perjantai 23. syyskuuta 2011

Logistiset ongelmat väliaikaisesti (?) ratkaistu!

Juu, Pirallahan oli lainassa ihan pikkupentuna sellainen kissankuljetuskoppa, missä neiti tyytyväisenä matkustikin ensimmäiset kaksi viikkoa. Kerran kokeilin Nadin isoon boksiin laittamista, kun oltiin kaksin liikenteessä, mutta pikku-P oli sitä mieltä, että liian iso ja muutenkin tyhmä. Loppuviikosta oli kuitenkin todettava, että alkaa mennä enemmin eläinrääkkäyksen puolelle pentua enää kissankoppaan sulloa, kun neiti ei enää mahtunut siellä seisomaankaan. Tyytyväisenä kuitenkin siis matkusti kaiken aikaa ja mielellään koppaan ahtautui myös muualla kuin autossa.

Koska järkevään hintaan heti mukaan saatavaa häkkiä ei ensimmäisellä kierroksella löytynyt, tein elämäni ensimmäisen Huuto.net ostoksen. Mielestäni lopputulos (myös rahapussin mielestä) oli varsin onnistunut:


Väliaikainen ratkaisu siksi, että Volvo tuskin (toivottavasti) säilyy menopelinä enää kovin montaa kuukautta tai ainakaan vuotta ja tämä yhdistelmä tuskin tulee minkään muun auton perään tällaisenaan mahtumaan. Nadin boksi on niin iso, ettei takapenkki tässä maantielaivassakaan ole kunnolla paikallaan, joten vaikea uskoa yhdenkään 10 vuotta uudemman pystyvän edes lähelle samaa.... Täytynee aikanaan mennä autokaupoille ja aloittaa operaatio häkkien sovittelulla ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti