maanantai 11. kesäkuuta 2018

Rally-tokon PiirM kisat

Olin lupautunut Valkk ry:n joukkueeseen ensisijaisesti Piran kanssa mutta sanonut myös, että Nila voi tulla jos ylempien koiria tarvitaan. Niin siinä sitten kävi, että päädyin joukkueeseen molemmilla koirilla, Pira alokasluokassa ja Nila voittajassa. Lauantai-illan tokokokeen jälkeen tuijottelin Nilaa ja mietin vielä pitäisikö sunnuntai perua, mutta kun mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei ilmennyt, päätin ottaa sen mukaan. Hile pääsi myös jatkamaan erilaisiin halleihin tutustumista.

Luokkajärjestys oli alo - avo - voi -mes, joten Pira sai aloittaa. Se oli kivalla fiiliksellä eikä lämmittelytemppuilussa vinkunut paljoa. Sen kanssa oli kiva lähteä radalle, joka sujuikin varsin hyvin!

Ratapiirros näytti tältä:

Piran suoritus videolla:


P-käännökset ja tiukka takapään käyttö on Piralle hankalaa selän takia, mutta onnistuin auttamaan sitä tänään sopivasti. Muutenkaan ei radalla kummempia tapahtumia ollut, ainoastaan edessä peruutuksen viimeisessä välissä hyppäsi päin, mistä -1 kontr. Saldoksi jäi 99p, millä sijoituttiin luokassa toiseksi! Samalla Pira ansaitsi itselleen koulutustunnuksen RTK1 ja siirron avoimeen luokkaan.

Tuomarin kommenttina 'Iloista, kaunista yhteistyötä'.



Piralla oli kivaa!

Väliin ei lopulta jäänyt kauheasti aikaa, joten käytin pennun pissalla ja otin Nilan halliin. Se oli heti alusta jotenkin pihalla, teki vaan seuraamista eikä kuunnellut ollenkaan mitä muuta olisi pitänyt tehdä. Sain onneksi sen heräteltyä jotenkin, mutta lähtönumero 1 ei jättänyt kauheasti aikaa enää ennen radalle menoa koiran virittelyyn. Alku oli todella tahmeaa, Nila ei meinannut osata istua perusasentoon ja seikkaili väärällä puolen ohjaajaa ihan tavallisella kääntyvällä kyltillä. Pikkuhiljaa meno alkoi onneksi sujua paremmin, kunnes sitten viimeisellä tehtävällä vielä piti sekoilla. Selvittiin kuitenkin rata läpi kunnialla, eikä käytösruudussa ollut mitään ihmeellistä.

Voittajan ratapiirros:


Vähennyksiä seuraavilta kylteiltä:
Kyltti 4 -3 uusi ja -1 tvä /Nila oli väärällä puolella, uusinnan teki vähän vajaana
Kyltti 7 -3 uusi /Ei osannut tulla oikealta eteen ensimmäisellä kerralla
Kyltti 11 -1 vino
Kyltti 17 -10 tvä /Ei taaskaan osannut tulla eteen oikealta, korjasi edessä paikkaa. Itse tehtävä sujui

Tuomarin kommenttina 'haasteista huolimatta kaunis rata'.

Nilan rata videolla, ei se niin pahalta näyttänytkään kuin ajattelin:



Lopputulokseksi jäi 82 pistettä, RTK3 ja sija 1, luokassa vain kaksi osallistujaa. Se tietää sitä, että mikäli tulevaisuus on meille armollinen, kisaa Nila seuraavan kerran mestariluokassa!



Hile oli reippaana pentuna tänäänkin koko päivän mukana, käveli osan lenkeistä itse ja osan sylissä, teki vähän temppuja, söi ja nukkui hallissa vieraiden ihmisten ja koirien keskellä kuin kotonaan.

Päiväunet kisavilinässä

Itse valittu lelu, muutakin olisi ollut tarjolla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti