sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kun lähtee soitellen sotaan...

on tulos sen mukainen. Oltiin Piran kanssa tänään nuorten koirien tokoringin näyttökokeessa erittäin hyvin lähtökohdin.... Eli ei ihan ;) Treenattu oikeesti viimeksi maanantaina, kunnolla lenkillä ennen launtaita tiistaina ja välissä melkein kokonaan vapaata kolme päivää, kun mun selkä sano että kiitos riittää liukkaat ja veti sellaisen jumin, ettei kävelemään meinannut päästä. Koira kamalilla kierroksilla aivan ylivirittyneenä, mutta olihan se lähdettävä kokeilemaan :)

Ensin tehtiin yksilöliikket ja lopuksi paikalla makuu. Lähtölista oli ohjaajien sukunimien mukainen aakkosjärjestys, joten me jo heti kolmantena. Tai ensin luulin, että neljäntenä, mutta oltiinkin yksi aiemmin, joten ilman virittelyjä kehään vähän lennosta.

Seuraaminen oli liian vaikea tämän hetken osaamiseen nähden, kontakti tippuili ja muutenkin kamalaa haahuilua. Kentällä oli 4 henkilöä, joiden läpi mentiin heti alussa, lisäksi kun ihan alkupäässä oltiin, oli yleisössä jatkuvaa trafiikkia, ovi kävi ja jotain putosi ja kolisi ja Pira lähes unohti mitä oltiin tekemässä, kun kaikki piti rekisteröidä. Paaaaljon paaaljon lisää häiriötreeniä siis ohjelmaan. Toki ollaan paljon treenattukin häiriössä, mutta ei noin, että kaikki keskittyvät meihin. Kaavio sinänsä kiva, melkein heti lähdöstä hitaaseen käyntiin (tässä oli 2x ihminen kummallakin puolella, P vilkuili sivuille), normaalikäyntiin ja heti käännös oikealle (löysä), pätkä suoraan, liike seis (joutui korjaamaan, kun ei keskittynyt), suoraan, täyskäännös (löysä), melkein heti juoksuun (keuli/edisti), normaalikäyntiin (yleisössä kolisi, P pysähtyi tuijottamaan, lisäkäskyllä mukaan), käännös vasemaan (huono, mutta nämä on tällä hetkellä "aina"), pätkä suoraan, täyskäännös, liike seis (loppu jo paremmin, mutta ei hyvä).

Kaaaauheeeean pitkä odottelu ruudun ja merkin välissä. Piralla vähän kiehui, olisi pitänyt TEHDÄ jotain, joten kyykin rapsuttelemassa maassa. Odotus tuntui ikuisuudelta, eikä me olla tällaisia palkattomuustreenejä tehty. No nyt kyllä jatkossa tehdään!

Luoksetulo oli hyvä, odotti rauhassa ja tuli loppuun asti laukalla. Pienen korjauksen taisi tehdä perusasentoon kun katsoin koiraa.

Taas odotettiin ikuisuus, kun näytönvastaanottajat kirjoitti ja liikkuri haki kapulaa. Ja Pira kiehui ja kitisi.

Nouto kesti kuitenkin palkattomuuden hyvin! Vinkui kyllä heiton jälkeen, mutta malttoi (ja mä maltoin odottaa, että hiljeni!) liikkurin käskytyksen. Palautuskin ok, käsitteli kapulaa korrektisti ja palautti laukalla loppuun asti. Ihan lopussa kyllä nousi sivulta, kun otin kapulan, mutta muuten olen tähän oikein tyytyäinen!

Ja sitten taas odoteltiin... Ja noudosta kohonneet kierrokset ei varsinaisesti ainakaan laskeneet, joten P vinkui.

Vapaa valintaisena liikkeenä me tehtiin AVO hyppy. Tiesin kyllä, että ääntä tulee kun alla on nouto ja P odottaa hyppynoutoa, mutta halusin varman ja koirasta kivan liikkeen. Tämä siis muuten hyvä, mutta sivulla vinkui, hypätessä ulahti ja toisella puolen vinkui. Maltoin kuitenkin odottaa, että hiljeni, vaikka liikkuri käskyttikin. Paluun pa hyvä.

Paikalla makuussa tarvitsi kaksi käskyä alas, vinkaisi kerran kun poistuttiin ja sen jälkeen makasi hyvin. Sivulle ok, jäi vähän vajaaksi.

Kaikkiaan siis virettä ja seuraamista lukuunottamatta ihan ok. Tuskin tarvitsee odottaa kutsua rinkiin, mutta hyvä kokemus ja tilannekatsaus, tietääpähän taas mitä treenata ja miten ei ainakaan kannata valmistautua kokeisiin ;) Ja oikein kivoja koiria mukana!

Kotimatkalla käytiin vähän palauttelemassa, helppoa seuraamista lelu kainalossa, ruutua ja ohjattua. Nyt oli koirakin jo sopivan väsynyt, joten oli kivaa ja Pippi oli taitava :) Ruutu alkaa oikeasti toimia, tehtiin yksi kokonainen (VOI) ja pari paikan vahvistusta. Ohjatussa merkkiä ja kumpikin puoli kertaalleen, merkiltä lähdössä vähän epävarmuutta, noudot ok.

Eiliseltä pari kuvaa vielä, kun päästiin vihdoin kunnolla lenkille! Mä tykkään keväästä aivan todella paljon, mutta nää jäätikkökelit ei oo sitten yhtään mun selkää varten... Nyt jo kävely ja istuminenkin onnistuu, jospa säästyisi enemmältä.









Vielä vähän kevät fiilistelyä:






lauantai 23. maaliskuuta 2013

Videoita

Videoita viime sunnuntailta, Pira kävi kauheilla kierroksilla mikä sitten kuuluu vinkumisena... Teki kyllä hyvin, mutta se ääni. Nadi taas oli ihan liekeissä ja teki parempaa seuraamista kuin aikoihin, siitäkin ihan todisteita videon muodossa.

Ensin Piran ruutu, metalli ja jäävät:


Ja sitten Nadi <3


Ja vielä viikolta vähän jumppapallotemppuilua


Huomenna onkin jännä päivä tiedossa, mennään Piran kanssa nuorten koirien tokoringin pääsykokeeseen, hui! Katsotaan, kuinka meidän käy :)

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Ulkoilu viikonloppu

Koirien kanssa keskenään viikonloppu J:n mopoillessa jossain pohjanmaalla, joten mitä muuta me tehtäisiin kun ulkoiltaisiin ja treenattaisiin? Totta, eipä juuri mitään!

Lauantaina kolmatta tuntia pitkin lähiseutuja. Ensin vähän leikittiin ja purettiin energiaa:




Ensimmäinen stoppi pidettiin ammattikoululla pienten tokoilujen merkeissä. Sain aikaiseksi oikein malliesimerkin mahdollisimman epäonnistuneista treeneistä :D Talvitakki, minkä samassa taskussa namit ja lelut ei ole kovin onnistunut treenivaatetus.... Kesken seuraamisen ihmettelin, mikä Piran oikein tuli kun alkoi pälyileen yritti häipyä?? No, selvisi se, olin edellisen palkan kanssa tiputtanut melkein kourallisen nameja maahan... Oli melko vaikea häiriö, tehtiin toki vielä pari pätkää, mutta aina tilaisuuden tullen Pira paineli etsimään nameja maasta... Vaihdettiin vähän paikkaa ja saatiin onnistuneempia suorituksia, mutta ei näin jatkossa! Tai toki häiriötreenejä, mutta niin kiitos, että itse tajuisi missä mennään :D Otettiin sitten parit poseeraukset ennen matkan jatkumista,



ja jatkettiin matkaa jäälle. Ihmettelin matkalla, kuinka missään ei näkynyt ketään, vaikka ilma oli mitä parhain ulkoiluun, aurinkoa ja pikkupakkanen. Jäällä sitten olikin väkeä, hiihtäjiä ja kävelijöitä. Onneksi toisesta päästä löytyi sopiva kolonen pienelle painille ja palloleikille



Nadi haluaa LEIKKIÄ LEiKKIÄ LEIKKIÄ, Pira taas että joku heittäis pallon ;)

Meidän normilauantai...

Pippi ja pallo <3

Joko nyt leikitääään!!??
Jäällä saatiin Piran kanssakin onnistuneemmat treenit tehtyä, hyviä stoppeja ja jääviä! Oli aika paljon helpompaa, kun urpo-ohjaaja ei tiputtele kasoittain nameja ensin maahan....

Tänään jatkettiin, ensin pikatreenit Piran kanssa katsastuskonttorilla. Ihmettelen, miten oon taas unohtanut koko paikan, siellä on aurattua tyhjää tilaa vaikka kuinka! Pira oli superhyvä, tosin seuraamisessa meinaa taas vähän edistää. Tarvii pitää naksukuuri paikasta, niin eiköhän se siitä. Tosi hyviä noudon palautuksia, laukalla sivulle asti kun palkkailin matkalla vaihtelevalla etäisyydellä, jes! Erittäin skarttpia jäävien erottelua, vain kaksi väärin vaikka tehtiin monta monta putkeen! Toki tavoite on 0 väärin, mutta sinne ollaan matkalla :) Loppuun vielä luoksetulon stoppia, mikä onnistui tänään erittäin hyvin, varmaan paremmin kuin koskaan! Pätevä pieni :) Tästä suoraan jäälle, missä oli sovittuna treffit Gabbyn ja Saran kanssa. Pari tuntia vierähtikin pitkästä aikaa nähdessä ihan hetkessä! Gabby on ihan iso, melkein Nadin kokoinen ja niin saman oloinen.






Vähän Nadia ja Piraakin


Ja vielä vähän Piraa, joka on vaan niin söpö <3



torstai 7. maaliskuuta 2013

Kevät!

Kun pääsee töistä lähtemään vastan viiden aikaan ja silti ehtii ulkoiluttamaan kameraa, voi kai jo sanoa että on kevät? Oi kuinka nautinkaan tästä lisääntyvästä valosta! Vaikka flunssa edelleen vaivaa ja töissä on kiirettä, pelastavat nämä maisemat niiiin paljon :) Mun koirat ja kotitie <3









lauantai 2. maaliskuuta 2013

Talvipäivää!

Koko viikko on mennyt flunssaisissa merkeissä ja vaikka lenkillä on käyty raahustamassa ja vähän treenailtukin, oli tänään ihanaa päästä ulos jo vähän paremmassa kunnossa ja auringonkin näyttäytyessä!

Ensin kävin ottamassa yhdet 1-v kuvat:







Tytöistäkin piti ottaa parit kuvat, kun löytyi niin ihana ovi taustaksi:


Pira ei just perusta malleilusta...

Kerran sain huijattua ;)


Ihanat <3

Haettiin Wilma mukaan ja suunnattiin jäälle, hankikanto villitsi mummokoiran kokonaan :D

Ensin oli Piralla pallo


Sitten pallo päätyi Wilmalle, joka sekosi :D







Nadikin olis halunnu leikkiä, mut Pira ei pystyny, Wilma vei mun pallon!!

Minäk sekasin? Itte ootte ;)


Onneksi Pirakin toipui järkytyksestä, kun keräsin pallon parempaan talteen. Olis Mummokoira pian saanu sydärin kaikesta riehumisesta ;)