torstai 10. toukokuuta 2012

Torstaitokot

Aloitettiin luoksepäästävyydellä ja paikallamakuulla. Luoksepäästävyys hyvä, paikalla makuu huono. Piralla jotenkin katkesi ajatus kesken, oli vähän liian vaikea paikka. Tätä täytyisi päästä treenaamaan paaaljon enemmän porukassa, kun mihin tällä hetkellä on mahdollisuus.

Ensimmäisellä kierroksella luoksetulo. Pira ei edelleenkään keskittynyt, ei osannut tulla sivulle eikä istua. Komensin ihan kunnolla, minkä jälkeen istui ihan ok. Lähti laukalla, tiputti raville lähellä ja tuli sivulle jotenkin hajamielisesti. Palkkasin lelulla, että pääsi purkamaan paineet. Otin sivummalla toisen, jonka palkkasin, kun oli tullut jonkin matkaa laukalla. Tämän jälkeen osoitin pusikkoa ja syy keskittymättömyyteen selvisi jälleen, kauhea pissahätä.... Miten opetetaan koira tekemään tarpeensa, kun on hätä??? Ennen treenejä käytiin kävelemässä niin, että Pira oli irti. Kävi kakalla, muttei sitten pissannut samalla... Ärrrrsyttävää. Mun on kai kohta pakko pyörtää päätös siitä, ettei meille tule ikinä fleksiä, sen kanssa asiat ainakin porukoitten pihassa onnistuu vähän helpommin.

Takaisin treeneihin pissa-kakka-osastolta ;) Seuraavalla kierroksella ruutua näyttöruutuna niin, että Soile kävi näyttämässä. Ensimmäinen lyhyeltä matkalta tosi hyvin! Seuraava pidemmältä matkalta, ihan ok. Vielä läheltä lähetys superhienosti, joten ei näitä enempää!

Tässä kohtaa vähän seuraamista sivummalla, palkka kontaktista - pienemmästä pätkästä - pidemmästä pätkästä - kontaktista sivulla. Nämä ok, vähän ottaa häiriötä ympäristöstä.

Hyppy. Hyppeli ensin ilman lupaa, sitten liikkurin käskystä ja lopulta mun käskystä jäi seisomaan esteen ja mun väliin. Harjoiteltiin sitten lähinnä liikkurin käskytystä, onko ohjaaja valmis? - valmis! - nami - käsky! - nami - onko ohjaaja valmis? - nami - valmis! - nami - käsky - nami litaniaa toistettiin jonkin aikaa, vapautin ja otettiin uudelleen. Onko ohjaaja valmis? - valmis! - käsky - kun ´Pira pysyi hyvin, yllätin lelulla! Tästä nopeasti lelun palautus, sivu, likkurin höpinät ja heti hyppy, nyt teki hienosti! Otin lopun perusasentoa lukuun ottamatta koko liikkeen, enkä edes tiputtanut lelua maahan magneetiksi. Siirsi kumpaakin etutassua ehkä tassun leveyden, kun kiersin kohti, mutta muuten hienosti! Täytyy vaan jostain koittaa saada liikkuri käyttöön useammin ja rikkoa rutiineja hypyllä ja muutenkin, että pysyy yllätyksellisenä ja Pira joutuu kuuntelemaan. Itse hyppy on hyvällä mallilla, oikeastaan ihan riittävä ALOon, kun ei sinne ole tarkoitus sitä yhtä 1-tulosta kauemmaksi aikaa jäädä. ALOn hyppy on niin tyhmä, esteen kiertely ja seisominen on niiin paljon vaikeampaa koiralle kuin AVOn hyppy takaisin ja istuminen esteen takana, mutta näillähän se on mentävä ;)

Viimeiseksi vielä jäävistä maahanmeno ja seisominen seuraamisen yhteydessä. Ensin pieni pätkä seuraamista, pari kulmaa ja täyskäännös ja yllättäen käsky maahan. Nopea maahanmeno ja pysyi hienosti, joten vapautin suoraan maasta leluun (mihin unohtui se maahanmenojen namilla palkkaaminen???). Leikistä lelun palautus, nopea 'Top', hienosta pysähtymisestä pelkkä kehu, uudelleen sivulle, taas seuraamispätkää parilla käännöksellä ja täyskäännöksellä, kunnes taas yllättäen 'Top' -> tosi hyvä pysähdys, joten palkkasin jo paluumatkalla lelulla taakse. JES, teki ensimmäisellä kummankin! Nämä alkaa selkeytymään :) Seuraaminen oli ensimmäisellä pätkällä vähän huolimatonta, paikka seilasi vähän ja kontakti tipahti pariin kertaan, toinen pätkä paremmin. Selvästi on vielä hankalaa, jos seuraamista tehdään treenien loppupuolella, kun alkaa jo paras terä olla mennyt. Nyt täytyy muistaa tehdä paljon lyhyttä motivaatioseuraamista vastapainoksi.

Kaikkiaan kivat treenit, vaikka oma olo ei ollutkaan aluksi kovin hyvä, päätä särki ja väsytti ja töissä ollut kiire ja... Kaikki ne jutut, milloin ei oikeasti kannattaisi treenata ollenkaan ;) Oma mieliala onneksi kohoaa, kun treenit sujuu, joten kannatti lähteä :) Tuleepahan samalla harjoiteltua oman mielentilan hallintaa, se kun ei ole se helpoin osuus. Toi Piran hihnaumpiongelma pitäis kyllä nyt saada ratkaistua jotenkin, menee ihan turhaa hammastenkiristelyksi kun ei pysty ei kykene käymään asioilla eikä toisaalta tekemään mitään, kun on hätä... Hassu penikka <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti