maanantai 29. elokuuta 2011

Uusi blogi, uudet tuulet :)

Alkuun pieni esittely meistä:

Blogin pääosissa esiintyvät kohta 3 v. groenendael narttu Nadi, syntymäonnellinen hömppä <3 Nadia ei maailman murheet paljon paina, tärkeintä on hauskuuttaa ihmisiä olemalla oma rakastettava höhlä itsensä. Harrastuksiin kuuluu mielenvirkistystoko max. kerran viikossa, mölliagility ja satunnainen jäljestys. Näyttelyissäkin tulee satunnaisesti pyörähdeltyä ja kuten sanonta kuuluu; äly ja kauneus eivät mahdu samaan päähän, joten jonkinlaista menestystäkin on tullut. Tekemisen tarvetta Nadilla ei juuri ole, vaan Nappula on kaikkein onnellisimmillaan saadessaan toimittaa Tärkeää Tehtävää Seurakoirana kainalossa ja lenkillä muun porukan juoksuttajana.


Koska Nadi ei suuresti nauti harrastuskoiran virasta, tuli tätä ohjaajan vajetta täyttämään Pira(ija). Pira on pieni ja sillä on terävät hampaat ;-D Analyysi tarkentunee lähiviikkoina, kunhan päästään yhteiselämän alkuun. Toiveissa olisi tokokoiran ura ja agilityn saloihin tarkemmin tutustuminen. Myös jälkeä tullaan tekemään ainakin alkeiden verran, sekä kaikkea muuta mitä mieleen matkanvarrella tulekaan.



Blogin ja koirien taustalla hääräilen minä, Sanna. Olen hieman alle kolmekymppinen koiraharrastaja Pirkanmaalta. Asumme koirien, kahden maatiaiskissan ja avopuolisoni kanssa "melkein maalla", peltojen ja metsän välissä kuitenkin suht lähellä kaupungin keskustaa pienehkössä omakotitalossa. Koirilta jäävä vapaa-aika kuluukin talon kimpussa, aina tuntuu löytyvän jotakin laitettavaa. Valokuvaan myös paljon ja mielelläni, kalusto tosin kärsii hieman liiaksi anorektisesta rahapussista, mutta Canon eos 450D ajaa toistaiseksi asiansa yhdistettynä muutamaan eri linssiin. Pääasiassa tulee kuvattua koiria, mutta ajoittain myös muuta linssin eteen eksyvää, kuten autoja, moottoripyöriä, luontoa, sääilmiöitä, milloin mitäkin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti