sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Kuvat puhukoon puolestaan....

Näin meillä:










Tytöillä on siis kaikenaikaa hauskempaa yhdessä :)

Pira on vähän myös treenaillut; maahanmenon tekniikkaa ollaan harjoiteltu vähän lisää, tarjoaa hissinä menoa jo :) Perusasentoa ollaan aloiteltu, hienosti tarjoaa jo vasenta puolta ja kontakti tulee taas kuin kaupan päälle! Liikkeessä olen muutaman kerran palkkaillut "seuraamisesta" kun on vahingossa jäänyt oikeaan kohtaa kävelemään kontaktissa, joten nyt sitäkin tarjotaan tosi herkästi! Olenkin palkkaillut kontaktista oikeaan kohtaan, minkä johdosta tarjoaa jo aikas kivoja pätkiä. Tänään Pira meni ensimmäistä kertaa tokon hyppyesteen yli, ei haitanneet tolpat neitiä ollenkaan. Istumiseen olen alkanut lisätä vihjettä, tosin tuntuu, että tämä on Nadilta jo malliopittu. Kuulostaa näin kirjoitettuna paljolta, mutta pätkät on olleet lyhyitä eikä kaikkea tietenkään ole kerralla tehty. Ja pikku-P:llä on hauskaa :)

Lauantaina Pira kävi myös katselemassa ihmisiä vanhanajan markkinoilla. Vaikka unet oli pahasti kesken autossa kun päästiin perille, oli neiti oma reipas itsensä :) Rapsuttelijoita riitti suunnilleen vauvasta vaariin, eikä mikään sen enemäpää ihmetyttänyt!

Vielä pari kuvaa:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti