lauantai 15. joulukuuta 2012

Sisätreeniä ja poikakavereita

Päivällä tytöt koki suurta vääryyttä joutumalla odottelemaan sisällä, kun kävin kuvaamassa vähän aussiepoikia. Harmaasta säästä huolimatta tarttui muistikortille muutama ihan ok otoskin :)







Pääsi tytötkin sitten vähän poikia juoksuttamaan, kamera tosin ei enää päässyt mukaan. Juoksut ei kummallakaan ole vieläkään alkaneet... Alkais nyt, niin päästäis niistä taas reiluksi puoleksi vuodeksi :D Varsinkin Piraa lähestyvä juoksu hieman sekoittaa, on ajoittain kovin häiriöherkkä ja keskittyminen rakoilee. Näyttää, kuin olisi hyvinkin kuulolla, mutta tekee kuitenkin ihan mitä sattuu, esimerkiksi lähtee agin startista vaan kävelemään, ihan kuin unohtaisi mitä oli tekemässä... Treenaamaan on muutenkin päästy nyt vähän huonosti, kerran viikossa hallille ja silloin sitten putkeen ensin aksaa ja perään tokoa, mikä ei ole oikein hyvä yhdistelmä hormoonihöyryiselle teinille. Onneks tammikuussa on luvassa helpotusta, alkaa yksi ohjattu tokokurssi ja lisäksi luvassa on omatoimitreeniä viikonlopuille hallissa :)

Iltaa kohti alkoi ulkona melkoinen myräkkä, joten vähän sisätreeniä ihan videolle. En jaksanut kauheasti videota leikellä, joten sorry, paljon toistoja samoista jutuista. Katsoo ken jaksaa :) Videolla Pira harjoittelee kolmatta kertaa päämaassa makaamista, kaukojen vaihtoja ja takatassujen asettelua. Nadi pummaa nakkia ja Kisu rapistelee pöydillä ylitarkkailijan roolissa. Sekalaista seurakuntaa :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti