torstai 1. joulukuuta 2016

Kahdeksan mustaa vuotta

1.12, joulukuun ensimmäinen, Nadin syntymäpäivä!

Ihan just se oli näin


Ja nyt jo veteraani-iässä, ei voi olla totta!

Yhtä kauniina,


ja yhtä hömelönä kuin aina <3

Ainutlaatuinen, ihastuttava ja vihastuttava mun musta varjo jolle pääasit elämässä ovat nukkuminen, mun kanssa samalla neliöllä oleminen ja juokseminen. Toivottavasti edessä on vielä useita yhteisiä vuosia, vaikka nyt jo tuntuu, ettei kuulo ole entisellään ja näköäkin ajoittain epäilen. Toki on myös mahdollista, että kuulo on muuttunut vain entistä valikoivammaksi ja hämärässä asiat näyttävät muuten vaan epäilyttävämmiltä, vaikea sanoa. Pääasia on, että toistaiseksi olemassa olevilla pärjäilee arjessa hyvin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti