maanantai 10. heinäkuuta 2017

Keski-ikäinen täti koira

Eli Pira tänään 6 vuotta! Se ei ehkä itse arvostaisi tuota otsikon nimitystä, mutta sellainen se alkaa olla, kaikella rakkaudella. Piran kohdalla jokainen syntymäpäivä on tavallistakin suurempi juhla, koska se tarkoittaa, että selän kanssa on pärjätty taas vuosi lisää. 


Kuusivuotiassta Pirasta alkaa olla isoimmat särmät hiotuneet, se ei enää kiihdy ihan niin paljoa ja ihan niin monesta asiasta. Se joskus jopa malttaa ensin katsoa ennen kuin reagoi! Tilaisuuden tullen se edelleen kyllä kiihtyy nollasta sataan puolessa sekunnissa ja on tilanteita, mitkä aiheuttavat sillä ylivirittymistä. Pienellä ennakoinnilla sen kanssa on kuitenkin varsin mukava elellä, tuntuu Piralle sopivan tämä stressittömämpi ja tasaisempi kotikoiran elämä ilman harrasteita jopa paremmin, vaikka se hurjasti tekemisestä nauttiikin. Nyt, kun kierrokset ovat matalammat suurimman osan ajasta, sen on helpompi hallita myös niitä kiihdyttäviä hetkiä ja palautuminen on nopeampaa. Pira treenailee omatoimisesti Nilan siivellä ja muutaman kerran kuussa sitten ihan tarkoituksella, se nauttii esimerkiksi jos pääsee näyttämään malliksi jotain kun olen kouluttamassa. Koska Hän Osaa Kyllä!

Toivotaan vielä monen monta yhteistä, kivutonta vuotta 💜

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti