sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

HOT-tokoa

Aikainen herätys ja liikenteeseen kohti Orimattilaa, missä Hollolan tokotiimiläiset pitivät koulutuspäivän. Kolme kouluttajaa, jokaisen kanssa 20 minuuttia aikaa ja luento vireestä ja sen hallinnasta sekä kisakoiran rakentamisesta, kaikkiaan oikein antoisa päivä! Nyt ei enää oikein leikkaa, mutta jotakin tännekin, ensin luennolta:


  • Pennun ja nuoren koiran kanssa on tärkeintä luoda tekemiseen oikea tunnetila! Koiran tulee olla halukas, motivoitunut ja yhdessä tekemisen pitää olla koiralle tärkeää.
  • Jos tunnetila on väärä, on turha tehdä tekniikkaa!!
  • Oikea focus = asenne siihen, mitä ollaan tekemässä, "samassa kuplassa tekeminen"
  • Vahva perusta on luotu, kun focus, motivaatio ja yhteinen kupla ovat kunnossa
  • Vahvan perustan päälle rakennetaan hyvä perusasento, noudot ja jäävät -> pohjat on kunnossa
  • Pennun kanssa paljon onnistuneita mielentilatreenejä erilaisissa paikoissa ja erilaisilla alustoilla sekä ketjuttamista jo nuorena
  • Luodaan koiralle vahva itseluottamus, jolloin koetilanne on helppo!
  • Samoin tehdään niin paljon häiriötreenejä, että koira on "nähnyt kaiken"-> mikään ei yllätä koiraa koetilanteessa
  • Liikkeet pilkotaan ja tehdään palasia, vahvoista paloista syntyy vahvoja kokonaisuuksia! Kuitenkin tehtävä paljon myös koetreeniä, jossa virheistä huolimatta tehdään kokonaisuuksia. Jos virheitä tulee, pidetään kokonaisuuden jälkeen tauko ja pilkotaan tauon jälkeen liike paloiksi joita vahvistetaan. Samoin kokeen jälkeen liikkeet taas pieniksi paloiksi.
  • Mieti aina, miltä haluat koiran näyttävän niin liikkeen osissa, kokonaisissa liikkeissä kuin mentaalipuolella!
Kolmessa kierroksessa ehti tehdä vaikka mitä:

1. kierros

Seuraaminen; palataan sinne perusteisiin ja vahvistetaan perusasento kuntoon joka paikassa ja häiriössä. Jos tulee huonosti eli liian hitaasti/huonolla asenteella tai väärään paikkaan, käsketään koira pois ja otetaan uudelleen. Näin koira on aktiivinen osapuoli ja joutuu huolehtimaan omasta tontistaan. Kun tämä toimii, liikkeelle askel kerrallaan ja palkka tässä vaiheessa ainoastaan perusasennoista. Eli hyvä perusasento -> 1 askel -> seis hyvään perusasentoon -> palkka. Askelmäärää vaihdelleen, ei saa kiirehtiä.

Erikseen perusasennossa paljon häiriötreeniä. Houkuttelua, lentäviä esineitä, käskyjä, kaikkea mahdollista! Tätä on tehty aivan liian vähän... Skarppasi kyllä hyvin!

2. kierros

Ruutu tehtiin ensin voittajan ruutu kokonaisena, haki paikan oikeaan reunaan, muuten hyvä. Tarvitsee vielä paljon paikan vahvistamista. Lelu/targetti vahvistamaan paikkaa, välillä viedään yhdessä, välillä koira odottaa, välillä on yllätyksenä. Kun paikka on taas selkeä, tehtävä paljon myös erottelua ja kuuntelua!

Avo luoksetulo tehtiin myös ensin kokonaisena, ennakoi stoppia ja himmasi loppuosan raville. Just kun eilen oli tehty kokonaisena, niin selvästi odotti stoppia ja loppu kärsi edellisen kierroksen perusasentotreenistä, arvasin että Pira tarvitsee aikaa prosessoida perusasennosta pois käskemistä mikä hetkeksi vaikuttaa taas kaikkiin sivulle tuloihin. Todettiin siis, että paljon osia ja vähän kokonaisia luoksetuloja. Vinkkinä kokeilla kahdella putkella stoppeja niin, että putket vastakkain, jolloin voi vahvistaa sekä alun että lopun vauhtia, kun koira ei tiedä kumpaan putkeen se vapautetaan. Tätä täytyy ehdottomasti kokeilla!

3. kierros

Tunnaria, ensin liikkeenä. Merkkasi oman, mutta toi väärän. Kokeiltiin niin, että piilotettiin oma esteen taakse ja superkehut kun toi oman. Tämän jälkeen oma vieraiden kanssa, tökki yhtä väärää, meinasi nostaa, mietti hetken ja jatkoi oikealle ja toi sen! Oman arvoa täytyy nostaa!! Tehdään näin, että ensin oma yksin piiloon, sen jälkeen viedään vieraiden sekaan ja paljon kehua oikeasta. Kokeiluun myös niin, että ensin tehdään esim. luoksetulo, mistä sosiaalinen palkkaus ja kun koira on onnellinen ja täpinöissään, viritellään tunnariin, mikä valmiina lähistöllä "missä OMA, mennään äkkiä etsimään oma" -> kun bongaa kapulat saa lähteä etsimään itse ja bileet kun tuo oman! Namipalkka tähän hyvä, mutta oman löytymisestä täytyy tehdä maailman parasta. Luodaan myös koiralle mielikuva, että niin kauan, kun ohjaaja on liikkumatta paikallaan, kaikki menee hienosti.

Hyppynoutoa tai lähinnä ajatuksia ja vinkkejä siihen, kuinka vahvistaa aina esteen kautta tulemista/menemistä. Tehtiin ensin yksi kokonainen, heitin tietysti niin suoran kun vaan mahdollista, joten ei ongelmia. Kierojen heittojen varalle ja muutenkin kuitenkin seuraavat ohjeet: Ensin hyppy-käsky vahvaksi niin, että mistä tahansa kentältä osaa lähteä suorittamaan hypyn 'tehdäänkö hyppy?' tmv. höpöttelyllä. Jätetään esim. koira esteen taakse, mutta ei esteen linjalle, mennään itse koiran kanssa samalle linjalle ja annetaan hyppy käsky -> koiran tulee itsenäisesti käydä suorittamassa hyppy matkalla. Kun nämä sujuu joka paikasta ja eri kulmista, voidaan tehdä noutoa samalla tavalla, eli kapula koiran edessä, hyppy linjan vieressä, mutta koiran tulee mennen tullen suorittaa este matkalla. Ohjaaja ei sais ohjata vartalolla, vaan ainoastaan käsky. Tehtiin ilman kapulaa pelkkää hyppyä vinolla linjalla, Pirasta kivaa ja hoksasi nopeasti, näitä lisää :)

Kaikkiaan erittäin hyvä päivä, ehdottomasti mennään toistekin jos vaan mahdutaan mukaan ja aika sopii! Kotona käytiin vielä kaksin vähän kävelemässä ja verryttelemässä autoilun kangistamia paikkoja, Nadi kun oli ollut jo J:n kanssa pari tuntia jäällä. Reippaasta reissukoirasta piti ottaa pari kuvaa, kun näyttää just siltä, että pesin sen perjantaina....




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti