ollessa noin vuoden, ocd kuntoutuksen ollessa lopuillaan ja tehdessäni päätöksen, ettei Nila tule treenaamaan agilitya kiihkeän luonteensa ja operoidun olkanivelen nostaessa loukkaantumisriskin yhdessä aloittelijaohjaajan kanssa liian suureksi, huomannut Nilan siskopuolelle olevan noin vuoden päähän suunnitteilla pentue. Laitoin vähän "renkaidenpotkimisviestiä" jo silloin heti, vaikken todella ollut varma olisinko vielä vuoden kuluttua valmis ottamaan pentua. Pentueen suunnittelun vaiheista olin kuitenkin kaiken aikaa hyvin perillä ja kun urokseksi valikoitui Piralle sukua oleva, aivan hurmaava uros, oli jo vaikeaa olla edes vähän innostumatta. En usko, että tulee toista mahdollisuutta saada pentua, joka olisi sukua sekä Nilalle että Piralle! Ei niin mukavien silmälöydösten jälkeen kuitenkin pentueen emä vaihtui alkuperäisen suunnitelman siskoon, mutta tavattuani tämän siskon kiinnostukseni lähinnä kasvoi. Vaikka neljä koiraa oli puolet enemmän kuin olin ajatellut, Nila oli alle kaksi vuotias ja ajatus pennusta tuntui lähes hullulta. Onneksi on hulluja kavereita, jotka kannustavat tekemään välillä niitä hullujakin päätöksiä ja mies, joka on ilmeisesti tyytynyt kohtaloonsa ja vastusti pentua yllättävän vähän jos ollenkaan. Pentujen syntymää jo odotin malttamattomana ja vaikka epävarmuus edelleen ajoittain vieraili, olin koko ajan vakuuttuneempi siitä, että tarvitsemme juuri tästä pentueesta pennun. Onneksi niin, koska Nilan epilepsia puhkesi viikkoa ennen pentujen luovutusta. Hile tuli juuri oikeaan hetkeen tuomaan lohtua, iloa ja jatkuvuutta elämään. Nyt, Hilen ollessa 9kk, en voisi olla tyytyväisempi päätöksestä ottaa se. Elämä ilman hullunkurista pomppivaa ja loikkivaa teinikoiraa olisi ankeaa, minkä lisäksi se on taas opettanut valtavasti uutta olemalla ihan omanlaisensa persoona.



Tällä hetkellä huomaan innostuvani koirien kanssa eniten uusista koulutuksen keinoista, mahdollisuudesta syventää omaa osaamistani uusilla tavoilla. Olen ilmoittautunut Jaana Pohjolan kolmen päivän kokonaisuuteen omaehtoisuudesta sekä Tiina Kuusiston koulutuspäivään kouluttajille, joita odotan innolla! Toki odotan lajikoulutuksiakin, mutta jotenkin jokainen vastoinkäyminen on osaltaan vahvistanut ajatustani siitä, että ennen kaikkea arjen tulee olla itselle ja omille koirille sopivaa. Jokainen koira opettaa valtavasti, usein sellaisia asioita itsestä ja harrastamisesta, mitä ei olisi osannut ennakkoon odottaa. Jokainen yksilö on tavalla tai toisella sellainen, minkä siihen elämäntilanteeseen ja kehittymisen vaiheeseen tarvitsee, ei ollenkaan varmasti sellainen mitä olisi itse halunnut. Tai ainakin haluan näin selittää itselleni sen, miksi kerta toisensa jälkeen olen päätynyt tilanteeseen, missä joudun tai saan tarkastella uudelleen omaa eläintenpitoani, koulutuksellisia tavoitteitani ja koko harrastustani. Haluaisin, että saisin harrastaa yhdessä koirani kanssa vuosia ilman pitkiä, elämää rajoittavia loukkaantumisia tai sairastumisia. Haluaisin sitä ihan valtavasti ja samalla pelkään, mitä osuu seuraavan kohdalle? Muttei kai epäonnea voi loputtomasti jatkua, ainakin toivon niin. Samalla yritän muistaa elää hetkessä, tarttua tilaisuuksiin ja uskaltaa rikkoa omia rajojani, jotta kehittyisin edelleen. Olen esimerkiksi Nilan kohdalla päättänyt, että toteutan vähän hullutkin ideat sen kanssa jos ne ovat sellaisia mistä kumpikin nauttii, niin kauan, kun meillä vielä on mahdollisuus. Olen ilmoittanut sen lauantaina rally-tokon tuplakisoihin, vaikka tiedän, ettei sen vire todennäköisesti pysy maltillisena eikä me osata kaikkia kylttejä niin hyvin kuin haluaisin ja olisi mahdollista, mutta koska meitä ei mikään estä osallistumasta, me osallistutaan!


sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Pennusta teinikoiraksi

Hile täytti joulukuun puolivälissä 8kk ja ihan kohta täyttyy jo 9kk rajapyykki. Näemmä kuukausikoosteen tekeminen meinaa jäädä, ilmeisesti pentupassi alkaa umpeutua mielessäni. Vaikka Hile on kyllä edelleen hyvin pentumainen niin ulkoisesti kuin käytökseltään useissa tilanteissa. Sillä ei edelleenkään ole ollut mitään suurempia epävarmuuksia tai pöhinöitä, muutaman kerran ulkona on hetki katseltu jotain tilannetta tai kohdetta, kunnes Hile on päätynyt tarjoamaan kontaktia jolloin joko saa palkkaa tai matka jatkuu. Tämä on sille tuttu toimintamalli, koska se mielellään vetäisi hihnassa täysillä ja pysähtymistä ja järkevämpää ettenemistä on tullut todella paljon harjoiteltua, joten se on luontevaa meille molemmille myös niissä tilanteissa, jos joku meinaa jännittää. Pääasiassa se ei kyllä pidä mitään asioita ihmeellisenä, eikä esimerkiksi uutena vuotena reagoinut paukkeeseen mitenkään.

Piiiitkät koivet voi kääriä tyynyksi
Hile on edelleen ennen kaikkea hassu ja huoleton. Se joko ei huomaa tai ainakaan sitä ei ollenkaan haittaa, jos tulee pieniä sivuosumia tai kaverin leikit meinaa mennä vähän rajuiksi. Temperamentiltaan se on mielestäni melko rauhallinen, vaikka nyt onkin meneillään 'en tarvitse lepopäiviä' kausi eli se kotona mielellään puuhailee jotain, kiusaa Nilaa tai haastaa Piraa leikkimään. Nila on edelleen sille aivan liian kiltti, sen joutuu pelastamaan päivittäin päällä möyryävältä "pennulta", joka on fyysisesti Nilaa selkeästi isompi ja vahvempi jo nyt. Toisaalta Nila myös itse hakeutuu näihin tilanteisiin, se vaan ei osaa asettaa rajoja koska sillä itsellä ei enää ole kivaa eikä Hile huomaa mitään hienovaraisia hännän alenemisia tai luimisteluja. Ne ovat silti parhaat kaverit, nukkuvat vierekkäin tai kasassa ja ulkona niiden leikit menevät paremmin yksiin, kun Nila pääsee juoksemalla ketterämpänä harhauttamaan pennun kannoiltaan, minkä lisäksi törmäilyleikit on ehdottomasti kiellettyjä. Pira rakastaa Hilettä, ne hammastelevat ja leikkivät sisällä nujuamisleikkejä, eikä Piralla mene ollenkaan hermot vaan se osaa lopettaa leikin ihan nätisti! Tosin Hile on sen kanssa paljon korrektimpi, eikä venytä rajojaan liiaksi. Ne tykkäävät läimiä tassuillaan ja hammastella sekä pöristä ja mölistä kumpikin. Nadin kanssa Hilellä on lähinnä kohteliaat välit, niillä ei oikein ole yhteisttä mutta toisaalta eivät ne myöskään häiritse toistensa oloa mitenkään. Hile antaa mummon olla rauhassa ja mummo antaa Hilen olla, kunhan ei tule naamalle riekkumaan. Lauman elo sujuu näin edelleen varsin mutkattomasti!

Nenät vastakkain 💕
Hile on jatkanut monipuolisten pohjien treenailua moneen menoon. Pääpaino on ollut tottelevaisuudessa ja siellä yhteistyön syvenemisessä. Hile on aika tarkka palkan laadusta, vaikka se tykkää todella paljon tehdä yhdessä, se myös oikein mielellään viihdyttää itse itseään. Tällä hetkellä tasapainoillaan sopivan kombon löytymisen kanssa, jotta treenit pysyisivät mielekkäinä kummallekin ja motivaatio ja sitoutuminen tekemiseen kasvaisi entisestään. Hile on kiinnostava koulutettava, koska on aivan erilainen kuin vanhemmat koirani. Se oppii valtavan nopeasti, nauttii ratkaisujen keksimisestä ja onnistumisista, siinä on voimaa ja vauhtia, mutta se ei koe tarpeelliseksi käyttää niitä turhaan. Se pohtii ja punnitsee sen sijaan että sähläisi tai painaisi kaasua ja väläyttelee sellaista tekemistä etten malta odottaa miten saan sen kaiken kaivettua käyttöön. Hile ei kuitenkaan koskaan huolestu tai jää liikaa miettimään tehtäviä jos ei heti hoksaa, vaan siinä kohtaa mieluummin keksii itselleen jotain muuta. Se onkin tehokkaasti opettanut minulle, kuinka tärkeää on saada treenit alkamaan onnistumisella, kuinka tehtävät pilkotaan riittävän pieniin paloihin ja kuinka tärkeää koiran motivaation kannalta on saada vahvistetiheys pidettynä varsinkin aluksi riittävän suurena. Sen kanssa edelleen tehdään todella paljon ihan kontaktitreeniä erilaisissa tilanteissa, jotta se muistaisi että olen oleellinen osa sen elämää. Lisäksi sen kanssa tehdään paljon luopumistreenejä, koska erityisesti ruuan kanssa sen ajatukset herkästi jäävät liiaksi jumiin palkkaan. 'Luovu niin saat' on sille kyllä periaatteena selvä, mutta kun aina ei vaan malta, muista tai ehdi ajatella ennen kuin jo kävi tökkäämässä nenällä. Itsenäisen puuhailun takia sillä on alusta asti ollut käytössä myös taukomatto, peti tai häkki, jotta sillä on kaiken aikaa selkeä tehtävä mitä tehdä jos muita ohjeita ei ole annettu. Nykyisin jo pelkkä 'käy siihen' riittää helpohkoissa ympäristöissä, mutta yhtään vaikeammassa paikassa konkreettinen paikka selvästi helpottaa pysymistä. Muita paikallaoloja olen treenannut hävettävän laiskasti, niiden osalta on tarkoitus aktivoitua lähitulevaisuudessa.

Seuraamisen opettaminen on ollut yllättävän hankalaa, ilmeisesti vapaalla sylissä kiehnäävälle Hilelle  ei kuitenkaan treenatessa ole kovin luontevaa pysytellä ihan lähellä. Pikkuhiljaa ollaan asiaa työstetty ja päästy jo vähän eteenpäin, eiköhän tästä vielä hyvä tule. Herkästi keskittyminen meinaa herpaantua häiriöstä, mutta onneksi valitsee tehtävän hetken pohdittuaan.


Noudon palasia ollaan saatu myös etenemään. Tässä tulee myös selvästi esille, miten Hile pohtii mitä olikaan tekemässä ja miten se jo tutuissa tehtävissä yrittää uudelleen onnistuakseen.


Työnalla on myös minulle ensimmäiset etujalat paikallaan kaukokäskyt, jotka tuntuvat olevan Hilelle todella luontevat! Videolla oli vähän liian hyvä palkka tähän treeniin eikä maltti oikein meinaa riittää, mutta laitetaan nyt muistiin tämäkin vaihe. Etutassutarget ei tietenkään ollut mukana, mitä ollaan kotona käytetty alleviivaamassa etujalkojen paikallaan pysymistä.


Agilitya ollaan treenailtu nyt aika harvakseltaan ja lähinnä muutamalla esteellä focuksen säilymistä tehtävässä. Pienten hyppy-putki pätkien lisäksi olen naksutellut sille keinulla pamautteluleikkiä, mikä on Hilestä supersiistiä sekä rengasta erillisenä esteenä ja parin esteen kokonaisuuksissa. Mitenkään kovin systemaattista ei agilityt ole nyt olleet, mutta koitetaan mahduttaa keväälle kalenteriin ainakin kurssi tai pari lisää ihan ohjattuja treenejä.

Noseworkkiä ollaan tehty kotona aina silloin tällöin. Hile on osoittautunut aikas taitavaksi nenäeläimeksi, täytyy kyllä ehdottomasti tehdä sille keväällä myös jälkeä ja jatkaa nose hommia! Nosen ilmaisua en ole juurikaan vielä pohtinut, mutta nenäkosketus näyttäisi tulevan aika luonnostaan joten eiköhän me sitä aleta vahvistaa.


Mielenkiinnolla odottelen, aloittaako Hile juoksun Piran kanssa tai perään jo nyt, vai malttaisiko se vielä vähän kasvaa ensin. Piran juoksu alkanee parin kuukauden sisällä, edellinen oli heinäkuussa ja väli on ollut 6-7kk. Ei kyllä yhtään haittaisi, vaikka odottelisi juoksun kanssa reilusti yli vuoden ikään!

maanantai 31. joulukuuta 2018

Vuosi 2018 ja tulevaa

Tätä vuotta on vaikea saada sulatelluksi, on menty niin äärilaidasta laitaan. Vuoteen on mahtunut ihan liikaa huolta ja surua, mutta onneksi myös paljon iloa ja uusia kokemuksia.

Nadi



Mennyttä
Nadi on elellyt leppoisia eläkepäiviä koko vuoden. Suuremmilta sairastumisilta on vältytty, mutta selvästi se alkaa olla jo vanha koira. Pidemmät lenkit tai liika riehuminen saa sen jäykäksi ja etupäässä on selvästi jotain vaivaa. Nadi onkin lähinnä köpötellyt pikkulenkkejä ja toiminut erittäin huonona pihavahtina joko nukkuen tai hälyttäen turhista. Sen kuulo on olematon, samoin näkö heikkenee. Lisäksi pari pattia on ilmestynyt, toinen on rinnassa ja toinen kintereessä. Nämä eivät Nadia itseään onneksi tunnu vaivaavan. Toivotaan, että mummelilla on kivuttomia aikoja jäljellä!

Tulevaa
Tulevaa ei Nadin kohdalla suunnitella. Kun ikä on kaksinumeroinen ja ikä(rotu)toverit alkavat harveta, ollaan ihan vaan tyytyväisiä jokaisesta päivästä, jolloin vaivat eivät vielä liiaksi häiritse arkea. 

Pira


Mennyttä
Pira on pysynyt kaikeksi onneksi hyvässä kunnossa. Sen selkä ei ole vaivannut koko vuonna lainkaan, vaan se on hoidettaessa ollut koirista parhaassa kunnossa ja saanut lihaksiakin takaisin. Mikä helpotus! Pira rallatteli itselleen koulutustunnuksen RTK1 ja osallistui Valkk ry:n piirinmestaruusjoukkueeseen rallyssa. Sen kanssa on hauska treenailla rallytemppuja, omat taidot on kehittyneet ja Pira hieman tasoittunut iän myötä joten katsotaan, jos ensi vuonna jatketaan kisailua avoimessa luokassa. Intoa sillä ainakin riittää, mikä on tärkeintä. Vähän ollaan oikealla seuraamistakin kokeiltu, mutta siinä riittää hommaa ikänsä vasemmalla toimineelle koiralle. Hyvää jumppaa joka tapauksessa. Ehdottomasti parasta tässä vuodessa on kuitenkin ollut hyvin pienet agilitytreenit, joita se on päässyt Hilen siivellä tekemään jotta ohjaajan taidot on saatu vähän paremmin kaivettua takaisin käyttöön. Putkia ja pentuhypyillä ohjaustreenejä, joista Pira nauttii täysillä!

Tulevaa
Tärkeimpänä toiveena on selän ja muutenkin terveyden kestävän kevyttä harrastelua ja normaalia lenkkeilyä nuorten mukana. Rallyn avoimeen luokkaan sen voisi sopivassa kohdassa ilmoittaa, ehkä jopa käydä RTK2 kisailemassa harvakseltaan tämän vuoden aikana.

Nila


Mennyttä
Nipsu pieni onkin aiheuttanut enemmän huolta ja murhetta. Sen vuosi lähti käyntiin hienosti, rally-tokossa saatiin ensin RTK2 ja pian sen jälkeen vielä 2x voi HYV tulosta, ilmoittauduttiin sekä rallyyn että tokokokeisiin ja oltiin niin onnellisia, kun yhteistyö alkoi toimia kaiken aikaa paremmin ja kiihtymys oli hallinnassa. Käytiin tanssimassa avoimen luokan kuma HTM:stä ja nautittiin kaikesta yhteisestä tekemisestä ihan valtavasti. Ja sitten kaikki romahti ja tilalle tuli pelko ja epävarmuus epilepsian puhjettua pari viikkoa ennen kaksivuotispäivää. Taisteltiin kuitenkin vielä kolmas rallyn voittajan tulos ja RTK3 sekä tokosta alo1 hienoilla pisteillä, minkä jälkeen ollaan keskitytty kropan tasapainon löytymiseen ja kehon huoltamiseen pitkälle syksyyn asti. Välissä ehti kulua noin puoli vuotta ennen seuraavaa kohtausta, joka tavallaan sinetöi sairauden. Eteenpäin taistellaan, vaikka tulevaisuus on enemmän kuin epävarmaa. Vielä me ei kuitenkaan olla valmiita luovuttamaan, vaan toivotaan kohtausten pysyvän harvinaisina vieraina. Joulukuussa Nila steriloitiin ja samalla kuvattiin luustoltaan terveeksi. Rauhoitus, operaatio ja toipuminen sujuivat kaikeksi onneksi todella hienosti omista ennakkopanikoinneistani huolimatta. Toivotaan steriloinnin osaltaan pitävän epilepsian aisoissa niin, että pystyttäisi jatkamaan mahdollisimman normaalia elämää harrastuksineen.

Tulevaa
Jos epilepsia pysyy toivotusti aisoissa eikä lääkitystä tarvita tai treenit/kisat ala laukaista kohtauksia, olisi toiveissa rallatella alkuun RTK4 ja vähän fiilispohjalta katsoa paljonko työtä tarvitaan sen jälkeen valiotuloksiin. En osaa yhtään suhteuttaa osaamistamme mestariluokkaan, joten mennään samalla metodilla kuin rallyssa tähänkin asti, käydään kisoissa katsomassa missä mennään. Tekee minulle ohjaajana erittäin hyvää! Tokossa avo1 tulos on seuraava tavoite, mutta koska saadaan kokonaisuus siihen malliin on vielä arvoitus. Teknisesti Nila osaa kyllä tarvittavat, mutta mielentilassa riittää säätämistä korrektiin tokosuoritukseen. Pitäisi kuitenkin olla ihan tehtävissä oleva tämäkin. Voittajaan ei olekaan sitten niin iso hyppäys, kun saadaan mielentila hallintaan avoimessa. HTM voittajan ohjelma on tekeillä, joten jossain kohtaa vuotta sitäkin houkuttelisi päästä testaamaan kisoissa ja kuulemaan tuomareiden mietteet. Tanssissa on vähän sama ongelma kuin rallyssa minulle ohjaajana, en osaa suhteuttaa omaa osaamistamme koeohjeisiin, joten ei auta kuin kokeilla! Kaiken kaikkiaan Nilan kanssa tehdään nyt niitä asioita, jotka molemmista ovat hauskoja ja joiden tekemisestä yhdessä nautitaan. Olen myös päättänyt, että toteutan sen kanssa kaikki hullutkin ideat, koska koskaan ei tiedä mikä lenkki, treeni, kisa tai koe jää viimeiseksi. On elettävä kuin viimeistä päivää ja ylitettävä omia rajoja, uskallettava ja kokeiltava. Ehdottomasti Nilan ensi vuoden ja jokaisen (toivottavasti!!) tulevan vuoden tärkein tavoite on kuitenkin pysyä hengissä. Se ei koskaan ole itsestään selvää, mutta toisten kohdalla kuitenkin todennäköisempää kuin sairaiden. Ei myöskään kaivata yhtään enempää terveyshuolia, näissä olemassa olevissa on jo ihan riittävästi. 

Hile


Mennyttä
Hile saapui tasapainottamaan meidän elämää itsevarmuutta ja hassua tilannekomiikkaa uhkuvalla persoonallaan juuri sopivasti Nilan sairastumisen jälkeen. Tuo hassu pentu on ollut ehdottomasti parasta lääkettä, vaikka se eteenpäin rymistellessään aiheuttaakin ajoittain sydämentykytyksiä kun harkinta ei aina ole ihan toimien tasolla. Hile on nyt 8,5kk ja tähän mennessä lähinnä keskittynyt opiskelemaan paljon perusteita eri lajeihin ja ennen kaikkea oppimiseen. Pohjia on tehty monipuolisesti moneen lajiin toko/rally/tanssi jutuista agilityn kautta noseworkiin, jolla harjoitellaan nenänkäyttöä. Hile on melko itsenäinen ja hyvin erilainen kouluttaa kuin aiemmat koirani. Se tykkää valtavasti tehdä ja oppii todella nopeasti, mutta myös keksii itselleen parempaa tekemistä jos ei ymmärrä annettua tehtävää tai palkka ei ole riittävän hyvä tilanteeseen nähden. Toisaalta se on aivan pohjattoman ahne ja leikkii valtavalla voimalla, ihan en vaan vielä aina tiedä kumpaa se enemmän juuri tietyissä tilanteissa haluaisi. Kiinnostavaa oppia tuntemaan juuri Hilettä koko ajan paremmin.

Tulevaa
Hilen alkavan vuoden suurin tavoite on kasvaa aikuiseksi, mielellään vielä terveeksi aikuiseksi ainakin siinä määrin, ettei tarvitsisi arjessa varoa. Kovasti houkuttelisi kesällä päästä vähän pk-puolta kokeilemaan, kun nenä tuntuu toimivan hienosti ja luonnetta riittävän vähän itsenäisempiinkin hommiin. Jälkeä nyt ainakin, kuka tietää jos jotain muutakin? Kenttälajien parissa jatketaan pohjia ja jos kaikki sujuu, voisi loppuvuodesta olla ajankohtaista käydä rallytokoilemassa ja hakemassa sitä kautta vähän kisakokemusta. Tokon osalta voisi tavoitteena olla osallistuminen nuorten koirien ringin näyttökokeeseen loppuvuodesta jos kaikki osaset on siihen mennessä riittävän hyvällä mallilla. Mikään kiire ei kuitenkaan ole kisaamaan missään lajissa, tärkeintä on luoda nyt vahva pohja yhteistyölle ja tulevaisuudelle. Odotan innolla millainen aikuinen Hilestä kasvaa ja mihin kaikkeen sen kanssa vielä päädytään!

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Nilan terveystuloksia

Nilalle tehtiin sterilisaatio maanantaina 17.12 tähystämällä ja samassa yhteydessä kuvattiin luusto.


Erityisesti kiinnosti nähdä operoidun olkanivelen tilanne nyt, kun tähystyksestä on kulunut lähes kaksi vuotta. Kaikeksi onneksi nivel näytti hyvältä! Pienenpieni nokka on niveleen muodostunut, mutta se ei tule todennäköisesti vuosiin jos koskaan Nilaa haittaamaan mitenkään.

Terve oikea olkanivel
01/17 operoitu vasen olkanivel, josta poistettu irtopala
Muutenkin luusto näytti varsin mukavalta, lonkat palautuivat liitosta arviolla B/B ja kyynärät 0/0
Lonkat B/B, LTV0
Oikea kyynärä
Vasen kyynärä

Myös selkälausunto ehti vielä ennen joulua, sielläkin kaikki kunnossa ja kennelliitosta lausunnot  LTV0, VA0 ja SP0




Nämä olivat ensimmäiset luustokuvat, joiden tuloksia en jännittänyt tai oikeastaan edes ajatellut, koska olin niin kauhuissani sterilisaation nukutuksesta ja leikkauksesta toipumisesta. Kaikeksi onneksi epilepsia ei ärsyyntynyt operaatiosta, vaan toimenpide oli sujunut kuin oppikirjasta. Toipuminen oli erittäin nopeaa, Nila oli mielestään noin vuorokausi tähystyksestä jo aivan kunnossa! Hihnaviikko onneksi sujui nopeasti ja nyt voidaan kaljua mahaa suojellen palata normaalielämään. Toivotaan, että hormonitoiminnan tasaantuminen vähentää kohtauksien todennäköisyyttä entisestään ja tulevaan vuoteen päästään hieman edellistä pienemmillä murheilla.

Tähystyshaavat, pienet noin 1cm reiät, jotka ovat parantuneet todella  hyvin ja nopeasti. Tässä alle vuorokausi operaatiosta ennen ensimmäistä suihkuttelua.