sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Pira 18 viikkoa ja juoksuiset akat


18 viikkoa, 9,4kg. Paino tosin Juhan punnaamana, joten voi olla jotain muutakin 9 ja 10 kilon välillä ;) Jokatapauksessa paino on pysytellyt suht viime viikon lukemissa, mutta jalat on taas venyneet. Niin ja isojen tyttöjen J:n mukaan "kiiltokarva" alkaa vallata alaa selästä, hännästä ja mahan alta. Vaikuttaa mukavan karhealta mutta kuitenkin todella kiiltävältä eikä kovin pitkältä, jes! Onneksi vauvamasua on kuitenkin vielä jäljellä <3 Hampaat on edestä sekä ylhäältä että alhaalta vaihtuneet, kulmurit kutiavat mutta ovat vielä tiukasti kiinni. Ensimmäiset mörkökauden merkit on havaittu, samoin pienet testailut tarviiko sisälle/autoon tulla jos ei satu just huvittamaan. Onneksi treenit ovat edelleen kivoja, tosin tällä viikolla jääneet hävettävän vähälle, mutta ehtiihän sitä :) Auttamatta kuitenkin pikkupentuaika alkaa olla takana, toisaalta ihanaa ja toisaalta kamalaa, niin se aika vaan menee.

Nadilla on Juoksu. Todella. Myös naapurin Mini-mäyräkoiralla on juoksu. Näppärästi neidit aloittivat samaan aikaan ja tuntuvat myös etenevän juoksuissaan samaa tahtia. Ihastuttavaa Nadista ja Ministä, Pirasta raivostuttavaa. Kukaan ei huomaa pentua, mikä loukkaus!
Rakastavaiset

Rakastavaiset ja kolmaspyörä, huomaa kaihoisat katseet...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti