Kuten on aina välillä käynyt ilmi, poden kroonista agilityikävää, mutten halua riskeerata Nilan terveyttä kuormittavalla lajilla, vaikka sen ocd kuntoutuksen jälkeen jäisikin oireettomaksi mitä tietenkin todella toivon. Olen pitkin talvea pyöritellyt yhtä vaihtoehtoa mielessäni, mutten oikein vieläkään tiedä mitä tekisin. Vaihtoehto on nimeltään Siiri, vanhempieni 9kk ikäinen jackrussel neiti. Siiri on elänyt kotikoiran elämää, tiedän mitä sen kanssa on tehty eli ei oikein (harrastusnäkökulmasta) mitään, tunnen sen historian ja kuulun Siirin suosikki-ihmisiin. Siirillä on aina nälkä ja riittävästi taistelutahtoa, mikä tosin vaatii hieman työstämistä ollakseen käyttökelpoista. Ja siitä päästäänkin siihen, mitä toistaiseksi olen asian eteen tehnyt. Siirillä alkoi leikkikoulu! Koska Siiri on iskän lellikki, piti sen ensimmäinen leikkitunti tietenkin taltioida!
Siinä hän on, Siiri-sirkuskoira
Kyllähän tuota voisi jahdata!
Kuule yök, tuo on ollut sen pitkäkoiven suussa ja ihan kuolassa! Jotain parempaa kiitos!
Mutta juostaan yhdessä, se on kivaa
Ehkä sittenkin sillä voisi leikkiä
Tää on hyvä, kelpaa!
Vähän on bc-koon lelut isoja
Ai ruokaa, olisit heti sanonut!!
Ajatuksena agility ja tää palkkaa koiraa sivulle...
Että katsotaan nyt, treenipaikkaa en kesäksi ottanut kun ne olisi menneet Nilan tokon kanssa päällekäin, mutta jos sitä vähän kävisi aina välillä kokeilemassa. Olen kovin skeptinen lainakoirakuvioiden onnistumiseen omalla kohdallani, kun mun rytmi on aika harvan muun rytmi(ttömyys) ja lisäksi olen aika vaativa itselleni kouluttajana enkä halua tehdä vähän sinne päin ainakaan jo heti lähtökohtaisesti, mutta katsotaan tuleeko tästä muuta kuin silloin tällöin vietettyjä hauskoja leikkituokioita Siirin kanssa. Koska hauskaa sen kanssa on, niin iloinen pieni koira! Toisaalta tämä kiehtoo kovasti, Siiri on koirana niin erilainen kuin omani ja varmasti haastaa kouluttajana ihan erilaisissa asioissa. Kiehtoo myös siinä mielessä, että jos ja kun en halua asettaa Siirin kanssa puuhailulle mitään tavoitteita, uskallan ehkä vapautuneemmin kokeilla sen kanssa asioiden tekemistä erilailla kuin olen tottunut ja näin kehittyä itse kouluttajana. Toki olen agilityohjaajana hyvin kokematon ja aloittelija, joten jo sen takia kaikki kokemus vie eteenpäin. Kiinnostavaa, katsotaan mitä tästä seuraa!
Nilalla tuli ikää täyteen tänään 10 kk, joten se olisi lupa virallisiin kokeisiin tokossa. Näin useamman kuukauden treenitauon jälkeen ei tunnu ollenkaan läheiseltä ajatukselta, mutta treenattu ollaan! Kyllä me vielä ehditään, jos ei tänä niin ensi vuonna. Pientä katsausta voisi olla kuitenkin hyvä näin ennen kesää tehdä.
Seuraaminen etenee kivalla asenteella, vähän on ulkona treenatessa joutunut miettimään palkkausta. Lelulla motivaatio ja asenne on parempaa, mutta alkaa herkästi vähän keulimaan. Ruualla pysyy tasaisempana, mutta on aika herkkä häiriöille kun intensiivisyys kärsii. Tasapainoillaan näiden välillä, ensisijaisesti kuitenkin haluan seuraamisesta tehdä koiralle todella mieleisen liikkeen johon se haluaa päästä, joten tehdään sitä tarkkuutta ja tasaisuutta kun asenne on kunnossa. Paikan kriteeristä olen kuitenkin pyrkinyt olemaan tarkka ja toistaiseksi näyttääkin sen osalta varsin hyvältä. Seuraamista olen vahvistanut käytännössä kokonaan tarjoamisen kautta, mikä on luonut Nilalle oikein mukavan itseluottamuksen tehtävään.
Perusasennot toimii sisällä, mutta ulkona niissä on istumisen osalta epävarmuutta. Lisäksi pää tekee hassun kiepsahduksen, mihin täytyisi keksiä jotain. Tässä siis riittää tekemistä, mutta eiköhän se siitä kun nyt päästään oikeasti taas vauhtiin!
Vauhtijuttuja ollaan tehty vasta vähän, pari luoksetuloa joissa ei tullut ääntä ja ruoan pystyi nielemään, jee! Talvellahan luoksetuloissa oli herkästi ääntä sekä ruuasta palkkana kieltäytymistä. Nila jonkin verran tietyissä tilanteissa on taipuvainen lelujen kyttäykseen, joten esimerkiksi luoksetulossa pyrin sen käyttöä harkitsemaan tarkasti. Noudossa ollaan ihan palasina vielä, erikseen on vahvistettu nostoa, esineen tuomista käsitargettiin ja nyt pari kertaa nostoja kauempana ohjaajasta. Tai tarkoitus on ollut palkata nostoista, mutta Nila ei halua pudottaa arvokasta kapulaa matkalle, vaan tuo sen joka tapauksessa jalkoihin. Liittynee neidin tarpeeseen kahmia mahdollisimman monta asiaa suuhun samaan aikaan, miksi tyytyä yhteen?
Tää on täällä näin, mitä tälle kuuluu tehdä?
Lisäksi ollaan vahvistettu kosketusalustaa myös ulkona, jotta saatu siihen vauhtia. Nila ei oo aina ihan varma, että olisiko se sittenkin jotain noudettavaa, joten lähestyminen on usein vähän suuedellä.
Oliko tää jotain noudettavaa?
No näin sitten!
Asennot ja sitä myöden jäävät ja kaukot on ihan olemattomissa, istumista ja maahanmenoa olen vahvistellut ruualla ja ne periaatteessa on kumpikin olemassa, muttei sellaisina kuin haluaisin. Nilan kroppa on ollut aika kovilla, kun liikuntaa on lisätty ja lihastasapaino ei ole vielä tietenkään kunnossa, niin olen ollut aika arka näissä sitä kauheasti vielä työstämään. Jos ensi viikolla saataisiin kroppa kunnolla auki, niin voisi alkaa enemmän keskittymään tekniikkaan. Nilahan kyllä tiedostaa kroppansa aika hyvin noin nuoreksi, joten eiköhän nämä vielä ala etenemään kun otetaan työnalle.
Tunnari on kivalla mallilla, sitä ollaan jonkin verran tehty pitkin kevättä. Taisin tänne blogiinkin laittaa jo aiemmin videon, mutta tässä uusintana niin tulee samaan kasaan talteen.
Varsinaisia paikalla oloja ei olla tehty, mutta käytän treenien tauottamiseen alustaa, mikä samalla vahvistaa myös paikallaoloja. Ajatus ja kestoa on, täytyy vaan viedä se uuteen pakettiin tiukemmilla kriteereillä asennosta ja liikkumattomuudesta. Tämän kanssa olen tarkoituksella odottanut, että lihaksisto on siinä kunnossa, että paikallaoloista tulee koiralle mukavat ilman turhia kiristyksiä johtuen asennon epämukavuudesta. Palataan tähänkin siis ensi viikolla.
Ihanan paljon treenattavaa! On vähän ohjaajalla vaikeuksia malttaa, onneksi tämä epäsäännöllinen kolmivuorotyö tuo mukanaan koirille helpompia jaksoja, kun näin yövuorojen välissä ei kovin suuriin ponnistuksiin aina pysty. Hyvä kun lenkille selviää ennen seuraavaa työyötä... Tai tänään tuntuu tältä, voi olla että huomenna ollaan menossa jo hyvää vauhtia öidenkin välissä. Just nyt koirat vaikuttaa oikein tyytyväisiltä vapaapäiväänsä tässä sohvalla kainalossa.
Pikkuhiljaa aletaan päästä arkeen kiinni Nilan sairausloman jälkeen. Ehdottomasti parasta on metsälenkit niin, että voi päästää kaikki koirat yhtäaikaa irti. Kuinka sitä onkaan kaivannut rauhallisia, pitkiä metsälenkkejä oman lauman kesken! Vanhempieni jackrussel Siiri, kohta 9kk, on myös päässyt pari kertaa jo mukaan, se kun kuuluu melkein omaan laumaan. Siiri ei myöskään ole niin nopea, etten sen takia uskaltaisi niitä päästää. Osa koirakavereista ja esimerkiksi sisarusten kanssa leikkiminen saa vielä odottaa, kasvatetaan kuntoa ensin jotta vältytään loukkaantumisilta myös vauhdin kasvaessa. Vaihtelevista sääoloista huolimatta on viime päivinä vähän harmittanut, että kamera on töissä yhden työprojektin takia. Joutuu tyytymään kännyräpsyihin, onneksi ihan siedettäviä nämäkin. Suloisen sekaisin eri lenkkien kuvat, mutta samapa tuo! Nila ei ole vielä tajunnut, että järvissäkin on uitavaa vettä. Odotan kauhulla sitä päivää, kun se sen tajuaa. Olin varma, että Pira kun ensimmäisen kerran ui niin se on menoa Nilallekin, mutta ei. Se katseli kummissaan rannalla, että hetkinen! Selvästi se kyllä prosessoi asiaa, joten taitaa olla päivien kysymys koska se hoksaa ja sitten se on menoa.
Niin se vaan tämä Nilan ocd-projektin akuutti kuntoutusosuus vääjäämättä lähenee loppuaan, täynnä on jo 11 viikkoa tähystyksestä. Luutuminen on varmasti tapahtunut, kun operaatiosta on kulunut 12 viikkoa, joten todella käy vähiin, alle viikko, muutama hassu päivä enää! Toki lihastasapainon ja peruskunnon kanssa riittää tehtävää, samoin saa jännittää vielä muutaman kuukauden virallisiin luustokuviin pääsyä ja samalla sitä, miltä olat silloin näyttää. Kaikesta tästä huolimatta olo alkaa olla helpottunut, vaikka samalla kauhistuttaa. Vapauden palauttaminen nopean, juoksemista rakastavan koiran kanssa ei ole ihan niin yksinkertaista, että hihna irti ja matkaan. Tai kai sen niinkin voisi tehdä, mutta itseä hirvittää sen verran, että pikkuhiljaa on alettu harjoitella pienissä pätkissä kotipihan ulkopuolella vapaana olemista viimeisen viikon aikana.
Oman haasteensa tuo edelleen paikoitellen jäässä olevat polut, ei kiitos nyt mitään isoja lihasvammoja tähän kohtaan! Pieni on jo olemassa, kun viime perjantaina kaaduttiin ensin koko porukka metsässä, Pira ainoana jäi katselemaan että mikäs noille tuli kun Nadi, Nila ja minä räpellettiin kaikki samaan jäätikköön, kaikki koirat tietenkin vielä naruissa... Tästä pari päivää, niin Nila liukastui omalla pihalla märällä nurmikolla, minkä jälkeen vasemman etusen lihas veti ihan kramppiin. Annoin kipulääkettä yöksi ja tuuppasin pari päivää koiraan kaikki mahdolliset magnesium- ja vitamiinilisät ja niin se vaan onneksi alkoi nopeasti helpottaa. Tästä seurasi parin päivän hihnaan paluu ja siitä seurasi sekoaminen, kun seuraavan kerran, Nilan mielestä ikuisuuden kuluttua, sai taas pienen pätkän metsässä olla vapaana. Nyt aletaan olla aika mukavassa tilanteessa siinä mielessä, että vapaanaolo sujuu suurimmaksi osaksi melko maltilla. Tässä eiliseltä rauhallinen pätkä mukavasti keikkuvaa kuvaa.
Kaatumisten seurauksena Nilalla on taas selkä kierossa, joten se kiilaa Piran tilalle ensi viikolla Katriinan käsiin. Jospa sen jälkeen uskaltaisi alkaa jo enemmän treenaamaan! Nyt ollaan vielä koitettu pitää vauhti rauhallisena ja etupäätä rasittavat seuraamiset ja sivulletulot hyvin pieninä testeinä. Sieltä ne taitaa edelleen löytyä, toki tarvii mieleen palautella montaakin juttua ja tekemisessä on herkästi enemmän intoa kuin ajatusta. Ihanaa se on silti! Jotain ollaan saatu etenemäänkin, videolla tunnaria tältä päivältä.
Ja pari kuvaa, kuinka kätevästi voi treenata kahta koiraa kerralla, kun opettaa niille eri positioita! Tai ainakin syötellä taskusta namit pois näin "hyödyllisesti". Hassut, alkoivat ihan itse tätä tarjoamaan. Pira ensin sivulle ja kun Nila ei siihen mahtunut, se keksi osaavansa toisenkin paikan.
Ylhäältä
Noin!
Loppuun vielä pari pönötystä lenkiltä, mustavalkoisilla olisi ollut kai jotain tärkeämpääkin kuin istua rivissä. Onneksi Nadi innostuu mallinhommista aina! Ja bc:t on helposti käännytettävissä tykkäämään mistä vaan, mihin sisältyy mahdollisuus ruokaan, leluihin tai juoksemiseen.
Bortsuilla olis vähän muutakin tekemistä, kun tässä pönöttää..
